THE HOTTEST ROCKIN' HOLIDAY ON EARTH - SENIGALLIA SUMMER JAMBOREE

Kun juna melkein neljä tuntia Roomasta lähdön jälkeen saapuu Falconara-Marittiman asemalle Italiassa, Adrianmeren rannalla, tiedän meidän olevan jo hyvin lähellä määränpäätämme. Olemme tänään matkustaneet halki Italian mantereen: länsirannikolta itärannikolle. Olemme ylittäneet ja alittaneet vuoria, ohittaneet monet pienet kaupungit ja kylät vuorien rinteillä ja nyt näemme viimein edessämme Adrianmeren ja saamme ihalla sen syvän turkoosia väriä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja päivästä on tänäänkin tulossa lämmin. On perjantai 3.8. vuonna 2018. Iltapäivä on vasta aluillaan, mutta me olemme jo melkein perillä määränpäässämme Senigalliassa.

Kuvat voi suurentaa klikkaamalla

Melkein neljän tunnin junamatka on mennyt nopeasti; aivan kuin olisimme olleet junassa vain pari tuntia. Tästä junamatkasta parhaiten mieleen jää se jo hieman iäkkäämpi italialainen rouva, joka istui kanssamme neljän hengen ”looshissa”. Jo heti junaan päästyämme rouva hymyilee ja sanoo meille kysyvällä äänellä, jossa on syvä italialainen aksentti: ”Summer Jamboree?” Ja me nyökkäilemme hänelle yhtä iloisesti ”Si, si… Senigallia Summer Jamboree”. Tuo rouva ei osaa puhua muuta kuin Italiaa ja minä taas osaan italiaa vain sanoina, mutta en osaa varsinaisesti muodostaa niistä lauseita… ja silti me yritämme jotenkin hänen kanssaan kommunikoida. Tunne on jotenkin melkein sietämätön, kun tuntee, että hänen kanssaan olisi mukava jutella, mutta kun ei vaan ole sanoja, eikä saa suustaan ulos juuri mitään ymmärrettävää. Sekalaisilla italian ja englannin sanoilla ymmärrämme kuitenkin toisiamme jonkin verran ja yllätykseksemme tämä herttainen vanha rouva kertoo, että myös hän aikoo tulla pistäytymään Senigallian Summer Jamboreessa.

Senigallia on noussut Italiassa luultavasti tärkeimmäksi, tai ainakin suurimmaksi festivaali-kaupungiksi. Tässä pienessä Marchen alueella, Adrianmeren rannalla sijaitsevassa kaupungissa järjestetään joka kesä valtava Summer Jamboree -festivaali, jonka teemana on 40- ja 50-luku, niin musiikillisesti kuin muutenkin. Tämä tapahtuma on kasvanut yhdeksi Italian suurimmista festivaaleista ja se on merkittävä myös Euroopan- ja jopa maailmanlaajuisesti. Jos otetaan huomioon vain tämä genre, on tämä festivaali varmasti suurin 40- ja 50-luvun musiikin festivaali Euroopassa. USA:n suurimmat festivaalit, kuten ”Viva Las Vegas” ja ”Nashville Boogie Weekender” ovat myös valtavia tapahtumia, mutta jos lasketaan yhteen kolme tekijää: festivaalin kesto, bändien lukumäärä ja ihmisten määrä, niin tämä saattaa olla lajissaan maailman suurin tapahtuma. Festivaali kestää kaikkiaan, pre-party päivät mukaan lukien, 12 päivää! 12 päivää täynnä musiikkia, tanssia, kaikkea mahdollista vintagea sekä lämpöä ja aurinkoa!

Tuon kahdentoista päivän aikana kolmella eri lavalla eri puolilla kaupunkia esiintyy useita kymmeniä bändejä ja lähes kaikki tapahtumat ovat ilmaisia! Ainoita maksullisia tapahtumia ovat jotkut tietyt erikoisesitykset, kuten burlesque-illat ja esimerkiksi Dance Camp -tanssikurssit. Bändejä tapahtumassa on mukana useita kymmeniä ja osa niistä soittaa enemmän kuin vain yhden keikan tuon 12 päivän aikana. Varsinaisia huippunimiä paikalla ei yleensä ole kuin yksi tai korkeintaan muutama, mutta myös muut esiintyjät ovat erittäin hyvätasoisia ja harvoin pettyy, vaikka lavalle nousisi joku aivan täysin tuntematon nimi. Ihmisten määrää onkin sitten vaikeampi arvioida, enkä tiedä löytyykö virallista tietoa mistään. Jossain puhutaan jopa sadoistatuhansista kävijöistä ja tämä saattaa pitää paikkaansa, jos lasketaan yksittäiset käynnit, ei varsinaista absoluuttista kävijämäärää. Kävijämääräksi itse arvioisin muutama kymmenen tuhatta; ehkä jossain 30 000 – 50 000 välillä. Eli kyseessä on todella valtava tapahtuma ja koko 40 000 asukkaan italialainen rantakaupunki elää ja hengittää tuon 12 päivää tapahtuman mukana.

Bändit esiintyvät siis kolmella eri lavalla, jotka kaikki ovat ulkona. Päälava on ”Foro Annonarion”, suuren, vanhan rakennuksen pyöreällä sisäpihalla. Piha aukeaa kadulle ja ihmisiä tälle alueelle mahtuu helposti tuhansia. Toinen lava on vanhan linnan ”Rocca Roveresca” edustalla, itse asiassa sen leveässä vallihaudassa. Tämä alue on vähän ahtaampi, mutta musiikkiesityksiä voi katsella ja kuunnella myös vallihaudan reunalla olevalta piazzalta tai vaikkapa linnan muureilta! Aikaisempina vuosina kolmas lava oli Via Carduccin päässä olevalla vanhalla roomalaisten aikaisella kaupungin portilla, mutta se on nyt siirretty toiselle puolelle kaupunkia piazza Garibaldille. Näiden kolmen lavan väliin jäävä vanha kaupunkialue on niin ikään juhla-aluetta ja iltaisin kaupungit kadut ja kapeat kujat ovat täynnä ihmisiä. Missä tahansa musiikki vaan soi, siellä voi ja saa tanssia, on se sitten elävää musiikkia, DJ soittamassa levyjä tai mitä tahansa tallennettua musiikka. Linnan muurien ulkopuoli herää illalla, kun "Rockin' Village" eli kymmenet erilaiset kojut aukeavat. Niissä myydään enimmäkseen vintage-vaatetusta ja kaikkea muuta asiaan kuuluvaa, kuten levyjä, seinäkoristeita, tauluja, leluja ja vaikka mitä oikeasti vanhaa tai retroa. Yksi suomalaisille mainitsemisen arvoinen asia, mitä koko Senigalliasta on vaikea löytää, on Etelävaltioiden lippu: niitä ei vaan ole ihmisten vaatteissa, eikä myytävä juuri missään ja hyvä niin. Ei ole mitään syytä, miksi pitöisi olla... Paikalla saa myös laitatettua hiuksensa asianmukaiseen kuntoon tai otettua tatuoinnin. Sieltä täältä löytyy myös syötävää ja juotavaa. Vielä yksi tärkeä paikka on mainitsematta: ”Rotonda al Mare”, ison laiturin päässä oleva rakennus. Siellä järjestetään joitakin erikoistilaisuuksia ja esimerkiksi yksi Dance Campin ”linja” (niitä on useampia samanaikaisia) järjestetään laiturirakennuksessa. Ja kuten tuli jo mainittua, erikoistilaisuuksia ja tanssikursseja lukuun ottamatta mikään ei maksa mitään. Pääsylippuja kaupunkiin ja juhla-alueelle ei ole.

Dance Camp -tanssikursseilla voi valita haluaako osallistua alkeisiin, vai opetella alkeet osaavana jo vähän vaikeampia kikkoja. Tanssityyleistä voi valita esimerkiksi Boogie Woogien, Lindy-Hopin, Jiven tai Balboan. Eivätkä nämä ole vielä ainoat, muutakin löytyy. Jos ei halua osallistua maksullisille tanssikursseille, voi tanssia harjoitella linnan edustan lavalla järjestettävillä yleisillä, ilmaisilla tunneilla. Näiden huono puoli on se, että ainakaan itse en ole löytänyt etukäteen tietoa siitä, mikä tanssityyli minäkin iltana on kyseessä. Näiden ilmaisten tanssituntien ajat löytyvät kyllä ohjelmalehtisestä. Tanssista on pakko mainita vielä sen verran, että se on hyvin oleellinen osa tapahtumaa. Ihmisten tapa pitää hauskaa on kovin erilainen, kuin mihin olemme tottuneet esimerkiksi Suomessa. Alkoholin käyttö on sivuseikka; ihmiset juovat ja pitävät hauskaa, mutta kukaan ei ole silminnähden ”kännissä”, eikä oluthanoille koskaan ole juurikaan jonoa. ”Tanssilattioille” sen sijaan on jonoa… Jopa niin paljon, että olo alkaa tanssilattialla saattaa tuntua jopa ahdistavalta, mutta silloin voi aina siirtyä katukivetykselle, ruoholle tai mitä alla sattuukin olemaan ja tanssia siinä. Ihmiset tanssivat paljon ja he myös osaavat tanssia! On hämmästyttävää, kuinka niin moni ihminen todella osaa tanssia ja kaiken sen kruunaa ihmisten musiikkia mukaileva vaatetus ja tyyli. Kuitenkin sanon senkin, että ei pidä liikaa ujostella ja pelätä, jos ei osaa tanssia, ihan omalla tyylilläkin pärjää ja opettelu ja harjoittelukin on sallittua ihan missä vaan.

Päivisin kaupungissa on hiljaista. Ihmisiä on ravintoloissa syömässä tai juomassa aamupäivän cappuccinoaan kahvilassa. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin rannalla. Aivan juhla-alueen nurkalta alkavat kymmeniä kilometrejä pitkät hiekkarannat, jotka ovat mitä sopivimpia auringonottoon ja uimiseen. Summer Jamboreesta saa tehtyä helposti mitä mukavimman yhdistelmän musiikki- ja vintagefestaria, italialaista (ja amerikkalaista) kulttuuria ja rantalomaa! Italialaiseen tapaan kaikki rannat ovat maksullisia ja maksua vastaan saa rantatuolin, auringonvarjon ja oikeuden käyttää kyseisen paikan vessoja ja suihkuja. Yleistä rantaa näiden maksullisten alueiden välistä on vaikea löytää. Myös rannalla ihmisistä näkee, että kyseessä eivät enimmäkseen ole mitkään tavalliset auringonpalvojat… Tatuointeja riittää jokaisen makuun, on vanhanaikaisia uimapukuja ja bikinejä, uimalakkeja ja kissa-aurinkolaseja. Rannalla voisi hyvin kuvitella olevansa 50-luvun Kaliforniassa tai Floridassa.

Illalla kaupunki täyttyy iloisista ja hymyilevistä ihmisistä. Rento ja mukava tunnelma on melkein käsinkosketeltava. Yleisilme kaupungissa on kaiken kaikkiaan hyvin erikoislaatuinen. Suurin osa ihmisistä on sonnustautunut teeman mukaan: niin vaatteet, hiukset kuin muukin rekvisiitta mukailee 50-lukua. Yhden poikkeuksen tähän 50-luku -teemaan tekee erikoinen ilmiö: 40-luvun lopun sotilasvaatetus. Tapahtumasta voi bongata useita merimiehiä ja muita sotilaita ja syy tähän lienee amerikkalaisten suorittama Italian ”puhdistus” Toisen Maailmasodan aikana. Silloin maahan tuli paljon amerikkalaisia sotilaita ja heidän mukanaan myös sen ajan amerikkalaista kulttuuria. Myytävänä olevat tavarat ja vaatteet ovat samaa vintage-tyyliä kuin kaikki muukin ja niin myös vielä kokonaan mainitsematta jäänyt asia: autot! Jo 12 päivän juhlan alkupäivinä kaupungissa voi törmätä vanhoihin amerikanrautoihin siellä täällä ja yksi kaupungin piazzoista ”Piazza Simoncelli” on varattu yksinomaan vanhojen amerikkalaisten autojen parkkipaikaksi. Juhlaviikon loppupuolella järjestetään myös cruising, joka todellakin on ihan oikea cruising. Autot kokoontuvat Piazza Simoncellilla ja lähtevät siitä sitten ajelemaan näyttävänä jono pitkin kaupunkia ja rantoja.

Meidän Anconasta lähtenyt junamme saapuu Falconara-Marittiman asemalle hieman aikataulusta myöhässä. Meillä on ollut sen verran odotusaikaa, että olemme ehtineet syödä eväämme Falconara Marittiman aseman odotussalissa. Nyt edessä on enää noin 15 minuutin matka tässä Bolognaan matkalla olevassa lähijunassa. Juna tulee melko täyteen, mutta mahdumme kuitenkin istumaan ja laiturilla kuumassa säässä seisomisen jälkeen ilmastoitu juna tuntuu mukavan viileältä. Tähän ei voi kuitenkaan luottaa: minulle tämä on nyt jo kolmas reissu Senigallian Summer Jamboreehen ja muistan kyllä vielä hyvin, kuinka poikani kanssa hikoilimme junassa välillä Ancona – Senigallia kun ilmastointia ei ollut tai se ei ainakaan toiminut. Juna kulkee kohti pohjoista aivan Adrianmeren rantaviivaa pitkin. Välillä näemme paljon ihmisiä rannoilla, välillä ohitamme pieniä kyliä ja leirintäalueita ja sitten saavummekin jo perille Senigalliaan ja pakko on todeta, että se on yksi niitä hetkiä, kun ihminen vetää syvään henkeä, sydän lyö muutaman ylimääräisen lyönnin ja mieleen tulee huudahdus ”Jeee, täällä ollaan!”

Kahdella aikaisemmalla kerralla olen majoittunut Anconaan, mutta tällä kerralla olemme varanneet hotellihuoneen aivan Senigallian keskustasta, rannan tuntumasta. Hotel Palace on noin kahden minuutin matkan päässä merestä ja Rotonda a Maresta. Se on siinä mielessä hyvä, että lauantaina aloitamme päivämme tanssitunnilla Rontoda a Maressa. Hotellia voisi kuvailla melko lailla keskiverto-hotelliksi. Oikeastaan ihan kaikki on sellaista keskiverto kolmen tähden hotellin tasoa: huoneet, yleiset tilat, aamiainen ja ihan kaikki. Summer Jamboree -tapahtumaa ajatellen hotelli ansaitsee sijainnista kuitenkin viisi tähteä; se on keskellä kaikkea! Huoneessamme on parveke ja parvekkeelta näkyy sekä meri että myös toisessa suunnassa olevat vuoret. Saatuamme vähät tavaramme huoneeseen päätämme pienen hengähdyksen jälkeen lähteä ulos nauttimaan kauniista päivästä. Vaihdamme huoneessa uimahousuihin ja bikineihin ja suuntaamme rannalle. Läheisellä rantapaikalla on sopimus hotellin kanssa ja saamme sopivaan hintaan rantatuolit ja aurinkovarjon. Pyyhkeet minun on lähdettävä hakemaan hotellihuoneestamme, koska pyyhkeitä näissä rantapaikoissa ei ole ja muistan edellisiltä kerroilta, että pyyhkeen ostaminen voi olla hankalaa ja kallista. Pyyhkeet haettuani asetumme rantatuoleille muun festivaalikansan sekaan ja käymme myös uimassa lämpimässä meressä. Tämä pieni rantahetki on mukavaa vaihtelua kiireiselle, vilkkaalle ja osin jopa tukalalle Roomalle.

Illalla käymme hotellissa suihkussa, sonnustaudumme huoneessamme asianmukaisiin vaatteisiin ja suuntaamme kaupungin yöhön. Ohjelmalehtinen kannattaa pitää tällä aina saatavilla joko paperisena taskussa tai sitten puhelimessa. Tapahtumalla on myös oma app, joka on saatavilla sekä android että i-laitteisiin. Kiertelemme aikamme myyntikojuja ja vaivoin vältymme tuhlaamasta kaikkia rahojamme; kivaa ostettavaa olisi niin paljon... Suuntaamme myyntikojukierroksen jälkeen linnan edustalla olevan lavan tuntumaan. Meidän osaltamme musiikkitarjonnan aloittaa saksalainen ”Kat Lee King & His Cocks”, joka soittaa melko menevää musiikkia, jonka voisi kuvailla olevan jotakin swingin, jazzin ja rockabillyn väliltä. Enemmän kuitenkin ehkä viimeksi mainittua. Sitä voisi ehkä kutsua myös jonkinlaiseksi ”Jerry Lee Lewis” -tyyliksi. Kuuntelemme ensimmäisen ”setin” nurmikolla lavan edustalla. Katselemme välillä myös ”tanssilavan” suuntaan, mutta se on aivan tupaten täynnä, joten päätämme pysyä nurmikolla. Heilumme musiikin tahdissa ihmisten seassa ja otamme välillä muutamia varovaisia tanssiaskelia.

Bändin pitäessä taukoa lähdemme kävelylle kaupungin kujille. Kaikkialla on ihmisiä, kaikkialla on musiikkia, kaikkialla on tanssia. Kaikkialla on iloista ja hauskaa. Raitapaitaiset miehet mustissa suorissa housuissaan… spittarit… hatut... henkselit ja rusetit… rasvaa hiuksissa. Naiset pallohameissaan, kynämekoissaan… Rusetit ja kukkakoristeet hiuksissaan. Ja mikä tekee juroon pohjalaiseen suurimman vaikutuksen, on se rento ja iloinen fiilis kaikkialla. Hymyilevät ihmiset pitämässä hauskaa. Kävelemme kujia pitkin mutkitellen Piazza Simoncellille katsomaan olisiko siellä yhtään vanhoja autoja ja pari autoa sieltä löydämmekin. Löydämme vuosimallia 1954 olevan Chevrolet Bel Airin, joka kiinnostaa minua erityisesti, koska itselläni on ollut samanlainen. Tai ei aivan samanlainen, koska minun oli melko lailla kustomoitu ja tämä taas on aivan alkuperäisessä kunnossa. Tuon auton lisäksi löydämme aukiolta myös jotain muuta: junassa tapaamamme vanha herttainen rouva seisoskelee Chevyn vieressä juttelemassa sen omistajan kanssa. Niinpä myös me liitymme joukkoon ja jäämme hetkeksi juttelemaan näiden ihmisten kanssa. Kierrämme vielä Via Carduccin ja Porta Lambertinan kautta takaisin tämän illan esiintymispaikalle. Porta Lambertina on vanha roomalaisten ajan portti, joka ennen oli yksi esiintymislava. Via Carduccilla on edelleen paljon ravintoloita ja mukavia paikkoja istuskella syömässä ja juomassa.

