Viime kesänä teimme yhdeksän
päivää kestäneen matkan Italiaan. Matkalla oli oikeastaan kolme eri tarkoitusta
ja kohdetta: kokea yhdessä Rooma ja Venetsia sekä Senigallian Summer Jamboree
-festarit. Useampi kärpänen yhdellä iskulla... Minulle nuo kaikki kolme olivat hyvinkin tuttuja, mutta yhdessä tämä oli meille ensimmäinen kerta.
Aloitimme matkamme Roomasta, josta siirryimme Senigalliaan ja päätimme matkamme
Venetsiaan. Italiassa liikuimme
kaupungista toiseen junilla.
Kirjoittelen tätä tarinaa yli
puoli vuotta myöhemmin Floridassa ja iso osa niistä kesän tuntemuksista ja
ajatuksista on toki jo ehtinyt kadota, mutta kirjoittelen lyhyesti jotakin
näkemästämme ja kokemastamme. Tästä kirjoitussarjasta ei ole tarkoitus tulla
edes matkakertomusta, vaan ehkä enemmänkin matkaselostus. Varsinkin Roomasta
olen kirjoittanut sivukaupalla jo aikaisempiin blogikirjoituksiini, joten kovin
seikkaperäisesti en aio kaikkea nyt kertoa. Vanhemmat tekstini löytyvät
suurelta osin tästä samasta blogista. Toivon tämän kuitenkin palauttavan
mieleen mukavia muistoja Roomassa jo käyneille ja ehkä tästä saa joitakin
vinkkejä ja ajatuksia matkaa suunnitteleville.
-----------------------------------------------
Suunnittelimme Italian
matkamme aivan kesän alussa ja tapani mukaisesti teimme kaiken suunnittelun alusta
loppuun itse ja myös kaikki tarvittavat varaukset teimme itse. Tarkoituksena
oli tehdä noin viikon mittainen matka kohtuuhinnalla, mutta kuitenkin niin, että voisimme viettää mukavan loman ja yöpyä mukavissa
paikoissa. Kurjuuden maksimointiin emme rahansäästämisellä halunneet lähteä; olihan kyseessä samalla myös
yhdellä vuodella viivästetty häämatka! Ihan ensimmäiseksi varasimme lentoliput
Norwegianin nettisivuilta, mistä saimme suorat lennot edullisimpaan hintaan, joskin ero Finnairiin
oli hiuksenhieno. Mitään välilaskulentoja emme edes harkinneet, koska Italiaan
pystyy lentämään kohtuurahalla non-stop -lennoilla. Norwegianin valitsimme myös
siksi, että se on ainoita lentoyhtiöitä, josta meno- ja paluulennot saa
varattua samalla hinnalla toisistaan riippumatta, tarvittaessa vaikka
erikseen. Päätimme lentää Roomaan ja palata Helsinkiin Venetsiasta ja nämä
liput maksoivat kahdelta hengeltä yhteensä noin 470 euroa. Lisähintaa muodostui
Norwegianin Low Fare+ lipuista, koska halusimme varmistaa vierekkäiset
istumapaikat ja halusimme ottaa mukaan myös ruumaan menevät matkatavarat. Melko
kallis hinta johtuu tietysti myös sesongista: heinäkuun lopun ja elokuun alun välinen
aika ei todellakaan ole halvinta aikaa matkustaa.
Hotellit varasimme hotels.comin
kautta. Nyt kun uskallan taas sitä käyttää… Vuonna 2016 minulla heräsi epäilys sivustoa kohtaan,
koska luottokorttitietoni varastettiin juuri kun olin käyttänyt hotels.com
-varaussivustoa ja olin kuullut myös muiden epäilleen, että luottokorttitiedot olivat joutuneet vääriin käsiin juuri tuon sivuston palveluja käytettäessä. Samoihin aikoihin käytin tosin korttiani myös autovuokraamossa
ja saattaa olla, että luottokorttini tiedot lähtivät kiertoon sitä kautta. Joka
tapauksessa nyt varasimme hotellin viideksi yöksi Roomasta, kahdeksi yöksi
Senigalliasta ja vielä viimeiseksi yöksi Venetsiasta. Roomasta ja Venetsiasta
yritimme löytää siistit vanhan tyyliset, romanttiset hotellit ja Senigalliasta otimme
sen, mitä oli jäljellä. Rooman ja Venetsian ihan hyvätasoiset kolmen tähden hotellit maksoivat tähän parhaaseen sesonkiaikaan 123 ja 107 euroa
yö, mutta Senigallian öistä saimme maksaa itsemme kipeiksi… Kun alkukesällä
otimme mitä oli jäljellä ja hinnat olivat nousseet pilviin, maksoimme ensimmäisestä
hotelliyöstä 160 ja toisesta peräti 320 euroa! Vain keskellä New Yorkia, Midtown Manhattania uuden vuoden yönä olen maksanut hotellista enemmän... Olemme varanneet varmuuden vuoksi myös
tälle kesälle hotellin Senigalliasta 12 päivää kestävien festarien alkaessa. Tarkoituksena on viettää siellä neljä
yötä ja huoneen hinta hieman viime vuotista paremmassa hotellissa tulisi
olemaan 190 euroa yöltä.
Junalippuihin ei rahaa mennyt kovin paljon, mutta kun laskee matkan muut kustannukset (lennot + hotellit), saimme kulutettua tähän matkaan paljon enemmän, kuin aluksi kuvittelimme. Toisaalta saimme kyllä sille rahalle myös vastinetta ja yhdeksän päivän matka oli hyvin monipuolinen ja se oli kyllä hintansa arvoinen. Palaan nyt parissa seuraavassa blogitekstissä tähän matkaan. Senigallian festarien osuudesta olen kirjoittanut jo aikaisemmin ja tuo kirjoitus löytyy täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti