KIITOS JA NÄKEMIIN (KUN LÄHDEN NÄILTÄ SAARILTA)

“I live all over the place” answered Snufkin, and put the coffee pot on the fire. “Today I happen to be here. Tomorrow I will be somewhere else." (Snufkin/Tove Jansson)

---------------------------------------

Lähtö kotisaarilta lähenee. Pitäisi ehkä täydentää fraasi sanalla uhkaavasti… Tunnelmat ovat melko ristiriitaiset: ¾ minusta tuntee haikeutta ja myös suurta harmia lähestyvän Suomenlinnasta lähdön vuoksi ja ¼ iloitsee uudesta asunnosta ja uudesta asuinalueesta. Tämä saari, nämä talot, nämä ihmiset… Tulen tätä paikkaa paljon kaipaamaan. Paljon tuttuja hymyileviä kasvoja ja kivoja ja hyviä ihmisiä, joita tulee ikävä. Ja silti myös ihmisiä, joita minulla ei ole mitään syytä kaivata ja lisäksi ne vaikeasti selitettävät pienen paikan haitat, mitä tulee ”yhteisöllisyyteen”. Kaikkia tai kaikkea minun ei tule ikävä. Nyt kun yritän summata tätä kaikkea mielessä hieman sekavana pyörivää ristiriitaisuutta, voisin kai sanoa, että eniten tulen kaipaamaan ystävällisiä tuttuja kasvoja ja ystäviä, vanhojen rakennusten ja linnoituksen henkeä ja ilmapiiriä sekä luontoa, tarkoittaen sillä merta ja merenrantoja. Tulen kaipaamaan vilkkaita ja täynnä elämää olevia kesän hetkiä ja tulen kaipaamaan talven rauhaa ja hiljaisuutta (tosin sitä samaa talven hiljaisuutta kuin 2000-luvun alussa, ei Suomenlinnassa enää ole).

Kun suljen tämän kahdeksannen ja samalla viimeisen Suomenlinnan asuntoni oven, tulee loppusaldoksi kahdeksan asuntoa, viisi eri taloa ja 21 vuotta ja 3 kuukautta ”suokkilaisena”. Se on pitkä aika. Se on niin pitkä aika, että minun on ihan mahdoton käsittää mihin se aika on yhtäkkiä kadonnut. Ja ajatusteni ainakin osittain hetkellisesti selkiytyessä ymmärrän myös sen, että eniten minulle tulee ikävä jotain sellaista, mitä en enää koskaan voisi saada: tulen luultavasti kuitenkin eniten kaipaamaan niitä ihan ensimmäisiä vuosia Suomenlinnassa. Aikaa 15-21 vuotta sitten. Tulen kaipaamaan eniten vuosia 2000-2005 ja ensimmäistä asuntoamme Suomenlinnassa. Kaipaan jo nyt sitä aikaa, kun itse olin vielä paljon nuorempi ja kanssani asunut poikani oli vasta reipas ekaluokkalainen. Tulen ikävöimään kauan sitten menneitä aikoja, joita en enää saisi takaisin, vaikka asuisin täällä maailmanloppuun asti.

Tieni on kulkenut Noakin arkin ylimmästä kerroksesta (ne hyvät vuodet) lyhytaikaisesti Kurtiinitaloon ja siitä edelleen Bastoni Bielkeen (kummatkin yhdessä tunnetaan nimellä Sadanmetrin talo). Sadanmetrin talosta muutin Aliupseeritaloon, joka tosin kulkee useimmiten rakennuksen numeron (C58) nimellä. Sieltä palasin takaisin Noakin arkkiin, jonka alakerrassa olevasta asunnosta tuli minun pitkäaikaisin kotini Suomenlinnassa. Myös tästä kodista minulla on enimmäkseen vain hyviä muistoja. Tässä vaiheessa jäinkin sitten asumaan yksin pojan aikuistuttua ja muutin pienempään asuntoon Aliupseeritaloon. Kun jouduin vuonna 2019 luopumaan tästä asunnosta, ajauduin hetkeksi Töölöön. Pidin Töölöstä paljon, mutta asuntoni oli todella pieni ja heti kun minulle vinkattiin Suomenlinnassa mahdollisesti tarjolla olevasta asunnosta päätin muuttaa samantien takaisin Suomenlinnaan. Kyseessä oli asunto numero seitsemän, viidennessä talossa. Myös tämä oli mukavaa aikaa, siitäkin huolimatta, että Korona rajoitti elämää ja piti myös minut ja vaimoni erillään melkein vuoden! Kahdeksas ja viimeinen asuntoni onkin ollut sitten taas siellä, mistä lähdin liikkeelle eli Noakin arkissa. Huvittavinta tässä karusellissa on ollut se, että paljon samaa varastotavaraa, mitä säilytimme alussa Noakin arkin ullakolla, kannettiin sinne takaisin 20 vuotta kestäneen pitkä kierroksen jälkeen.

