ROCKABILLYÄ RESERVAATISSA - ROCKABILLAQUE FLORIDA 2023

Tämä juttu on julkaistu Big Beat -lehden numerossa 1/2023. 

Olen "hygieniasyistä" pantannut julkaisua täällä, mutta nyt lehdestä on ilmestynyt jo kaksi numeroa tuon jälkeen ja katson voivani julkaista tämän myös täällä omassa blogissani. Ja oikeudet kirjoitukseen ovat joka tapauksessa edelleen itselläni, enkä ole niitä myynyt jutun julkaisun yhteydessä. (Käykää silti tutustumassa mainioon Big Beat -lehteen.)

---------------------------------------------

 

”Rockabillaque Florida” musiikki- ja autotapahtuma järjestettiin tammikuussa 2023 kolmatta kertaa Floridassa, Immokaleen kylässä. Charlestonissa (SC) samaa Rockabillaque-nimeä kantava tapahtuma järjestetään tänä syksynä jo kymmenettä kertaa. Ensimmäinen vuosittaiseksi suunniteltu Floridan tapahtuma järjestettiin vuonna 2019, mutta kaksi seuraavaa vuotta (2020 ja 2021) jäivät väliin koronan vuoksi. Nykyisellään tapahtuma on kaksi päivää kestävä ilmainen, rockabilly-musiikin ympärille rakennettu keskisuuri tapahtuma, johon kuuluu lukuisien bändien lisäksi mm. autonäyttely, moottoripyöränäyttely, pin-up -kilpailu ja suuri määrä erilaisia myyntikojuja ja muuta oheistoimintaa. Tapahtumapaikkana on Seminole Casino Hotel Immokaleessa Floridassa. Immokalee sijaitsee Floridan niemimaan länsireunalla, noin 50 kilometrin päässä Ft. Myersin kaupungista.

Seminole Casino Hotel sijaitsee Seminole -reservaatin alueella, heti Immokaleen kylän ulkopuolella. Maa on siis ”intiaanien” (native Americans) maata ja tällä maalla he saavat hyvin vapaasti ja yksinoikeudella hoitaa ja kontrolloida pelitoimintaa. Hotellista tulee mieleen Las Vegasin alkuajat: iso hotelli- ja pelikompleksi lähestulkoon keskellä ei mitään. Varsinainen hotelli on keskikokoinen, melko tavallisen näköinen amerikkalainen hotelli ja kasino on sen toisessa päässä oleva valtava tila, jossa on satoja pelikoneita ja pelipöytiä. Kasino on tyrmäävän kokoinen ollakseen paikassa, jonka lähistöllä ei ole mitään muuta kuin Immokaleen pieni kylä.

Rockabillaque-tapahtuma on levittäytynyt lähes koko kompleksin alueelle: päälava, myyntikojut ja autonäyttely ovat ulkona asfalttialueilla sekä parkkipaikalla hotellin takana. Sisältä löytyy pienempi lava ja tietysti ruokaa ja juomista sekä myös hotellihuone niille harvoille onnekkaille, jotka ovat sellaisen onnistuneet saamaan. Suurin osa kauempaa tulleista majoittunee Ft. Myersin kaupungin liepeillä.

Tänä vuonna kaksipäiväinen festivaali oli kutistunut käytännössä yhden päivän mittaiseksi; lähes kaikki bändit esiintyivät lauantain aikana. Nytkin sunnuntaille oli kyllä ohjelmaa, mutta siihen ohjelmaan kuului ainoastaan pool party ja siellä esiintynyt yksi bändi. Tänä vuonna myös line-up poikkesi hieman viime vuotta enemmän tavanomaisesta rockabilly-linjasta. Varsinaisena tapahtumapäivänä lauantaina päälavalla ulkona esiintyi tänä vuonna: Jared Petteys & the Headliners, the Swayzees, the Legendary Shack Shakers, Lara Hope and the Ark-Tones, Lone Wolf, Eddie Clendening & the Blue Ribbon Boys, Los Straitjackets, the Squirrel Nut Zippers ja the Delta Bombers. Me olimme päälavan edessä seuraamassa the Legendary Shack Shakersin, Los Straitjacketsin, the Squirrel Nut Zippersin ja the Delta Bombersin esiintymisiä. Sisätiloissa pikkulavalla ehdimme kuunnella hetken myös Little Sheba & the Shamansia, joka oli yksi monista sisälavan ei niin tunnetuista bändeistä.

Saapuessamme tapahtumapaikalle on pari ensimmäistä bändiä jo ehtinyt lopettaa keikkansa ja lavalle on noussut kolmas päälavan bändeistä: todella energinen the Legendary Shack Shakers Murraysta, Kentuckyn osavaltiosta. The Legendary Shack Shakers on perustettu jo 27 vuotta sitten. Yhtyeen musiikki on hyvin vaikeasti lokeroitavaa musiikkia, joka yhdistelee rockabillyä, bluesia, countrya ja western swingiä, soitettuna melko kovaa ja kovalla volyymilla. Yhtyettä koskevissa kirjoituksissa puhutaan jopa punk-rockista ja southern gothic rockabillystä.  Yhtyeen ehdoton keulakuva, laulaja/huuliharpunsoittaja J.D. Wilkes nimittää yhtyeen musiikkia americana rockabillyksi. Huuliharppu on hyvin merkittävässä roolissa yhtyeen esittämässä musiikissa ja muutenkin J.D. Wilkesin hahmo vangitsee katsojan. Jello Biafra (the Dead Kennedys) on kutsunut häntä Rock’n’Rollin viimeiseksi suureksi keulakuvaksi ja kirjailija Stephen King on kuvannut bändiä kahdella sanalla: ”Dynamite Group!” Ilahduttavaa on nähdä myös kuinka yhtye on siistinyt hieman ulkoista olemustaan ja antaa nyt musiikista nauttimiselle sen ansaitseman tilan ja vapauden ilman turhia antipatioita. Rockabillaquessa esitetyistä kappaleista jää parhaiten mieleen cover Slim Harpon 60-luvulla kirjoittamasta kappaleesta ”Shake Your Hips” (”Hip Shake”). Yhtyeen omasta tuotannosta voisin mainita sanoituksiltaan vakavat, mutta etenkin suomalaiseen mielialaan hyvin sopivat hienot kappaleet ”No Such Thing” ja ”Something in the Water, joista ensimmäinen aiheuttaa minulle useita päiviä kestävän (positiivisen) ”korvamadon”. Kovasta menosta huolimatta ja ehkäpä juuri siitä johtuen itselleni jää hieman levoton olo bändin esiintymisen jälkeen, mutta ei lainkaan huono avaus tälle päivälle.

Seuraavaksi avalle ilmestyy neljä meksikolaisiin painimaskeihin, atsteekkimedaljonkeihin ja mustiin asuihin sonnustautunutta miestä, joista kolmella on samaa sarjaa olevat kitarat kädessään. Suomessakin useassa paikassa esiintynyt Los Straitjackets on instrumentaalimusiikkia soittava yhtye, joka on perustettu jo vuonna 1988 Nashvillessä, Tennesseessä nimellä the Straitjackets. Yhtye kuitenkin hajosi pian perustamisensa jälkeen ja se muodostettiin uudestaan vuonna 1994 nykyisellä nimellään. Yhtyeen musiikkia kuvaa kaiketi parhaiten sana surf (jonkun määritelmän mukaan suomalaisittain rautalanka). Bändin ohjelmistoon kuuluu valtava määrä kaikille tuttuja kappaleita, covereita muilta bändeiltä tai jopa tunnareita elokuvista ja tv-sarjoista ja näistä hyvinä esimerkkeinä mainittakoon Floridassakin esitetyt ”Kill Bill” -elokuvasta tuttu ”Woo Hoo”, ”Venus” ja Batman-tunnusmusiikki. Olen itse ollut hieman epäilevä tämän bändin suhteen, mutta mielipiteeni muuttuu nopeasti kuunneltuani hetken tätä saumattomasti eteenpäin rullaavaa, iloista ja jollakin tavalla ”helppoa ja vaivatonta” musiikkia. Tämän bändin musiikki saa ihmisen hyvälle tuulelle. Varsinkin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä palmupuiden juurella.

Seuraava bändi onkin sitten taas ihan kokonaan jotain muuta ja se eroaa melko paljon kaikista muista Rockabillaque-festivaalin bändeistä. Swingiä ja gypsy jazzia yhdistelevä the Squirrel Nut Zippers saapuu Chapel Hillin kaupungista North Carolinasta. Vaikka välissä on ollut pitkiäkin taukoja, on tämäkin yhtye alun perin perustettu jo kauan sitten, vuonna 1993. Bändin hyvin erikoinen nimi ansaitsee ehkä lyhyen selityksen: ”Nut Zipper” on etelän nimitys pontikalle ja yhdistelmä ”Squirrel Nut Zipper” on muodostettu lehtiotsikosta, joka koski humalaista, puuhun kiivennyttä miestä, joka ei suostunut tulemaan alas edes poliisien saapuessa paikalle. Squirrel Nut Zipper on myös 1800 luvulta peräisin olevan makeisen nimi. Tämä eräänlainen big band saa aikaan liikettä yleisössä; kaikesta näkee, että moni on odottanut tämän bändin esiintymistä. Lavalla häärii ja touhuaa iso joukko taitavia muusikoita vanhanaikaisissa esiintymisasuissa, soittaen banjoa, viulua, kitaraa, rumpuja ja bassoa ja kaiken tämän päälle mukana on myös torvisektio. Esiintymisestä ei puutu ainakaan vauhtia ja ehkä jopa hieman yllättäviä tilanteita. Vaihtelevan musiikin lisäksi asiaan kuuluu pieni teatterimainen ote ja koreografia. Hieno kokemus pimenevässä tropiikin illassa, vaikka musiikki ei ihan lähellä rockabillyä olekaan.

Pimeän jo laskeuduttua lavalle nousee ainakin minun ja varmasti monen muunkin eniten odottama yhtye. Illan viimeisenä päälavan esiintyjänä lavalle nousee jo toista kertaa Rockabillaque Floridan historiassa Las Vegasista, Nevadasta kotoisin oleva The Delta Bombers! Yhtye on tapahtuman pääesiintyjistä nuorin: kitaristi Andrew Himmler ja laulaja/kitaristi Chris Moinichen perustivat yhtyeen vuonna 2008. Bändin basisti Gregorio Garcia on bändin toinen basisti ja rumpali PJ Franco on viimeisin monesta rumpalista. Nykyinen kokoonpano vaikuttaa kaikin puolin toimivalta ja hyvältä.  Yhtyeen ensimmäinen levy julkaistiin vuonna 2009 ja uusin levy ilmestyy tänä keväänä, huhtikuun alussa. Vuonna 2019 yhtye palkittiin Ameripolitan Music Awardsin parhaana rockabilly-bändinä. The Delta Bombers suorastaan räjäyttää lämpimän myöhäisillan käyntiin tutuilla kappaleillaan. Keikan aikana kuullaan kaikki tunnetuimmat kappaleet, kuten ”The Wolf”, ”15 to Life”, ”Pressure and Time” ja ”Smokestack Lightning”, vain muutaman mainitakseni. Tämä bändi on aivan mahtava show-bändi, yksi parhaista koskaan näkemistäni. Bändin pääosin omaa tuotantoa oleva musiikki on jotain jäljittelemätöntä ja hienon, tukevan soitannan kruunaa Chris Moinichenin upea ääni. Ehkä mainitsemisen arvoinen on myös vielä melko tuoreen rumpalin PJ Francon minuutteja kestävä mieletön rumpusoolo kappaleen ”You Gotta Lose” -kappaleen loppupuolella. Tämä oli jo toinen kerta kun näin Delta Bombersin tässä tapahtumassa ja jään nyt odottamaan kolmatta kertaa… Bändi on muuten lähdössä Euroopan kiertueelle ja kaipailee promoottoreita järjestämään keikkoja mm. Suomessa. Toivottavasti joku ottaa tämän tehtävän hoitaakseen.

Sisätiloissa esiintyy vielä bändejä yömyöhään, mutta me päätämme siirtyä airbnb-majoitukseemme pitkän päivän päätteeksi. Kotimme on Floridan itärannikolla, mutta olemme taas löytäneet hyvän majapaikan melko läheltä Immokaleeta Lehigh Acresin kaupungista. Muuta oheisohjelmaa emme tänä vuonna juurikaan seuranneet. Emme vain ehtineet. Kauempaa katselimme Pin-up -kilpailua ja miesten parta- ja viiksikilpailua ja vaimoni oli aikeissa edellisen vuoden tapaan osallistua pin-up -kilpailuun, mutta kaikki paikat oli jo täytetty ja niinpä se jäi nyt tällä kertaa väliin. Ilmoittautuminen on tehtävä etukäteen nettisivuilla, sen verran suosittu tämä tapahtuma on, että paikan päällä ei ole enää tyhjiä paikkoja tarjottavaksi. Autokattaus vanhoille autoille varatulla isolla parkkipaikalla oli taas upea. Parkkipaikalta löytyy upeita vanhoja jenkkiautoja laidasta laitaan, keskittyen kuitenkin enimmäkseen 30-60 -lukujen väliseen aikaan.  Meille kävi kuitenkin tänä vuonna aivan sama kuin edellisenäkin vuonna: emme ehtineet kaikkia autoja edes näkemään; ohjelmaa ja tekemistä on sen verran paljon, että kaikkea ei vaan yksinkertaisesti ehdi.

Tämä trooppinen festivaali USA:n alkuperäiskansojen mailla on ehdottomasti kokemisen arvoinen tilaisuus ja nyt kolmen kerran jälkeen se on jo ansainnut paikkansa yhtenä merkittävimmistä alan tapahtumista Yhdysvalloissa. Hienot festarit ja ensi vuonna ainakin alustavien puheiden mukaan luvassa on jotakin vielä hienompaa.

 

 ---------------------------------------------

 

Nyt suunnitelmissa on jo vuosi 2024 ja majoituskin on jo varattu valmiiksi. Tänä vuonna Floridan Rockabillaque järjestetään lauantaina 21. tammikuuta ja esiintymässä ovat mm. the Hillbilly Moon Explosion ja JD McPherson sekä yksi minun suosikeistani: The Reckless Ones. Myös Italiassa muutama vuosi sitten näkemäni Peter and the Wolves on buukattu tammikuulle Floridaan. Näiden mainitsemieni lisäksi päivän mittaan tietysti esiintyy useita muita bändejä ja vanhaan tapaan tulemme varmasti näkemään myös hyvin näyttävän auto shown.

Suurenna kuvat klikkaamalla.

Ehkä hieman ironista on se, että en ole käynyt missään "alan" tapahtumissa Suomessa vuosikausiin. Suurin syy tähän lienee muutamat ihmiset ja eurooppalaiset lieveilmiöt tämän musiikki-genren ja ikävä kyllä myös joidenkin autoharrastajien piirissä... Pitäisi kai vielä tarkentaa, että nuo lähes täysin brittiläis-saksalaiset lieveilmiöt, takapajuinen ja ahdasmielinen äijäöyhötys ja jopa äärioikeistopopulismi ovat pieni, mutta ikävän näkyvä osa eurooppalaista (tai ainakin suomalaista) teddyboy-pop ja autokulttuuria. Vaikka kulttuurin kanssa sillä ei kyllä ole mitään tekemistä... Eipä sillä ole kyllä mitään tekemistä myöskään historian tai minkään muunkaan järkiseikan kanssa. Konfederaation joukot eivät soittaneet rockabillyä 1880-luvulla orjia alistaessaan ja asiahan on oikeastaan päinvastoin, rockabilly syntyi mustien musiikista ja rock'n'rollin alkuaikoina sitä pidettiin vielä täysin mustien musiikkina. Ja ne, jotka vetoavat "kapinallisuuteen"... Get over it... Olisi jo korkea aika laskea vihaa symboloivat orja- ja natsiliput alas ikiajoiksi.

Minä menen mieluummin paikkoihin, joissa me voimme olla rennosti ja mukavasti. Menen mieluummin paikkoihin, joissa voimme pitää hauskaa omana itsenämme. Menen mieluummin paikkoihin, joissa vihaa muita ihmisiä kohtaan ei osoiteta liehuttamalla orjalippuja tai muita vastaavia täysin asiaan kuulumattomia vihatunnuksia. Menen mieluummin paikkohin, joissa on aidosti hauskaa. On paljon mukavampaa mennä vain nauttimaan hyvästä musiikista, upeista autoista sekä kauniista ja mukavista ihmisistä. Ja ne paikat, joihin on ilo mennä, ovat nyt olleet vain ja ainoastaan Italiassa ja USA:ssa. 

Tänä vuonna olen kuitenkin pitkän tauon jälkeen hieman poikennut tästä (hyvin tarkkaan harkiten) ja käynyt jo useilla keikoilla Juttutuvalla, Storyvillessä ja myös Vallilan Konepajalla. Kaikissa tilaisuuksissa on kyllä ollut ihan mukavaa, eikä lieveilmiöitä onneksi ole ollut havaittavissa kuin häviävän pienessä mittakaavassa tai ei lainkaan. On ollut ilo nauttia hyvästä musiikista, rock'n'roll -kulttuurista ja kivoista ihmisistä. 

Thank God, "south" is never gonna rise again. Let the good times roll... 

VIDEOT:
Rockabillaque Florida 2023
The Delta Bombers
The Squirrel Nut Zippers
Los Straitjackets
The Legendary Shack Shakers

VALOKUVAT:
Rockabillaque Florida 2023

 

 

 

 

THE HOTTEST ROCKIN' HOLIDAY ON EARTH - SENIGALLIA SUMMER JAMBOREE

Kun juna melkein neljä tuntia Roomasta lähdön jälkeen saapuu Falconara-Marittiman asemalle Italiassa, Adrianmeren rannalla, tiedän meidän olevan jo hyvin lähellä määränpäätämme. Olemme tänään matkustaneet halki Italian mantereen: länsirannikolta itärannikolle. Olemme ylittäneet ja alittaneet vuoria, ohittaneet monet pienet kaupungit ja kylät vuorien rinteillä ja nyt näemme viimein edessämme Adrianmeren ja saamme ihalla sen syvän turkoosia väriä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja päivästä on tänäänkin tulossa lämmin. On perjantai 3.8. vuonna 2018. Iltapäivä on vasta aluillaan, mutta me olemme jo melkein perillä määränpäässämme Senigalliassa.

Kuvat voi suurentaa klikkaamalla

Melkein neljän tunnin junamatka on mennyt nopeasti; aivan kuin olisimme olleet junassa vain pari tuntia. Tästä junamatkasta parhaiten mieleen jää se jo hieman iäkkäämpi italialainen rouva, joka istui kanssamme neljän hengen ”looshissa”. Jo heti junaan päästyämme rouva hymyilee ja sanoo meille kysyvällä äänellä, jossa on syvä italialainen aksentti: ”Summer Jamboree?” Ja me nyökkäilemme hänelle yhtä iloisesti ”Si, si… Senigallia Summer Jamboree”. Tuo rouva ei osaa puhua muuta kuin Italiaa ja minä taas osaan italiaa vain sanoina, mutta en osaa varsinaisesti muodostaa niistä lauseita… ja silti me yritämme jotenkin hänen kanssaan kommunikoida. Tunne on jotenkin melkein sietämätön, kun tuntee, että hänen kanssaan olisi mukava jutella, mutta kun ei vaan ole sanoja, eikä saa suustaan ulos juuri mitään ymmärrettävää. Sekalaisilla italian ja englannin sanoilla ymmärrämme kuitenkin toisiamme jonkin verran ja yllätykseksemme tämä herttainen vanha rouva kertoo, että myös hän aikoo tulla pistäytymään Senigallian Summer Jamboreessa.

Senigallia on noussut Italiassa luultavasti tärkeimmäksi, tai ainakin suurimmaksi festivaali-kaupungiksi. Tässä pienessä Marchen alueella, Adrianmeren rannalla sijaitsevassa kaupungissa järjestetään joka kesä valtava Summer Jamboree -festivaali, jonka teemana on 40- ja 50-luku, niin musiikillisesti kuin muutenkin. Tämä tapahtuma on kasvanut yhdeksi Italian suurimmista festivaaleista ja se on merkittävä myös Euroopan- ja jopa maailmanlaajuisesti. Jos otetaan huomioon vain tämä genre, on tämä festivaali varmasti suurin 40- ja 50-luvun musiikin festivaali Euroopassa. USA:n suurimmat festivaalit, kuten ”Viva Las Vegas” ja ”Nashville Boogie Weekender” ovat myös valtavia tapahtumia, mutta jos lasketaan yhteen kolme tekijää: festivaalin kesto, bändien lukumäärä ja ihmisten määrä, niin tämä saattaa olla lajissaan maailman suurin tapahtuma. Festivaali kestää kaikkiaan, pre-party päivät mukaan lukien, 12 päivää! 12 päivää täynnä musiikkia, tanssia, kaikkea mahdollista vintagea sekä lämpöä ja aurinkoa!

Tuon kahdentoista päivän aikana kolmella eri lavalla eri puolilla kaupunkia esiintyy useita kymmeniä bändejä ja lähes kaikki tapahtumat ovat ilmaisia! Ainoita maksullisia tapahtumia ovat jotkut tietyt erikoisesitykset, kuten burlesque-illat ja esimerkiksi Dance Camp -tanssikurssit. Bändejä tapahtumassa on mukana useita kymmeniä ja osa niistä soittaa enemmän kuin vain yhden keikan tuon 12 päivän aikana. Varsinaisia huippunimiä paikalla ei yleensä ole kuin yksi tai korkeintaan muutama, mutta myös muut esiintyjät ovat erittäin hyvätasoisia ja harvoin pettyy, vaikka lavalle nousisi joku aivan täysin tuntematon nimi. Ihmisten määrää onkin sitten vaikeampi arvioida, enkä tiedä löytyykö virallista tietoa mistään. Jossain puhutaan jopa sadoistatuhansista kävijöistä ja tämä saattaa pitää paikkaansa, jos lasketaan yksittäiset käynnit, ei varsinaista absoluuttista kävijämäärää. Kävijämääräksi itse arvioisin muutama kymmenen tuhatta; ehkä jossain 30 000 – 50 000 välillä. Eli kyseessä on todella valtava tapahtuma ja koko 40 000 asukkaan italialainen rantakaupunki elää ja hengittää tuon 12 päivää tapahtuman mukana.

Bändit esiintyvät siis kolmella eri lavalla, jotka kaikki ovat ulkona. Päälava on ”Foro Annonarion”, suuren, vanhan rakennuksen pyöreällä sisäpihalla. Piha aukeaa kadulle ja ihmisiä tälle alueelle mahtuu helposti tuhansia. Toinen lava on vanhan linnan ”Rocca Roveresca” edustalla, itse asiassa sen leveässä vallihaudassa. Tämä alue on vähän ahtaampi, mutta musiikkiesityksiä voi katsella ja kuunnella myös vallihaudan reunalla olevalta piazzalta tai vaikkapa linnan muureilta! Aikaisempina vuosina kolmas lava oli Via Carduccin päässä olevalla vanhalla roomalaisten aikaisella kaupungin portilla, mutta se on nyt siirretty toiselle puolelle kaupunkia piazza Garibaldille. Näiden kolmen lavan väliin jäävä vanha kaupunkialue on niin ikään juhla-aluetta ja iltaisin kaupungit kadut ja kapeat kujat ovat täynnä ihmisiä. Missä tahansa musiikki vaan soi, siellä voi ja saa tanssia, on se sitten elävää musiikkia, DJ soittamassa levyjä tai mitä tahansa tallennettua musiikka. Linnan muurien ulkopuoli herää illalla, kun "Rockin' Village" eli kymmenet erilaiset kojut aukeavat. Niissä myydään enimmäkseen vintage-vaatetusta ja kaikkea muuta asiaan kuuluvaa, kuten levyjä, seinäkoristeita, tauluja, leluja ja vaikka mitä oikeasti vanhaa tai retroa. Yksi suomalaisille mainitsemisen arvoinen asia, mitä koko Senigalliasta on vaikea löytää, on Etelävaltioiden lippu: niitä ei vaan ole ihmisten vaatteissa, eikä myytävä juuri missään ja hyvä niin. Ei ole mitään syytä, miksi pitöisi olla... Paikalla saa myös laitatettua hiuksensa asianmukaiseen kuntoon tai otettua tatuoinnin. Sieltä täältä löytyy myös syötävää ja juotavaa. Vielä yksi tärkeä paikka on mainitsematta: ”Rotonda al Mare”, ison laiturin päässä oleva rakennus. Siellä järjestetään joitakin erikoistilaisuuksia ja esimerkiksi yksi Dance Campin ”linja” (niitä on useampia samanaikaisia) järjestetään laiturirakennuksessa. Ja kuten tuli jo mainittua, erikoistilaisuuksia ja tanssikursseja lukuun ottamatta mikään ei maksa mitään. Pääsylippuja kaupunkiin ja juhla-alueelle ei ole.

Dance Camp -tanssikursseilla voi valita haluaako osallistua alkeisiin, vai opetella alkeet osaavana jo vähän vaikeampia kikkoja. Tanssityyleistä voi valita esimerkiksi Boogie Woogien, Lindy-Hopin, Jiven tai Balboan. Eivätkä nämä ole vielä ainoat, muutakin löytyy. Jos ei halua osallistua maksullisille tanssikursseille, voi tanssia harjoitella linnan edustan lavalla järjestettävillä yleisillä, ilmaisilla tunneilla. Näiden huono puoli on se, että ainakaan itse en ole löytänyt etukäteen tietoa siitä, mikä tanssityyli minäkin iltana on kyseessä. Näiden ilmaisten tanssituntien ajat löytyvät kyllä ohjelmalehtisestä. Tanssista on pakko mainita vielä sen verran, että se on hyvin oleellinen osa tapahtumaa. Ihmisten tapa pitää hauskaa on kovin erilainen, kuin mihin olemme tottuneet esimerkiksi Suomessa. Alkoholin käyttö on sivuseikka; ihmiset juovat ja pitävät hauskaa, mutta kukaan ei ole silminnähden ”kännissä”, eikä oluthanoille koskaan ole juurikaan jonoa. ”Tanssilattioille” sen sijaan on jonoa… Jopa niin paljon, että olo alkaa tanssilattialla saattaa tuntua jopa ahdistavalta, mutta silloin voi aina siirtyä katukivetykselle, ruoholle tai mitä alla sattuukin olemaan ja tanssia siinä. Ihmiset tanssivat paljon ja he myös osaavat tanssia! On hämmästyttävää, kuinka niin moni ihminen todella osaa tanssia ja kaiken sen kruunaa ihmisten musiikkia mukaileva vaatetus ja tyyli. Kuitenkin sanon senkin, että ei pidä liikaa ujostella ja pelätä, jos ei osaa tanssia, ihan omalla tyylilläkin pärjää ja opettelu ja harjoittelukin on sallittua ihan missä vaan.

Päivisin kaupungissa on hiljaista. Ihmisiä on ravintoloissa syömässä tai juomassa aamupäivän cappuccinoaan kahvilassa. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin rannalla. Aivan juhla-alueen nurkalta alkavat kymmeniä kilometrejä pitkät hiekkarannat, jotka ovat mitä sopivimpia auringonottoon ja uimiseen. Summer Jamboreesta saa tehtyä helposti mitä mukavimman yhdistelmän musiikki- ja vintagefestaria, italialaista (ja amerikkalaista) kulttuuria ja rantalomaa! Italialaiseen tapaan kaikki rannat ovat maksullisia ja maksua vastaan saa rantatuolin, auringonvarjon ja oikeuden käyttää kyseisen paikan vessoja ja suihkuja. Yleistä rantaa näiden maksullisten alueiden välistä on vaikea löytää. Myös rannalla ihmisistä näkee, että kyseessä eivät enimmäkseen ole mitkään tavalliset auringonpalvojat… Tatuointeja riittää jokaisen makuun, on vanhanaikaisia uimapukuja ja bikinejä, uimalakkeja ja kissa-aurinkolaseja. Rannalla voisi hyvin kuvitella olevansa 50-luvun Kaliforniassa tai Floridassa.

Illalla kaupunki täyttyy iloisista ja hymyilevistä ihmisistä. Rento ja mukava tunnelma on melkein käsinkosketeltava. Yleisilme kaupungissa on kaiken kaikkiaan hyvin erikoislaatuinen. Suurin osa ihmisistä on sonnustautunut teeman mukaan: niin vaatteet, hiukset kuin muukin rekvisiitta mukailee 50-lukua. Yhden poikkeuksen tähän 50-luku -teemaan tekee erikoinen ilmiö: 40-luvun lopun sotilasvaatetus. Tapahtumasta voi bongata useita merimiehiä ja muita sotilaita ja syy tähän lienee amerikkalaisten suorittama Italian ”puhdistus” Toisen Maailmasodan aikana. Silloin maahan tuli paljon amerikkalaisia sotilaita ja heidän mukanaan myös sen ajan amerikkalaista kulttuuria. Myytävänä olevat tavarat ja vaatteet ovat samaa vintage-tyyliä kuin kaikki muukin ja niin myös vielä kokonaan mainitsematta jäänyt asia: autot! Jo 12 päivän juhlan alkupäivinä kaupungissa voi törmätä vanhoihin amerikanrautoihin siellä täällä ja yksi kaupungin piazzoista ”Piazza Simoncelli” on varattu yksinomaan vanhojen amerikkalaisten autojen parkkipaikaksi. Juhlaviikon loppupuolella järjestetään myös cruising, joka todellakin on ihan oikea cruising. Autot kokoontuvat Piazza Simoncellilla ja lähtevät siitä sitten ajelemaan näyttävänä jono pitkin kaupunkia ja rantoja.

Meidän Anconasta lähtenyt junamme saapuu Falconara-Marittiman asemalle hieman aikataulusta myöhässä. Meillä on ollut sen verran odotusaikaa, että olemme ehtineet syödä eväämme Falconara Marittiman aseman odotussalissa. Nyt edessä on enää noin 15 minuutin matka tässä Bolognaan matkalla olevassa lähijunassa. Juna tulee melko täyteen, mutta mahdumme kuitenkin istumaan ja laiturilla kuumassa säässä seisomisen jälkeen ilmastoitu juna tuntuu mukavan viileältä. Tähän ei voi kuitenkaan luottaa: minulle tämä on nyt jo kolmas reissu Senigallian Summer Jamboreehen ja muistan kyllä vielä hyvin, kuinka poikani kanssa hikoilimme junassa välillä Ancona – Senigallia kun ilmastointia ei ollut tai se ei ainakaan toiminut. Juna kulkee kohti pohjoista aivan Adrianmeren rantaviivaa pitkin. Välillä näemme paljon ihmisiä rannoilla, välillä ohitamme pieniä kyliä ja leirintäalueita ja sitten saavummekin jo perille Senigalliaan ja pakko on todeta, että se on yksi niitä hetkiä, kun ihminen vetää syvään henkeä, sydän lyö muutaman ylimääräisen lyönnin ja mieleen tulee huudahdus ”Jeee, täällä ollaan!”

Kahdella aikaisemmalla kerralla olen majoittunut Anconaan, mutta tällä kerralla olemme varanneet hotellihuoneen aivan Senigallian keskustasta, rannan tuntumasta. Hotel Palace on noin kahden minuutin matkan päässä merestä ja Rotonda a Maresta. Se on siinä mielessä hyvä, että lauantaina aloitamme päivämme tanssitunnilla Rontoda a Maressa. Hotellia voisi kuvailla melko lailla keskiverto-hotelliksi. Oikeastaan ihan kaikki on sellaista keskiverto kolmen tähden hotellin tasoa: huoneet, yleiset tilat, aamiainen ja ihan kaikki. Summer Jamboree -tapahtumaa ajatellen hotelli ansaitsee sijainnista kuitenkin viisi tähteä; se on keskellä kaikkea! Huoneessamme on parveke ja parvekkeelta näkyy sekä meri että myös toisessa suunnassa olevat vuoret. Saatuamme vähät tavaramme huoneeseen päätämme pienen hengähdyksen jälkeen lähteä ulos nauttimaan kauniista päivästä. Vaihdamme huoneessa uimahousuihin ja bikineihin ja suuntaamme rannalle. Läheisellä rantapaikalla on sopimus hotellin kanssa ja saamme sopivaan hintaan rantatuolit ja aurinkovarjon. Pyyhkeet minun on lähdettävä hakemaan hotellihuoneestamme, koska pyyhkeitä näissä rantapaikoissa ei ole ja muistan edellisiltä kerroilta, että pyyhkeen ostaminen voi olla hankalaa ja kallista. Pyyhkeet haettuani asetumme rantatuoleille muun festivaalikansan sekaan ja käymme myös uimassa lämpimässä meressä. Tämä pieni rantahetki on mukavaa vaihtelua kiireiselle, vilkkaalle ja osin jopa tukalalle Roomalle.

Illalla käymme hotellissa suihkussa, sonnustaudumme huoneessamme asianmukaisiin vaatteisiin ja suuntaamme kaupungin yöhön. Ohjelmalehtinen kannattaa pitää tällä aina saatavilla joko paperisena taskussa tai sitten puhelimessa. Tapahtumalla on myös oma app, joka on saatavilla sekä android että i-laitteisiin. Kiertelemme aikamme myyntikojuja ja vaivoin vältymme tuhlaamasta kaikkia rahojamme; kivaa ostettavaa olisi niin paljon... Suuntaamme myyntikojukierroksen jälkeen linnan edustalla olevan lavan tuntumaan. Meidän osaltamme musiikkitarjonnan aloittaa saksalainen ”Kat Lee King & His Cocks”, joka soittaa melko menevää musiikkia, jonka voisi kuvailla olevan jotakin swingin, jazzin ja rockabillyn väliltä. Enemmän kuitenkin ehkä viimeksi mainittua. Sitä voisi ehkä kutsua myös jonkinlaiseksi ”Jerry Lee Lewis” -tyyliksi. Kuuntelemme ensimmäisen ”setin” nurmikolla lavan edustalla. Katselemme välillä myös ”tanssilavan” suuntaan, mutta se on aivan tupaten täynnä, joten päätämme pysyä nurmikolla. Heilumme musiikin tahdissa ihmisten seassa ja otamme välillä muutamia varovaisia tanssiaskelia.

Bändin pitäessä taukoa lähdemme kävelylle kaupungin kujille. Kaikkialla on ihmisiä, kaikkialla on musiikkia, kaikkialla on tanssia. Kaikkialla on iloista ja hauskaa. Raitapaitaiset miehet mustissa suorissa housuissaan… spittarit… hatut... henkselit ja rusetit… rasvaa hiuksissa. Naiset pallohameissaan, kynämekoissaan… Rusetit ja kukkakoristeet hiuksissaan. Ja mikä tekee juroon pohjalaiseen suurimman vaikutuksen, on se rento ja iloinen fiilis kaikkialla. Hymyilevät ihmiset pitämässä hauskaa. Kävelemme kujia pitkin mutkitellen Piazza Simoncellille katsomaan olisiko siellä yhtään vanhoja autoja ja pari autoa sieltä löydämmekin. Löydämme vuosimallia 1954 olevan Chevrolet Bel Airin, joka kiinnostaa minua erityisesti, koska itselläni on ollut samanlainen. Tai ei aivan samanlainen, koska minun oli melko lailla kustomoitu ja tämä taas on aivan alkuperäisessä kunnossa. Tuon auton lisäksi löydämme aukiolta myös jotain muuta: junassa tapaamamme vanha herttainen rouva seisoskelee Chevyn vieressä juttelemassa sen omistajan kanssa. Niinpä myös me liitymme joukkoon ja jäämme hetkeksi juttelemaan näiden ihmisten kanssa. Kierrämme vielä Via Carduccin ja Porta Lambertinan kautta takaisin tämän illan esiintymispaikalle. Porta Lambertina on vanha roomalaisten ajan portti, joka ennen oli yksi esiintymislava. Via Carduccilla on edelleen paljon ravintoloita ja mukavia paikkoja istuskella syömässä ja juomassa.

Palaamme siis takaisin linnan edustalle ja katselemme hetken kuinka ihmiset tanssivat aukiolla linnan edessä. Siirrymme takaisin alas linnan vallihautaan seuraamaan illan toista settiä. Koska tämä päivä on vielä ns. Pre party -päivä, muilla esiintymislavoilla ei vielä ole mitään tapahtumia tämän illan aikana. Illan toinen esiintyjä tällä linnan edustan lavalla on Mitch Woods USA:sta. Hän ja hänen bändinsä soittaa jonkinlaista piano-painotteista Boogie Woogieta ja ihmisillä on hyvä meno päällä. Tänä iltana myös meiltä sujuu Boogie Woogie yllättävän hienosti! Epätasaisesta nurmikkoalustasta huolimatta tanssimme kuin vanhat tekijät. Ainakin omasta mielestämme… Ilta päätyy melko hikisissä merkeissä, kun olemme antaneet kaikkemme ja antaneet musiikin viedä lämpimässä kesäillassa.

Toinen päivämme Senigalliassa alkaa Dance Camp Boogie Woogie tanssitunnilla. Käymme ensin herättyämme ja aamiaisen syötyämme hoitamassa rekisteröitymisen Rotonda a Maressa. Ilmoittautumisen ja maksun olemme hoitaneet jo etukäteen ”on-line”. Pukeudumme tanssituntia varten melko ”casual way”, mutta kuitenkin sopivasti tilanteen ja tapahtuman mukaisesti. Tunti on hyvä. Minun on pakko tunnustaa, että olen aika kehno tanssija ja koko elämäni aikana minulla ei ole ollut pienintäkään mielenkiintoa perinteisiä suomalaisia tansseja kohtaan. Sen sijaan olen melkein koko elämäni haaveillut, että oppisin tanssimaan näitä tiettyjä ”rock’n’roll” -tansseja. Olemme kuitenkin molemmat, minä ja vaimoni, aivan täysin vasta-alkajia. Olemme harjoitelleet pikkuisen salaa ja käyneet yhdellä Lintsillä järjestetyllä ilmaisella tanssitunnilla (kiitos Comets), mutta vielä homma ei oikein tunnu sujuvan. Tunti alkaa kuitenkin aivan alkeista ja hyvät ovat opettajamme: italialainen mies ja ruotsalainen nainen. Mies puhuu ja opettaa sekä italiaksi että muistaessaan myös englanniksi ja yhdessä he näyttävät mallia: ”Chun-ka-dii, chun-ka-daa, chaa-chaa… Musica… Elastica…” Meille tuottaa alussa pientä hämmennystä se, että olemme opetelleet asian toisin päin eli ”Rock-step, triple-step, triple-step… Rock-step, triple-step, triple-step…” ja nyt taas nyt aloitamme “Triple-step, triple-step, rock-step…” No, sillä nyt ei ole loppujen lopuksi paljonkaan väliä kummin päin sen aloittaa. Opetus etenee loogisesti hyvin ja vaikka emme voikaan sanoa olevamme tunnin jälkeen valmiita tanssimaan, se antaa meille kuitenkin hyvät valmiudet jatkaa ja harjoitella omin päin.

Tanssitunnin jälkeen teemme pikku kävelylenkin ja käymme ostoksilla ruokakaupassa rautatieaseman lähellä. Kävelemme pitkin kuumia kaupungin katuja ja jäämme hetkeksi seuraamaan Soundcheckiä päälavalla Foro Annonariolla. Illan pääesiintyjä "Laura B" ja jonkinlainen ”house band” "the Good Fellas" on tekemässä sound checkiä ja saamme nauttia hetken musiikista rauhallisesta ja aurinkoisessa iltapäivässä. Käymme myös vaateostoksilla;  ja tänään emme kykene vastustamaan noiden mielenkiintoisten kojujen vetovoimaa… Jotain sieltä tarttuu mukaankin: itse ostan paidan ja henkselit ja vaimoni saa italialaisen Polka Dot -mekon ja siihen hyvin istuvan viuhkan [viuhkan, joka vielä osoittautuu tarpeelliseksi]. Palatessamme hotellille poikkeamme syömään hotellin alakerrassa olevalle terassille. Syömme siellä maittavat ja edulliset piadinet. Syömme vielä jotain perus-italialaista ruokaa, koska kokemuksesta muistan, että illalla ruokatarjonta juhla-alueella on enemmän hotdog-linjaa, joskin jotain italialaista ruokaakin on tarjolla. Vaihdamme hotellihuoneessa vaatteemme paremmin tapahtumaan sopivaksi ja pian palaamme taas kaupungin kaduille ja kujille.

Palatessamme ”pelipaikoille” pääsemme lopulta taas vähän harjoittelemaan tanssimista. Tanssi tuntuu nyt tanssituntien jälkeen jostain syystä aluksi hankalammalta kuin edellisenä iltana, mutta sitkeästi jatkamme yrittämistä ja sujuu se sitten tai ei, niin hauskaa meillä on kuitenkin. Illan ensimmäinen bändi on italialainen ”Million Euro Quartet”, joka on käsittääkseni enemmänkin jonkinlainen kokoelma muusikoita kuin oikea bändi. Kovia soittamaan joka tapauksessa ja tietysti tunnistan kitaran varresta facebook-kaverini Mario Monterosson ja myös toisen kitaristin, joka ennen soitti italialaisessa The Adels -nimisessä, jo hajonneessa bändissä. Kummallisesta nimestään huolimatta Million Euro Quartet (joka itse asiassa on kvintetti) soittaa todella hyvää perus-rockabillyä.

Tauolla kävelemme taas kaupungin kujilla ja käymme Piazza Simoncellilla, jossa tänä iltana on jo useampia vanhoja jenkkiautoja. Aukiolla on tänä iltana melko näyttävä rivistö lähinnä 50-luvun autoja, mutta myös joitakin vanhempia sekä myös 60-luvun autoja. Parkkipaikka on siis tarkoitettu vain 1969 ja sitä ennen valmistetuille amerikkalaisille autoille. Autoista voisi lyhyesti mainita sen verran, että täällä paikalla ei yleensä ole kovin paljon hienompia 2d coupe tai avoautomalleja, eikä myöskään kustom-autoja, vaan enemmänkin tavallisempia neliovisia ”tolppamalleja”. Nämä autot ovat kuitenkin hyväkuntoisia ja ne pidetty tyylikkäästi alkuperäisinä. Kävelemme vielä lähellä olevan päälavan kautta: siellä soittaa minun mielestäni todella huono ruotsalainen country-bändi, jonka nimeä en enää edes jälkikäteen muista. Pakko tunnustaa, mutta tällainen lehmipoika-hillbilly ei kyllä ole minun musiikkiani. Luovimme ihmisvirrassa takaisin linnalle kuuntelemaan ”Million Euro Quartetin” toista settiä. 

Illan päätteeksi palaamme vielä takaisin päälavalle, jossa illan viimeisenä esiintyjänä on ”Laura B & the Good Fellas”. Aukio on aivan täynnä ihmisiä ja kaikilla on hauskaa. Ihmismäärästä johtuen tanssiminen on vaikeaa, mutta yritämme kuitenkin. Laura B:n lopetellessa on myös meidän aika palata hotellille. Meidän osaltamme Senigallian Summer Jamboree alkaa olla ohi. Vaimoni on täällä ensimmäistä kertaa ja tarkoituksella otimme ensimmäiselle kerrallevain tällaisen parin päivän lyhyen tutustumiskäynnin tapahtumaan, mutta nyt olemme jo molemmat innoissamme valmistelemassa seuraavaa vuotaa ja seuraavaa kertaa, niin hauskaa meillä on täällä ollut.

Sunnuntaina 5.8. me jatkamme suunnitelmamme mukaisesti junalla Bolognaan ja sieltä edelleen Venetsiaan. Olemme nyt tällä reissulla viettäneet muutaman yön Roomassa ja pari yötä Senigalliassa ja nyt edessämme on vielä yksi yö Venetsiassa ennen paluuta Suomeen. Syömme aamiaisen hotellin ravintolassa, otamme laukkumme ja kävelemme rautatieasemalle. Aurinko paistaa tänäänkin ja edessä on taas yksi lämmin päivä. Senigalliassa edessä on taas yksi ”rokki-päivä” ja kokonainen viikko on vielä edessä. Niin kovin mielellämme jäisimme vielä vaikka koko viikoksi näihin "bileisiin", mutta meidän tiemme vie nyt Venetsiaan ja sitä kautta parin päivän päästä takaisin Suomeen. Toivottavasti palaamme pian. [Kesälle 2019 on jo varattuna neljä yötä hotellissa Senigalliassa.]

Se oli viime vuonna se… Tapahtuma, josta itselleni nyt jo kolmannen kerran jäi todella hyvä mieli ja hyvät muistot. Tänä vuonna Senigallian Summer Jamboree #20 järjestetään 31.7.-11.8.2019, joista kolme ensimmäistä ovat pre-party -päiviä. Jos vielä haluat lähteä matkaan, on parasta varautua siihen, että kaikki Senigallian hotellit ovat jo täyteen buukattuja. Jos näin on, voit tehdä kuten minä olen tehnyt yksin ja myös poikani kanssa eli varata huoneen Anconasta, noin 20 minuutin junamatkan päästä. Silloin kun me teimme näin (vuosina 2013 ja 2014), olimme riippuvaisia junayhteyksistä ja jouduimme lähtemään jo hieman ennen kuin viimeisen bändin setti oli ohi. Nyt tätä tilannetta on parannettu niin, että ainakin viime juonna tapahtumaa varten oli saatu järjestettyä erikoisjunia! Nämä junat veivät ihmisiä vielä myöhään yöllä sekä Anconaan että Riminille.

“The Hottest Rockin' Holiday on Earth”, näin tapahtuma mainostaa itseään, eikä se ole mielestäni lainkaan yliammuttua. Näin se on: the Hottest Rockin’ Holiday on Earth! Step-step, triple-step, triple-step… Step-step, triple-step, triple-step…

 

Senigallia City Map 

OMAA DOKUMENTOINTIA KESÄLTÄ 2018:
Youtube-video: valokuvat
Youtube-video: perjantai
Youtube-video: lauantai

Valokuvat: perjantai
Valokuvat: lauantai

#senigallia #summerjamboree #italy #italia #festivaali #festarit #musiikkifestivaali
#rockabilly #swing #rocknroll #jive #boogiewoogie #lindyhop #tanssi #musiikki
#cruising #amerikanrauta #jenkkiauto
#matkailu #matkustus #maailmalla #loma #lomamatka #lomailu #retki #ulkomaat #italia
#ranta #rantaloma #aurinkoloma #välimeri