3,8 sekunnin tähden - Pro Winter Warm-Up Drag Racing

Top Fuel Dragster: Doug Kalitta
(Kuvat voi suurentaa klikkaamalla)

Kun yli 8000-hevosvoimainen, nitrometaania polttava kiihdytysauto irtoaa lähtöviivalta, tunne katsomossa on kuin seisoisi laukeavan tykin putken vieressä (been there, done that…). Ainoa ero on se, että jysähdys tykillä ammuttaessa on ohi sekunnin murto-osassa, kun taas kiihdytysauton tapauksessa suorastaan helvetillinen jylinä ja kehon läpi kulkeva vapina kestää noin 3,8 sekuntia. Auton kiihtyvyys on niin hurja, että reilussa sekunnissa sen nopeus on noussut jo lähes 200 kilometrin tuntinopeuteen. Olen nähnyt jotakuinkin vastaavia autoja (joskin silloin tehot olivat noin puolet nykyisestä 8000 hevosvoimasta) Suomessa, mutta aikaa tuosta on ehtinyt kulua jo yli 15 vuotta. Kun yritän nyt ottaa ensimmäisestä lähdöstä valokuvia, olen kaatua selälleni kamerani kanssa. Tuo äkillinen, korvia repivä ja myös koko vartalossa tuntuva ääni ja maan tärinä lähtöhetkellä on paljon voimakkaampi kuin muistinkaan. Äänenpainetasoksi on kuulemma joskus mitattu 150dB. Korvatulpistakaan ei ole mitään apua, koska ne ovat kotona varmassa tallessa…

Top Fuel Dragster: Leah Pritchet
Tässä lajissa naisia ja miehiä ei erotella...

Kotimaassa kävin hyvin aktiivisesti seuraamassa kiihdytyskisoja 1980-90- luvulla sekä Virtasalmen Motoparkissa että Alastarolla. Kun oma jenkkiautoharrastukseni hiipui, lakkasin käymästä myös autokisoissa. Ainakin tuolloin harrastustoiminta Suomessa oli suhteellisen pienimuotoista, joskin taso oli kohtuullisen korkea, eikä se olisi häpeillyt vertailua lajin syntymaan, USA:n kilpatoimintaan. Koko lajin olemassaoloaikana Suomessa ei ole ollut montaakaan kovimman tason, eli Top Fuel- luokan pitkärunkoista dragsteria. Vastaavalla moottorilla varustettuja umpinaisia Funny Careja ei Suomessa ole tietääkseni ollut koskaan ainoatakaan. Jo tuolloin minulla oli suurena haaveena päästä joskus Yhdysvaltoihin katsomaan kisoja, joissa näitä molempia olisi paljon ja jossa autot olisivat nopeampia kuin missään muualla.

Funny Car: Tommy Johnson Jr.

Nyt minulle lopulta avautuu tilaisuus päästä näkemään millaista Drag Race on USA:ssa 2010-luvulla. Taas kerran on kiittäminen facebookia siitä, että olen löytänyt minun asuntoani lähimpänä olevan kilparadan nettisivut ja huomasin, että siellä järjestettäisiin "Pro Winter Warm-Up"- kisat juuri samaan aikaan kuin minä olisi lähettyvillä. Kisaviikonlopun ohjelma on siis kerralla lukkoon lyöty, kun tarjolla on kovan luokan kilpa-ajoa noin 25 minuutin matkan päässä kotoa. Kilpailu on ehkä hieman väärä sana, koska kyseessä on vain warm-up eli testi- ja säätölähtöjä varsinaista vuoden 2015 kilpakautta varten. Niinpä en odota viikonlopulta liikoja, mutta olen kyllä innoissani, kun näen, että paikalla on muutama USA:n ja samalla koko maailman huippunimi.

Palm Beach International Raceway

Perjantaina 15.1. suuntaan siis vuokra-autoni keulan kohti Palm Beach International Racewayta, joka sijaitsee Jupiterin kaupungin alueella, Palm Beachin piirikunnassa, Floridassa. Matka on helppo ja lyhyt: vain jonkin matkaa kuusikaistaista Military Trailia pohjoiseen ja sen jälkeen käännös oikealle Martin Luther King Boulevardille ja kohti länttä. Tien toinen nimi on Beeline Highway ja sillä on vielä kolmaskin nimi: Purple Heart Highway. Kuten suurin osa teistä täällä, myös Beeline Highway on piirretty viivoittimella ja korkeuseroa matkan varrella on ehkä pari metriä. Lähestyessäni Palm Beach International Racewayn risteystä huomaan, että edessäni on jo iso jono autoja ja jonottaminen parkkipaikalle tuntuu kestävän ikuisuuden. Pysäköintijärjestelyt on hoidettu todella onnettomasti ja koko homma tuntuu mahdottoman vaikealta. Tuolla automäärällä pysäköinnin pitäisi sujua nopeasti, varsinkin kun ottaa huomioon, että pysäköintitilaa alueella on todella paljon. Toivottavasti tämä on vain vuoden ensimmäisten kisojen aiheuttamaa alkukankeutta.

Jet Dragster: Kat Moller
ja Nuuskamuikkunen... :)

Saan kuitenkin lopulta autoni parkkiin ja kävelen lippuluukun kautta sisään alueelle. Perjantain lipun hinta on 30 dollaria eli hieman alle 25 euroa. Minulla on nyt matkan ajoituksen suhteen hieman huono tuuri, koska euro on tällä hetkellä todella heikko dollarin suhteen. Liputkin olisi saanut hieman halvemmalla netistä tai ostamalla suoraan kahden päivän lipun, mutta otan varmuuden vuoksi vain yhden päivän lipun. Se tosin osoittautuu vääräksi valinnaksi, koska olen paikalla myös lauantaina ja olisin säästänyt 15 dollaria ostamalla kahden päivän lipun. Lauantain lipun hinta on jostakin syystä viisi euroa kalliimpi kuin perjantain. Kalliimpaan hintaan ei siinä mielessä ole mitään syytä, että näissä testiajoissa ei ole toisena päivänä minkäänlaista pudotusajoa ja finaalia, vaan testit jatkuvat kuten perjantainakin. Autojakin on vielä lauantaina vähemmän kuin perjantaina. Perjantai on vielä melko rauhallinen päivä; tilaa katsomossa ja avoimella varikolla on hyvin, mutta lauantaiksi olisi kannattanut ostaa VIP-liput, jotta olisi päässyt omaan, huomattavasti parempaan katsomoon tavallisten katsomoiden ihmispaljouden sijaan. VIP-lippu ei olisi ollut kovinkaan paljon kalliimpi kuin tavallinen.

Spencer Massey & Tony Schumacher

Ikuisen kesän Florida on hyvä paikka autojen testaamiseen ja säätämiseen, koska muualla USA:ssa on talvi ja ajaminen on tietysti täysin mahdotonta. Harmillisen vähän talleja on silti ilmestynyt paikalle. Minua se ei sinänsä harmita yhtään; koko tämän ”amerikan touhun” ja muutaman huippunimen näkeminen riittää minulle. Tunnistan ajajien listalta Tony Schumacherin, Connie Kalittan pojan Doug Kalittan, Larry Dixonin ja Tommy Johnsonin. Näiden lisäksi muita paikalle saapuneita alan huippuja ovat Spencer Massey ja Antron Brown. Kukaan näistä mainituista nimistä ei ole enää mikään harrastelija, vaan kaikki ovat ammattilaisia ja jokaisella on takanaan yksi tai useampia maailmanmestaruuksia. Lyhenne PRO tämän testiviikonlopun nimessä tulee sanoista ”The Professional Racers Owners Organization, Inc” ja Palm Beach International Raceway on IHRA:n (International Hot Rod Association) jäsenrata.

