Rantatiellä: State Road A1A

Olen varannut jo etukäteen Budget-autovuokraamosta Miamista itselleni keskikokoisen auton: Dodge Avengerin tai jonkun muun vastaavan kokoisen auton. 16. kerroksessa olevasta hotellihuoneestani näen Budgetin takapihalle ja huomaan heti, että pihalla ei ole ainoatakaan Dodge Avengeria ja alan heti pelätä pahinta. Tuleeko tästä toinen kerta, kun matkustan Amerikkaan ja saan ajaa jollakin kaukoidän ihmeellä… Vuokraamossa pelkoni osoittautuu aiheelliseksi ja käteeni annetaan KIA:n avaimet. KIA! Minulle. USA:ssa… Enhän edes tiedä missä mokomaa Kiiaa valmistetaan, mutta se on jossain tosi kaukana täältä (auto saattaa kyllä itse asiassa olla vaikka täällä tehty). Pettymystäni lieventää edes vähän se, että minulle annetaankin kokoluokkaa isompi auto pienemmän hinnalla, koska pienempää kokoluokkaa ei nyt ole tässä vuokraamossa saatavilla. Pettymykseni poistuu lähes kokonaan, kun näen pihalla työskentelevän virkailijan ajavan eteeni ison ja kiiltävän, mustan KIA Optiman.

Hakiessani vuokra-autoa ”upgradaan” vielä vähän vakuutuksiani. Minulla oli jo etukäteen varattuna perusvakuutukset (CDW/LI), mutta otan kuitenkin varmuuden vuoksi täysvakuutuksen, joka takaa ilmaisen avun tiellä ja tarvittaessa korvaa myös toisen osapuolen henkilövahinkoja. Tuo viime hetken päätös nostaa kuukauden vuokrahintaa ihan reilusti, mutta olemme Yhdysvalloissa ja vahingon sattuessa täällä voi huomata äkkiä olevansa satoja tuhansia velkaa toisen osapuolen vahingoista… No, toivottavasti mitään vakuutuksia ei tarvitse käyttää, enkä hukkaa edes auton avaimia. Rauhallisesti ja tarkkaavaisena liikenteessä, niin kaikki sujuu mukavasti. Täällä ajaminen on kuitenkin melko helppoa ja mukavaa kun vaan muistaa pitää silmät auki. Vakuutuksista tuli vielä mieleeni matkavakuutus, joka sekin on aivan välttämätön kun matkustaa Yhdysvaltoihin. Itselläni on vain oman liittoni matkavakuutus, mutta sen pitäisi olla riittävä välittömän avun saamiseen ja sen lisäksi ”kotona” turvaa tuo kotivakuutus. Lääkäri- ja sairaalakustannukset voivat nekin nousta täällä äkkiä hurjiin lukemiin. Eli vakuutukset on syytä pitää kunnossa.

Hypätessäni autoon vuokraamon portin pielessä oleva upouusi, tulipunainen Chevrolet Corvette katsoo vielä minua ja minusta tuntuu ihan siltä, kuin se suorastaan anelisi minua vuokraaman sen. Lähden autovuokraamolta suoraan Miami Beachia halkovaa Collins Avenueta pitkin pohjoiseen. Pääsisin perille nopeasti Interstate I-95- tietä tai Florida’s Turnpikea pitkin, mutta minulla ei ole kiirettä ja valitsen enemmän kuin kaksi kertaa hitaamman, mutta paljon miellyttävämmän, rantaa pitkin kulkevan A1A-tien. Päästessäni North Miami Beachin tasalle, alkaa sataa kuin saavista kaatamalla ja näin matka jatkuu puoliväliin asti; välillä sataa todella rankasta, välillä on satamatta. Mereltä käyvä kova tuuli heilauttaa välillä autoa ja niissä paikoissa, joissa tie kulkee aivan rannassa, näen kuinka isoja rantaan vyöryvät aallot ovat.

