JOULUKSI SUOMEEN

Yritän parhaani mukaan nauttia siitä vapaudesta, joka minulle on nyt suotu; olen viimeksi ollut yhtä vapaa 6-vuotiaana. Näin eräs ystäväni minulle sanoi jäädessäni pois töistä ja oikeassahan hän oli. Näin se tosiaan on: sinä päivänä kun lähdin ensimmäistä kertaa kävelemään kouluun, minulta vietiin tavallaan minun vapauteni ja vasta nyt olen yhtä vapaa kuin silloin. Oikeastaan olen nyt jopa vielä paljon vapaampi, koska nyt vanhempani eivät ole asettelemassa minulle rajoja ja ohjailemassa elämääni. Tietysti nyt on olemassa muita rajoittavia tekijöitä, mutta siitä huolimatta olen nyt vapaampi kuin koskaan!

Tähän mennessä vapaa-aika USA:ssa on ollut täynnä touhua: ulkoilua, patikointia luonnossa, erilaisia tapahtumia, perhe-elämää ja vähän rantaelämääkin. Siellä olen todella tyytyväinen vapaudestani tehdä ja harrastaa erilaisia asioita ja tietysti myös se tosiasia, että siellä en ole yksin, vaikuttaa todella paljon. Suomessakin aika on kulunut tähän asti hyvin ja tekemistä on riittänyt, mutta juuri tänään tosin totesin, että minun on listattava asioita, mitä voin tehdä Helsingissä. Olen aivan liian tottunut siihen, että Helsingissä olen aina ollut menossa paikasta A paikkaan B tai siinä välissä paikkoihin C ja D, paikan E kautta. Minulla on aina ollut jokin määränpää ja usein myös määräaika. Nyt kun olen paljon vapaampi, kulkeminen tuntuu jotenkin paljon vaikeammalta, kun ei aina tiedä minne seuraavaksi menisi ja milloin tekisi mitäkin. Tähän ratkaisuna aion avata (ainakin kuvainnollisesti, ehkä jopa ihan oikeasti) Helsingin kartan ja turistioppaan ja katsoa erityisesti kohdat: ”Things to do” ja ”Places to go”.

-------------------------------------------------------------------

Olen Floridassa ja vuosi 2018 alkaa lähestyä loppuaan. Ja niin alkaa myös minun tämänkertainen oleskeluni USA:ssa lähestyä loppuaan. Olen varannut lentolippuni niin, että lennän Suomeen viikkoa ennen joulua. Ennen joulua ehdin vielä hyötyä veronmaksajan eduista Suomessa ja käydä hammaslääkärissä. Kaikki terveydenhoitoon liittyvä on yritettävä ajoittaa niin, että pystyn hyötymään Suomen kansalaisuudesta ja ”kela-eduista”. Hammaslääkärin lisäksi minulla on Suomessa hoidettavana myös muita tärkeitä asioita, mm asumiseen liittyen ja siksi paluu juuri ennen joulua. Tämä tietysti mahdollistaa myös joulunvieton Suomen perheen kanssa. Vaimoni lentää sitten vähän perässä minun jälkeeni Suomeen joululomalle.

Perjantaina 14.12. ei ohjelmassa ole sen kummempia ja lauantaina onkin siis aika aloittaa taas pitkä matka Suomeen. Ennen lentokentälle lähtöä ehdimme viettää melko tavallisen päivän normaaleine askareineen. Nukumme rauhassa melko pitkään, kuten meillä on yleensä sunnuntaisin tapana. Laitamme aamiaista kotona ja puuhailemme niitä-näitä. Ennen lähtöäni teemme vielä pikaisen kauppareissun ja laitamme ruokaa.

Matka Suomeen alkaa illan alussa vaimoni auton kyydissä Mangonia Parkin asemalle. Mangonia Park on pieni kaupunki-pahanen keskellä isompia kaupunkeja. Se on alueella, jossa West Palmin muuttumista Riviera Beachiksi ei edes huomaa ja pieni Mangonia Park siinä välissä jää helposti huomaamatta ihan kokonaan. Tästä kaupungista piti alun perin tulla Magnolia Park, mutta kun se nimi oli jo käytössä, päätettiin uuden nimen keksimisen sijaan muokata pikkuisen vanhaa ja nin siitä tuli Mangonia Park. Tri-Rail -junan pääteasema on Mangonia Parkin hylätyn Jai-alai -keskuksen takana, todella aavemaisemassa paikassa aavemaisen hylätyn "stadionin" takana. Ja vielä aavemaisemmaksi paikka muuttuu, kun on pimeää. Saavumme asemalle aivan liian aikaisin ja minä päätän käydä ostamassa lipun etukäteen automaatista. Palaan autolle lipun ostettuani ja vasta lähempänä junan lähtöaikaa, sen jo saavuttua asemalle, kävelemme junalle. Saatuani isomman matkalaukkuni junaan huomaan ilmoituksen näyttötauluilla: ratatöistä johtuen juna tulee olemaan 35-40 minuuttia myöhässä. Emme tarvitse montaa minuuttia päätöksen tekoon: vaimoni lähtee viemään minua Ft Lauderdaleen… Tri-Rail on muuten ihan hyvä ja myös edullinen tapa matkustaa, mutta luotettava se ei ole. Se on nyt jo pari kertaa omakohtaisesti koettu.

Lähdemme siis ajamaan kohti Ft Lauderdalea. Alkumatka on sateinen. Taivaalta tulee alas satunnaisia Florida-sateita: sellaisia, kuin joku kaataisi saavista vettä päälle. Ja sellaisia, jotka loppuvat yhtä nopeasti kuin alkoivatkin. Nopeus Interstate I-95 -tiellä putoaa sateessa puoleen normaalista ja pian mennään jo kävelyvauhtia. Ihmiset, jotka osaavat ajaa, pudottavat nopeutta, mutta kun kaikki eivät tee tätä. Joku onneton aina ajaa muita kovempaa ja onnettomuuden tapahtuminen on vain ajan kysymys. Ennen kuin olemme Ft Lauderdalessa ohitamme kolme onnettomuuspaikkaa, joissa kaksi tai useampia autoja on törmännyt toisiinsa. Onneksi yksikään niistä ei näytä kovin vakavalta ja pahempia henkilövahinkoja ei liene sattunut. Keskinopeus tällä noin 100 kilometrin matkalla putoaa kuitenkin tuntuvasti, mutta olemme silti hyvissä ajoin perillä. Hieman ennen kuin käännymme I-95 -tieltä lentokentälle johtavalle tiellä näemme vielä jotain yllättävää… Tri-Rail -juna saapuu kovaa vauhtia pohjoisesta ja pysähtyy Ft Lauderdale – Hollywoodin eli lentokentän asemalle! Enää ei voi siis luottaa edes siihen, että juna olisi myöhässä…

Saavuttuamme lentokentälle, huomaamme, että myös siellä on jotain tekeillä. County Sheriff on eristänyt useita eri alueita ja siniset ja punaiset valot vilkkuvat siellä täällä. Tämän episodin syy jää meille ikuiseksi arvoitukseksi, mutta hässäkkä ei onneksi haittaa pahemmin matkantekoa. Kuten taisin jo mainitakin jossakin aikaisemmassa blogi-kirjoituksessani, on moni asia Ft Lauderdalen lentokentällä muuttunut hitaasti paremmaksi. Nyt koneet saapuvat terminaalin portille asti (vaikkakin loppumatka hinauksessa) ja bussikyydit ovat jääneet historiaan. Myös terminaalit ovat uudistuneet; niin tuloaulat TSA:n tarkastuspisteineen kuin myös matkatavarahihnat ja tällä kertaa myös lähtö tapahtuu uudesta terminaalista, joka on paljon avarampi ja valoisampi kuin vanha ja siellä on myös paljon enemmän palveluita. Check-in pitää tällä kertaa tehdä terminaalissa 4, mutta lento lähtee kuitenkin portilta, joka on terminaalissa 3. Eli pientä säätöä vielä vaaditaan, joskaan tämä seikka ei käytännössä vaikuta juuri mitenkään: terminaali 3 on aivan terminaali 4 vieressä.

Lento Suomeen on kaikin puolin tavanomainen. Se on pitkä ja pitkästyttävä ja nukkumisesta ei taaskaan tule mitään. Seurailen silloin tällöin näytöltä missä olemme menossa: tänään reittimme kulkee heti Ft Lauderdalesta lähtien koko matkan meren päällä aina Kanadan koilliskulmaan asti, josta alkaa varsinainen Atlantin ylitys. Norwegian on osoittautunut kaikkein parhaimmaksi valinnaksi välissä Suomi-Florida. Sen hinnat ovat kilpailukykyiset: usein edullisimmat tai ainakin edullisimpien joukossa. Hinnat ilmoitetaan ilman matkalaukkuja ja ruokaa, mutta kun se on jo etukäteen tiedossa, voi senkin hallita ja miettiä lopullista hintaa, jos haluaa syödä lentokoneessa tarjottavat ateriat ja ottaa mukaan matkalaukkuja. Parasta Norwegianissa on toimivat nettisivut! Niille annan täydet pisteet. Hintakalenteri on aivan erinomainen ja lentojen vertailu on helppoa ja yksinkertaista. Myös varaus sujuu helposti ja yksinkertaisesti. Sanoisin, että kaikki on helppoa ja luotettavaa. Hyvää voi sanoa myös lentokoneista: uudet Boeing B787 Dreamlinerit mannertenvälisillä lennoilla ja uudehkot tai uudet Boeing B737 ja B737 MAX -koneet Euroopan sisäisillä lennoilla. Huonoimpana seikkana on pakko mainita pitkät koneenvaihtoajat. Ne saattavat olla todella pitkiä: usein 5-7 tuntia ja seitsemän tuntia lentokentällä alkaa olla jo sietokyvyn rajoilla. Siitäkin huolimatta annan kyllä kiitettävän arvosanan Norwegianille.

