ALANYAN SANKARIT

(Kuvat voi suurentaa klikkaamalla)

Puut ovat lopulta pudottaneet lehtensä jopa etelässä Suomenlahden rannoilla. Värikäs ruska-aika on ohi ja edessä on taas puoli vuotta kestävä väritön aika. Väritön, pimeä, kylmä ja kostea aika. Synkkä aika. Minä itse taidan kuulua niihin harvoihin, jotka toivovat, että sää pysyisi kuitenkin kevääseen asti tällaisena, lumettomana ja plussan puolella, koska pimeyttä ja kosteuttakin pahempaa minulle on kylmyys. Kylmyys on minulle fyysisesti pahinta ja värittömyys taas taitaa olla minulle pahin suoraan henkiseen hyvinvointiin vaikuttava asia. Kun kaikki ympärillä tuntuu ja näyttää kuolleelta ja monta kuukautta näkee vain harmaan eri sävyjä, joihin luen ääripäinä myös yönmustan ja lumenvalkoisen, on vaikea olla kovin iloinen. Kun aurinkoa ei näe kuukausiin kuin ehkä silloin tällöin hyvin lyhyen aikaa ja koko ajan joutuu palelemaan, on vaikea olla kovin iloinen. Suomi on aika rankka paikka elää sellaiselle ihmiselle, joka ei voi sietää kylmyyttä ja joka vihaa harmautta ja pimeyttä, mutta eiköhän se taas tämäkin talvi rämmitä seuraavaan kesään. Sarkasmi on uskollinen kumppanini tässäkin asiassa ja se helpottaa ainakin toisinaan hetkeksi olotilaa.

Kävin vasta hieman reilu kuukausi sitten Floridassa, mutta seuraava reissu on kangastellut mielessä paluusta asti. Alunperin aikomuksenani oli matkustaa Floridaan taas tammikuussa 2016, mutta saattaa olla, että itsestäni riippumattomista se ei onnistu. Tai jos onnistuu, joudun lyhentämään suunnitellun kuukauden mittaisen lomani pariin viikkoon. Toinen vaihtoehto on siirtää loma maaliskuulle tai jopa osittain huhtikuun puolelle, mikä sinällään ei ole huono vaihtoehto, koska minusta Suomi on ankeimmillaan juuri tuohon aikaan. Joka tapauksessa tämä syksy on ollut kiireinen ja kiireitä näyttää riittävän alkutalveen asti, enkä sen vuoksi voi lyödä loma-ajankohtaa vielä lukkoon. Huhujen mukaan juuri tällä hetkellä saisi edullisia lentolippuja Saksan kautta, mutta en uskalla vielä varata mitään. Toisekseen suunnitelmissani on ainakin alustavasti ollut matkan tekeminen mahdollisimman mukavaksi, joka tässä tapauksessa tarkoittaisi suoria Finnairin lentoja Helsingistä Miamiin ja takaisin.

Lake Worth Lagoon, Palm Beach (FL)

Olen nyt matkustellut niin paljon yksin, että seuraavaa reissua Yhdysvaltoihin en haluaisi tehdä yksin. Olen jopa valmis muuttamaan matkan ajankohtaa sen mukaan, jos joku on innostunut lähtemään reissuun ja haluaisi matkustaa jonain muuna ajankohtana kuin maaliskuussa. Yksin on mukava matkustaa ja pärjäilen oikein hyvin itsekseni ja omillani, mutta viime reissun aikana tuli monesti mieleen, että toisinaan olisi mukavampaa kun olisi seuraa. Tämä tosin on nyt osa isompaa kokonaisuutta ja sitä, kuinka huomaan nyt eläväni ja asuvani ensimmäistä kertaa 27 vuoden jälkeen yksin. Onneksi tämä yksinelämiseen siirtyminen on nyt tapahtunut hyvin loivasti liukuen viimeisen kolmen vuoden aikana. Silti iso muutos elämässä on tapahtunut ja nyt, aivan yhtäkkiä, minulla on asuinkumppaninani vain kissa. Kissa, joka sekin tuntuu suunnittelevan koko ajan pakoa...

Nyt palaan kuitenkin kertomuksissani lokakuiseen Floridaan.



West Palm Beach (FL), keskiviikko 7.11.

Parvekemaisema

Keskiviikko ja ensimmäinen aamu Floridassa alkaa jo etukäteen suunnitellulla ohjelmalla. Ja se onkin oikeastaan ainoa asia, minkä olen etukäteen suunnitellut. Tätä reissua varten minulla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa, eikä mitään etukäteen suunniteltua ohjelmaa, mutta tämä yksi asia minun on saatava hoidettua ollessani täällä. Kotivakuutukseni oli päässyt epähuomiossa vanhenemaan ja olen sopinut tälle aamupäivälle käynnin vakuutustoimistossa. Aamiaisen jälkeen tarkastan vielä toimiston osoitteen ja lähden ajelemaan sitä kohti kauniissa, aurinkoisessa säässä. Aion ensin ajaa vakuutustoimistolle Military Trailia ja Okeechobee Boulevardia pitkin, mutta sitten huomaan, että pääsen perille nopeammin ja ilman ruuhkia kun oikaisen vähän ja ajan Roebuck Roadia pitkin takakautta melkein perille asti. Kun taas kerran (kuten aina) ajelen ilman navigaattoreita ja ilman karttaa, eteeni tulee kuitenkin ongelma perille löytämisen kanssa. Ja tuo ongelma ei oikeastaan edes johdu navigaattorin tai kartan puutteesta, vaan siitä, että olin katsonut osoitteen katunumeron väärin: oikea osoite olisi ollut 2005, mutta minä etsin numeroa 2500. Lopulta tarkastan asian ja löydän heti perille.

Perillä ajan autoni parkkipaikalle ja kävelen talon päätyyn sille kohdalle, missä on iso toimiston mainos. Kun en heti löydä ovea, kysyn neuvoa ulkona olevalta mieheltä ja hän päästää minut sisään omalla avainkortillaan ja opastaa minut sisään. Huomaan heti tulleeni toimistoon ”keittiön oven” kautta. Kävelen läpi ison avokonttorin ja pääsen lopulta vastaanottotiskille, jossa esitän asiani. Jo aamulla minulla oli jotenkin se tunne, että tämä tuskin tulee menemään niin kuin elokuvissa ja niinhän siinä käy. Vaikka olin sopinut tulevani paikalle tänään, niin pian käy kuitenkin ilmi, että henkilö, jota tulin tapaamaan ei olekaan paikalla tänään. Avuliaat kollegat kuitenkin soittavat hänelle ja antavat sitten puhelimen minulle ja saan näin sovittua uuden ajan seuraavalle päivälle.  

Dixie Highway US1

Koska olin jotenkin arvannut, että tämä vakuutusjuttu ei tule tänään onnistumaan, olin jo etukäteen suunnitellut varaohjelman. Varasuunnitelmani on ranta! Sää on upea; aurinko paistaa ja ilma on lämmin, tai oikeastaan kuuma. Päätän ajaa suoraan Lake Worthiin uimarannalle. Käännyn sivutieltä leveälle, 8-10 –kaistaiselle Okeechobee Boulevardille ja lähden ajamaan idän suuntaan, kohti West Palmin keskustaa. Liikennettä on paljon, mutta huomaan silti heti, että tähän aikaan vuodesta liikenne on kuitenkin hiljaisempaa kuin varsinaisella lomakaudella talvella. Ajelen keskustaa kohti hyvää vauhtia, puikkelehtien kaistalta toiselle. Ohitan vilkkaan Military Trailin, pienemmän Indian Roadin, valtavan leveän Palm Beach Lakes Boulevardin ja Congress Avenuen. Tulen pian I-95 –expresswayn ylittävälle sillalle ja odotan jo etukäteen sillalta avautuvaa näkymää: West Palm Beach näyttää aina niin kauniilta tämän I-95 sillan päältä. Reilun kilometrin päässä edessä näkyy keskusta korkeine rakennuksineen, vasemmalla Clear Lake ja tätä leveää sisääntuloväylää reunustaa molemmin puolin komea palmujen rivistö.

Dixie Highway US1

Ajan ohi Australian Avenuen, ohi ydinkeskustan pikkukatujen ja käännyn US1 Dixie Highwaylle kohti etelää. Yleensä ajan Lake Worthiin kaunista, rantaa pitkin kulkevaa A1A-tietä, mutta nyt valitsen hieman nopeamman reitin. Tätäkin reittiä nopeampi olisi Interstate I-95, mutta tuota New Yorkista Miamiin asti kulkevaa tietä pyrin välttämään, koska se on minulle vain stressintäyteinen valtava moottoritiehelvetti, jonka lähestulkoon ainoat maisemat ovat tien reunojen betonikaiteet. Vaikka tämä tänään käyttämäni tie, US1 onkin highway, se ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin nopea tie. Kun täällä valitsee jonkun muun kuin expresswayn, se tietää yleensä sitä, että vaikka liikenne muutenkin kulkisikin muuten joutuisasti, niin liikennevaloissa joutuu seisomaan vähän väliä ja välillä todella pitkään. Siitä huolimatta nautin tästä tiestä ja sen varrella olevista rakennuksista: antiikkiliikkeitä, kirpputoreja, matalia, värikkäitä taloja. Niitä on mukavampi katsella kuin betonikaiteita ja tuhatta ja sataa ajavia autoja.

Lake Worth

Saavun pian Lake Worthin viehättävään pikku keskustaan. Se on rauhallinen ja mukava ja viihtyisin siellä varmasti oikein hyvin, ellen tietäisi siellä asuvan niin paljon suomalaisia… Myös Lake Worthin rikostilastot ovat melko synkät, vaikka sitä ei heti uskoisikaan kun näkee tuon kauniin, pienen keskustan. Tällä kerralla ajan vain suoraan keskustaan ja käännyn vasemmalle, rantaan johtavalle tielle. Ylitettyäni Lake Worth Lagoonin siltaa pitkin olenkin jo perillä rannalla. Tällä ranta-alueella on aivan vierekkäin kaksi virallista uimarantaa: toinen on Lake Worthin Municipal Beach eli kaupungin uimaranta ja toinen taas on R.G. Kreusler Park, jota pitää yllä Palm Beach County. Minulle on melkein samantekevää kummalle puolelle menen. Molemmilta puolilta löytyy hyvät parkkipaikat sekä vessat ja suihkut. R.G. Kreusler Parkin tilat ovat hieman vanhemmat, kun taas Municipal Beachin vessat ja suihkut on vastikään kunnostettu. Molemmissa paikoissa parkkimaksu maksetaan automaatilla ja se ei vie ketään konkurssiin. Alueelta löytyy myös Lake Worth Casino ja samasta rakennuksesta löytyy esimerkiksi kahvila. Molemmat rannat ovat tietysti valvottuja rantoja.

Lake Worth

Minä menen tänään R.G. Kreusler Parkin puolelle. Rannalla on melko hiljaista. Floridassa rantoja on niin paljon ja ne ovat niin isoja, että ahdasta niillä ei ole oikeastaan koskaan, jos ei lasketa mukaan Miami Beachin South Beachia. Eikä oikeastaan sielläkään ole koskaan ihan oikeasti ahdasta. Nyt lomakauden ulkopuolella rannoilla on tilaa niin paljon, että on melkein vaikea päättää minkä paikan valitsisi kun tilaa on niin paljon. Tänäänkin aallot ovat melko isoja, mutta ne eivät kuitenkaan estä uimista. Minulla on mukanani rantatuoli ja makailen sillä ja käyn välillä uimassa. Vesi on todella lämmintä: +85F (+29C) ja ilman lämpötila on vielä pari astetta korkeampi. Maatessani rannalla katselen isoja aaltoja ja kuuntelen aaltojen kohinaa. Se on yksi maailman rauhoittavimmista ja mukavimmista äänistä. Tänään paikalla on myös surffareita. Vaikka Florida ei todellakaan vedä vertoja Havaijille tai Kalifornialle kun puhutaan surffauksesta, niin täältäkin löytyy paikkoja, joissa sopivalla tuulella muodostuu hyviä surffausaaltoja.  

  

City Place, West Palm Beach

Vietettyäni pari tuntia rannalla lähden ajelemaan takaisin West Palm Beachin suuntaan. Poikkean vielä keskustassa ja käyn tekemässä pienen kävelykierroksen. Istun hetken City Placella ja syön  jäädytettyä jogurttia ja juon vielä kahvit kuumassa auringonpaisteessa Starbucksin terassilla. ”Off season” näkyy hyvin myös täällä West Palmin keskustassa: ihmisiä on liikkeellä todella vähän. Siihen on syynsä. Ensinnäkään oikeastaan missään päin maailmaa ei taida nyt olla lomakausi, toisekseen täällä on meneillään hurrikaanikausi ja kolmanneksi monen mielestä täällä olisi saattaa olla tähän aikaan vuodesta vielä aivan liian kuuma ja se taas tarkoittaa sitä, että turisteja on tähän aikaan vuodesta todella vähän.

West Palm Beach (FL), torstai 8.10.2015

Great Blue Heron

Torstaiaamuna palaan uudestaan edellisenä päivänä kesken jääneeseen vakuutusasiaan. Minulle pääsi Kreikassa asumisen aikana käymään vahinko, joka on melkeinpä yhtä ikävä kuin ilmastointilaitteen vikaantuminen kuumassa ja kosteassa ilmastossa: muut laskuni maksoin e-laskuina Kreikassa, mutta kotiin Suomeen tullut kotivakuutuksen lasku oli jostain syystä jäänyt minulta maksamatta ja kotivakuutukseni oli katkennut. Ennen kuin ehdin hoitaa vakuutuksen kuntoon, ehti kulua yli 45 vuorokautta ja se on taas raja, jonka sisällä vakuutus pitäisi aina ottaa. Tästä seurasi sitten ongelmia ja vain pari vakuutusyhtiötä suostui uuden kotivakuutuksen tekemään ja hekin vaativat minulta asiakirjan, jossa allekirjoituksellani todistin kaiken olevan kunnossa vakuutuksen ottamishetkellä. Näin pääsi käymään, mutta onneksi asia oli vielä korjattavissa. Nyt kun pääsen itse mukaan tekemään vakuutusta toimiston ison avokonttorin yhteen työpisteeseen, huomaan kuinka monimutkaista tällaisen vakuutuksen tekeminen USA:ssa itse asiassa on. Järjestelmät ovat hienoja ja niiden kautta toimistossa valitaan vakuutus kymmenien eri yhtiöiden valikoimasta. Erilaiset kiemurat tekevät asiasta silti hankalan. Parin tunnin työn tuloksena minulla on kuitenkin uusi kotivakuutus ja voin siltä osin huokaista helpotuksesta. Ainoaksi ongelmaksi jää vielä se, että vakuutusyhtiö, joka lopulta antoi minulle täyden vakuutuksen, ei suostu lähettämään postia kuin Yhdysvaltoihin, eikä heillä ei ole nettisivua, jossa esimerkiksi voisi suorittaa maksut (tämä tieto Suomen osoitteen kelpaamattomuudesta osoittautuu lopulta vääräksi tiedoksi ja kuukautta myöhemmin vakuutusasiakirjat tulevat minulle postitse Suomeen). Koska maksuosoitteeksi ei ainakaan heti kelpaa Suomi, ”agenttini” lupautuu hoitamaan maksun minun luottokortiltani ja lopulta asia tulee hoidettua loppuun asti.

Juno Beach

Käyn kotona syömässä ja jatkan sitten matkaani rannalle. Tänään ajan vaihteeksi päinvastaiseen suuntaan kuin eilen eli suuntaan kohti pohjoista. Ajan tänään Juno Beachille noin puolen tunnin matkan päähän ja saatuani autoni yleisen uimarannan ilmaiselle parkkipaikalle kävelen Juno Beachin pitkän kalastuslaiturin juureen hiekkarannalle. Tänään uiminen on kielletty: siitä merkkinä rannalla liehuu punainen lippu ja sen päällä toinen punainen lippu, jossa on uimarin kuva ja sen päällä risti. Aallot ovat todella isoja, eikä minulle tulisi edes mieleen mennä veteen. Istun sen sijaan reilun tunnin rantatuolilla ja nautin auringosta, lämmöstä ja aaltojen kohinasta. Tuijotan nykyään niin paljon tietokonetta (ja puhelinta) sekä töissä että vapaa-ajalla, että nyt huomaan kuinka mukavalta tuntuu vain katsella jonnekin kaukaisuuteen ja antaa silmien levätä. 

Myös tällä rannalla on tänään paljon surffareita ja he liukuvat pitkiä matkoja lautojensa päällä isojen aaltojen keskellä. Olen itsekin kokeillut surffausta Havaijilla ja se oli aivan mahtavaa, mutta pakko on rehellisesti tunnustaa, että pikkuisen pelkään haita. Näillä Floridan rannoillakin hai silloin tällöin hyökkää surffarin kimppuun (usein erehdyksessä), vaikka todennäköisyys tällaiseen onkin melko pieni. 

Gardens mall

Paluumatkalla pysähdyn Palm Beach Gardensissa, Gardens Mallin ostoskeskuksessa. Tässä ostoskeskuksessa ei ole minulle paljon muuta kuin Searsin tavaratalo, mutta paikka itsessään on viihtyisä ja mukava ja siksi siellä on ihan mukava silloin tällöin poiketa. En tiedä johtuuko se paikkakunnan nimestä, mutta ostoskeskuksen sisälle on rakennettu tavallaan pieni puutarha kukkaistutuksineen ja suihkulähteineen. Käyn (taas) syömässä California Pizza Kitchenissä ja sen jälkeen käyn vielä ostoksilla Searsissa. Mukaan tarttuu edullsia lastenvaatteita, yhdet aurinkolasit ja hajuvettä. Hajuvettä, joka on täälläkin edullista, mutta jonka olisin saanut melkein puolet halvemmalla aivan kodin lähellä olevasta Marshallin myymälästä (Marshall’s myy muilta ketjuilta jäänyttä tavaraa edulliseen hintaan). Lastenvaatteet ja myös aikuisten farkut ja paidat yms ovat Searsilla halpoja ja päätän heti tulla tänne vielä uudestaan ennen paluuta Suomeen. Aion vain käydä ensin isossa Palm Beach Outlets -ostoskeskuksessa Leviksen myymälässä tarkastamassa farkkujen hinnan.

Gardens Mall

Jatkan matkaani ja päätän vielä kiertää West Palmin Downtownin kautta. Ajan US1-tietä Rivieran Beachin läpi, tekisi mieleni sanoa pahamaineisen Riviera Beachin, koska tämä ei ole kaikkein ”parasta seutua”. Tämän alueen rikostilastot ovat todella synkät ja lähes päivittäin täällä tapahtuu jotakin, mistä on syytä pysyä kaukana. Aseet ovat täällä arkipäivää ja aina silloin tällöin joku pääsee täällä hengestään. Yhteenotot ovat enimmäkseen sisäisiä, mutta huonolla tuurilla niihin voi tietysti joutua sekaantumaan täysin ulkopuolinenkin. Kaikenlaisia kummallisia maleksijoita vaeltelee pitkin pääväylää ja sivukatuja ja nämä ovat jollakin tavalla tosi outoja seutuja. Joissakin paikoissa minä ajan auton vaistomaisesti nelikaistaisella tiellä keskemmälle ja pyrin välttämään liikennevaloihin pysähtymistä jalkakäytävän viereiselle kaistalle. En ole täällä koskaan pelännyt ja liikun täällä hyvinkin rauhallisin mielin, mutta terve järki kehottaa kuitenkin pieneen ylimääräiseen tarkkaavaisuuteen. Kontrasti eri alueilla on Yhdysvalloissa yleensäkin monissa paikoissa melko räikeä: nämäkin synkät korttelit vaihtuvat aivan yhtäkkiä muutaman korttelin päässä paremmiksi alueiksi. Kun nyt ajan US1 Highwayta, joka tässä kohdassa on nimeltään Broadway, kohti West Palmin keskustaa, synkin alue muuttuu yhtäkkiä Florida Power & Light –yhtiön valtavan voimalaitoksen kohdalla olevan sillan jälkeen huomattavasti mukavammaksi alueeksi. Tosin täälläkin pieni ajautuminen lännen suuntaan veisi minut pahamaineiselle Tamarind Avenuen alueelle.

