(10) ke 30.1. Life Is a Beach

USA 10. matkapäivä: keskiviikko 30.1.

Olen ottanut nämä päivät reissussa tähän asti todella laiskasti. Ja niin on ollut tarkoituskin. Kun lähden keskiviikkona ulos on taas jo iltapäivä. Mitään suunnitelmaa ei tällekään päivälle ole ja lähden ajelemaan kohti West Palm Beachin keskustaa. Katson matkalla myös missä ovat lähimmät bussipysäkit ja totean niiden olevan todella lyhyen kävelymatkan päässä. Jos lähtee Military Trailia etelään, lähin pysäkki on juuri tämän yhteisön kohdalla, Windsor Wayn ja Willow Pond Roadin risteyksessä. Pohjoiseen mentäessä lähin pysäkki on vasemmalla noin sadan metrin päässä risteyksestä. Bussiyhteydet eivät ole kovin hyvät: vuorovälit ovat pitkät ja jos täältä haluaa vaikkapa keskustaan, matkalla pitää vaihtaa kerran bussia. Busseja kuitenkin kulkee ja ainakin ulkopäin ne näyttävät siisteiltä ja hyväkuntoisilta. Jonkun verran ihmiset liikkuvat täällä myös polkupyörällä ja pyöräkaistoja on teillä aika hyvin. Eli osataan täällä liikkua muutenkin kuin omalla autolla, mutta kyllähän se niin on, että se on se tärkein ja paras tapa liikkumiseen.

Ajelen kauniissa auringonpaisteessa vilkasliikenteistä Okeechobee Boulevardia itään. Matkaa keskustaan Military Trailin risteyksestä on ehkä noin viisi kilometriä, kaikkiaan asunnoltani on keskustan matkaa yhdeksän kilometriä. Maileina vähän vähemmän… Koska ulkona tuulee taas kovaa, en suunnittele tästä rantapäivää, vaan ajelen Palm Beachin kaupungin puolelle johtavan sillan juureen ja käännyn siitä pohjoiseen rantaa pitkin kulkevalle Flagler Drivelle. Alan katsella kadun varresta pysäköintipaikkaa; nyt voisi olla juuri sopiva hetki tehdä pikku pyörähdys West Palmin keskustassa. Saan autoni parkkiin kadun varteen ja laitan pysäköintimittariin quartereita, neljännesdollarin kolikoita, sen verran, että minulla on tunti aikaa kävelyyn.

Downtown West Palm Beach, FL

Päivä on todella lämmin. Säätiedotus lupaili +27 celsius-astetta ja varmasti sen verran täällä lämmintä onkin, Ilma ei kuitenkaan ole niin kuuma ja kostea kuin viime käynnillä lokakuussa. Tämä on oikeastaan juuri sopiva lämpötila. Kävelen rantaan ja ajattelen mennä ottamaan muutaman valokuvan pitkältä laiturilta, kun laiturin vieressä jollansa kanssa äheltävä nuori mies huikkaa minua apuun. Hänen on saatava kannettua jollansa aivan laiturin päähän, jotta hän pääsisi sieltä virran mukana soutamaan pienelle purjeveneelleen. Jollaa kantaessamme juttelemme muutaman sanan ja käy ilmi, että hän on tullut tänne purjeveneellään New Yorkista. Nyt kun olen yksin matkassa, ovat nämä pienetkin juttutuokiot ihmisten kanssa olleet enemmän kuin tervetulleita ja aina silloin tällöin näitä edes muutaman lauseen keskusteluita täällä helposti syntyykin.

Clematis Street, WPB, FL

Jatkan seuraavaksi rantatien mukavaa jalkakäytävää eteenpäin, kohti West Palmin ehkä mukavinta paikkaa Clematis Streetiä ja sen päässä veden äärellä olevaa puistoa. Sitten se tapahtuu… Ja on saman tien ohi… Jo vuosia olen halunnut nähdä täällä luonnossa manaatteja ja nyt sellaisen ensimmäisen kerran näen, tai ainakin osittain… Aivan vieressäni jalkakäytävän kivimuurin toisella puolella loiskahtaa, joku iso ja litteä nousee pintaan, heilahtaa ja sitten se onkin jo poissa. Manaatin pyrstöstä ei voi erehtyä, se on sen verran erikoisen näköinen iso, pyöreäreunainen ”lapa”. Jatkaessani matkaa tarkkailen nyt vettä ihan eri tavalla kuin aikaisemmin, mutta muistan myös juuri eilen lukeneeni opastaulusta, että vedettyään henkeä manaatti voi olla 20 minuuttia pinnan alla.

Clematis Street, WPB, FL

Clematis Streetin päässä rannassa on avoin puisto, jossa on pieniä suihkulähteitä, penkkejä ja hauskoja keinuja, joihin voi jäädä kadun varteen keinuttelemaan. Lähempänä varsinaista kadun päätä on aukiolla isommat suihkulähteet, joihin voi mennä halutessaan vaikka itse sekaan. Katu on jollakin tavalla vanhanaikainen ja taitaapa sen ostos- ja ravintolakatuhistoria yli sadan vuoden päähän ulottuakin. Kadulla on ruokapaikkoja ja kahviloita vieri vieressä ja tänään katu on täynnä elämää, aivan kuten se oli viimeksi täällä käydessäkin. Tämä on todella viihtyisää aluetta ja tämä saa minut pitämään West Palm Beachistä. City Placekin on tavallaan hieno, mutta tämä on jotenkin ”kodikkaampi” ja tunnelma on jollakin tavalla paljon parempi. 

Clematis Street, WPB, FL

Lähden ajelemaan eteenpäin. Ajan komeaa Royal Palm Wayta Palm Beachin puolelle. Täällä ollaan todella eliittikumppanien ja kirurgien alueella… Pysähdyn rantabulevardille sen verran, että käyn vilkaisemassa rantaa. Ranta on hyvä ja valvottu, mutta vessoja tai suihkuja täältä ei löydy. Päivä on kaunis ja vaikka tuulee kovaa, tuulee sellaisesta suunnasta, että aallokko ei olekaan niin paha kuin luulin. Päätän ajaa Lake Worthin puolelle uimarannalle, sieltä löytyy sekä vessat että suihkut ja ranta on hyvä. Ajelen kaunista rantatietä (A1A, South Ocean Boulevard) etelään ja noin 20 minuutin kuluttua olen jo Lake Worthin R.G. Kreusler Parkissa eli yleisellä uimarannalla.

Maksan parkkipaikan ja otan rantatavarani mukaan. Onneksi olen jo sen verran oppinut, että lähteepä täällä minne tahansa, vaikka ulos viemään roskista, niin aina kannattaa ottaa varmuuden vuoksi rantatarvikkeet mukaan. Kävelen dyynin yli rantaan ja huomaan, että nyt taitaa olla enemmän ”turistiaika” kuin lokakuussa; ihmisiä on rannalla paljon. Minä kävelen vähän matkan päähän lähelle vettä, avaan uuden rantatuolini ja upotan sen takajalat niin syvälle hiekkaan, että saan mukavan takakenon asennon.  Hang loose… Life’s a beach…

R.G. Kreusler Park, Lake Worth, FL

Aurinko menee välillä pilveen, mutta rannalla on silti tuulesta huolimatta lämmin. Ilman lämpötila on tosiaankin jossakin +25-28 asteen välillä ja vedenlämpötila on rannan opastaulun mukaan tänään +75 fahrenheitia eli noin +24 celsius-astetta. Edessäni on turkoosinsininen Atlantin valameri ja jonkin matkan päässä mereen pistää pitkä ja korkea laituri. Laiturin vieressä on tänään useampiakin surffaajia, vaikka olosuhteet eivät lyhyistä liuista päätellen ole aivan parhaat mahdolliset. Jonkinlainen surffiaalto parin sadan metrin päässä rannasta kuitenkin näyttää nousevan.

Portugese Man-o-War

Löysin asunnollani pari iltaa sitten radiosta hyvän paikalliskanavan. Radiokanavalla tulee kaikenlaista tärkeää tietoa West Palm Beachin alueelta ja vähän muustakin ja välissä soitetaan todella minun makuuni olevaa musiikkia. Eilen kanavalla puhuttiin pitkään portugalin sotalaivoista eli meduusoista, joilla on ilmapalloa muistuttava sinistä, violettia ja vaaleanpunista hohtava ”kelluke” ja sen alla jopa 10 metriä pitkät myrkkyrihmat. Ihmistä ne eivät pysty rihmoillaan saalistamaan, mutta kuulemma niiden poltto tuntuu jotakuinkin kivuliaalta ampiaisenpistolta. Radiossa varoiteltiin, että myös rantaan ajautuneet portugalin sotalaivat voivat vielä polttaa ja niitä voi olla rantaan ajautuneen meriruohon seassa. Myös lapsia käskettiin varoittamaan niistä; lasten iso huvihan on poksautella noita ”ilmapalloja” rikki. Ja joskus se on myös aikuisten huvi… Paljon olen näillä Atlantin rannoilla uinut ja vielä koskaan ei ole portugalin sotalaivaa vedessä kohdalle sattunut, mutta tiedän sen olevan vain ajan kysymys. Tänäänkin rannalla liehuu violetti varoituslippu ja muutama pikkuinen yksilö lojuu rantahiekalla, mutta minä uin siitä huolimatta tänään pitkän aikaa ja nautin lämpimästä vedestä. Nyt vedessä on niin mukavaa, että ei haluaisi tulla pois lainkaan.

Paluumatkalla ajan taas kaupan kautta ja tänään shoppailen verhotangon, verhoja, akkuporakoneen, säilytyslaatikoita ja tulostimen tietokoneeseen. Verhoja ihmetellessä kaupassa meneekin niin kauan, että ulkona on jo hämärää kun tulen kaupasta ulos. Ajaessani kotiin ulkona on jännä valo; alkaa olla melko pimeää, laskeneen auringon valo tuo hienoja sävyjä ja Military Traililla autojen ja liikennevalojen värit näkyvät jotenkin luonnottoman kirkkaina. Kymmenes matkapäivää alkaa pian olla takana. Hieman kauhunsekaisin tuntein mietin kotiinpaluuta ja sitä, että mitäs sitten kotona, kun tiedossa ei olekaan pitkästä aikaa lainkaan seuraavaa matkaa…

Valokuvat