Palm Beach International Raceway

Olen katsomossa juuri sopivasti ennen ensimmäistä lähtöä, jonka pitäisi tapahtua kello 4 iltapäivällä. Sää on ollut viime päivinä hieman pilvinen ja pieniä sadekuurojakin on kulkenut alueen yli. Nyt aurinko kuitenkin paistaa, eikä pelkoa kisojen peruuttamisesta ole. Ennen ajojen alkamista yleisö nousee seisomaan ja tapahtuma alkaa rukouksella ja USA:n kansallislaululla. Tunnelma on harras ja ensikertalaiselle hieno kokemus. Ja vielä upeampana hetkenä mieleen tulee ikuisesti jäämään se hetki, kun kansallislaulu loppuu ja kisaviikonloppu pääsee varsinaisesti alkamaan. Täsmälleen samaan aikaan kun Star Spangled Bannerin viimeiset sävelet vaimenevat kuulumattomiin, pärähtävät radalla jo valmiina olevan kahden nitrometaani-käyttöisen Funny Carin moottorit käyntiin ja valtava rätinä täyttää ilman. Yleisö puhkeaa suosionosoituksiin ja huutoon. Tunnelma on korkealla.

Top Fuel Dragster: Doug Kalitta

Sekä pitkärunkoiset Top Fuel Dragsterit että umpinaiset, enemmän autoa muistuttavat Funny Carit, tämän viikonlopun katseenvangitsijat ja samalla maailman nopeimmat autot, käyttävät samanlaisia moottoreita. Perusmoottori on aivan täysin perinteinen, 500 kuutiotuumainen V8-mäntämoottorikone. Kone perustuu edelleen vuosina 1964-71 valmistettuihin Chryslerin 426 kuutiotuumaisiin HEMI-koneisiin. Suurimmat erot tavallisen auton V8-moottoriin ovat iso mekaaninen remmiahdin koneen päällä, joka sekin perustuu ikivanhaan GM:n diesel-moottorin huuhtelupumppuun ja tietysti polttoaine, joka on nitrometaania. Tietysti muita eroja on paljonkin, joka ainoassa moottorin pienimmässäkin osassa, mutta periaatteessa kyseessä on kuitenkin edelleen tavallinen polttomoottori. Tehoa näistä koneista on puristettu aivan käsittämättömältä kuulostavat yli 8 000 hevosvoimaa! Todellinen teho liikkuu ilmeisesti jossakin 8 500 - 10 000 hevosvoiman välillä. Pieninä yksityiskohtina mainittakoon, että kyseiset moottorit kuluttavat yhden lähdön aikana (1 000ft/300m) noin 12 gallonaa eli 46 litraa nitrometaania. Jos tuo kulutus lasketaan sadalle kilometrille, autojen kulutus on noin 15 300 litraa/100km. Kun mukaan lasketaan burn out eli renkaiden lämmittäminen ja muu koneen käyttö, polttoainetta kuluu yhdessä lähdössä yli 22 gallonaa. 

Top Fuel Dragster: Shawn Reed

Muutenkaan kyse ei ole halvasta ”harrastuksesta”, koska esimerkiksi tuhansien dollarien arvoiset takarenkaat menevät vaihtoon kahden lähdön jälkeen. Myös moottorin osia vaihdetaan jokaisen lähdön jälkeen. Ajokierrosten välissä tiimeillä on noin tunti aikaa purkaa koko moottori täysin alkutekijöihinsä, tarkastaa kaikki osat, vaihtaa tarvittavat osat, koota ja säätää kone ja tehdä koekäyttö. Tämän lisäksi samassa ajassa pitää ehtiä vaihtaa tarvittaessa renkaat, pakata jarruvarjot, huoltaa kytkin (vaihteita autoissa ei ole, vain vaiheittain kytkeytyvä kytkin), tankata ja tehdä monta muuta toimenpidettä, joista yksi tärkeimpiä lienee edellisen lähdön ajon ja moottorin toiminnan analysointi tietokoneella. En tiedä nykyistä yhden lähdön hintaa, mutta se on joka tapauksessa useita kymmeniä tuhansia dollareita.

Funny Cars: Tommy Johnson Jr. & Matt Hagan

Ja tämä kaikki tehdään sen vuoksi, että autolla ajetaan 300 metrin matka, jonka ajamiseen kuluu aikaa noin 3,8 sekuntia! Moottorien käynnistämisen jälkeen auto ajetaan vesilammikon kautta ns. burn outiin. Kuljettajat painavat vesilammikon jälkeen kevyesti kaasua niin, että takarenkaiden pito irtoaa ja renkaat pyörivät savuten tyhjää. Tämän tarkoitus on lämmittää renkaan kumi sopivan pehmeäksi ja jättää radan pintaan kerros kumia pidon parantamiseksi. Burn outin jälkeen autot peruutetaan takaisin lähtöalueelle ja autojen ollessa valmiina ne ajetaan ensin pre-stage- valoihin, jolloin lähetyslaitteen ylimmät valot syttyvät. Sitten autoja hivutetaan eteenpäin niin, että myös toiset valot eli stage-valot valot syttyvät. Näissä nopeimmissa autoluokissa lähtö tapahtuu aina ns. pro-lähtönä eli kaikki keltaiset (niitä on kaikkiaan kolme) välähtävät yhtä aikaa ja välittömästi sen jälkeen syttyy vihreä valo. Vanhan sanonnan mukaan olet hävinnyt, jos näet vihreän syttyvän… Kuljettajien reaktiot ovat yksi tärkeimmistä tekijöistä tässä urheilulajissa. Olet hävinnyt myös nähdessäsi punaisen valon, koska se tarkoittaa varaslähtöä. Lähtökiihdytyksessä kuljettajaan kohdistuu noin 5 G:n voima ja sama 5 G:n kiihtyvyysvoima vaikuttaa negatiivisena myös jarrutuksessa, jarruvarjojen laukaisun jälkeen. Itse ajo kestää parhaimmillaan alle 3,8 sekuntia ja huippunopeus 300 metrin matkalla maaliviivalla on yli 320mph eli yli 520km/h! Top Fuel Dragsterit ja Funny Carit kiihtyvät 0-100mph (160km/h) noin 0.8 sekunnissa, noin 20 metrin matkalla!

Tommy Johnson Jr. & Jack Beckman

Normaalisti kisoissa ajetaan ensin yhtenä päivänä aika-ajot, joiden perusteella määritellään seuraavan päivän lähtöparit ja ne, jotka eivät tähän lähtökaavioon mahdu, vaan putoavat aikojen perusteella. Toisena päivänä ajetaan ns. eliminaattori, jossa peli yksinkertainen ja raaka: se, joka ylittää maaliviivan ensimmäisenä voittaa ja pääsee jatkoon, hävinnyt putoaa pelistä pois. Näin jatketaan kunnes enää kaksi autoa on jäljellä finaalissa. Tänä Palm Beachin testiviikonloppuna näin ei kuitenkaan toimita, vaan autot ajavat pareittain ja vaikka ne joka lähdössä ottavatkin mittaa toisistaan, niin tärkeintä tiimeille on kuitenkin hakea autoihin parhaita mahdollisia säätöjä vuoden tulevia kilpailuja varten.

Tony Schumacher & Leah Pritchet

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kuljettajat säästelisivät koneitaan tai että he eivät ottaisi tätä viikonloppua tosissaan. Tämän voin todeta jo heti ensimmäisen lähdön jälkeen. Kun minä vielä ihmettelen kohti taivasta osittavaa kameraani, on maaliviivan takana oleville aika- ja nopeusnäytöille ilmestynyt ensimmäisen lähdön loppulukemat ja suuni loksahtaa auki: en ole koskaan nähnyt auton kiihtyvän tällä tavalla enkä ole koskaan nähnyt auton kulkevan näin lujaa. Funny Carit paukuttavat toinen toisensa jälkeen hurjia lukemia taululle ja lukemat vain paranevat kun vuoroon tulevat Top Fuel Dragsterit. Talleja on paikalla todella vähän, mutta kaikki ovat aivan huippuluokkaa ja kaikki ajavat hämmästyttävän tarkasti lähes samoja aikoja, lähes samoilla loppunopeuksilla. Taso on todella kova! Koko viikonlopun aikana muutama lähtö latistuu ns. tire smoke tilanteeseen, jossa renkaiden pito pettää ja kuljettajan on pakko löysätä. Sen jälkeen peli on menetetty ja autot rullaavat tyhjäkäynnillä tai kone sammuttetuna maaliviivalle ja pois radalta. Ainakin yksi konerikko tapahtuu molempina päivinä. Perjantaina ainakin yksi ahdin räjähtää näyttävän välähdyksen saattelemana kappaleiksi ja lauantaina yksi kone syttyy palamaan jossakin maaliviivan tuntumassa, ilmeisesti ahtimen räjähdyksen seurauksena sekin.

"The Sarge", Tony Schumacher
ja faneja varikolla

Taukojen aikana kiertelen varikolla katsomassa autoja ja kuljettajia. Huomioni kiinnittyy heti siihen, kuinka ulospäin suuntautuneita kuljettajat ovat ja kuinka he jaksavat seisoa jakamassa nimikirjoituksia ja poseeraamassa sadoissa valokuvissa ihmisten kanssa. He kättelevät viikonlopun aikana varmasti tuhansia ihmisiä. Ja hymyn lisäksi useimmilta riittää ainakin sana tai pari jokaiselle kävijälle. Itsekin poikkean perjantai-iltana puristamassa Tony Schumacherin, Antron Brownin ja Spencer Masseyn kättä. Kuultuaan, että olen kaukaa Suomesta asti, Specer Massey vielä muistuttaa minua tulemaan paikalle myös lauantaina. Lauantaina juttelen melko pitkään ystävällisen ja pelkkää hymyä olevan Elaine Larsenin kanssa. Hän omistaa tallin, johon kuuluu viisi lentokoneen suihkumoottoria käyttävää Jet Dragsteria ja jokaista autoa ajaa kaunis, nuori nainen. Elaine kertoo minulle kuinka hän haluaa antaa näille nuorille tytöille mahdollisuuden kilpa-ajoon.

Tony Schumacherin tiimi siirtämässä
Top Fuel Dragsteria line-up- jonoon

Kuljettajien lisäksi huomio kiinnittyy väistämättä myös koko tiimien saumattomaan yhteistoimintaan. En tiedä olenko koko elämäni aikana nähnyt missään kenenkään toimivan yhtä järjestelmällisen tehokkaasti ja taitavasti. Jokaisella on oma työnsä ja jokainen tietää, mitä milloinkin pitää tehdä. Kaikki on täsmällistä, järjestyksessä ja kaikki on puhdasta ja kiiltävää. Koko auton purkaminen pieniin osiin ja kokoaminen takaisin äärimmäisen hienoksi kilpakoneeksi vaatii sitä, homma varikolla toimii. Myös tallien varikolla oleva kalusto, materiaali ja kuljetuskalusto on kaikki ihailun arvoista. Tämä on suuri ja hieno sirkus, joka on tehty toimimaan ja myös viihdytttämään yleisöä. Ja hienoa on myös se, että varikko on avoinna yleisölle ja kaikki voivat vapasti kulkea kieretelemässä ja katselemassa autoja ja tiimien toimintaa sekä tapaamassa kuljettajia.

