West Palm Beach (FL), maanantai 12.10.2015
Maanantaiaamuna minulle viimein ilmoitetaan, että
ilmastointilaitehuollosta olisi tulossa mies katsomaan mikä asunnon
ilmastointilaitteessa on vikana. Paikalle saapuu itse yrityksen johtaja, ehkä
minun ikäiseni tai hieman nuorempi mies. Käytyään sisällä tarkastamassa
tilanteen, hän ajaa ison valkoisen avolava-autonsa parkkipaikalle nurmikon
reunaan ja yhdessä lähdemme etsimään talon seinustalta minun asuntoni
jäähdytinlaitetta. Pääteltyämme yhdessä
mikä laitteista kuuluu minulle, hän hakee työkalunsa ja ryhtyy hommiin. Jonkin
ajan kuluttua hän tulee näyttämään minulle jotakin nyrkin kokoista, pahasti
ruosteessa olevaa osaa. Hän kertoo sen olevan yleisin syy tällaisiin vikoihin
ja hän uskoo nytkin syyn olevan tässä osassa. Hänellä on varaosia mukanaan ja
pian uuden osan asennuksen jälkeen on aika kokeilla alkaako ilmastointi toimia.
Jäähdytin yrittää lähteä käyntiin, mutta liikahdettuaan muutaman sentin sen
tuuletin pysähtyy ja sulake laukeaa. Muutaman yrityksen jälkeen korjaaja luopuu
yrityksestä ja on aika ryhtyä suunnittelemaan jatkotoimenpiteitä.
Mietimme vaihtoehtoja pöydän ääressä ja täytämme
samalla papereita. Ainoa järkevä vaihtoehto on uusia koko
ilmastointijärjestelmä. Ulkona oleva, noin 13 vuotta vanha jäähdytinyksikkö on
tiensä päässä ja käytännössä pelkkää romua. Kerron korjaajalle olevani lähdössä
takaisin Suomeen jo lauantaina ja kuultuaan sen, hän lupaa hoitaa asian kuntoon
heti seuraavana päivänä. Ilmastointi on pakko saada kuntoon ennen lähtöäni tai
muuten palaan seuraavalla kerralla kuumaan ja kosteaan, homeelta haisevaan
kotiin. Mies sanoo tulevansa itse heti aamulla uuden laitteiston kanssa ja
asentavansa sen jonkun työntekijänsä kanssa paikalleen. En siis pääse
kuumuudesta vielä tänäänkään, mutta onneksi ratkaisu on nyt jo todella lähellä.
Anhinga, "the Snake Bird" |
Miehen lähdettyä minä suuntaan asuinyhteisön
kuntosalille ja sen jälkeen altaalle uimaan. Laitettuani ruokaa lähden
ajelemaan läheiselle Winding Watersin luonnonsuojelualueelle. Tämä alue
sijaitsee West Palm Beachin kaupungin alueella ja sinne on matkaa vain muutama
kilometri. Ajelen ensin autolla Military Trailia pitkin ja siirryn sitten 45th
Streetin kautta Haverhill Roadille. Vain muutama kortteli kotoa ja olen jo
perillä. Olemme aivan kaupungin laidalla, mutta siitä huolimatta näin täällä
viimeksi käydessäni ison alligaattorin melkein parkkipaikan laidalla. Lähden
kävelemään alueen poluille ja tällä kertaa valitsen päällystetyn, suoran polun
sijaan vesialueiden rantoja kiertelevät hiekkapolut. Taas yksin kulkiessani
katselen tarkkaan veden rajaan ja rannan aluskasvillisuuteen yllätyksien
varalta… Tällä retkelläni en kuitenkaan näe oikeastaan yhtään mitään. Vain yhden Anhinga-linnun ja kaunista
luontoa tietenkin, mutta en mitään muuta mielenkiintoista elämää. Palaan takaisin
parkkipaikalle päällystettyä polkua pitkin ja pari kaunista perhosta sentään
näen polun varrella.
Zebra Butterfly |
Ajellessani kotia kohti päätän vielä poiketa 45th
Streetin Walmartissa. Kesken ajelun minut valtaa todella huono olo, mutta
päätän siitä huolimatta käydä kaupassa. Kaupassa minua alkaa huimata ja minulle
tulee oksennuttava olo. Voin todella huonosti ja minulle tulee melkein
paniikinomainen tarve päästä kaupasta nopeasti ulos. Kiertelen kuitenkin hieman
sekavan oloisena kaupassa ja hoidan ostokseni. Olen huolissani ja mietin mikä
minua vaivaa. Selitys taitaa kuitenkin olla hyvin yksinkertainen: viikon oleilu
kuumuudessa öin ja päivin ja liian vähä juominen on aiheuttanut minulle
lämpöuupumuksen. Päästyäni kotiin selailen nettiä ja huomaan kuinka lähes kaikki oireet täsmäävät:
Yleinen heikotus, kyllä. Päänsärky, ei. Huimaus, kyllä. Sekavuus ja ärtyisyys,
lievä? Ruokahaluttomuus, ehkä? Pahoinvointi, kyllä. Oksentelu, ei.
Kylmänhikinen ja nihkeä iho, vähän. Hengityksen muutokset, kyllä.
Sydämentykytys, kyllä. Tajuttomuus… No ei onneksi sentään. Mutta syy huonoon
vointiini lienee selvä. Olen ollut viileässä vain ilmastoidussa autossa ja
lähes koko muun ajan lähes +30 asteen lämmössä ja juonut liian vähän. Olenpas
ollut varomaton… Taitaisin melkeinpä olla lääkärin tarpeessa ja olen tainnut käväistä
aika vaarallisella alueella… En ole ehkä osannut kiinnittää asiaan riittävää
huomiota, koska kestän tavallista ihmistä paremmin lämpöä. Esimerkiksi
Kreikassa asuessani vietin kolme kuukautta +30-40 asteen lämmössä ja se oli
mielestäni ihan ok… Silloin tosin olin ison osan päivästä ja myös yöt
ilmastoiduissa tiloissa.
Tiistai 13.10.2015
Tiistaina Mr. Ilmastointihuoltaja saapuu paikalle.
Tai oikeastaan ensin tulee hänen työntekijänsä, joka laittaa homman alkuun ja
jonkin ajan päästä saapuu myös ”isäntä” itse. Miehet tekevät töitä vuoroin
ulkona ja vuoroin sisällä. Jokaisen vaihdetun jäähdytinyksikön mukana tulee
myös sisätilojen puhallinlaitteisto kennoineen ja sen vaihto aiheuttaa paljon
puuhaa ahtaassa komerossa. Tänään sisällä on tukahduttavan kuuma, mutta nämä
miehet ovat varmasti joutuneet tottumaan siihen; tuskinpa he juurikaan tekevät
töitä paikoissa, joissa ilmastointi toimii… Muutaman tunnin työn jälkeen
minulla on ulkona uutuuttaan kiiltävä jäähdytinlaitteisto ja sisällä uusi puhallinlaite
ja termostaatti. Vaikka termostaatti onkin samanlainen kuin vanha, saan hyvän
opastuksen sen käyttöön ja joitakin vinkkejä sen ohjelmoimiseen. Ennen miesten
lähtöä täytämme vielä paperit ja minua muistutetaan, että jos käyn
rekisteröimässä laitteen valmistajan sivuilla netissä, saan sille peräti
kymmenen vuoden takuun! Muuten takuu olisi vain yksi vuosi. Mietin kuinka
tällaiselle laitteelle, joka seisoo vuodesta toiseen ulkona, ajoittain
rankkasateiden armoilla, uskalletaan antaa noin pitkä takuu. Miesten lähdettyä
olen todella tyytyväinen. Vaikka tämä lysti ei ollutkaan halpaa, on minulla nyt
toimiva ilmastointi, asunto ei homehdu, ilma on mukavan viileää ja laitteen
pitäisi nyt kestää vuosia. Ennen kuin jatkan päivän ohjelmaani (jota ei
tänäänkään oikeastaan edes ole) vietän hetken ilmastoinnin ääressä. Nostan
kädet ilmaan tunteakseni viileän ilman. Olen kuin keskellä joitakin kummallista
rituaalia seistessäni seinän vieressä kädet ylhäällä ja palvoessani
ilmastointilaitetta...
Palm Beach Outlets |
Teen vielä illalla useamman pysähdyksen
shoppailukierroksen. Aloitan melko lähellä asuntoani olevasta suuresta Palm
Beach Outlets Mallista. Siellä minua kiinnostavat etenkin Conversen ja Leviksen
myymälät, mutta paikka on muutenkin ihan mukava pieneen kiertelyyn. Palm Beach
Outlets Mallista jatkan matkaa vajaan puolen tunnin matkan päähän Gardens Malliin.
Gardens Mallissa käyn usein ja siellä minulle tärkein paikka on Sears, josta saan
edullisesti farkkuja ja muita vaatteita. Nyt mukaani tarttuu enimmäkseen
todella edullisia lastenvaatteita, mutta jotain myös itselleni. Paluumatkalla
poikkean vielä Walmartissa. USA:ssa minulla on eräs todella pieni, mutta
yllättävän merkittävä asia, joka on seurannut mukanani vuodesta toiseen. Tuo
asia on jonkin pesuaineen tuoksu! Muistan tuon tuoksun jo ensimmäisestä
Yhdysvaltojen matkasta vuodelta 1991 ja siitä asti olen haistanut tuon saman
tuoksun lähes kaikissa hotelleissa ja yleisissä tiloissa. Tuo tuoksu on
voimakas ja minun mielestäni hyvä, mutta vieläkään en tiedä mikä tuo tuoksu on
tai mistä pesuaineesta se tulee. Nyt löydän kuitenkin Walmartista pesuainetta,
joka tuoksuu lähes samalle. Tuoksu ei ole aivan sama, mutta se on riittävän sama.
Tiedättehän tunteen kun joku laulu liittyy joihinkin hyviin muistoihin ja aina
kun tuon laulun kuulee, tulee hyvä olo ja muistot tai tiettyihin hetkiin
liittyvät hyvät tunteet palaavat mieleen. Minulle tuo pesuaineen tuoksu tekee
täsmälleen saman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti