keskiviikko 24. helmikuuta 2016

TUIJOTUSKILPAILU ALLIGAATTORIN KANSSA

West Palm Beach (FL), keskiviikko 14.10.2015


Kilpikonna lammen rannalla
(suurenna klikkaamalla)
Keskiviikkona loma jatkuu ilman ilmastointihuolia ja tunnen oloni paljon pirteämmäksi. Päivä alkaa aamiaisen jälkeen pienellä siivoamisella ja sitten siirryn altaalle ja makailen aikani auringossa ja käyn uimassa. Ison ja mukavan, viileän uima-altaan vieressä on lähes kiehuvan kuuma poreallas ja istuskelen jonkin aikaa myös siellä, vaikka lämpötila onkin sen verran korkea, että perunat voisi varmaan keittää vain heittämällä ne altaaseen. Kuvailen taas kerran piha-alueen elämää. Saan nyt hyvät kuvat lammen reunalla auringossa lämmittelevistä kilpikonnista. Saan kuviin myös talojen yläpuolella kaartelevan kalasääsken, siipiään kuivattelevan anhingan ja uima-altaan lähellä tepastelevan mahtavan woodstorckin.

Alligaattori, Grassy Waters
Iltapäivän loppupuolella ajelen muutaman korttelin päässä olevan Grassy Watersin luonnonsuojelualueen reunalle. Tälle valtavalle, Evergladesin luoteisnurkassa olevalle alueelle pääsee monesta paikasta ja täältä löytyy lyhyitä kävelyreittejä ja myös todella pitkiä vaelluspolkuja. Minä valitsen nyt asuntoani lähimmän ”sisäänkäynnin” 45th kadun päästä. Jätän autoni tyhjälle parkkipaikalle ja lähden kävelemään ”viidakon” keskelle. Taas kerran varon hieman askeleitani tietoisena täällä elävistä eläimistä, mutta kävellessäni edessä aukeavaa valtavaa suoaluetta kohti, en näe mitään erikoista. Mietin mielessäni tuleeko tästä ensimmäinen Floridan reissu koko elämäni aikana ilman ainuttakaan alligaattoria. Olen jo aikeissa kääntyä takaisin autolle, kun huomaan silmäkulmastani jonkin liikkuvan vesialueen poikki edessäni. Kuin valtava puunrunko iso alligaattori lipuu kohti minua, mutta huomatessaan minut rannalla se pysähtyy. Vaihdan nopeasti kameraani isomman objektiivin ja otettuani pari kuvaa jään odottamaan, että alligaattori uskaltautuisi lähemmäksi. Odotan liikkumatta ikuisuudelta tuntuvan ajan. Kumpikaan meistä ei liiku ja vaikka en tältä etäisyydeltä näe alligaattorin silmiä, tiedän, että menossa on tuijotuskilpailu. Lopulta minun on pakko antaa periksi ja käännyn takaisin autolle. Vaikka olen nähnyt retkilläni paljon alligaattoreita, jopa lähes kosketusetäisyydeltä, niin silti tämä on tavallaan kaikista kohtaamisista "intiimein". Tuo pitkä hiljaisuus, kaiken liikkumattomuus, me molemmat tuijottamassa toisiamme. Eikä lähimaillakaan, ei varmasti mailien säteellä ketään muita kuin minä ja alligaattori.

Palm Beach Outlets Mall
Lähden Grassy Watersin alueelta kohti asuntoani, mutta jatkan sen ohi poiketakseni ensin lähimmässä Publixissa ostoksilla. Publixista jatkan edelleen Military Trailin ja Okeechobee Boulevardin risteyksessä olevaan CVS:n myymälään ja sieltä edelleen Marshall’sin myymälään risteyksen toiselle puolelle. Tehtyäni pikku ostoksia tuossa muiden ketjujen ylijäämää myyvässä myymälässä lähden vielä Palm Beach Outlets Malliin ja ostan sieltä taas yhden parin edullisia Converseja ja vähän tuliasia Suomeen. Tähän päättyy taas yksi päivä täällä Floridassa. Yksi melko tavallinen päivä täällä.


13. (torstai 15.10.2015)

Aloitin asunnon perusteellisen siivouksen jo eilen ja tänään on aika saattaa se loppuun. Tänään on siis vuorossa suursiivouspäivä. Koska en tiedä kuinka kauan asunnon ilmastointi oli ollut rikki, haluan nyt sen kuntoon saamisen jälkeen tehdä perusteellisen tuuletuksen ja pesun. Aloitan imuroimalla ja pesemällä lattiat. Puhdistan keittiön ja pesen kylpyhuoneen lattiasta kattoon. Osittain pyyhin myös huoneiden seinät ja erityisen hyvin puhdistan ison vaatekomeron ja tuuletan tai pesen kaikki vaatteet ja vuodevaatteet. Näin perusteellista siivousta en olekaan tehnyt ”muuton” yhteydessä tehdyn siivouksen jälkeen. Siivouksen jälkeen mieli on hyvä ja koko asunto on puhdas, siisti ja hyväntuoksuinen.

Clematis Street, WPB
Kun olen saanut siivottua lähden kauppaan Haverhill Roadin ja Roebuck Roadin risteyksessä olevaan Publixiin. Tämä on asuntoani lähimpänä oleva ruokakauppa. Kaupassa mieleeni tulee kysymys: ”Mistä tietää, että lomareissu loppumaisilla?” Sen tietää siitä, kun ruokakaupassa pitää alkaa miettimään mitä tarvitsee ja varsinkin mitä ehtii vielä kuluttaa viimeisen kahden vuorokauden aikana. Se ei ole oikeastaan mikään kovin mukava tunne. On ikävää alkaa laskemaan mitä vielä ehtii kuluttaa ennen Suomeen paluuta.
Laitan kotona ruokaa ja juotuani ruoan päälle kahvit lähden taas hetkeksi altaalle. Jo tänne tullessani päätin, että tällä kerralla ainakin yritän ottaa rennosti ja käyttää hyväkseni pihapiirissä olevaa mukavaa allasaluetta. Haaveilin jo tullessani siitä, että saan kävellä rantasandaalit jalassa altaalle ottamaan aurinkoa ja uimaan ja sieltä kotiin syömään ja juomaan kun siltä tuntuu.

Clematis by Night
Illalla lähden vielä käymään West Palmin keskustassa. Tänään on torstai ja joka torstai keskustassa, Clematis Streetin päässä järjestetään ”Clematis By Night” –tapahtuma, jossa esiintyy erilaisia taiteilijoita, yleensä kuitenkin musiikkia. Tapahtuma on ilmainen se kerää joka viikko jonkin verran ihmisiä rannan lähellä olevaan puistoon kuuntelemaan ja katselemaan esityksiä ja syömään ruokaa erilaisista kojuista ja myyntikärryistä. Ajan auton Rosemary Avenuen lähelle kadun varteen ja kävelen muutaman sadan metrin matkan Clematis Streetille. Palm Beach Countyn alueella asuu noin kaksi miljoonaa ihmistä, mutta siihen nähden alueen keskuksen, West Palm Beachin Downtown hyvin pieni. Se on kuitenkin kaunis ja voisi jopa sanoa idyllinen. Pääosa liikkeistä on sijoittunut kahden kadun, Rosemary Avenuen ja Clematis Streetin varteen ja nämä molemmat kadut ovat hyvin viehättäviä ja eloisia. Yksi mukava paikka on myös ”Waterfront” aivan Clematis Streetin lähellä.




2 kommenttia:

  1. Onko suunnitelmissa uusia matkoja? Superhalpoja suoria lentoja taas ollut. Varasimme juuri reissun marraskuulle. 300€ menopaluu henkilöltä. Kaksi viikkoa lomaa ihanassa Floridassa!

    VastaaPoista
  2. Moi! Kyllä vaan. Matkaan lähtö on edessä lähiaikoina taas. :) Tepä olette löytäneet todella halvat lennot! Edullisesti sain kyllä nyt itsekin omani: suorat Finnairin lennot HEL-MIA-HEL 530€! :)

    VastaaPoista

QUE SERA, SERA - OSA.1 (SISILIA, ITALIA, 2024)

1. PÄIVÄ   Yön viimeisessä lautassa Suomenlinnasta kaupunkiin ei ole paljon matkustajia. Itseasiassa minä olen ainoa matkustaja. Ulkona ilma...