perjantai 1. tammikuuta 2016

MUUTOSTEN VUOSI

Näin vuoden vaihtuessa on aika taas kirjoittaa muutama sana jostakin ihan muusta kuin matkustamisesta. On aika kirjoittaa jotain kuluneesta vuodesta ja ehkä pikkuisen suunnitelmista vuodelle 2016. Viime vuoden lopussa kirjoitin, että vuosi 2014 oli vuosi, jolloin koko maailma sekosi. Vaan kunpa olisin tiennyt; olisin voinut sanoa silloin: "You ain't seen nothing yet..."

Noin yleismaailmallisesti ja myös Suomea ajatellen koko vuodessa 2015 ei ole tunnu olleen enää mitään järkeä.It's getting curiouser and curiouser... Ainakin omasta mielestäni hulluuden lisääntymisen lisäksi kahdella menneellä vuodella oli se, että vuonna 2014 enimmäkseen muu maailma näytti seonneen, kun taas viime vuonna olin enemmän huolissani omasta maastamme. Viime vuonna minua huolestuttivat tietyt pahat merkit maailmalla ja koko maailman muuttuminen yhä epätasapainoisemmaksi, mutta pahiten minua alkoi huolestuttaa ja ahdistaa Suomi ja joidenkin suomalaisten käyttäytyminen. Vuonna 2015 opin sen, että suomessa on vapaalla jalalla tuhatmäärin enemmän pahasti sairaita ihmisiä kuin olisin koskaan uskonut. Opin myös, että kaikista väitteistä huolimatta suomalaiset ovat isoksi osaksi melko tyhmää ja tietämätöntä kansaa, eikä järkeä ole kaikille siunaantunut juuri lainkaan. Tunneälystä, hyvän tekemisen ja auttamisen halusta sekä kyvystä empatiaan puhumattakaan. Suomi muuttui viime vuonna kertaheitolla rauhallisesta ja hyvästä maasta rauhattomaksi ja huonoksi maaksi, eikä siitä voi syyttäää ketään muuta kuin suomalaisia itseään.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että maan päättäjät tyytyvät hiljaa hyssyttelemään ja yrittävät miellyttää kaikkia. Päättäjät ja virkavalta ovat laittaneet pään pensaaseen yrittävät olla niin kuin kaikki olisi hyvin ja niin kuin mikään ei olisi muuttunut. Sama koskee poliisia ja tilanne on omasta mielestäni mennyt jo ihan täysin käsittämättömäksi; tässä maassa saa nykyään vainota ja uhkailla ketä tahansa ja tehdä jopa selkeitä rikkeitä ja rikoksia ilman, että kukaan puuttuisi niihin (ihan oikeasti) millään tavalla. Uusi vuosi on alkanut ja onkin jännittävää nähdä onko tämä se vuosi, kun kaiken on annettu mennä aivan liian pitkälle ja kupla puhkeaa... Järjestyksen ja rauhan palauttamiseksi tarvittaisiin jo nyt oikeasti tiukkaa päättäväisyyyttä ja toimenpiteitä sekä kovia otteita ja pian sekin on myöhäistä.

Minulle itselleni vuosi 2015 oli suurten muutosten vuosi. Voisin kai oikeastaan sanoa, että tämä vuosi oli minulle luopumisen aikaa. Suurin luopuminen oli se, kun poikani muutti virallisesti pois kotoa. Tuo poismuutto on onneksi ollut hyvin liukuva ja se on tapahtunut hiljalleen muutaman kuluneen vuoden aikana. Pakko on silti tunnustaa, että minun elämääni vaikutti aika paljon se, kun suurin osa tavaroista lähti uuteen kotiin ja myös osoite vaihtui virallisesti. Se tarkoitti päätöstä todella pitkälle ajanjaksolle, jonka poikani kanssa yhdessä, samassa kodissa asuin ja elin.


Toinen iso luopuminen oli luopuminen lapsuudenmaisemista. Synnyinkotini myytiin pois jo parikymmentä vuotta sitten ja asunto, jossa äitini ja isäni sen jälkeen asuivat muutama vuosi sitten. Viime vuonna vuorossa oli viimeinen side synnyinseutuun eli kesämökki. Kesämökin tontin vanhempani ostivat jo hieman ennen syntymääni ja ensimmäinen mökki tontille rakennettiin suurinpiirtein syntymäni aikaan. Uusi mökki rakennettin kun minun poikani syntyi. Tuo kauniilla paikalla järven rannalla sijaitseva mökki oli tärkeä osa lapsuudenmaisemaani ja tänä vuonna siitä oli luovuttava. Minun ja siskoni omistama mökki oli pitkään niin vähällä käytöllä, että sitä ei ollut enää mitään järkeä pitää: kun laskee kaikki mökin kustannukset, ne pari kesän mökkiyötä tulivat melko kalliiksi ilman pääoman laskemistakin. Yllättävän tyynellä mielellä mökistä luovuin, mutta ehkä sekin menetys on jossakin alitajunnassa kuitenkin tämän vuoden aikana tuntunut.