Kun käyn katsomassa mitä tapahtuu yhden koko lajin kuuluisimman hahmon, Connie Kalittan tiimin katoksessa, mieleeni tulee väistämättä muistaakseni vuonna 2012 tapahtunut onnettomuus, jossa hänen poikansa Scott Kalitta menetti henkensä. Scott Kalittan ohjaama Funny Car syttyi tuleen yli 500 kilometrin tuntinopeudessa ja tulipalon vuoksi jarruvarjot eivät toimineet. Auto törmäsi lähes täydellä vauhdilla jarrutusalueen päässä olevaan betoniseinään (kuka oli keksinyt rakentaa betoniseinän jarrutusalueen päähän…). Tuon onnettomuuden seurauksena näiden supernopeiden autoluokkien ajama matka lyhennettiin perinteisestä ¼ mailista (402m) 1000 jalkaan (300m). Mutta… Life goes on… Tänään nitrodragsterin ratissa on toinen poika, Doug Kalitta ja meno on edelleen aivan maailman kärkitasoa.

Jet Dragsters: Elaine & Shea

Hienointa katsottavaa viikonlopun aikana ovat nitroautojen pimeälähdöt. Kun järjettömään jylinään ja maan tärinään lisätään vielä autojen pakosarjoista purkautuvat metrien mittaiset liekit niin uskaltaisin väittää, että maailmassa ei ole toista yhtä näyttävää moottoriurheilulajia. Näyttäviä ovat myöskin Elaine Larsenin tallin tyttöjen 5 000 hevosvoimaiset Jet Dragsterit, jotka ajavat näytöslähtöjä illan jo pimennyttyä. General Electric J-85- suihkumoottoreista purkautuvat valtavat liekit ja niiden erikoinen ääni pitävät katsojat paikoillaan loppuun asti. Vaikka nämä suihkumoottoriautot eivät pärjää alkuunkaan nitroa polttaville mäntämoottoriautoille, niin ihan mitättömistä kiihtyvyyksistä ei puhuta näidenkään kohdalla. Ajat ovat huomattavasti huonompia kuin nitroautoilla, mutta loppunopeudet ovat kuitenkin yli 200mph eli yli 320km/h.

Facebookissa heräsi kysymys hiilijalanjäljestä ja itsekin jo ehdin ajatella, että minun on varmasti tämän jälkeen käveltävä ja uitava takaisin Suomeen. Kuitenkin tarkemmin asiaa ajateltuani tulin siihen tulokseen, että kumikäryä lukuun ottamatta laji ei ehkä olekaan niin paha luonnolle, vaan se on paljon ympäristöystävällisempi kuin voisi luulla. Nitrometaanista suuri osa on nimittäin metanolia ja metanolin palamistuotteena syntyy ainoastaan puhdasta vettä! Nitron vaikutusta asiaan en suoraan sanoen tunne, mutta käsittääkseni sekään ei ole kovinkaan paha ympäristövaikutuksiltaan. Koska tämä asia ja moni muukin tässä "Drag Race for Dummies"- blogikirjoituksessani perustuu pääasiassa muistikuviin ja sekalaisiin korviin tarttuneisiin tietoihin, niin tähän asiaan ja muihinkin asioihin voi vapaasti kirjoitella kommentteja.

Pro Mod Chevrolet Camaro

Näiden nitroa polttavien autojen ja suihkumoottoriautojen lisäksi radalla nähtiin viikonlopun aikana pari Top Alcohol Dragsteria (polttoaineena metanoli) ja muutama käsittämättömän nopea Pro Modified- auto. Vaikka turbo-ahdettuja autoja ei ole koskaan pidetty ”hitaan heräämisensä” vuoksi kiihdytysautoiksi sopivina, niin nämä Ford Mustangit ja Chevrolet Camarot oli kyllä todella saatu kulkemaan ja kiihtymään. Viikonlopun parhaan ajan Funny Car- luokassa ajoi Jack Beckman Infinite Hero Dodge Chargerillaan. Hänen aikansa oli huima 4.003 sekuntia ja loppunopeus 1000 jalan (300m) päässä maaliviivalla oli 321.58mph (517km/h). Top Fuel Dragsterien parhaan ajan ja samalla uuden rataennätyksen, 3.723 sekuntia, ajoi Spencer Massey Red Fuel dragsterillaan (powered by Schumacher) loppunopeudella 332.26mph (535km/h).

Valokuvat: Pro Winter Warm-Up, 15.-16.1.2015