Palaamme siis takaisin linnan edustalle ja katselemme hetken kuinka ihmiset tanssivat aukiolla linnan edessä. Siirrymme takaisin alas linnan vallihautaan seuraamaan illan toista settiä. Koska tämä päivä on vielä ns. Pre party -päivä, muilla esiintymislavoilla ei vielä ole mitään tapahtumia tämän illan aikana. Illan toinen esiintyjä tällä linnan edustan lavalla on Mitch Woods USA:sta. Hän ja hänen bändinsä soittaa jonkinlaista piano-painotteista Boogie Woogieta ja ihmisillä on hyvä meno päällä. Tänä iltana myös meiltä sujuu Boogie Woogie yllättävän hienosti! Epätasaisesta nurmikkoalustasta huolimatta tanssimme kuin vanhat tekijät. Ainakin omasta mielestämme… Ilta päätyy melko hikisissä merkeissä, kun olemme antaneet kaikkemme ja antaneet musiikin viedä lämpimässä kesäillassa.

Toinen päivämme Senigalliassa alkaa Dance Camp Boogie Woogie tanssitunnilla. Käymme ensin herättyämme ja aamiaisen syötyämme hoitamassa rekisteröitymisen Rotonda a Maressa. Ilmoittautumisen ja maksun olemme hoitaneet jo etukäteen ”on-line”. Pukeudumme tanssituntia varten melko ”casual way”, mutta kuitenkin sopivasti tilanteen ja tapahtuman mukaisesti. Tunti on hyvä. Minun on pakko tunnustaa, että olen aika kehno tanssija ja koko elämäni aikana minulla ei ole ollut pienintäkään mielenkiintoa perinteisiä suomalaisia tansseja kohtaan. Sen sijaan olen melkein koko elämäni haaveillut, että oppisin tanssimaan näitä tiettyjä ”rock’n’roll” -tansseja. Olemme kuitenkin molemmat, minä ja vaimoni, aivan täysin vasta-alkajia. Olemme harjoitelleet pikkuisen salaa ja käyneet yhdellä Lintsillä järjestetyllä ilmaisella tanssitunnilla (kiitos Comets), mutta vielä homma ei oikein tunnu sujuvan. Tunti alkaa kuitenkin aivan alkeista ja hyvät ovat opettajamme: italialainen mies ja ruotsalainen nainen. Mies puhuu ja opettaa sekä italiaksi että muistaessaan myös englanniksi ja yhdessä he näyttävät mallia: ”Chun-ka-dii, chun-ka-daa, chaa-chaa… Musica… Elastica…” Meille tuottaa alussa pientä hämmennystä se, että olemme opetelleet asian toisin päin eli ”Rock-step, triple-step, triple-step… Rock-step, triple-step, triple-step…” ja nyt taas nyt aloitamme “Triple-step, triple-step, rock-step…” No, sillä nyt ei ole loppujen lopuksi paljonkaan väliä kummin päin sen aloittaa. Opetus etenee loogisesti hyvin ja vaikka emme voikaan sanoa olevamme tunnin jälkeen valmiita tanssimaan, se antaa meille kuitenkin hyvät valmiudet jatkaa ja harjoitella omin päin.

Tanssitunnin jälkeen teemme pikku kävelylenkin ja käymme ostoksilla ruokakaupassa rautatieaseman lähellä. Kävelemme pitkin kuumia kaupungin katuja ja jäämme hetkeksi seuraamaan Soundcheckiä päälavalla Foro Annonariolla. Illan pääesiintyjä "Laura B" ja jonkinlainen ”house band” "the Good Fellas" on tekemässä sound checkiä ja saamme nauttia hetken musiikista rauhallisesta ja aurinkoisessa iltapäivässä. Käymme myös vaateostoksilla;  ja tänään emme kykene vastustamaan noiden mielenkiintoisten kojujen vetovoimaa… Jotain sieltä tarttuu mukaankin: itse ostan paidan ja henkselit ja vaimoni saa italialaisen Polka Dot -mekon ja siihen hyvin istuvan viuhkan [viuhkan, joka vielä osoittautuu tarpeelliseksi]. Palatessamme hotellille poikkeamme syömään hotellin alakerrassa olevalle terassille. Syömme siellä maittavat ja edulliset piadinet. Syömme vielä jotain perus-italialaista ruokaa, koska kokemuksesta muistan, että illalla ruokatarjonta juhla-alueella on enemmän hotdog-linjaa, joskin jotain italialaista ruokaakin on tarjolla. Vaihdamme hotellihuoneessa vaatteemme paremmin tapahtumaan sopivaksi ja pian palaamme taas kaupungin kaduille ja kujille.

Palatessamme ”pelipaikoille” pääsemme lopulta taas vähän harjoittelemaan tanssimista. Tanssi tuntuu nyt tanssituntien jälkeen jostain syystä aluksi hankalammalta kuin edellisenä iltana, mutta sitkeästi jatkamme yrittämistä ja sujuu se sitten tai ei, niin hauskaa meillä on kuitenkin. Illan ensimmäinen bändi on italialainen ”Million Euro Quartet”, joka on käsittääkseni enemmänkin jonkinlainen kokoelma muusikoita kuin oikea bändi. Kovia soittamaan joka tapauksessa ja tietysti tunnistan kitaran varresta facebook-kaverini Mario Monterosson ja myös toisen kitaristin, joka ennen soitti italialaisessa The Adels -nimisessä, jo hajonneessa bändissä. Kummallisesta nimestään huolimatta Million Euro Quartet (joka itse asiassa on kvintetti) soittaa todella hyvää perus-rockabillyä.

