Olen hiljalleen valmistelemassa matkaa USA:n ja kakkoskodin suuntaan. Yleensä olen pakannut vasta pari päivää ennen lähtöä tai edellisenä iltana, mutta nyt yritän keksiä mitä kaikkea tällä matkalla tarvitsen ja laitan tavaroita jo nyt sivuun aina kun mahdollista. Ne tavarat eivät ehkä ole ihan tavallisimmasta päästä, jos ajatellaan matkaa Floridaan... Niihin tavaroihin kuuluu ruuvimeisseleitä, pieni vasara, jakoavain, ruuveja, taulukoukkuja ja kaikenlaista pientä tilpehööriä, jonka etsimiseen en halua kuluttaa aikaa ensimmäisinä matkapäivinä. Löysinpä kaupasta rullamitankin, jossa on myös tuumamitat... Näiden lisäksi olen laittanut sivuun jonkin verran pientä tavaraa, joka jää sinne.
Tänään aloitin myös selvittelyt joidenkin virallisten asioiden suhteen. Nyt kun kauppapaperit, sähkösopimukset, vakuutukset, pankkiasiat ja sen sellaiset ovat järjestyksessä, alan seuraavaksi tehdä työtä Yhdysvaltojen sosiaaliturvatunnuksen saamiseksi. Nopeasti vilkaistuna asia näytti hieman sekavalta, mutta onneksi minulla on hyviä linkkejä ja tuttuja USA:n suunnalla ja saan sieltä pian lisätietoa miten prosessi lähtee käyntiin. Ja vielä yksi asioiden hoitoa helpottava asia on amerikkalainen puhelinnumero, mutta sen saan heti lokakuun alussa kun menen hakemaan kaupasta sim-kortin ja sen mukana uuden puhelinnumeron.
Matkaa varten olen nyt maksanut kahden hengen lentoliput ja hannkinut ESTA-maahantuloluvat ja ne ovat nyt kaikki tulostettuina odottamassa matkalle lähtöä. Lisäksi vuokrasin auton käyttöön koko matkan ajaksi. Otan auton Miamin lentokentältä ja sinne myös palautan sen. Autoksi valitsin kohtuullisen edullisen Dodge Grand Caravanin (tai vastavan), koska ajattelin, että siihen mahtuu paljon isoakin tavaraa ja silti se on varmasti melko henkilöautomainen ajettava ja kokonsa puolesta kuitenkin vielä melko näppärä.
Vielä on jotakin tekemättäkin. Ensimmäisen yön yöpymispaikka on edelleen epäselvä; se saattaa olla jokin edullinen motelli tai hotelli matkan varrella tai sitten ajamme jo ensimmäisenä iltana omalle (tyhjälle) asunnollemme. Ja paluumatkalle aion varata yhdeksi yöksi hotellin Miami Beachiltä South Beachin alueelta; sitten olemme jo valmiiksi lähellä lentokenttää ja saan taas nähdä myös Miamin.
Monet varaavat lomamatkansa jo useita kuukausia tai vuottakin aikaisemmin, mutta minulle on todella aikaista kun alan valmistella matkaa vajaata kuukautta aikaisemmin. Nytkin siihen on syynä vain se, että tällä kerralla on niin paljon valmisteltavaa ja muistettavaa ja suuri osa nyt mukaan lähtevistä tavaroista ja paperista ym. jää sinne.
matkablogi matka matkalla matkailu ulkomaat ulkomailla ulkosuomalainen retki retkellä tienpäällä turisti loma lomamatka ranta rantaloma maailma maailmalla patikointi vaellus kävelyretki rock rockabilly psychobilly festarit musiikki valokuvaus luontokuvaus jenkkiauto amerikanrauta drag racing mobilisti usa italia suomi kreikka suomenlinna helsinki
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
QUE SERA, SERA - OSA.1 (SISILIA, ITALIA, 2024)
1. PÄIVÄ Yön viimeisessä lautassa Suomenlinnasta kaupunkiin ei ole paljon matkustajia. Itseasiassa minä olen ainoa matkustaja. Ulkona ilma...
-
Tähän asti olen viime vuosina käyttänyt kolmea eri kanavaa lentojen hakemiseen: Momondoa (hakukoneiden hakukone) sekä Norwegianin ja Finnar...
-
9. päivä, lauantai 17.8.2013 Koska Rooma on jo 2011 keväällä ja saman vuoden loka-marraskuussa niin läpikotaisin kierrelty ja koska luva...
-
Lokakuun alkupuolen mahtava syyssää Suomessa! Tuulee niin että tukka lähtee… Sään innoittamana kirjoitan nyt muutaman sanan täältä city-saar...
-
Palataanpa aivan vuoden alkuun… Niin se vuosi vaihtui taas tälläkin kertaa Suomenlinnassa. Ja tämä vuosi alkoi sellaisella säällä, että minu...
-
On ehkä väärin sanoa, että talven jälkeen elämä palailee Suomenlinnaan, koska täällä on nykyään paljonkin elämää ympäri vuoden. Sa...
-
Taas on ehtinyt yli kaksi kuukautta kulua edellisestä blogi-kirjoituksesta, ja edelleen odottamassa on kirjoitukset menneen talven Rockabill...
-
Taas yksi tavallinen laivamatka, mutta toisaalta en ole näitä juuri viime vuosina harrastanut, joten se minulle suotakoon. Vuodesta 2018 k...
-
Olen ollut nyt jo kolme kuukautta Suomessa ja blogini on ollut hiljainen koko tuon ajan. Lukijoita kyllä näyttää riittävän, mutta en ole j...
-
Ihan täysin sattumaa on se, että useamman vuoden tauon jälkeen tein kaksi Ruotsinristeilyä parin viikon välein. Ensimmäinen risteilyni oli V...
-
Tämä juttu on julkaistu Big Beat -lehden numerossa 1/2023. Olen "hygieniasyistä" pantannut julkaisua täällä, mutta nyt lehdestä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti