HIEKKAA KENGISSÄNI...: (5) pe 25.1. On the Silver Rails

USA 5. matkapäivä: perjantai 25.1.

Viimeinen aamu New Yorkissa. Olisihan täällä voinut olla vaikka vielä pitempäänkin, mutta toisaalta on mukava lähteä nyt kohti aurinkoa ja lämpöä ja omaa kotia. Ja seuraavalla kerralla tulen varmasti New Yorkiin kun on vähän lämpimämpää. Tämä oli kolmas kerta New Yorkissa ja joka kerta on ollut todella kylmää.

Taas yksi hotellin vessanikkunakuva...

Lähden jo aikaisin aamulla ostamaan deodoranttia ja paristoja parin korttelin päästä 5th Avenuen Wallgreensiltä. Kauppa sijaitsee Empire State Buildingin ”kivijalassa” ja tehdessäni ostoksia toisessa kerroksessa huomaan käytävän päässä tutut hissit; niillä olen joskus matkannut itsekin ylös korkeuksiin. Ostosten jälkeen kävelen aamiaiselle Lexington Avenuelle jo melkein kantapaikaksi tulleeseen Murray Hill Dineriin. Tällä kertaa syön tuossa ”aitoamerikkalaisessa” dinerissa munaa, pekonia, kinkkua ja perunaa ja niiden kanssa tuoremehua ja kahvia. Tätä paikkaa voin suositella: mukava sisustus, hyvä palvelu ja hyvä hinta-laatusuhde.

Hotellilla käyn vielä pikasuihkussa. Pukeudun samalla niin, että laitan jo ylimääräiset vaatekerrat matkalaukkuuni. Pukeudun kevyen talvisesti. Matkalaukkuun on tullut muutamia matkamuistoja ja juomaa ja syömistä junamatkaa matkaa varten sen verran, että minulla alkaa olla vaikeuksia saada pieni matkalaukkuni kiinni. Pieni matkalaukku osoittautuu myöhemmin hyväksi valinnaksi junaa ajatellen, mutta eväät huomaan oikeastaan täysin turhiksi.

Hotel 31, 31st Street, Midtown Manhattan, NYC

Kävelen noin 15min matkan Penn Stationille. Reitti on helppo: suoraa tietä 31. katua Penn Stationille. Seurailen pienen hetken elämää isolla asemalla ja ymmärrän pian miten siellä toimitaan. Isolle näyttötaululle tulee 10-15 minuuttia ennen junan lähtöä laiturin numero ja sen jälkeen ”boordaus” tapahtuu hieman samalla tavalla kuin olisi menossa lentokoneeseen. Minulla on taas jonkin verran aikaa odotella ja yritän saada yhteyttä Amtrakin ilmaiseen aseman wifiin, tuloksetta: etsitää, kirjaudutaan, etsitään, kirjaudutaan… Ei onnistu.

Lopulta tulee minun junani vuoro ja minä siirryn portin kautta yhtä kerrosta alemmas laituritasolle. Useampikin virkailija seisoo matkan varrella opastamassa ihmisiä ja löydän pian oman vaununi todella pitkän junan takaosasta. Edessä on pitkä jono tavallisia vaunuja ja viimeisenä tulee kaksi Viewliner Sleeping Caria. Minä majoitun mukavan tuntuiseen yksiööni ja rentoudun. Ennen junan lähtöä yksi virkailijoista tulee pienen hyttini ovelle ja esittäytyy Billyksi. Hän esittelee minulle Roometten hienoudet ja näyttää miten ylävuoteen saa alas ja miten penkeistä tulee alavuode sekä opastaa vessan, vesihanan ja taittuvan altaan, valojen, ilmastoinnin ja verhojen käytössä. Hyvää palvelua.

Edessä olisi 29 tunnin ja yli 2000km pituinen junamatka, mutta koska ratatöiden vuoksi juna ei pääse Floridan Jacksonvilleä pitemmälle, edessä on yli 29 tunnin ja yli 2000km juna- ja bussimatka… (Tarkalleen ottaen lopulta ensimmäiset 20 tuntia Floridan puolelle junassa ja sen jälkeen vielä viisi tuntia bussissa.)

Silver Star New Yorkin Pennsylvania Stationilla

Amtrakin Silver Servicen juna 91, Silver Star lähtee natisten ja heiluen liikkeelle ja käväistyään se painuu alas North River Tunneliin, jolla on mittaa yli neljä kilometriä. Tulemme maanpinnalle Newarkissa, New Jerseyn osavaltion puolella. Newarkissa on myös junan ensimmäinen pysähdyspaikka. Siletä näen vielä myös jo kauaksi taakse jääneet Midtown ja Downtown Manhattanin, tai oikeastaan vain korkeat rakennukset: Empire State Buildingin ja One World Trade Centerin. Hieman junan lähdön jälkeen tarjoilija tulee koputtamaan hyttini oveen ja kyselee koska herra haluaisi syödä lounasta: sopisiko klo 12 vai yhden kattaus…

Philadelphia, Pennsylvania

New Jerseyn Trentonin jälkeen ylitämme Delaware-joen ja siirrymme Pennsylvanian puolelle ja tulemme korkeiden pilvenpiirtäjien Philadelphiaan 1,5 tuntia junan lähdön jälkeen. ”Phillyn” jälkeen seuraava pysähdyspaikka on Willmington Delawaren osavaltiossa ja tässä vaiheessa matkaa on tehty jo kaksi tuntia. On myös lounasaika ja minä siirryn seuraavaan vaunuun, joka on tämän junan Dining Car. Ravintolavaunu onkin ihan oikea diner, amerikkalaistyyppisine pöytä- ja sohvapenkkiryhmineen. Pöydällä on monen ruokalajin ruokalista, josta valitsen lounaaksi hampurilaisaterian. Saan eteeni limsan ja ison lautasen, jossa on hampurilaissämpylä, todella iso ja mehevä pihvi, pekonia, juustoa, tomaattia, salaattia ja chipsejä. Ja ruoka on todellakin ihan oikeaan ruokaa (ei VR:n/Avecran muoviin pakattu reissumies, vaikka listahinta taitaa olla sama…), jonka tekee kokki ja ruokaa on tarjoilemassa kaksi tarjoilijaa. Jälkiruoaksi otan vielä kahvin ja todella herkullisen juustokakun palan, jossa on päällä mansikkahilloa. Jos pidinkin junalippua ja hyttiä hieman kalliina, niin tämä hintaan sisältyvä lounas (ja illallinen) kyllä saavat mielen hyväksi. Tällainen junamatkailu onkin todella kivaa.

Dining Car

Syötyäni palaan takaisin hyttiin ja oikaisen pitkäkseni penkeille ja käyn myös kokeilemassa yläpunkkaa, jossa maatessa näkee ikkunasta ohivilisevät maisemat. Olemme Baltimoressa, Marylandissa noin kolme tuntia lähdön jälkeen ja seuraava asema on Washington D.C. Näillä nurkilla näen paljon tuttujakin maisemia. Juna seisoo Washingtonissa noin 20 minuuttia ja minä käyn hieman ulkona laiturilla kävelemässä. Ilma on kylmä ja sataa lunta.

Mitä enemmän etelään pääsemme, sitä lumisemmiksi maisemat muuttuvat. Ei lunta missään ole kuin korkeintaan sentti tai kaksi, mutta New Yorkissa ei ollut lunta lainkaan ja nyt sitä on koko ajan enemmän. Pian Washingtonin jälkeen saavumme Alexandriaan Virginian puolella ja juuri kun pääsin ajattelemasta, että koko matkan asutusta on ollut tasaisesti koko ajan, niin nyt tulemme harvaan asutuille seuduille. Seuraavan 1,5 tunnin ajan maisemat ovat melkein pelkästään metsää. Kun saavumme Richmondiin (edelleen Virgniassa) alkaa olla jo pimeää ja ulkona maa on yhä ohuen lumikerroksen peitossa.

Washington D.C.

Hytin hintaan kuuluu siis myös illallinen ja sen syön kahdeksalta illalla. Valitsen ruokalistan monista vaihtoehdoista kanaa ja riisiä, joiden lisäksi annos sisältää myös vihanneksia, salaattia ja sämpylän. Syömisen jälkeen kysyn vielä tarjoilijalta, että olisiko sitä samaa juustokakkua vielä jäljellä… Se oli niin hyvää, että otan nytkin jälkiruoaksi juustokakkua ja kahvia.

North Carolinan osavaltiossa sijaitsevan Raleighin jälkeen juna pysähtyy vielä kerran pienellä Caryn asemalla. Olemme tehneet nyt matkaa jo 10 tuntia ja aika on mennyt kuin siivillä. Aivan kuin vasta äsken olisin noussut junaan. Minä lasken yläpunkkaa puoli metriä alaspäin, jolloin seisomakorkeus sen alta katoaa, mutta yläpunkalle jää paremmin tilaa. Suunnittelen nukkuvani sillä periaatteella, että nukun jos nukun, ja jos en, niin sitten en. Aion pitää verhot auki ja katsella ulos pimeyteen ja varmasti jossain välissä (todennäköisesti hyvinkin pian) nukahdan. Aamulla pitääkin sitten herätä niin, että junan jäädessä Jacksonvilleen aamulla on minun vaihdettava bussiin.

Raleigh, North Carolina

Meno on ollut välillä vauhdikkaampaa, mutta hyvin paljon aivan hidasta köröttelyä. Myös asemilla seisotaan aina kauan. Välillä juna on pikkuisen edellä aikataulusta, välillä taas reilusti myöhässä. Välillä mennään tasaisemmin, mutta toisin paikoin juna huojuu ja heiluu ja pomppii niin, että sen luulisi jo putoavan raiteilta. Junamatkailussa on kyllä joka tapauksessa oma hohtonsa; minä olen todella nauttinut tästä päivästä kiskoilla ja uskon, että tämä ei jää viimeiseksi junamatkaksi…

Kymmenen jälkeen illalla kipuan yläpunkalle ja menen peiton alle. Kun vaunussa on aivan pimeää, näen selvästi lumiset metsät ja joskus harvoin ohitamme jonkun pienen autiolta ja jäiseltä näyttävän kylän. Katselen pää tyynyllä jollakin tavalla niin rauhallisen näköisiä maisemia ja välillä kirkasta tähtitaivasta ja täysikuuta. Siihen tähtien ja lumisten metsien ja unisten kylien katseluun sitten lopulta nukahdan tyytyväisenä.