Clematis Street, West Palm Beach

Huonon ja hyvän alueen rajamailla on myös kaunis 23th Street. Tämä katu on käsittääkseni joskus ollut myös eräänlainen slummikatu, mutta nyt se on kunnostettu kauniiksi ja värikkääksi ostoskaduksi. Olen jo West Palmin kaupungin alueella (City of West Palm Beach) ja muutaman minuutin päästä saavun kaupungin keskustaan. Keskustassa olevan Clematis Streetin, Centennial Parkin ja Waterfrontin alueella järjestetään joka torstai-ilta kaupunkitapahtuma  ”Clematis by Night”. Tarjolla on elävää musiikkia tai muita esityksiä, ruoka- ja juomakojuja ja muuta vastaavaa markkinatouhua. Tapahtuma kerää joka viikko paljon ihmisiä keskustaan ja se on mukava ja rento tapa viettää iltaa mukavassa ympäristössä. Suunnitelmissani on käydä vähän kävelemässä alueella, mutta kun en heti löydä parkkipaikkaa mielestäni riittävän läheltä Clematis Streetia, suuntaan Okeechobee Boulevardille ja kohti kotia. Olen sen verran väsynyt, että en jaksa etsiä parkkipaikkaa, enkä jaksa kävellä kovin kaukaa Clematis Streetin alueelle (tämä taisi olla ensimmäisiä merkkejä lämpöuupumuksesta, vaikka en sitä vielä silloin ymmärtänytkään).

Roseate Spoonbill

Ennen nukkumaanmenoa istun parvekkeella lämpimässä illassa ja katselen parvekkeen edessä olevaa lampea, joka on osoittautunut varsinaiseksi ”luontokeitaaksi”. Tänään näin lammen reunalla jotakin aivan uutta, jotain, mitä en ole ennen Floridassa nähnyt, vaikka olen jo pitkään toivonut näkeväni. Päivällä lammen reunalla päivysti iso, vaaleanpunainen Roseate Spoonbill (punakapustahaikara) ja seurailin pitkään sen puuhia kun se vaani kalaa lammen rantavedessä kahlaten. Lampi tuntuu olevan monien erilaisten haikaralajien, Anhinga-lintujen, ibisten, korppikotkien, villikalkkunoiden ja muiden lintujen suosiossa. Olen nähnyt lammessa myös isokokoisia, liukkaan näköisesti liikkuvia saukkoja. Aivan uutta tällä reissulla ovat olleet kilpikonnat, joiden arvelen olevan Peninsular Cootereita. Niitä on näkynyt nyt joka päivä vedessä ja joskus myös lämmittelemässä lammen reunalla. Ihan oma parveke on siis osoittautunut erinomaiseksi paikaksi seurata erilaisia, eksoottisiakin eläimiä. Vielä yksi kotipihan eläinlaji minulta on kokonaan näkemättä: vieraat ovat nimittäin nähneet roskisten luona pesukarhuja. Ai niin ja ne alligaattorit… Niitä en usko täällä koskaan näkeväni. Vaikka olemmekin todella lähellä Evergladesin suoalueen reunoja ja vaikka lähistölle kulkeekin vesiväyliä, niin olemme kuitenkin niin pitkällä kaupunkialueella, että täältä tuskin alligaattoreita löytyy…

Niin ja mitä tekemistä tällä tarinalla oli Alanyan sankareiden kanssa… Toivottavasti ei yhtään mitään. Toivottavasti ei yhtään mitään…

Valokuvat: tiistai 7.11. - perjantai 9.11.2015