MERELTÄ NOUSEE USVA

Seison kalliolla Suomenlinnassa, Vaasan kasarmin edustalla olevalla kalliolla. On perjantaiyö ja pitkän tuulisen ja myrskyisen ajanjakson jälkeen on vihdoin aivan tyyntä. Aivan täysin tyyntä. On pimeää, vaikkakin lähes täysi kuu valaisee maisemaa ja kaupungin valot loistavat taivaanrannassa. On myös hiljaista; edes autojen ääniä ei juurikaan kuulu kaupungista. Kuulen vain pariin otteeseen mereltä ilmaan nousevan joutsenen siipien äänen, niin kärkien osuessa tyyneen merenpintaan ja kuulen myös huuhkajan huhuilun jossakin pimeyden keskellä. Ensin kuulen sen jossakin Kirkkopuiston suunnassa. Siellä, missä pyörivä majakanvalo halkoo pimeää taivasta. Sitten tulee hetken tauko, huuhkaja vaihtaa paikkaa ja kuulen sen seuraavaksi kuivatelakan takana.

Kaupungissa on paljon valoja. Ne heijastuvat taivaalla siellä täällä roikkuviin pilviin. Nuo valot ovat pääosin punertavia ja oransseja, mutta myös kirkkaan valkoisia. Yhdessä kuun valon kanssa nuo valot valaisevat myös saaren maisemaa ja silmien tottuessa alan erottaa ympäristön hyvinkin selvästi. Allani on tykistölahti, jonka kirkkaasta, peilityynestä vedestä heijastuvat bastioni Wreden seinä ja tykkiportaalit. Sen takana näen Palmstiernan eli tuttavallisemmin poliisikoulun jykevän tiiliseinän. Tykistölahden oikealla puolella erotan selvästi traverssi Adlerfeltin ja sen edustalla Susisaaren sillan. Teillä ei ole liikennettä. Ei yhtäkään autoa tai ihmistä. Kaikki on niin hiljaista ja rauhallista.

Mereltä nousee usva. Hetki sitten näin vielä Remmarholmenin sektoriloiston punaista vilkuttavan valon, mutta nyt se on kadonnut sumun sekaan. Samoin alkaa käydä Vallisaaren rannassa oleville valoille. Pikkuhiljaa nuo kirkkaat valot alkavat käydä utuisemmiksi ja himmeämmiksi ja pian nekin katoavat kokonaan. Aikaisemmin näin myös kaupungin puolella Agricolan kirkon ja Johanneksen kirkon valaistut tornit, mutta nyt en erota enää niitäkään sumun keskeltä. Usva alkaa kietoa myös Suomenlinnan saaria ja lähimaastoa pehmeään, harmaaseen verhoonsa. Tässä yössä on jotain lähes maagista. Mystistä. Jotenkin minusta tuntuu, että tämä on muutosten yö. Muutosten viikonloppu. Muutosten kevät ja varsinkin kesä. Kokonainen muutosten vuosi jälleen kerran. Jotenkin minusta tuntuu, että aika on vaihtumassa toiseen; olemme siirtymässä uuteen vaiheeseen, josta minä en vielä tiedä mitään.

Olen katsellut näitä maisemia 20 vuotta ja jotenkin tämän yö tuo mieleeni ensimmäiset, kevään sumuiset yöt näillä saarilla. Ajelehdin yön utuisessa virrassa ja ajattelen, että ehkä minun olisi aika alkaa ajatella... (Olisi myös aika alkaa kirjoittaa.) Aika heittäytyä tämän virran mukaan ja miettiä, mikä minulle on tärkeää ja mistä pitää kiinni ja mistä päästää irti. Sumu tulee. Ja sumu menee. Se vie jotain mennessään, eikä ehkä tuo mitään tilalle. Minun itse olisi otettava siitä kiinni ja lähdettävä sen matkaan, minne ikinä se viekään. Olen polttanut sikarini loppuun (tupakkaa en ole polttanut yli kolmeen vuoteen, mutta silloin tällöin saatan polttaa yhden sikarin) ja on niin myöhäinen yö, että minun on aika siirtyä sisään. Joutsenet ovat asettuneet aloilleen ja huuhkajakin on hiljentynyt. Suomenlinnan talojen ikkunoista ei enää loista valoa. Tunnen oloni yhtä aikaa hyvinkin rauhattomaksi, mutta silti levolliseksi. Majakan valo jatkaa pyörimistään yön pimeydessä. Elämä jatkaa kulkuaan.