Suomenlinna on minun koko elämäni pitkäaikaisin asuinpaikka ja se tulee aina olemaan minun kotini. Se on niin syvällä minussa, niin ajatuksissa kuin sydämessäkin ja minä olen kietonut kuin mustekala lonkeroni sen ympärille monesta eri suunnasta. Minulla tulee olemaan useita hyviä syitä vierailla täällä usein ja sen aion tehdäkin. Tärkeimmät näistä syistä ovat tietysti saareen jäävät ystävät ja kuulumineen kahteen paikalliseen yhdistykseen. Ja toki Suomenlinna tulee muutenkin edelleen olemaan niin rakas paikka, että siellä pitää vierailla säännöllisesti. Haluan nähdä vielä jatkossakin niitä tuttuja, hyvmyileviä kasvoja, joista osan tunnen hyvin ja osan vain "hyvänpäivän tuttuina". Nyt en tulee enää täällä asumaan ja tulen katselemaan tätä kaikkea hieman eri näkökulmasta (sekä ajatuksissa, että myös ihan käytännön tasolla), mutta Suomenlinnan ja myös suomenlinnalaisten suuri merkitys minun elämässäni tulee säilymään.

---------------------------------------

Muutan saaresta saareen. Merenrannalta vastarannalle. Muutan myös eräässä mielessä äärilaidasta toiseen: 1700- ja 1800- lukujen taloista aivan uuteen, juuri valmistuvaan asuntoon. Muutan nykyisestä yli 250 vuotta vanhasta talosta 0 vuotta vanhaan taloon. Mietin miten mahdan viihtyä talossa, jonka seinät eivät ole metrin paksuiset tai missä ei ole yhtäkään holvikaarta tai pikkuruutuista ikkunaa. Ei yhtäkään ikkunasyvennystä. Mietin miten mahdan viihtyä asunnossa, jossa ei ole leveistä lankuista tehtyä vanhaa lattiaa, eikä tulisijaa. Mietin miten tulen viihtymään asunnossa, josta puuttuu yli 200 vuotta vanhan asunnon henki ja ilmapiiri. Tämä vanhojen asuntojen henki on ollut minulle tärkeä ja se on ollut iso viihtyvyystekijä. Tieto siitä, että jo sukupolvien ajan joku on asunut samassa talossa on ollut kiehtovaa ja on ollut kiehtovaa ajatella menneitä ihmisiä, heidän pukeutumistaan, täysin erilaisia elintapoja… Tämä vanhojen seinien ja osittain myös mielikuvituksen mukanaan tuoma henki on jotain mitä nyt tulen menettämään.

Kuten jo melko yksityiskohtaisesti kerroin, olen asunut Suomenlinnassa kahdeksassa eri asunnossa, enkä silti ole koskaan nähnyt ikkunastani kunnolla kirkkoa ja majakkaa. Nyt tulen ne mahdollisesti ikkunastani näkemään… Merikin saattaa hyvällä tuurilla jostakin raosta pilkistää ja meren läheisyys, joka on minulle niin tärkeää, tulee jatkumaan myös uudessa paikassa. Muutin pois kotoa ollessani 20-vuotias. Sen jälkeen olen Suomessa asunut kaikkiaan 13 eri asunnossa, neljällä eri alueella, kahdessa eri kaupungissa. Kaikki nämä 13 kotiani Suomessa ovat olleet hyvin lähellä merta. Merenrantaan on ollut aina matkaa vähemmän kuin 500m. Keskimäärin matkaa rantaan on ollut noin 200m ja näin tulee olemaan jatkossakin. Lähtö Suomenlinnasta tulee olemaan minulle aivan valtava menetys, mutta voin ainakin lohduttautua sillä, että pääsen asumaan Helsingin kantakaupunkiin meren äärelle, aivan valtavan hyvien liikenneyhteyksien ja palvelujen lähelle, tai oikeastaan keskelle.

Uudesta asunnostani tulee viides koti kolmen vuoden sisällä. Se tarkoittaa tietysti samalla sitä, että tämä tulee olemaan neljäs muutto kolmen vuoden sisällä. Tämän muuttoharrastuksen lisäksi minulla on tavallaan koti myös USA:ssa. Oikeastaan kaksikin kotia: sekä omani että vaimoni. Kaikesta tästä johtuen elämä on ollut menneinä vuosina melko repaleista, mitä tulee asuinpaikkaan ja käsitteeseen ”koti”. Nyt tämä uusi paikka saattaa tuoda hieman pysyvyyttä ja varmuutta Suomen kotiin, mutta kokonaisratkaisu meiltä puuttuu edelleen. Toivomme sen löytyvän vuoden 2022 aikana ja siihen asti elämme kahden kotimaan ja kahden kodin elämää.

Nyt alkaa kuitenkin olla pian aika sanoa näkemiin, ei hyvästi, Suomenlinnalle ja pian on lähdettävä kohti uusia kokemuksia ja uutta elämää asuinympäristön suhteen. Helsingin keskusta ja kantakaupunki pysyvät edelleen samoina. Meri on sama ja moni asia pysyy ennallaan. Ja Suomenlinna tulee pysymään lähellä ja helposti tavoitettavissa edelleen. 21 vuoteen on mahtunut suruja ja iloja, onnea ja vastoinkäymisiä, mutta asuinpaikkana Suomenlinna on aina ollut hyvä ja olen iloinen ja kiitollinen siitä, että olen näin pitkän ajan saanut täällä viettää.

 

 

PÄIVÄKÄVELYLLÄ TALLINNASSA

Tein taas yhden pikaisen matkan Tallinnaan ja takaisin. Kun halvalla sain… Viking Linen päiväristeilyjä myydään taas hintaan 5,00€. Tätä vertaan usein HSL:n kahden vyöhykkeen lippuun: kun lähden käymään Helsingin keskustassa Suomenlinnasta, maksaa matka minulle normaalisti 5,60€. Viking Linen tarjousristeilyt ovat halpoja. HSL:n liput melko kalliita. Näin omasta mielestäni ja myös moniin muiden maiden liikkumisvaihtoehtoihin verraten. Viking Linen päiväristeilyyn kuuluu meno-paluulippu Tallinnaan ja takaisin. Viking XPRS lähtee Helsingistä Katajanokan laiturista klo 10.30 ja se on perillä Tallinnassa 2,5 tuntia myöhemmin eli 13.00. Tallinnassa on neljä tuntia aikaa olla maissa ja laiva lähtee takaisin kohti Helsinkiä klo 17.00. Saapumisaika Helsinkiin on 19.30. Näin kaikkina muina päivinä paitsi perjantaisin. Perjantaisin laiva lähteen Helsingistä jo aikaisin aamulla ja Tallinnassa on muutama tunti enemmän aikaa.

Minun matkani päätarkoitus oli vain päästä hetkeksi jonnekin pois. Edes Tallinnaan, jos ei muualle… Nyt kun näyttää siltä, että KAIKKI matkustelevat jonnekin ja paljon näyttää tupsahtelevan kivoja kuvia Etelä-Euroopasta sosiaaliseen mediaan. Matkani toinen tarkoitus oli käydä täydentämässä viinikellarini tyhjiksi huvenneet hyllyt… Kun ostin pari pahviboksia punaviiniä ja pari pulloa Giniä, oli matkan hinta jo kuitattukin moninkertaisesti. Ennen näitä ostoksia tein pitkän kävelylenkin vanhassa kaupungissa. Kävelin pohjoisen puolelta Paks Margaretan tornin portista sisään vanhaan kaupunkiin ja kävelin ristiin rastiin kaupungin katuja. Kiipesin ylös Toompean mäelle ja päästyäni alas kiertelin lisää katuja ja kujia. Lopulta päädyin ostoksilleni ostoskeskus Nauticaan. Nautican suunnasta Vikingin ja Eckerö Linen terminaaleille olutvankkureineen saapuvia matkustajia varten on nyt muuten rakennettu silta yli pienen kanavan. Tämä voi olla valtavan suuri helpotus ”kaljalavoja” kuljettaville matkaajille; enää ei tarvitse kiertää sitä pitkää kierrosta venesataman pohjukan kautta.

Seuraavaa kertaa varten päätin päivittää tietoni Tallinnan historiasta. Ehkä lyhyesti myös koko Viron historiasta, mutta ainakin keskiajasta ja Tallinnan Hansa-kaupunkiajoista. Huomasin tänään, että olen kyllä käynyt viime aikoina melko usein Tallinnassa, mutta tiedän todella vähän kaupungin historiasta. Ja tämä on melko outoa, koska yleensä olen todella perinpohjainen turisti ja otan selvää asioista. Otan selvää paikkojen historiasta, maantieteestä, kulttuurista ja eläimistä sekä ihmisistä. Tallinnan historian olen vaan jostakin syystä jotenkin ohittanut ja koulussa opitunkin jo unohtanut. Sitten joskus kun olen saanut tehtyä pienen ”historiallisen kierroksen” Tallinnassa olisi varmaan jo korkea aika tutustua myös alueisiin Tallinnan keskustan ulkopuolella… Minulle tuttua on vain Pirita ja Lennusadam, kaikki muu on suurta tuntematonta. Esimerkiksi Pärnu, Tartto ja Saaremaa kuulostavat mielenkiintoisilta paikoilta, mutta totuus saattaa kuitenkin olla se, että nämä Viron matkat tulevat kyllä todennäköisesti jäämään seuraavaan elämään: luultavasti tulen jatkossakin hyppäämään koko Baltian ja oikeastaan myös pohjoismaiden yli kauemmas Eurooppaan ja tietysti Yhdysvaltoihin. Ehkä jatkossa työn merkeissä myös lähelle itään ja taas uudestaan kauas itään.

Tästä tämänkertaisesta Viron matkasta vielä lyhyesti sen verran, että menomatkalla laiva oli melkein tyhjä. Menomatka oli siis hyvin rauhallinen ja kaikkialla oli tilaa enemmän kuin riittävästi. Myös Tallinna oli melko hiljainen. Ainakin vanhan kaupungin alue. Tulomatkalla laivalla oli huomattavasti enemmän matkustajia kuin mennessä ja lapsiperheitä oli liikkeellä todella paljon suhteessa muihin ihmisiin. Olisiko Virossa ollut koulujen syysloma juuri tällä viikolla. Tallinnasta tulleet taisivat olla enimmäkseen lyhyellä risteilyllä, sillä Helsinkiin jäi mielestäni melko vähän ihmisiä.

Pari pientä asiaa jäi mieleen ihan viimeisistä minuuteista ennen maihinnousua Helsingissä. Ensimmäinen oli humalainen, noin 40-vuotias isokokoinen mies, joka rynnisti kahden oluttölkkinsä kanssa baarin tupakkakoppiin. Tämä Pentti Peräkylästä mutisi luultavasti minua ohittaessaan ”Painu vittuun siitä.” En painunut… mutta tein hänelle kyllä tilaa. Seisoessani siinä vielä hetken huomasin syrjäsilmällä katsoessani, että hän jatkoi tätä offensiivia mulkoilemalla minua edelleen savuisesta tupakkakopista. Tämä pieni tapaus ei mitenkään hetkauttanut minua mihinkään suuntaan, enkä edes ollut loukkaantunut tai pahoillani, mutta olin ehkä hieman pahoillani hänen puolestaan. Sen sijaan, että olisin ollut harmistunut minuun kohdistuneen vihan vuoksi, olin enemmänkin huolissani hänestä: Mikä oli saanut äijän tuohon tilaan? Oliko hän juonut liikaa viina, jota pää ei sitten kestänytkään? Vai oliko hän käyttänyt jotain vahvempaa kuin viinaa? Oliko hänellä kenties mielenterveydellisiä ongelmia? Oliko hänellä riitaa tyttöystävän kanssa (jos joku tuollaisen oli ylipäätään huolinut) tai oliko takana avioero tai potkut töistä? No, se ei koskaan selvinnyt koska minä poistuin laivasta. Laivasta ulos kävellessäni kävelin toisen, ehkä hieman vanhemman, niinikään juopuneen miehen perässä. Hänen väärinpäin oleva lippalakkinsa herätti minun huomioni: siinä oli etelävaltioiden lippu (jota myös orjalipuksi ja vihalipuksi kutsutaan) ja teksti Confederate Choppers… Kirkkaan punainen varoitusvalo. Kieltämättä tämä näky Tallinnasta palaamassa olevalla ihmisellä huvitti minua ja kävellessäni hänen perässään mietin mitä yhteistä on konfederaatiolla ja choppereilla…? Aika hankala löytää yhtäkään yhtymäkohtaa. Näin kuitenkin mielessäni Robert E. Leen ajavan moottoripyörällä Gettysburgin taisteluun (siihen taisteluun, jossa paha sai palkkansa ja turpaan tuli), mutta en tiedä oliko se Harley Davidson vai Indian tai ihan joku muu… No, nämä molemmat kohtaamiset olivat pikku juttuja, mutta kohtasinpa risteilyn lopussa ainakin pari sellaista oikein perinteistä suomalaista risteilymatkustajaa ja tämä palautti mieleen sen, mistä niin kovin monella näissä risteilyissä todella on kyse...