Tauolla kävelemme taas kaupungin kujilla ja käymme Piazza Simoncellilla, jossa tänä iltana on jo useampia vanhoja jenkkiautoja. Aukiolla on tänä iltana melko näyttävä rivistö lähinnä 50-luvun autoja, mutta myös joitakin vanhempia sekä myös 60-luvun autoja. Parkkipaikka on siis tarkoitettu vain 1969 ja sitä ennen valmistetuille amerikkalaisille autoille. Autoista voisi lyhyesti mainita sen verran, että täällä paikalla ei yleensä ole kovin paljon hienompia 2d coupe tai avoautomalleja, eikä myöskään kustom-autoja, vaan enemmänkin tavallisempia neliovisia ”tolppamalleja”. Nämä autot ovat kuitenkin hyväkuntoisia ja ne pidetty tyylikkäästi alkuperäisinä. Kävelemme vielä lähellä olevan päälavan kautta: siellä soittaa minun mielestäni todella huono ruotsalainen country-bändi, jonka nimeä en enää edes jälkikäteen muista. Pakko tunnustaa, mutta tällainen lehmipoika-hillbilly ei kyllä ole minun musiikkiani. Luovimme ihmisvirrassa takaisin linnalle kuuntelemaan ”Million Euro Quartetin” toista settiä. 

Illan päätteeksi palaamme vielä takaisin päälavalle, jossa illan viimeisenä esiintyjänä on ”Laura B & the Good Fellas”. Aukio on aivan täynnä ihmisiä ja kaikilla on hauskaa. Ihmismäärästä johtuen tanssiminen on vaikeaa, mutta yritämme kuitenkin. Laura B:n lopetellessa on myös meidän aika palata hotellille. Meidän osaltamme Senigallian Summer Jamboree alkaa olla ohi. Vaimoni on täällä ensimmäistä kertaa ja tarkoituksella otimme ensimmäiselle kerrallevain tällaisen parin päivän lyhyen tutustumiskäynnin tapahtumaan, mutta nyt olemme jo molemmat innoissamme valmistelemassa seuraavaa vuotaa ja seuraavaa kertaa, niin hauskaa meillä on täällä ollut.

Sunnuntaina 5.8. me jatkamme suunnitelmamme mukaisesti junalla Bolognaan ja sieltä edelleen Venetsiaan. Olemme nyt tällä reissulla viettäneet muutaman yön Roomassa ja pari yötä Senigalliassa ja nyt edessämme on vielä yksi yö Venetsiassa ennen paluuta Suomeen. Syömme aamiaisen hotellin ravintolassa, otamme laukkumme ja kävelemme rautatieasemalle. Aurinko paistaa tänäänkin ja edessä on taas yksi lämmin päivä. Senigalliassa edessä on taas yksi ”rokki-päivä” ja kokonainen viikko on vielä edessä. Niin kovin mielellämme jäisimme vielä vaikka koko viikoksi näihin "bileisiin", mutta meidän tiemme vie nyt Venetsiaan ja sitä kautta parin päivän päästä takaisin Suomeen. Toivottavasti palaamme pian. [Kesälle 2019 on jo varattuna neljä yötä hotellissa Senigalliassa.]

Se oli viime vuonna se… Tapahtuma, josta itselleni nyt jo kolmannen kerran jäi todella hyvä mieli ja hyvät muistot. Tänä vuonna Senigallian Summer Jamboree #20 järjestetään 31.7.-11.8.2019, joista kolme ensimmäistä ovat pre-party -päiviä. Jos vielä haluat lähteä matkaan, on parasta varautua siihen, että kaikki Senigallian hotellit ovat jo täyteen buukattuja. Jos näin on, voit tehdä kuten minä olen tehnyt yksin ja myös poikani kanssa eli varata huoneen Anconasta, noin 20 minuutin junamatkan päästä. Silloin kun me teimme näin (vuosina 2013 ja 2014), olimme riippuvaisia junayhteyksistä ja jouduimme lähtemään jo hieman ennen kuin viimeisen bändin setti oli ohi. Nyt tätä tilannetta on parannettu niin, että ainakin viime juonna tapahtumaa varten oli saatu järjestettyä erikoisjunia! Nämä junat veivät ihmisiä vielä myöhään yöllä sekä Anconaan että Riminille.

“The Hottest Rockin' Holiday on Earth”, näin tapahtuma mainostaa itseään, eikä se ole mielestäni lainkaan yliammuttua. Näin se on: the Hottest Rockin’ Holiday on Earth! Step-step, triple-step, triple-step… Step-step, triple-step, triple-step…

 

Senigallia City Map 

OMAA DOKUMENTOINTIA KESÄLTÄ 2018:
Youtube-video: valokuvat
Youtube-video: perjantai
Youtube-video: lauantai

Valokuvat: perjantai
Valokuvat: lauantai

#senigallia #summerjamboree #italy #italia #festivaali #festarit #musiikkifestivaali
#rockabilly #swing #rocknroll #jive #boogiewoogie #lindyhop #tanssi #musiikki
#cruising #amerikanrauta #jenkkiauto
#matkailu #matkustus #maailmalla #loma #lomamatka #lomailu #retki #ulkomaat #italia
#ranta #rantaloma #aurinkoloma #välimeri

LENTOHAKUHELVETISSÄ...

Tähän asti olen viime vuosina käyttänyt kolmea eri kanavaa lentojen hakemiseen: Momondoa (hakukoneiden hakukone) sekä Norwegianin ja Finnarin omia nettisivuja. Olen käyttänyt Momondoa useita vuosia ja tähän asti kaikki on toiminut hyvin ja ollen aina löytänyt linkitetyiltä sivustoilta juuri ne samat hinnat, jotka Momondon alkuperäisessä haussakin löytyivät. Lisäksi nämä linkitetyt sivustot ovat toimineet hyvin, niitä on ollut kohtuullisen helppo käyttää ja ne ovat olleet luotettavia: liput ovat aina tulleet sähköpostiin niin kuin pitikin.

Tämän viikon kokemuksina voin nyt kuitenkin todeta, että näihin Momondon hakutuloksiin ei ole enää luottamista ja ainakin seuraavia Momondon kautta linkitettyjä sivustoja neuvoisin jättämään kokeilematta: Sembo, Ticket.fi ja AirNGo. Itseltäni tuhlaantui sekä aikaa että vaivaa melkoisesti seikkailtuani näillä sivuilla. Sembosta totesin useamman haun jälkeen suoraan, että sen tuloksii ei voi luottaa: Momondon puolella ilmoitettuja hintoja ei koskaan (ainakaan minun kokeilujeni perusteella) löydy Momondon avatessa linkin Sembon puolelle. Poistin siis Sembon hakutuloksista suoraan.

Ticketin kohdalla asia olikin monimutkaisempi; jopa niin monimutkainen, että tuskin onnistun sitä täysin kuvaamaan tässä muutamalla sanalla jälkikäteen. Ihan ensimmäinen ansa sivuilla on valinta ”Standard” tai ”Light” -lippu: se ei tarkoita esim One World -allianssin käyttämää matkustusluokittelua, vaan se on Ticketin oma ja hyvin erikoinen tapa yrittää tyrkyttää asiakkaalle maksullista neuvontapalvelua. Tämän jälkeen siuvuilla edetessä nämä tämän kaltaiset ansat toistuvat kerta toisensa jälkeen ja lopulta, vastattuani toistakymmentä kertaa kieltävästi erilaisiin kysymyksiin ja tyrkytyksiin ja uudestaan samoihin tyrkytyksiin, pääsin lopulta maksamaan... Kävin läpi koko normaalin nettimaksamisen ketjun: omat tiedot, luottokorin numero ja muut tiedot, suojattu maksaminen pankin tunnisteiden kautta ja sitten lopulta… Maksettuani matkan (ttai niin ainakin kuulin) koko hakutapahtuma "kaatui" ja esiin tuli (hyvinkin varmasti suunniteltu) virheilmoitus. Virheilmoituksessa pyydettiin antamaan sähköpostiosoite ja tilausnumero, mutta eihän tässä vaiheessa ole mitään tilausnumeroa käytettävissä. Virheilmoituksen yhteydessä neuvotaan myös ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun, mutta asiakaspalvelun yhteystietoja ei ole missään.

Aloitin haun uudelleen ja pääsin taas alkuun, mutta hintapa ei ollutkaan enää sama... Se oli noussut tuntuvasti ja oli nyt paljon kalliimpi kuin Momondon haussa... Tyhjensin kaikki hakuhistoriatiedot evästeineen ja aloitin lennon varaamisen uudestaan. Nyt hinta oli taas pudonnut samaan kuin Momondon sivuilla. Menin läpi koko saman raivostuttavan, sekavan ja helposti harhaanjohtavan varaamistoimenpiteen ja jatkoin maksamiseen asti; olinhan jo antanut henkilötietoni ja luottokorttitietoni jollekin, josta en edes tiedä minne henkilökohtaiset tietoni päätyivät ja aikooko joku käyttää niitä hyödykseen, koska ainakaan lippuja en saanut niillä maksettua. En ensimmäisellä kerralla, enkä myöskään toisella.

En enää jatkanut... Menin Finnairin sivuille ja varasin lennon. Maksoin siitä enemmän kuin aluksi kuvittelin maksavani, mutta ainakin minulla oli selkeät liput luotettavalta toimittajalta. Jännityksellä seuraan tässä toisella silmällä luottokuntaa ja visa-korttini tietoja... Ainakin toistaiseksi näyttää hyvältä sen puolesta. Luottokorttiini ei ainakaan vielä ole kajottu, enkä oikeasti usko että kajotaankaan: tässä lienee vain kyseessä hinnan hilaaminen reilusti ylös alkuperäisestä hausta... Uskoisin tämän homman menevän jotakuinkin näin: Finnair (lennon operaattori) ja joka ikinen muu hakukone/vast myy hintaan 750-800€, mutta Ticket.fi ja AirNGo (joka muuten on pelkkä Ticket.fi:n peilisivusto) kauppaavat niitä näennäiseen 570€ hintaan ainoana tarkoituksenaan haalia asiakkaita sivuilleen. Erikoista tässä on se, että jopa maksutapahtuma menee (melkein) läpi... Ja harmillista suuren vaivan ja hankalan varaustoimenpiteen lisäksi se, että henkilötiedot ja luottokorttitiedot menevät jonnekin, mutta lippuja ei tule.

[Momondo on vastannut minun reklamaatiooni... Lähettämällä paluupostissa jonkinlaisen copy/paste -vakiovastauksen minun hyvinkin yksityiskohtaiseen palautteeseen. Todella ikävä suhtautumistapa asiakkaisiin. Palaan tähän pian tarkemmin.]

#momondo #ticketfi #ticket #airngo #sembo

 

JOULUKSI SUOMEEN

Yritän parhaani mukaan nauttia siitä vapaudesta, joka minulle on nyt suotu; olen viimeksi ollut yhtä vapaa 6-vuotiaana. Näin eräs ystäväni minulle sanoi jäädessäni pois töistä ja oikeassahan hän oli. Näin se tosiaan on: sinä päivänä kun lähdin ensimmäistä kertaa kävelemään kouluun, minulta vietiin tavallaan minun vapauteni ja vasta nyt olen yhtä vapaa kuin silloin. Oikeastaan olen nyt jopa vielä paljon vapaampi, koska nyt vanhempani eivät ole asettelemassa minulle rajoja ja ohjailemassa elämääni. Tietysti nyt on olemassa muita rajoittavia tekijöitä, mutta siitä huolimatta olen nyt vapaampi kuin koskaan!

Tähän mennessä vapaa-aika USA:ssa on ollut täynnä touhua: ulkoilua, patikointia luonnossa, erilaisia tapahtumia, perhe-elämää ja vähän rantaelämääkin. Siellä olen todella tyytyväinen vapaudestani tehdä ja harrastaa erilaisia asioita ja tietysti myös se tosiasia, että siellä en ole yksin, vaikuttaa todella paljon. Suomessakin aika on kulunut tähän asti hyvin ja tekemistä on riittänyt, mutta juuri tänään tosin totesin, että minun on listattava asioita, mitä voin tehdä Helsingissä. Olen aivan liian tottunut siihen, että Helsingissä olen aina ollut menossa paikasta A paikkaan B tai siinä välissä paikkoihin C ja D, paikan E kautta. Minulla on aina ollut jokin määränpää ja usein myös määräaika. Nyt kun olen paljon vapaampi, kulkeminen tuntuu jotenkin paljon vaikeammalta, kun ei aina tiedä minne seuraavaksi menisi ja milloin tekisi mitäkin. Tähän ratkaisuna aion avata (ainakin kuvainnollisesti, ehkä jopa ihan oikeasti) Helsingin kartan ja turistioppaan ja katsoa erityisesti kohdat: ”Things to do” ja ”Places to go”.

-------------------------------------------------------------------

Olen Floridassa ja vuosi 2018 alkaa lähestyä loppuaan. Ja niin alkaa myös minun tämänkertainen oleskeluni USA:ssa lähestyä loppuaan. Olen varannut lentolippuni niin, että lennän Suomeen viikkoa ennen joulua. Ennen joulua ehdin vielä hyötyä veronmaksajan eduista Suomessa ja käydä hammaslääkärissä. Kaikki terveydenhoitoon liittyvä on yritettävä ajoittaa niin, että pystyn hyötymään Suomen kansalaisuudesta ja ”kela-eduista”. Hammaslääkärin lisäksi minulla on Suomessa hoidettavana myös muita tärkeitä asioita, mm asumiseen liittyen ja siksi paluu juuri ennen joulua. Tämä tietysti mahdollistaa myös joulunvieton Suomen perheen kanssa. Vaimoni lentää sitten vähän perässä minun jälkeeni Suomeen joululomalle.

Perjantaina 14.12. ei ohjelmassa ole sen kummempia ja lauantaina onkin siis aika aloittaa taas pitkä matka Suomeen. Ennen lentokentälle lähtöä ehdimme viettää melko tavallisen päivän normaaleine askareineen. Nukumme rauhassa melko pitkään, kuten meillä on yleensä sunnuntaisin tapana. Laitamme aamiaista kotona ja puuhailemme niitä-näitä. Ennen lähtöäni teemme vielä pikaisen kauppareissun ja laitamme ruokaa.

Matka Suomeen alkaa illan alussa vaimoni auton kyydissä Mangonia Parkin asemalle. Mangonia Park on pieni kaupunki-pahanen keskellä isompia kaupunkeja. Se on alueella, jossa West Palmin muuttumista Riviera Beachiksi ei edes huomaa ja pieni Mangonia Park siinä välissä jää helposti huomaamatta ihan kokonaan. Tästä kaupungista piti alun perin tulla Magnolia Park, mutta kun se nimi oli jo käytössä, päätettiin uuden nimen keksimisen sijaan muokata pikkuisen vanhaa ja nin siitä tuli Mangonia Park. Tri-Rail -junan pääteasema on Mangonia Parkin hylätyn Jai-alai -keskuksen takana, todella aavemaisemassa paikassa aavemaisen hylätyn "stadionin" takana. Ja vielä aavemaisemmaksi paikka muuttuu, kun on pimeää. Saavumme asemalle aivan liian aikaisin ja minä päätän käydä ostamassa lipun etukäteen automaatista. Palaan autolle lipun ostettuani ja vasta lähempänä junan lähtöaikaa, sen jo saavuttua asemalle, kävelemme junalle. Saatuani isomman matkalaukkuni junaan huomaan ilmoituksen näyttötauluilla: ratatöistä johtuen juna tulee olemaan 35-40 minuuttia myöhässä. Emme tarvitse montaa minuuttia päätöksen tekoon: vaimoni lähtee viemään minua Ft Lauderdaleen… Tri-Rail on muuten ihan hyvä ja myös edullinen tapa matkustaa, mutta luotettava se ei ole. Se on nyt jo pari kertaa omakohtaisesti koettu.

Lähdemme siis ajamaan kohti Ft Lauderdalea. Alkumatka on sateinen. Taivaalta tulee alas satunnaisia Florida-sateita: sellaisia, kuin joku kaataisi saavista vettä päälle. Ja sellaisia, jotka loppuvat yhtä nopeasti kuin alkoivatkin. Nopeus Interstate I-95 -tiellä putoaa sateessa puoleen normaalista ja pian mennään jo kävelyvauhtia. Ihmiset, jotka osaavat ajaa, pudottavat nopeutta, mutta kun kaikki eivät tee tätä. Joku onneton aina ajaa muita kovempaa ja onnettomuuden tapahtuminen on vain ajan kysymys. Ennen kuin olemme Ft Lauderdalessa ohitamme kolme onnettomuuspaikkaa, joissa kaksi tai useampia autoja on törmännyt toisiinsa. Onneksi yksikään niistä ei näytä kovin vakavalta ja pahempia henkilövahinkoja ei liene sattunut. Keskinopeus tällä noin 100 kilometrin matkalla putoaa kuitenkin tuntuvasti, mutta olemme silti hyvissä ajoin perillä. Hieman ennen kuin käännymme I-95 -tieltä lentokentälle johtavalle tiellä näemme vielä jotain yllättävää… Tri-Rail -juna saapuu kovaa vauhtia pohjoisesta ja pysähtyy Ft Lauderdale – Hollywoodin eli lentokentän asemalle! Enää ei voi siis luottaa edes siihen, että juna olisi myöhässä…

Saavuttuamme lentokentälle, huomaamme, että myös siellä on jotain tekeillä. County Sheriff on eristänyt useita eri alueita ja siniset ja punaiset valot vilkkuvat siellä täällä. Tämän episodin syy jää meille ikuiseksi arvoitukseksi, mutta hässäkkä ei onneksi haittaa pahemmin matkantekoa. Kuten taisin jo mainitakin jossakin aikaisemmassa blogi-kirjoituksessani, on moni asia Ft Lauderdalen lentokentällä muuttunut hitaasti paremmaksi. Nyt koneet saapuvat terminaalin portille asti (vaikkakin loppumatka hinauksessa) ja bussikyydit ovat jääneet historiaan. Myös terminaalit ovat uudistuneet; niin tuloaulat TSA:n tarkastuspisteineen kuin myös matkatavarahihnat ja tällä kertaa myös lähtö tapahtuu uudesta terminaalista, joka on paljon avarampi ja valoisampi kuin vanha ja siellä on myös paljon enemmän palveluita. Check-in pitää tällä kertaa tehdä terminaalissa 4, mutta lento lähtee kuitenkin portilta, joka on terminaalissa 3. Eli pientä säätöä vielä vaaditaan, joskaan tämä seikka ei käytännössä vaikuta juuri mitenkään: terminaali 3 on aivan terminaali 4 vieressä.

Lento Suomeen on kaikin puolin tavanomainen. Se on pitkä ja pitkästyttävä ja nukkumisesta ei taaskaan tule mitään. Seurailen silloin tällöin näytöltä missä olemme menossa: tänään reittimme kulkee heti Ft Lauderdalesta lähtien koko matkan meren päällä aina Kanadan koilliskulmaan asti, josta alkaa varsinainen Atlantin ylitys. Norwegian on osoittautunut kaikkein parhaimmaksi valinnaksi välissä Suomi-Florida. Sen hinnat ovat kilpailukykyiset: usein edullisimmat tai ainakin edullisimpien joukossa. Hinnat ilmoitetaan ilman matkalaukkuja ja ruokaa, mutta kun se on jo etukäteen tiedossa, voi senkin hallita ja miettiä lopullista hintaa, jos haluaa syödä lentokoneessa tarjottavat ateriat ja ottaa mukaan matkalaukkuja. Parasta Norwegianissa on toimivat nettisivut! Niille annan täydet pisteet. Hintakalenteri on aivan erinomainen ja lentojen vertailu on helppoa ja yksinkertaista. Myös varaus sujuu helposti ja yksinkertaisesti. Sanoisin, että kaikki on helppoa ja luotettavaa. Hyvää voi sanoa myös lentokoneista: uudet Boeing B787 Dreamlinerit mannertenvälisillä lennoilla ja uudehkot tai uudet Boeing B737 ja B737 MAX -koneet Euroopan sisäisillä lennoilla. Huonoimpana seikkana on pakko mainita pitkät koneenvaihtoajat. Ne saattavat olla todella pitkiä: usein 5-7 tuntia ja seitsemän tuntia lentokentällä alkaa olla jo sietokyvyn rajoilla. Siitäkin huolimatta annan kyllä kiitettävän arvosanan Norwegianille.

Saavumme Tukholmaan, Arlandan sumuiselle ja kostealle lentokentälle sunnuntaina aamupäivällä. Minulla on taas paljon aikaa Helsingin koneen lähtöä odotellessa ja kiertelen pitkin terminaalirakennuksia vailla päämäärää. Pian puhelimeni soi ja soittaja kertoo olevansa jonkinlainen Arlandan lentokentän turvallisuudesta vastaava vuoropäällikkö. Hän kertoo minulle, että minun on tultava pois lähtevien lentojen puolelta; käveltävä ulos tulli ohittaen ja tultava avaamaan matkalaukkuni! No, eipä ole tätäkään ennen tapahtunut! USA:ssa matkalaukkuni on kyllä avattu useita kertoja, mutta todettuaan kaiken olevan kunnossa, he vain sulkevat laukun ja sujauttavat tarkastuslapun laukun sisään. Tällä kerralla joudun kuitenkin itse lähtemään mukaan laukun tutkimuksiin. Olen hieman hermostunut, koska löydän ulos ja oikeaan paikkaan vain puhelimessa olevan herran ohjeita noudattaen ja vilkuilen myös kelloani, koska koneeni lähtöön ei ole liikaa aikaa… Pian löydän miehen ja hänen toimistostaan löydämme myös matkalaukkuni ja viemme sen läpivalaisuun. Läpivalaisussa näkyy USA:sta ostamani peltikanisteri, joka on itse asiassa viskipullo. Tämä viskipullo oli syy laukun tarkempaan syynäämiseen! Joudun avaamaan laukun ja näyttämään ”viskikanisterin” ja myös sen vieressä olevan 1,5 litran Gin-pullon. Miehet tutkivat pitkään sekä kanisteria että pulloa, kysyvät mistä ne on hankittu ja tutkivat vielä onko niitä avattu. Lopulta he luovuttavat ja laukkuni suljetaan ja lähetetään eteenpäin. Mikäli ymmärsin oikein, turvallisuusyrityksen työntekijä oli kuvitellut kanisterin sisältävän bensiiniä…! En aivan ymmärrä, miksi ihmeessä joku haluaisi kuljettaa matkalaukussaan 75cl bensiiniä, mutta ehkä he työssään näkevät kaikenlaista. He myös tekevät tätä, jotta meidän olisi turvallista matkustaa, joten en voi missään nimessä heitä tästä moittia. Kiitos, kun pidätte meistä huolta.

Loppumatka meneekin sitten jo ongelmitta. Laukkuni ehtii Helsingin koneeseen ja samoin minä itse, koska vuoropäällikkö käy päästämässä minut lähtöporttialueelle ”fast trackin” kautta. Helsingin lento on vieläpä pikkuisen myöhässä, joten minulla ei lopulta ole lainkaan kiire, vaan päinvastoin joudun odottelemaan ennen kuin kone edes saapuu portille. Lento Tukholmasta Helsinkiin onkin sitten enää lyhyt pomppu ja pian olen taas kotimaan kamaralla. Kylmän ja harmaan kotimaan kamaralla. Näin on taas tehty yksi reissu Yhdysvaltoihin ja takaisin. Vai olenko vasta aloittanut reissun Suomeen ja takaisin, sitä en kai oikein itsekään tiedä. Joka tapauksessa olen taas Suomessa ja ainakin tämä on nyt päätepiste tälle tarinalle. Kolmen vuoden tauon jälkeen olen kirjoittanut järjestelmällisesti ja kronologisessa järjestyksessä eräänlaisen matkapäiväkirjan ja näin aion tehdä jatkossakin. Ehkä hieman niitä-näitä -juttuja, mutta myös perinteistä matkapäiväkirjaa tai matkakertomusta. Seuraavaksi luultavasti pari sanaa Tallinnasta ja aion myös palata viime kesään ja Italiaan lähiaikoina.

VALOKUVIA:
Syksy 2018
Loppusyksy 2018
Palm Beach Holiday Boat Parade
Joulu
Syksyn luontokuvia
Veterans Day Parade
Rockabilly USA
Kiihdytyskisakuvia
Cars & Coffee
Kelsey Custom GetDown