Saavumme Tukholmaan, Arlandan sumuiselle ja kostealle lentokentälle sunnuntaina aamupäivällä. Minulla on taas paljon aikaa Helsingin koneen lähtöä odotellessa ja kiertelen pitkin terminaalirakennuksia vailla päämäärää. Pian puhelimeni soi ja soittaja kertoo olevansa jonkinlainen Arlandan lentokentän turvallisuudesta vastaava vuoropäällikkö. Hän kertoo minulle, että minun on tultava pois lähtevien lentojen puolelta; käveltävä ulos tulli ohittaen ja tultava avaamaan matkalaukkuni! No, eipä ole tätäkään ennen tapahtunut! USA:ssa matkalaukkuni on kyllä avattu useita kertoja, mutta todettuaan kaiken olevan kunnossa, he vain sulkevat laukun ja sujauttavat tarkastuslapun laukun sisään. Tällä kerralla joudun kuitenkin itse lähtemään mukaan laukun tutkimuksiin. Olen hieman hermostunut, koska löydän ulos ja oikeaan paikkaan vain puhelimessa olevan herran ohjeita noudattaen ja vilkuilen myös kelloani, koska koneeni lähtöön ei ole liikaa aikaa… Pian löydän miehen ja hänen toimistostaan löydämme myös matkalaukkuni ja viemme sen läpivalaisuun. Läpivalaisussa näkyy USA:sta ostamani peltikanisteri, joka on itse asiassa viskipullo. Tämä viskipullo oli syy laukun tarkempaan syynäämiseen! Joudun avaamaan laukun ja näyttämään ”viskikanisterin” ja myös sen vieressä olevan 1,5 litran Gin-pullon. Miehet tutkivat pitkään sekä kanisteria että pulloa, kysyvät mistä ne on hankittu ja tutkivat vielä onko niitä avattu. Lopulta he luovuttavat ja laukkuni suljetaan ja lähetetään eteenpäin. Mikäli ymmärsin oikein, turvallisuusyrityksen työntekijä oli kuvitellut kanisterin sisältävän bensiiniä…! En aivan ymmärrä, miksi ihmeessä joku haluaisi kuljettaa matkalaukussaan 75cl bensiiniä, mutta ehkä he työssään näkevät kaikenlaista. He myös tekevät tätä, jotta meidän olisi turvallista matkustaa, joten en voi missään nimessä heitä tästä moittia. Kiitos, kun pidätte meistä huolta.

Loppumatka meneekin sitten jo ongelmitta. Laukkuni ehtii Helsingin koneeseen ja samoin minä itse, koska vuoropäällikkö käy päästämässä minut lähtöporttialueelle ”fast trackin” kautta. Helsingin lento on vieläpä pikkuisen myöhässä, joten minulla ei lopulta ole lainkaan kiire, vaan päinvastoin joudun odottelemaan ennen kuin kone edes saapuu portille. Lento Tukholmasta Helsinkiin onkin sitten enää lyhyt pomppu ja pian olen taas kotimaan kamaralla. Kylmän ja harmaan kotimaan kamaralla. Näin on taas tehty yksi reissu Yhdysvaltoihin ja takaisin. Vai olenko vasta aloittanut reissun Suomeen ja takaisin, sitä en kai oikein itsekään tiedä. Joka tapauksessa olen taas Suomessa ja ainakin tämä on nyt päätepiste tälle tarinalle. Kolmen vuoden tauon jälkeen olen kirjoittanut järjestelmällisesti ja kronologisessa järjestyksessä eräänlaisen matkapäiväkirjan ja näin aion tehdä jatkossakin. Ehkä hieman niitä-näitä -juttuja, mutta myös perinteistä matkapäiväkirjaa tai matkakertomusta. Seuraavaksi luultavasti pari sanaa Tallinnasta ja aion myös palata viime kesään ja Italiaan lähiaikoina.

VALOKUVIA:
Syksy 2018
Loppusyksy 2018
Palm Beach Holiday Boat Parade
Joulu
Syksyn luontokuvia
Veterans Day Parade
Rockabilly USA
Kiihdytyskisakuvia
Cars & Coffee
Kelsey Custom GetDown