Ja vielä aivan vuoden loppuun osui yllättävä ja äkkinäinen ja myös hyvin surullinen luopuminen, kun kanssamme 12 elänyt rakas kissamme nukkui pois. Kissan kuolemasta taisi tulla jonkinlainen tämän vuoden luopumisen "kulminaatiopiste" ja siihen yhdistyi ja siinä samalla purkautui monikin asia, joista tässä nyt tänään istun kirjoittelemassa. Edelleen, noin kuukausi Miisa-kissan kuoleman jälkeen minulla on sitä kova ikävä. Koti ei ole enää sama paikka ilman kissaa ja monessa asiassa vieläkin hetkittäin kuvittelen, että se on kanssani. Kaikkein eniten kaipaan kissaa kun tulen kotiin ja avaan oven, eikä se enää juokse minua vastaan.

Myös vanheneminen on alkanut lopulta tuntua. Vaikka vanhoja kuvia katsellessamme minulle juuri eilen sanottiinkin, että en ole juuri muuttunut siitä kun olin 25-vuotias, niin itse kyllä näen peilistä vanhentuneeni ja rypyt kasvoilla sen kun lisääntyvät. Ja myös henkisesti olen vanhentunut vimme vuoden aikana enemmän kuin monena menneenä vuotena yhteensä. Tämä oli viimeinen vuosi, kun oma ikäni alkaa numerolla neljä... Eli tavallaan alan kai pikku hiljaa luopua myös ikuiseksi luulemastani nuoruudestani? Tähän asti vanheneminen ei ole tuntunut oikeastaan yhtän miltään ja viimeiset 25 vuotta olen kai tavallaan pitänyt itseäni koko ajan saman ikäisenä.


Isoin ja tärkein muutos vuonna 2015, tosin positiivinen sellainen, oli se, että minusta tuli isoisä. Se oli koko vuoden iloisin ja paras tapahtuma! Toki tässäkin on sen verran luopumista mukana, että luovutin tavallaan kai samalla suvunjatkamisen nuoremmalle polvelle (ainakin uskoakseni...) ja hyppäsin itse aikuisen pojan isän roolista myös isoisän rooliin.  Tämä liittyy myös tuohon vanhenemisasiaan: isoisäksi tuleminen taisi vanhentaa minua kertaheitolla ainakin 10 vuotta- Otan sen vanhenemisen kuitenkin vastaan, koska minulla on nyt aivan ihana pikkuinen pojanpoika, joka on minulle hyvin rakas. Koko vuoden suurimmat ilot ovat liittyneet tuohon pieneen vauvaan, hänen isoveljeensä ja koko poikani perheeseen. Siinä mielessä tämä "isoisyys" tuli nyt kyllä juuri sopivaan aikaan: kun minun lähes 20 vuotta kestänyt yksinhuoltajuus päättyi ja vastuu lapseni elämästä oli jo jokin aika sitten siirtynyt pikkuhiljaa hänelle itselleen, minulle tuli uutta ajateltavaa lapsenlapsen muodossa. Oikeastaan lapsenlapsia on nyt kaksi ja haluan viettää molempien kanssa niin paljon aikaa kuin mahdollista ja olla läsnä heidän elämässään.


Yksi hieman pienempi muutos oli se, että kaiken vanhenemisen keskellä palasin myös vähän ajassa taaksepäin. Tai itse asiassa palasin ajassa paljonkin taaksepäin... Noin 15 vuoden tauon jälkeen palasin "amerikanautoharrastuksen" pariin ja hankin yhtä pitkän tauon jälkeen itselleni ja pojalleni auton. Koska olin päättänyt jo kauan sitten, että jos joskus vielä harrasteauton hankin, sen on oltava mahdollisimman pitkälle valmiiksi rakennettu. Minulla ei riittäisi koskaan enää niin suurta intoa (tai taitoa), että alkaisin kovin vaativia projekteja rakentelemaan. Eikä minulla olisi siihen paikkaakaan. Lisäksi rakennetuista autoista vain hyvin harvoin saa omia rahojaan takaisin eli "let the first guy pay..." Hankin siis vuosimallia 1954 olevan, hyvinkin paljon rakennellun ja muutellun Chevrolet Bel Airin, joka palvelee nyt minun ja poikani kesäautona. Tämän talven aikana sitä rakennellaan vielä hieman lisää ja ensi kesänä pääsemme toivottavasti ajelemaan sillä enemmän kuin menneenä kesänä. Ainoa haittapuoli on se, että auto on hieman liian arvokas ja jossain vaiheessa se todennäköisesti vaihtuu hieman halvempaan, jolloin rahaa jää hieman enemmän esimerkiksi matkusteluun.


Matkustelun kannalta vuosi 2015 oli ehkä sellainen keskinkertainen vuosi. Matkoja oli  todella vähän, ainoastaan kaksi, mutta ne olivat kuitenkin kestoltaan yhteensä 1,5 kuukautta. Tammi-helmikuussa vietin kokonaisen kuukauden yksin Floridassa ja tänä syksynä tein vielä yksin kahden viikon reissun Chicagoon ja Floridaan. Vaikka olin käynyt New Yorkissa ja Floridassa jo kerran aiemminkin yksin, niin tammi-helmikuun kuukauden oleskelu USA:ssa oli silti tavallaan pieni testi: kokeilin miltä tuntuisi oleilla aivan yksin todella kaukana Suomesta pitempiä aikoja. Ja se kuukausi meni todella hyvin ja mukavasti. Se oli hyvä kuukausi, jonka aikana näin ja tein ja koin paljon ja se on jäänyt mieleen todella hyvänä aikana viime vuodesta. Syksyn kahden viikon reissu olikin sitten jollakin tavalla vähän latteampi ja olin koko reissun ajan jollakin tavalla vähän väsynyt. Ja tuon kahden viikon aikana kaipasin matkaseuraa useita kertoja. Ei sekään matka nyt mikään huono ollut, mutta jää selvästi kaikkien reissujen huonoimpien joukkoon. Vielä juuri ennen joulua teimme poikani perheen kanssa tavallisen ruotsinristeilyn Helsingistä Tukholmaan. Vaikka matkassa ei ollut mitään erityistä, vain tavanomaistakin tavanomaisempaa laivamatkustamista ja päivä Tukholmassa, niin tuosta reissusta ainakin itselleni jäi silti oikein hyvä mieli.


Eli kaiken kaikkiaan takana on todellakin suurten muutosten ja myös luopumisen vuosi. Osa asioista on ollut todella iloisia ja mukavia, kaikin puolin positiivisia, mutta tavallaan tämä on ollut myös hyvin raskas vuosi kaikkien noiden muutosten vuoksi. Moni muutos on pohjimmiltaan iloinen ja odotettu tai vähintään vain normaalia elämän kulkua eteenpäin, mutta silti niihin muutoksiin ei aina ole helppo sopeutua. Ja muutoksia elämässä on nyt tapahtunut niin paljon, että minun elämäni tarvitsee muutosta....Paljon on muuttunut ja sen vuoksi joidenkin asioiden on nyt muututtava ja minun on löydetttävä elämälleni suunta. Edes jonkinlainen aavistus suunnasta... Jotenkin minusta tuntuu, että olen seissyt tässä monien teiden risteyksessä jo useita vuosia. Jos pysyn hengissä ja terveenä, niin viimeistään 2-6 vuoden kuluessa minun on valittava tie jota pitkin kulkea. Tätä suunnan etsimistä helpottaa nyt tavallaan kyllä tämä isoisän rooli, joka ohjaa joitakin asioita omille, selkeille urilleen. Haluan olla osa poikani perheen ja lastenlasteni elämää, mutta sen lisäksi olen hyvinkin tietoinen siitä, että minun on löydettävä myös muita teitä, joita pitkin kulkea omaa elämääni. Se mitä tässä yritän itsekseni selventää on lähinnä tulevaissuuuden asumis- ja elämiskuviot; missä ja miten tulen muutaman vuoden päästä olemaan. Ja niihin tässä tämä matkablogini, tulevat matkat ja USA liittyvät hyvinkin oleellisina osina.

Nyt juuri en kuitenkaan mieti sitä. Nyt edessä on uusi vuosi ja uudet reissut. On aika alkaa tehdä lyhyemmän tähtäimen suunnitelmia ja tehdä jotain vaikka sen kummemmin suunnittelematta. On jo tammikuu, joten reissu, jota vielä jokin aika sitten suunnittelin tammikuulle saa nyt todennäköisesti jäädä. Nyt näyttää hyvin vahvasti siltä, että tulen lähtemään yksin Yhdysvaltoihin maaliskuussa. Lähtöpäivä voisi olla esimerkiksi 9.-15.3. välisenä aikana ja paluu kahden viikon, kolmen viikon tai todennäköisimmin vasta kuukauden päästä. Tuosta reissusta en tiedä vielä mitään, mutta se voi olla pelkkä Floridan reissu tai sitten siihen voisi sisällyttää myös mennessä ja/tai palatessa joitakin muita Yhdysvaltojen osia ja kaupunkeja. Sitä on aika alkaa joka tapauksesssa pikkuhiljaa suunnittelemaan. Seuraava reissu samaan paikkaan saattaa olla kesäkuussa ja vielä elokuun alussa haluaisin käydä Italian Senigalliassa, Summer Jamboree -festareilla.

Nyt lopetan näiden kaikenmaailman kuulumisten kirjoittelut tähän (osaan 3) ja palaan seuraavassa kirjoituksessa viime syksyn reissun viimeisiin päiviin. Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille! Vuosi 2016 tulee todennäköisesti olemaan Suomessa sisäisesti ja myös maailmanlaajuisesti vielä paskempi kuin mennyt vuosi, mut toivotaan parasta kuitenkin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti