SANTA MARIA NOVELLA JA PONTE VECCHIO

Olen huomannut omassa kirjoittamisessani erään ehkä hieman kummallisen piirteen: Huomaan nykyään ajattelevani usein mielessäni olevan lauseen jollakin tavalla Englannin kielellä ja kun alan kirjoittaa sitä Suomeksi, törmään seinään keskellä lausetta, kun en enää löydäkään vastinetta omasta äidinkielestäni. Ajattelen lauserakenteen jotenkin Englanniksi ja sitten kun tajuan, että asiaa ei voikaan sanoa Suomeksi samalla tavalla, joudun lopulta miettimään asian uudestaan ja kirjoittamaan koko lauseen toisella tavalla. Tätä on tapahtunut nyt aika usein. Olen myös huomannut, että Suomen kielestä puuttuu joitakin hyviä sanoja tai ilmauksia kokonaan. Mutta siitä huolimatta: tarina jatkukoon.

Kuvat voi suurentaa klikkaamalla.

Viking Line mainosti jokin aika sitten erilaisia tarjousmatkoja sekä Tallinnaan että Tukholmaan. Kirjoittaessani tätä, istun parhaillaan Viking XPRS:n keulan kahvilassa; olen 2€ etelänmatkalla, menossa päiväkävelylle Tallinnaan… Koska minulla on nyt paljon aikaa (ja vähän rahaa), varasin itselleni pari kahden euron ”päivä Tallinnassa” -risteilyä ja yhden Tukholman reissun, jossa kahden ruokailun hintaan (1xbuffet ja 1xaamiainen) kuuluu myös matka hytteineen. Nämä varasin jo ennen kuin tiesin mitään seuraavasta USA:n reissusta, johon siihenkin jouduin ottamaan alkuun laivamatkan, koska onnistuin saamaan lennot Tukholmasta aivan pilkkahintaan. En ole mikään risteily-friikki, oikeastaan päinvastoin, mutta ajattelin nyt kokeilla tällaista useamman laivamatkan putkea.

Tästä matkasta en sen ihmeempiä aio kirjoittaa, mutta pari huomiota kuitenkin. Satamassa kiinnitän taas kerran huomiota siihen, kuinka lähinnä iäkkäämmillä naisilla on aina niin kova kiire jonnekin. Se alkaa oikeastaan jo jossakin keski-ikää lähestyttäessä: ne samat naiset, joita tähän asti on saanut aina odottaa, ovat nyt kaikkialla odottamassa (ja jonottamassa) jo paljon ennen määräaikaa. Erityisesti, jos kyse on jostakin liikennevälineestä. Heillä on kai jotenkin jatkuva paniikintunne ja heistä tuntuu, että he tulevat myöhästymään. Ehkä he nyt ajattelevat, että laivaan pääsee vain sata ensimmäistä. Ja Tallinnassa ulos ei pääse, jos ei laivasta ole poistunut viiden minuutin sisällä… Nyt jonottajien joukossa näkyy kyllä myös melkein yhtä paljon miehiä kuin naisiakin. Aulassa väljästi istumisen sijaan valtava määrä ihmisiä on päättänyt mennä ”putkeen” seisomaan ja odottamaan siellä toisiinsa painautuneina ovien aukeamista jo puolisen tuntia ennen laivaanpääsyä. Ovien avaamaisen jälkeen osa näyttää lähes juoksevan laivaan…

Toinen huomioni on ikäjakauma: Tosin se ei liene kenellekään yllätys, että näin keskellä viikkoa suurin osa laivan matkustajista on iältään ehkä 60-70 vuotiaita. Eläkeläisten lisäksi näillä matkoilla on aina mukana myös lapsiperheitä tai ehkä enemmänkin lapsia yhden huoltajan kanssa. Yksi joukko, mikä näyttää tänään kokonaan puuttuvan, on tyhy-retkeilijät, nuo hassunhauskoja ryyppäysristeilyjä harrastavat hilpeät työporukat. Kun katselen ihmisiä ja kuuntelen eri murteita ja erilaisia puhetapoja, voin helposti päätellä, että aika iso osa ihmisistä on lähtenyt matkaan jostakin kaukaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

Katsellessani ihmisiä tajuan myös aivan yhtäkkiä, että osalle ihmisistä nämä matkat saattavat olla vuoden kohokohtia. Osalle ihmisiä nämä risteilyt ovat ehkä jonkinlaista luksusta… Ja olkoon niin, ei meidän kaikkien tarvitse mitään suuria maailmamatkaajia olla. Itse en tosin osaa ajatella näiden autolauttojen olevan mitään luksusta. Jo vuosikausia - itse asiassa voisin kai jo sanoa vuosikymmeniä - laivamatkustaminen Suomen ja Viron ja Suomen ja Ruotsin välillä on ollut vain siirtymistä paikasta A paikkaan B. Se on ollut enemmänkin pakon edessä tehtyä matkustamista ja laiva on ollut vain tylsä liikenneväline, joka on tehty sitä varten, että sillä voi siirtyä paikasta toiseen. Nyt kun minulla on enemmän aikaa ja kaipaan jotakin tekemistä, yritän edes jollakin tavalla ajatella tätä mukavana ajankuluna ja viihteenä, mutta huomaan sen tuottavan suurta tuskaa… Ja kyllähän päiväkävely Tallinnassa on mukavaa vaihtelua, varsinkin kun sinne pääsee 2,5 tunnissa ja edestakainen matka maksaa vain kaksi euroa. Tallinnan vanha kaupunki on kaunis ja hyvällä säällä siellä voi käydä vaikka tekemässä sen pikku kävelylenkin.

Jostain syystä näissä laivoissa on aina mukana myös kourallinen ”elämäm kovan kolun” käyneitä sankareita… Tähän uskoisin olevan syynä sen, että lähes kukaan näistä ihmisistä ei koskaan voisi matkustaa minnekään ”oikeasti ulkomaille” ja tällainen pieni reissu laivalla yli Suomenlahden ja takaisin on heille helppo ja turvallinen ratkaisu. He kaipaavat turvallisuuden tunnetta ja uskon, että kaikki matkat kauemmas kuin Tallinnaan tai Tukholmaan saisivat heidän olonsa tuntumaan epävarmalta ja turvattomalta. Jos ei puhu muuta kieltä kuin jotakin Suomen kielen murretta, eikä osaa juuri lukea, eikä varsinkaan kirjoittaa, voi vieraisiin maihin ja toisiin ihmisiin sekä eri kulttuureihin tutustuminen tietysti tuntua vaikealta tai jopa mahdottomalta. Alkoholi on tietysti toinen hyvä syy näiden isäm maame sankareiden risteilyihin: kaljaa saa helposti kaikkialta ja vieläpä pikkuisen halvemmalla kuin Suomesta.

Nyt lopetan kuitenkin taas tämän esipuheen tähän ja siirryn viime kesään ja Italiaan. Matkaan, josta olen jo jonkin verran kirjoitellut aiemmissa blogi-teksteissä:
Loppukesän mietteitä 
DY7036 
Matkalla Senigalliaan 
Cavour 

------------------------------------------------

Toisena matkapäivänämme matkustimme nopealla Frecciarossa-junalla Roomasta Firenzeen. Nautittuamme aamiaisen oman bungalowimme terassilla, jätimme laukut hotelliin säilytykseen ja kävimme tekemässä aamukävelyn Colosseumin nurkalla. Muistan kuinka tyytyväinen olin ajatellessani, että meidän ei tarvitse mennä jonottamaan sisäänpääsyä, koska juuri vuosi sitten olimme siellä käyneet. Tämän reilun tunnin kävelykierroksen jälkeen haimme laukkumme ja kävelimme Terminin rautatieasemalle. Suurimman osan junalipuista olimme varanneet ja tulostaneet jo kotona ennen matkaa, joten näissä junissa, joissa tarvitaan paikkavaraus, saimme mennä suoraan omille paikoillemme istumaan. Muissa junissa Italiassa on aina muistettava leimata lippu itse automaatilla asemalla. Tämä maanantai-iltapäivän Frecciarossa-matka Roomasta Firenzeen kesti noin puolitoista tuntia. Ainoa pysäkki matkan varrella on Roma Tiburtina ja muuten juna kulkeekin pääosin yli 200km tuntinopeudella kohti pohjoista.

Firenzessä kävelimme ensimmäiseksi rautatieasemalta noin 10 minuutin matkan hotellille. Olimme valinneet Firenzestä kohtuuhintaisen Albion-hotellin, joka on lähellä päärautatieasemaa (Santa Maria Novella) ja josta on vain reilun 15 minuutin kävelymatka Firenzen ydinkeskustaan. Tämä hotelli oli ihan yhtä mukava kuin edellinenkin. Vastaanottovirkailija oli erittäin ystävällinen ja avulias ja huoneemmekin oli juuri niin erikoinen kuin sen pitikin olla ja kuitenkin kaikin puolin siisti ja viihtyisä. Huone oli hyvin vanhan tyylinen leveäraidallisine seinäpapereineen. Oven ympäröivällä seinällä oli tiilinen pieni holvikaari. Itselleni piste i:n päälle olivat oikeat valoventtiilit: suuret pyöreät ikkunat, joiden päälle voi kääntää metalliset kannet aivan kuin laivassa.

Lopun iltapäivän ja illan vietimme kaupungin ihmeitä katsellen ja ympäri kaupunkia kävellen. Olin itse käynyt tätä ennen Firenzessä jo kaksikin kertaa, mutta nyt minulla oli ensimmäisen kerran vähän paremmin aikaa kaupungin kiertämiseen ja lisäksi matkaseurakin oli paljon parempaa kuin aikaisemmin (ei millään pahalla työkaverit…). Kävelimme ensin aivan rautatieaseman vieressä olevalle Santa Maria Novellan basilikalle. Hetken mietittyämme päätimme mennä sisään ja tutustua tarkemmin sekä itse basilikaan että sen yhteydessä olevaan luostariin. Kirkko oli upea. Koko paikka on näkemisen arvoinen ja kierroksemme muodostuikin huomattavasti pitemmäksi kuin mitä kuvittelimme. Kirkko on suuri ja koristeellinen. Sen seinustoilla on useita kauniita kappeleita ja useammassakin paikassa seiniä koristavat valtavat, ikivanhat seinämaalaukset. Myös kirkon yhteydessä olevat luostaritilat ovat näkemisen arvoiset ja myös siellä huomio kiinnittyy kauniisiin seinämaalauksiin. Tajunnan ahtaus vaan alkoi iskeä meihin jo ennen kuin kierros on lopussa, niin paljon nähtävää tässä kirkossa on.

Kirkkokierroksen jälkeen istuimme hetken Piazza di Santa Maria Novellalla ja jatkoimme sitten kaiken ytimeen eli kohti valtavaa ”Duomoa”. Firenzen kaduilla huomasimme molemmat hyvin pian erään kaupungille tyypillisen, hieman ikävän piirteen: suurten jalankulkijamäärien lisäksi kapeilla kaduilla on paljon autoliikennettä ja autot ajavat todella kovaa. Kävellessään saa koko ajan olla tarkkana ja rennosti ja huolettomasti kaduilla ei voi kävellä. Saavuimme kuitenkin pian Firenzen ikonisen Duomon edustalle. Tämän jättimäisen kirkon virallinen nimi on ”Cattedrale di Santa Maria del Fiore” ja itse kirkon ja sen mahtavan kupolin lisäksi siihen kuuluu korkea kellotorni ja kultaovin varustettu kappeli. Kuten arvata saattoi, paikalla oli vähän liikaakin ihmisiä. Kiertelimme hetken kirkon alueella ja päätimme lopulta olla menemättä sisään. Todella korkealla oleva kupolin huippu tosin hieman alkoi kiinnostaa… Meillä oli kutenkin molemmilla jo sen verran nälkä, että lähdimme pujottelemaan pitkin kapeita kujia ja etsimään paikkaa, missä syödä kevyt välipala. Päädyimme lopulta pieneen baariin, jossa söimme molemmat palan pizzaa.

Duomon lisäksi toinen oikeastaan yhtä tärkeä paikka Firenzessä on Piazza della Signoria, jonka laidalta löytyvät mm. Palazzo Vecchio ja Ufficin galleria. Tämä oli myös meillä seuraava käyntikohde Duomon jälkeen. Kävelymatkaa Duomolta tänne on vain muutama minuutti. Yksi Firenzen hyviä puolia on se, että lähes kaikki on lyhyen kävelymatkan päässä. Tällä piazzalla on kokoelma upeita, taidehistoriallisesti arvokkaita patsaita ja myös Micheagelon David-patsas, tosin vain kopio… Alkuperäinen on kyllä myös Firenzessä, mutta se on turvassa sisätiloissa Accademian galleriassa. Tällä piazzalla huomio kiinnittyy myös kauniiseen Neptunuksen suihkulähteeseen. Olisin halunnut käydä sekä Palazzo Vecchiossa että Ufficin galleriassa, mutta molempiin pääsisi vasta pitkän odotuksen jälkeen ja saimme jo ehkä pienen yliannoksen taidetta Santa Maria Novellan basilikassa. Ne siirtyivät siis ”seuraavalla kerralla” -listalle ja ajattelimme, että on ehkä parempi jatkaa kävelyä ja tutustua kaupunkiin ja sen katuihin ulkopuolelta. Yksi hyvä uudistus jonotuskäytännöissä on se, että enää ihmisten ei tarvitse seistä jököttää jonossa, vaan he varaavat tietyn ajan sisäänpääsyyn ja sitä ennen he voivat odotella ihan missä haluavat. Tämä sama käytäntö oli myös jo Duomolla ja seuraavana päivänä näimme saman systeemin myös Pisassa..

Minä itse pidän Firenzen hienoimpana nähtävyytenä Ponte Vecchiota; Arno joen ylittävää siltaa, jossa kadun eli sillan molemmille reunoille on rakennettu taloja. Näissä ikivanhoissa taloissa toimii pääasiassa kultasepänliikkeitä. Käsittääkseni tämä on jo vuosisatoja vanha perinne. Saapuessamme Arno-joen rantaan mietimme hetken kävelemistä kaukana siintävälle ”vuorelle”. Siellä ylhäällä mäen päällä, Piazza Michelangelolla näkyy liikettä, josta päättelimme siellä olevan paljon ihmisiä odottamassa auringonlaskua. Näköala alas kaupunkiin, jossa aurinko laskee Arnon ja Ponte Vecchion taakse, olisi varmasti upea, mutta totesimme matkan olevan liian pitkä käveltäväksi ja olimme liian laiskoja vaivautuaksemme selvittämään millä bussilla ylös mäelle pääsisi. Sen sijaan ylitimme Ponte Vecchion, kävelimme hetken joen toista puolta kapeita kujia pitkin ja palasimme takaisin Ponte Santa Trinitan siltaa pitkin. Ollessamme sillalla saimme ihailla upeaa auringonlaskua joen päässä.

Kaiken kaikkiaan kuvani Firenzestä parani tällä matkalla huomattavasti. Kahdesta aikaisemmasta matkasta minulle oli lähinnä jäänyt mieleen valtava väentungos ja meluavat koululaisryhmät. Nyt keskellä kesää koululaisryhmiä ei ole ja jotenkin ihmismäärä yllättää minut vähyydellä. Ihmisiä on paljon nytkin, mutta ei ihan tungokseksi asti. Kaupunki näyttää myös jollakin tapaa kauniimmalta ja sen nähtävyydet tuntuvat kiinnostavammilta kuin aiemmin. Ehkä matkaseuralla ja lomafiiliksellä on osansa näihin tuntemuksiin. Seuraavaa kertaa varten meillä olisi jo pitkä lista siitä, mitä tehdä ja minne mennä Firenzessä. Varta vasten Firenzeen tuskin koskaan lähdemme, mutta jonkun muun matkan yhteydessä siellä voisi hyvin vielä neljännenkin kerran käydä.

------------------------------------------------

Palaan vielä takaisin tämän kirjoituksen alkuun ja Tallinnan matkaan. Tallinnassa sää on mukava ja lämmin. Pysyn alkuperäisessä suunnitelmassani ja teen vain pitkän kävelylenkin vanhassa kaupungissa. Seuraavia matkoja varten löydän nyt kyllä jo useammankin kohteen, joihin haluan käydä tutustumassa. Ensimmäinen on taidenäyttely, tai oikeastaan jonkinlainen multimedianäyttely: Monet2Klimt Helios-hallissa vanhassa kaupungissa. Lisäksi haluaisin käydä museossa, jonka minä tunnen vielä pelkästään nimellä ”Kiek in de Kök”. Museo oli alun perin vain yksi iso, kaupungin muuriin kuuluva torni, mutta nyt siihen on yhdistetty useampikin torni ja muurinpätkä ja se näyttää todella mielenkiintoiselta. Uutta osaa hallitsee alueen keskellä oleva Neitsitorn, jossa on myös mielenkiintoisen näköinen näköalakahvila. Näiden lisäksi löydän kaupunkia kiertävistä muureista pari muutakin museota tai oikeastaan avoinna olevaa tornia, joissa olisi kiva käydä.

Laivamatka takaisin Helsinkiin on (taas) ehkä hieman puuduttava, mutta 2,5 tuntia kuluu kuitenkin nopeasti. Kirjoitin alkuun muutaman sanan näillä laivamatkoilla aina mukana olevista ”Elämäm kovan kolun” käyneistä henkilöistä; jostain syystä tällä paluumatkalla heitä on nyt laivassa moninkertainen määrä menomatkaan verrattuna. Ehkä se johtuu siitä, että ennen Helsinkiä istahdan hetkeksi laivan perään jonkun karaoke-baarin tuolille ja olen siis paikassa, jossa he ovat näkyvämmin ja kuuluvammin esillä. Vähemmän mummoja ja enemmän selvääkin selvempiä (tai oikeastaan kaukana ”selvistä”) takametsien öyhöttäjiä… Tuskin kenelläkään promillet ovat alle kolmen… Monenlaisia erikoisia tapauksia näen ympärilläni, eikä se näky ole millään tavalla positiivinen. Ja samalla muistan nuo monet näkemäni pelkkää suurta myötähäpeää herättäneet känniset suomalaisjoukot niin Helsingin satamissa kuin Tallinnan puolellakin. Tästäkin huolimatta aion vielä tätä hyvin alkanutta laivamatkailuani kaikkien muiden reissujen sivussa jatkaa.

Oma kuvablogi: Rooma ja Firenze 2019