Ajelen tätä State Roadia pitkin Ft Lauderdaleen, jossa on pakko koukata vähäksi aikaa US1 Highwaylle. Palaan taas Ft Lauderdalen keskustan kohdalla rantaan ja ohitan monia tuttuja paikkoja. Täällä olimme poikani kanssa pian jo kolme vuotta sitten, kun olimme asunnonetsintäreissulla. Sillä reissulla, jonka viimeisenä kohteena kohdallemme sattui lottovoitto eli asunto, joka nyt on ollut oma jo 2,5 vuotta. Teen matkan varrella lyhyen pysähdyksen Pompano Beachin ja Delray Beachin kohdalla. Tie kulkee pääosan matkasta oikein kauniissa maisemissa. Tien ympärillä on vehreää kasvillisuutta ja toinen toistaan upeampia taloja. Välillä tie kulkee aivan meren rannassa. Hieman ennen Palm Beachia tie koukkaa vielä kauemmas rannasta, kun joku Donald (ei Duck, vaan Trump) on päättänyt rakentaa järkyttävän kokoisen ja todella upean linnansa keskelle kulkureittiä, meren rantaan.

Noin kahden tunnin ja 45 minuutin jälkeen olen lopulta Palm Beachin kaupungissa ja käännyn rannalta West Palm Beachin puolelle. Aikaa kului tosiaan paljon siihen verrattuna, että I-95- tietä pitkin olisin ollut perillä reilussa tunnissa. Tuo suurimmaksi osaksi 10-12 kaistainen I-95 on vaan aika stressaava ajettava ja maisemat rajoittuvat lähinnä betonikaiteisiin ja tuhansiin ja tuhansiin autoihin. Liikenteen ja autojen määrä on täällä aivan käsittämätön. Toisin paikoin I-95- tiellä on lisäksi tietulleja, mutta Ft Lauderdalen ja West Palmin välissä niitä ei ole ainoatakaan. Vaihtoehtoiset reitit olisivat Federald Highway US1 ja State Road SR7, mutta minä valitsin kauneimman reitin eli tien A1A (Florida’s Scenic Highway).

Saapuessani Miamista West Palm Beachille ajan suoraan kaupungin keskustaan, koska tiedän, että siellä on tänään Supercar Weekin päätösjuhla ja autonäyttely ja City Placen ympäristössä esitellään lisäksi paloautoja ja poliisiautoja. Ajaessani ristiin rastiin Downtownin katuja ja yrittäessäni löytää parkkipaikkaa olen jo vähällä luovuttaa ja ajaa kaupan kautta kotiin. Sitten muistan kuitenkin yhden hyvän paikan aivan keskustassa ja löydän kuin löydänkin sieltä parkkipaikan autolleni.  

Iso atutomaattivaihteinen KIA oli loppujen lopuksi oikein mukava auto ajaa. Auto kulki pehmeästi ja tasaisesti ja todella äänettömästi. Ja tilaa olisi nyt vaikka muillekin matkalaisille… Oikein harmittaa, että ei ole ketään muuta kuskina; autossa on niin paljon jalkatilaa takapenkillä, että tekisi mieleni mennä itse kyytiin istumaan. Silti auto on täysin hengetön ja persoonaton auto. Se ei ole hyvä, eikä huono. Se on vaan auto. En kuitenkaan aio käydä vaihtamassa sitä toiseen, mitä jo hetken olin ehtinyt harkita. Se on kuitenkin iso ja mukava ajettava. Silti harkitsen vielä sitä,  että mitä jos kävisin vaihtamassa auton vain muutamaksi viimeiseksi päiväksi Dodge Challengeriin tai Chevrolet Camaroon. Avo-Mustang minulla ja minun pojallani oli vuokrattuna Miamissa muutama vuosi sitten, mutta nyt haluaisin kokeilla Challengeria tai Camaroa, katolla tai ilman, sillä ei nyt ole väliä…