(10) 18.8. Kesän viimeinen päivä

10. päivä, sunnuntai 18.8.2013

Taitaa olla lyhyen yhteenvedon aika... Olen kirjoitellut juttuja Italiasta niin paljon aikaisemmin sekä tässä blogissa, että kotisivujeni matkablogissa (kotisivujen, jotka ovat työn alla), että kirjoitan nyt vain lyhyesti. Parempian ja yksitysikohtaisempia vinkkejä ja ajatuksia löytyy tosiaan noista aiemmista teksteistäni ja lisään niistä linkkejä tähän blogiin, kunhan joskus talven aikana saan muokattua kotisivujani hieman uuteen uskoon.

Viimeinen päivä Italiassa tällä erää. Vaikka emme tällä kertaa käyneetkään heittämässä paluun takaavaa kolikkoa Fontana di Trevin suihkulähteeseen, uskon kuitenkin vahvasti, että tänne tulemme vielä palaamaan. Jo nyt suunnitelmissa on Senigallia ja seuraava Summer Jamboree vuoden 2014 elokuussa. Tie Senigalliaan kulkee todennäköisesti taas ensi vuonnakin Rooman kautta, ellemme sitten ensi kerralla ota lentoja esimerkiksi Venetsiaan. Tämä oli minun seitsemäs Italian matkani ja pidän tästä maasta, sen ilmastosta, ihmisistä, tavoista sekä sen maisemista historiallisine kaupunkeineen ja nähtävyyksineen niin paljon, että palaisin tänne melko suurella todennäköisyydellä, ilman Senigallian Simmer Jamboreetakin. Seitsemällä matkallani olen käynyt Roomassa, Venetsiassa, Bolognassa, Milanossa, Genovassa, Pisassa, Firenzessä, La Speziassa, Ostiassa, Genzano di Romassa, Anconassa, Senigalliassa, Cattolicassa, Riminillä, San Marinossa, Gabbice Maressa, Gradarassa, Lericissä, Portoveneressä, Monterosso al Maressa, Manarolassa, Vernazzassa, Cornigliassa, Riomaggioressa... Pisin matkani kesti 1,5kk ja kaikkiaan olen tainnut viettää aikaa Italiassa noin kolme kuukautta.

Meillä ei ole minkäänlaisia suunnitelmia tällekään päivälle, vaan aamiaisen jälkeen lähdemme vain päiväksi kuljeskelemaan kaupungin kaduille. Näitä kivikatuja ihmiset ovat tallanneet jo satoja vuosia ja meilläkin on vielä yksi melkein kokonainen päivä aikaa kuluttaa niitä jaloillamme. Koska lentomme Fiumicinosta Helsinkiin lähtee vasta seitsemän jälkeen illalla, me kirjaudumme ulos huoneestamme ja jätämme reppumme ja matkalaukkumme hotelliin säilytykseen. Hotellin kulmalla katselemme hetken muutaman korttelin päässä näkyvää Colosseumin seinää ja olen tavallaan tyytyväinen siitä, että kaikki "pakolliset" suuret nähtävyydet ja aika paöjon enemmänkin on nähty jo aikaisemmin. Lähdemme vailla päämäärää kävelemään ensin Foro Traianon suuntaan ja sieltä edelleen Pantheonin ja Piazza della Rotondan kautta kohti Tiber-jokea. Hieman Pantheonin jälkeen poikkeamme kujan varrella olevassa baarissa juomassa kahvit ja jatkamme taas matkaamme.

Ylitämme Tiberin lämpimässä säässä ja kirkkaassa auringonpaisteessa Ponte Cavouria pitkin. Kuljemme joen rantaa kohtia Vatikaania, oikeuspalatsin ja Castell san Angelon ohi. Castel san Angelon (jota haluan tässä suositella Rooman-kävijöille) sisäänkäynnin kohdalla käännymme Ponte san Angelon enkelien reunustamalle sillalle ja palaamme sille puolelle jokea, mistä olimme tulleetkin. Harhailemme vielä pitkään näillä hienoilla kapeilla kujilla ja palaamme hiljalleen mutkitellen kohti hotellia Campo de' Fiorin ja Piazza Navonan aukioiden kautta. Koska illalla ei enää ole mahdollisuutta muiden iltojen tapaan istua päivälliselle tai illalliselle ravintolaan, käymme syömässä hieman normaalia tukevamman lounaan vanhoja muistellen samalla terassilla, missä poikkesimme eräänä iltana lähes kaksi vuotta aiemmin.

Kun haemme laukkujamme hotellista juutumme vielä hetkeksi juttelemaan hotellin henkilökunnan kanssa. Tässä hotellissa on ehkä mukavin henkilökunta, mitä olen koskaan tavannut. Hyvästelemme hotellin vastaanottovirkailijan ja lähdemme kävelemään kohti vajaan kilometrin päässä olevaa Terminin rautatieasemaa. Alkumatka on melko jyrkkää ylämäkeä ja selässä olevan reppuni lisäksi raahaan yli +30 asteen helteessä perässäni matkalaukkua. Päästessämme Via Cavourille, Santa Maria Maggioren kirkon kodalle, minun paitani on niin märkä, että siitä voisi puristaa varmasti litran hikeä. Poikani ottaa tässä vaiheessa matkalaukun ja vie sen asemalle asti. Minä suunnittelen avaavani jossakin vaiheessa vielä matkalaukun kaivaakseni sieltä itselleni kuivan paidan.

Käymme vielä pikku ostoksilla Terminin alakerrassa olevassa kaupassa ja sitten olemmekin valmiita etsimään Leonardo Express- junan ja siirtymään lentokentälle. Junan lähtölaiturille kävellessämme saamme seurata vielä pienimuotoista "jännitysnäytelmää": Ensin näen isokokoisen, kaljupäisen miehen juoksevan kovaa ihmistungoksen läpi ja seuraavassa hetkessä hän jo hyppää takaapäin nuoren miehen kaulaan, ottaa tukevan puristusotteen ja kaataa hänet selälleen lattialla. Sitten ihmisiä on jo niin paljon edessä, että en näe seuraavia tapahtumia, mutta kuulen selvästi käsirautojen äänen. Paikalle tullut toinen mies laittaa nuorukaisen rautoihin, kaljupäinen mies ottaa häneltä tietokonelaukun ja lähtee palauttamaan laukkua sen omistajalle. Kaksi siviilipoliisia on napannut varkaan todella ripeästi ja näyttävästi; tietokoneen varastaminen Terminin asemalla ei ehkä ollutkaan kovin h
yvä ajatus...

Junamatka Fiumicinon lentokentälle sujuu huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä ja olemme lentoasemalla jo ihan liiankin aikaisin. Joudumme odottelemaan hyvän tovin, ennen kuin saamme edes jätettyä matkalaukkuamme lähtöselvitykseen. Vanhasta muistista olin varautunut pitkiin jonoihin tällä Rooman isommalla lentokentällä, mutta turvatarkastussysteemejä on muutettu paljon viime kerran jälkeen ja se näyttää lyhentäneen jonoja huomattavasti. Päästyämme lähtöporttien puolelle meillä on vielä aikaa syödä viimeiset pizzat Italiassa ja nyt otamme vielä kahvin kanssa sisilialaiset cannolit, joita olemme vähän etsineet tämän matkan aikana.

Kone lähtee ajallaan ja lento kotiin Suomeen menee mukavasti. Kone on aivan täynnä ja Norwegianin tarjoama ilmainen nettiyhteys on pahasti ylikuormittunut, mutta meneehän se aika siinäkin, kun odottelee sivujen avautumista. Lentoaika on vajaat kolme tuntia ja ihan laskeutumista lukuunottamatta lentosää on hyvä ja matkanteko tasaista. Laskeutuessamme Suomenlahden päältä kohti Helsinkiä siirrymme taas kerran "matkarajapinnan" toiselle puolelle eli paksun pilvimaton alapuolelle. Turbulenssi ravistelee konetta taas aika reilusti ja muistan jälleen kerran, että en niin kovin paljon tykkää lentämisestä. Päästessämme alemmas meno kuitenkin rauhoittuu ja kone laskeutuu tasaisesti Helsinki-Vantaan lentokentän kiitoradalle.

Jälleen yksi matka on takana. Yksi todella hyvä reissu on tehty ja mieli on hyvä. Olemme käyneet Anconassa ja viettäneet yhden viikonlopun aivan mahtavilla Senigallian Summer Jamboree- festareilla. Olemme olleet Riminillä ja San Marinossa. Olemme kiertäneet Venetsian kautta Bolognaan ja sieltä taas takaisin Roomaan. Olemme saaneet nauttia musiikista ja leppoisasta ja hyväntuulisesta festaritunnelmasta. Olemme saaneet kävellä kymmeniä kilometrejä satoja vuosia vanhoilla, kapeilla kujilla ja kulkea vesibusseilla Venetsian kanaaleissa. Olemme tehneet 13 mukavaa junamatkaa. Olemme saaneet nauttia auringosta ja lämmöstä ja uimaankin olemme päässeet neljänä päivänä. Ja vaikka ei edes välittäisi vuosituhansien historiasta, antiikin ajoista tai kaikesta kauniista ja mielenkiintoisesta, mitä Italia on pullollaan, niin vielä löytyy yksi asia. Yksi tärkeimmistä Italiassa: ruoka. Olemme saaneet joka päivä syödä maailman parasta ruokaa kivoilla terasseilla.


Valokuvat: sunnuntai 18.8.2013

(9) 17.8. Rantalomalla Roomassa

9. päivä, lauantai 17.8.2013

Koska Rooma on jo 2011 keväällä ja saman vuoden loka-marraskuussa niin läpikotaisin kierrelty ja koska luvassa on jälleen helteinen päivä, päätämme jatkaa nyt hieman erilaista Rooman visiittiämme uimarantapäivällä. Ajatuksissani käy taas kerran, että eihän kukaan lähde Suomesta rantalomalle Roomaan! Totta, Rooma ei ole ehkä mikään varsinainen rantalomakohde, mutta ehkä harva edes tietää, että noin puolen tunnin junamatkan päästä löytyy kilometrikaupalla upeita hiekkarantoja. Syömme hotellin viihtyisässä ravintolassa aamupalamme ja lähdemme heti matkaan kohti Välimeren rantoja.

Kävelemme muutaman minuutin matkan Cavourin metroasemalle ja hetken odottelun jälkeen matkaamme B-linjan metrolla muutaman pysäkin päähän Piramiden asemalle. Piramiden aseman sisällä vaihdamme kävelysiltaa pitkin juna-aseman puolelle eli Porta Sao Paolon asemalle. Tämä on Ostian paikallisjunan pääteasema ja täältä pääsemme todella näppärästi samalla metrolipulla perille asti. Junakaan ei oikeastaan ole perinteinen iso juna, vaan se on täysin samanlainen kuin metrojunat. Olen käynyt kerran aikaisemminkin Ostiassa ja vaikka silloin oli jo myöhäinen syksy, junat olivat aivan täynnä ihmisiä. Nytkään emme saa enää istumapaikkaa, mutta puolen tunnin matka menee ihan mukavasti seistenkin. Juna pysähtyy muutamalla asemalla Rooman ja meren välillä. Lido di Ostiasta alkavat hiekkarannat, mutta me jatkamme vielä seuraavana olevalle Stella Polaren asemalle.

Juna-asemalta on noin puolen kilometrin kävelymatka rantaan. Viereinen Lido di Ostia on on kaunis pieni kaupunki, mutta samalla rannalla hieman etelämpänä oleva Stella Polare on vieläkin pienempi paikka. Kadun varrella on muutama kauppa ja baari, mutta kovin paljon näkemistä itse taajamassa ei ole. Uimaranta näyttää sen sijaan olevan hyvinkin suosittu ja ihmisiä on tänään jo aamupäivällä paljon rannalla. Kävelemme jonkin matkaa etsien ilmaista paikkaa, joka ei kuuluisi minkään "rantafirman" hallintaan. Laskemme tavaramme maahan pitkän laiturin lähellä olevalle tyhjälle alueelle, mutta samantien paikalla on jo vahti, joka latelee meille hinnaston... Löydämme kuitenkin tyydyttävän ratkaisun: omat pyyhkeet alusiksi, ilman rantatuoleja ja aurinkovarjoja 3€/henkilö. Se on mielestämme ihan kohtuuhinta ja tuolla rahalla saamme käyttää tuon rantapaikan vessoja, suihkuja ja pukukoppeja. Asetumme siis aloillemme kuumalle hiekalle.

Olemme rannalla kolmisen tuntia ja tuona aikana ehdimme käydä monta kertaa uimassa. Kuljemme molemmat vuorotellen pitkin rantaa ja käymme laiturilla kävelyllä. Muistamme juoda paljon ja jotain pientä syömistäkin meillä on mukana. Vietämme oikein mukavan rantapäivän ja uimme paljon mielessämme ajatus siitä, että tämä saattaa olla tämän vuoden viimeinen uintikerta. Kun palaamme Suomeen huomenna, on meriveden lämpötila enää ehkä +12 astetta ja pian meri on jo jäässä. Mikäli emme vielä tämän vuoden puolella lähden Floridan aurinkoon, jäävät tämän vuoden uimiset tähän. Lopulta kyllästymme taas rannalla makailuun ja lähdemme kohti suihkuja. Tumma hiekka on nyt kuumentunut auringossa niin kuumaksi, että ilman rantajalkineita joudumme hyppimään ja pomppimaan ja juoksemaan sen yli, etteivät jalkapohjamme palaisi. Varmasti jotakuinkin tältä tuntuu kuumilla hiilillä kävely....

Kävellessämme takaisin juna-asemalle, poikkeamme matkalla ostamassa kaupasta lisää juomista ja syötävää. Syömme eväämme penkillä aseman lähellä ja lähdemme sitten paluumatkalle takaisin kohti Roomaa. Palaamme Piramiden kautta Cavouriin ja käymme hotellissa viemässä pyyhkeemme ja märät uimavaatteet pois ja valmistaudumme samantien lähtemään uudestaan ulos. Ajatuksenamme on ollut läydä tällä kertaa vain yhdessä historiallisessa turistikohteessa ja valitsemme paikan, jossa emme ole koskaan ennen käyneet. Hyvin läheltä hotelliamme, Via Nazionalen laidalta löytyy Mercato di Traiano, jossa on yhdet Rooman suurimmista antiikin ajan raunioista. Hyvin säilyneiden raunioiden historiaa en nyt enää kovin tarkasti muista, mutta paikalla on ollut antiikin aikaan suuri kauppapaikka ja se on ollut myös usealla eri aikakaudella Rooman hallintopaikka. Vaikka kierrämme paikan melko nopeasti, meillä menee kuitenkin yli tunti ennen kuin olemme valmiit jatkamaan taas matkaamme.

Lähdemme jatkamaan matkaamme Foro Traianon, muinaisen Rooman keskuspaikan kautta kohti Piazza Barberinin ja Via del Tritonen seutuja. Saapuessamme yhdelle Rooman kuuluisimmista nähtävyyksistä, Fontana di Trevin suihkulähteelle en voi kuin ihmetellä kontrastia viime näkemisen kanssa: Kun seisoin viimeksi Fontana di Trevin edessä, kello oli 07.00 aamulla ja marraskuun lämpötila oli nipin napin plussan puolella. Silloin odotin kotiin lähtöä 1,5kk kestäneen Rooman vierailun jälkeen ja seisoin hieman haikein mielin yksin Fontana di Trevin reunalla. Nyt kun seison tässä melkein kaksi vuotta myöhemmin, lämpötila on noin +30 astetta ja koko aukio on niin täynnä ihmisiä, että en ole koskaan nähnyt täällä tällaista ruuhkaa. Ihmisiä on niin paljon, että tungos alkaa jo tuntua melkein ahdistavalta.

Jatkamme Via del Lavatoren kautta väljemmille vesille. Katselen matkan varrelta halpaa matkalaukkua, koska tuliaisemme eivät enää mahdu selkäreppuihimme ja yhdeksän päivää kestänyt reppumatkamme päättyy nyt siihen, että meidän pakko viimeisenä iltana ostaa matkalaukku. Seuraava kohde on minulle jo selvä. Olemme nyt niin lähellä paikkaa, jossa tuon 1,5kk asuin, että minun on pakko päästä näkemään Via Zucchelli, katu, jonka varrella silloin majailin. En tietenkään pääse ilman avaimia enää edes rappukäytävään, mutta istahdan pienelle kujalle ulko-oven eteen sen verran, että poikani saa otettua minusta valokuvan näillä tutuilla portailla. Tuo lyhyeksi jäänyt "Rooman-komennus" oli aivan mahtavaa aikaa ja monet hyvät muistot palaavat mieleen katsellessani tuota jyrkkää mäkeä kohoavaa pientä sivukujaa, joka sijaitsee Fontana di Trevin ja Piazza di Spagnan välissä.

Kipuamme ylös Via Zucchellia ja käännymme vasempaan Via Sistinalle. Mietin mahtaakohan kulmassa oleva huivi- ja laukkukauppias vielä muistaa minut. Silloin joskus näimme tässä kadun kulmassa melkein joka päivä. Kävelemme Via Sistinaa eteepäin ja tulemme Espanjalaisten portaiden yläpäässä olevalle Trinita dei Montin kirkolle. Muistelen taas hetken aikaa kaksi vuotta aiemmin; silloin tulin yksin näille portaille istumaan, kun olin juuri saapunut Roomaan vailla minkäänlaista tietoa tulevasta ja vailla minkäänlaista tietoa kotiinpaluusta. Se oli hieno ilta ja silloinkin oli helle. Istuin pitkään portailla auringonlaskun aikaan ja katselin Roomaa aivan uusin silmin. Tämä on yksi Rooman kauneimpia paikkoja auringonlaskun aikaan. Laskeudumme Espanjalaisia portaita pitkin alas Piazza di Spagnalle ja ihmettelemme, minne kaikki ärsyttävät ruusunmyyjät ovat kadonneet... Täällä on taidettu tehdä poliisin ja karabinieerin toimesta ainakin väliaikainen "siivous". Hyvä niin.

Tarkoituksenamme on mennä syömään kadun varren terassille, jossa kävimme syömässä kaksi vuotta sitten ja jossa kävin yksinkin useamman kerran. Nyt meille käy kuitenkin niin, että viereisen terassin tarjoilijat ovat nopeampia ja he kaappaavat meidät omalle terssilleen ennen kuin ehdimme edes huomata. Tämä on niin tavallinen temppu, että meitä se vaan alkaa naurattaa ja tyydymme tähän naapuriterassiin, koska se näyttää ihan yhtä hyvältä. Pääsemme istumaan vesisumua puhaltavan tuulettimen alle ja se tuntuukin helteessä kävelyn jälkeen oikein hyvältä. Syömme hyvin ja otamme jälkiruoaksi tiramisua ja hedelmäsalaatin. Kahvilla päätämme tänään poiketa jossain muualla.

Kiertelemme vielä pikku kujia pitkin Via del Corsolle ja siitä edelleen Piazza del Popololle. Kaikki nämä ovat niin tuttuja katuja ja kujia, niin tuttuja seutuja edelleen. Piazza del Popololla käännymme Santa Maria dei Miracolin kirkon nurkalta Via Frattinalle ja kävelemme katua Tiberin rantaan ja käännymme taas takaisin kohti Via del Corsoa. Juomme kahvit Via della Viten varrella olevan baarin tiskillä ja jatkamme taas samantien matkaa Fontana di Trevin nurkille. Viimeinen ilta Roomassa ja Italiassa alkaa olla lopuillaan ja väsyneinä lämpimässä illassa turistiruuhkassa kävelyyn käännymme pian kohti hotellia. Muutaman mutkan kautta päädymme Cavouriin ja päätämme mennä nukkumaan. Ennen nukkumaan menoa vietämme kuitenkin vielä hetken hotellin kattoterassilla. Haen itselleni yhden kylmän oluen ja nautin vielä viimeistä kertaa lämpimästä kesäyöstä.


Matkakuvat: lauantai 17.8.

(8) 16.8. Takaisin lähtöruutuun

Tällä kertaa minun yritykseni kirjoitella matkakertomusta viime talven tapaan lähes "on-line" epäonnistui täysin. Olen nyt reilun kuukauden jäljessä ja olen kirjoitellut tätä tarinaa rauhassa kotona aina kun on ollut sopivasti joutilasta aikaa. Nyt näyttää vieläpä siltä, että ehdin luultavasti lähteä jo seuraavalle reissulle ennen kuin edellisen reissun matkakertomus on valmis. Elämä näyttää muutenkin jatkuvan samaa rataa kuin oikeastaan jo vuoden 2011 alusta lähtien; kun tulin reissusta Italiasta, minulla oli pian jo kahden seuraavan matkan lentoliput valmiina pöydällä... Tänään mietin mielessäni voisinko rekisteröidä parisuhteeni matkalaukkuni kanssa...


8. päivä, perjantai 16.8.2013

Tänään meidän tiemme vie Roomaan... Sitä ennen kuitenkin käymme hotellin aamiaisella ja teemme pienen kävelykierroksen Bolognan kaduilla. Check out- aika on tässä hotellissa vasta 12.00, joten voimme jättää laukkumme vielä huoneeseen ja ehdimme tehdä kävelyretkemme ennen uloskirjautumista. Aamiainen on tässäkin hotellissa ihan kohtuullinen, kuten kaikissa muissakin tähän asti. Aamiainen Italiassa (ja oikeastaan kaikkialla muualla paitsi Suomessa) on melko vaatimaton, mutta tämä riittää meille oikein hyvin ja mitään ihmeitä emme aamiaiselta vaadi. Ehkä ainoa ongelma tässä maassa on se, että aamiaisesta saatava sokerin ja hiilihydraattien määrä on melkoinen...

Kiertelemme aamulla oikeastaan melko pitkälti samat kadut, kuin kiersimme edellisenä iltana pimeässä. Aluksi lähdemme kyllä aivan eri suuntaan, hotellin takana oleville kujille, mutta sieltä kierrämme jälleen kahden vinossa olevan korkean tornin (Due Torre) luokse ja siitä edelleen Piazza del Nettunolle. Kävelemme parin-kolmen kilometrin lenkin katettujen katukäytävien suojissa ja käymme jälleen kerran hakemassa kaupasta vettä ja pientä evästä junamatkaa varten. Kirjauduttuamme hotellista ulos, katselemme vielä maisemia katujen varsilla kävellessämme juna-asemalle.

Alunperin ajatuksenamme oli käydä tänään vielä Sienassa ennen paluuta Roomaan, mutta jo muutamaa päivää aikaisemmin päätimme muuttaa suunnitelmaa ja lähteä Bolognasta suoraan Roomaan. Matkan varrella olisi sopivasti vielä myös upea Firenzen kaupunki, mutta poikani on käynyt siellä jo kerran aikaisemmin ja minä kaksikin kertaa, joten päätämme jättää sen tällä kertaa väliin. Tästä junamatkasta tulee koko reissun selvästi kallein junamatka, mutta pääsemme todella vauhdikkaasti Roomaan. Nopea Frecciargento-juna kulkee tämän valin reilussa kahdessa tunnissa ja junan nopeus on melkein koko matkan noin 250km/h. Ennen Rooman Tiburtinan asemaa juna pysähtyy ainoastaan Firenzessä. Pitkä matka taittuu nopeasti ja aika ei tule pitkäksi pikku kyliä, viljapeltoja ja Apenniinien korkeita vuoria katsellessa. Aurinko paistaa tänäänkin ja sää on helteinen, mutta ilmastoidussa junassa on mukavan viileä istuskella.

Olemme perillä Roomassa hyvissä ajoin iltapäivällä. Kävelemme Piazza Cinquecenton kautta Via Cavourille ja siitä edelleen Cavourin kaupunginosan kapeille kaduille. Tälläkin kertaa hotellimme sijaitsee vanhassa historiallisessa rakennuksessa, josta kertoo myös hotellin nimi: Antica Locanda. Olen tottunut siihen, että Roomassa turisteihin kyllästyneiltä ihmisltä voi saada välillä jopa tylyäkin palvelua, mutta tässä hotellissa on ystävällisin henkilökunta, mitä olen koskaan tavannut. Vastaanottovirkailija on hymyileväinen ja iloinen ja hänen kanssaan on helppo jutella muustakin kuin vain huonetta koskevista asioista. Myös englannin kieli on oikein sujuvaa. Saatuamme avaimet kipuamme taas kerran jyrkkiä ja kapeita hotellin portaita ylös todella hienoon huoneeseemme. Huoneilla ei ole tässä hotellissa numeroita, vaan nimet. Meidän vanhanaikaisesti sisustettu huoneemme on nimeltään Michelangelo.

Lähtiessämme kiertelemään Roomaa meille tulee yllättävä ongelma: olemme molemmat pyörineet useammallakin reissulla Roomassa niin paljon, että emme enää keksi mitä meidän pitäisi tehdä... Oikeastaan kaikki tärkein on nähty jo moneen kertaan ja suuri osa ei niin tärkeästäkin on nähty. Toki Roomassa riittäisi näkemistä vaikka useiksi vuosiksi ja samoja upeita paikkoja voisi kierrellä uudestan ja uudestaan, mutta nyt meillä on pikku vaikeuksia keksiä minne suuntaan lähtisimme. Rooma on minulle itselleni niin tuttu, että tunnen oloni ihan yhtä kotoisaksi kuin Helsingissä ja tunnen keskustan alueet ja osan laitakaupungin alueistakin ihan kuin omat taskuni ja niinpä meille on toisaalta ihan sama minne suuntaan lähdemme; tiedämme kuitenkin missä olemme ja minne olemme menossa. Ja oikeastaan näen myös hyvät puolet siinä, että Rooma on niin tuttu: Meillä ei ole mitään pakkoa rynnätä suoraan Colosseumille, Fontana di Treville tai Espanjalaisille portaille, vaan voimme ihan rennosti ja ilman kiirettä tai "pakkoja" kulkea minne haluamme.

Kävelemme Cavourista kaupunkia halkovan Via Nazionalen kautta Via del Corsolle ja siitä edelleen juutalaisten gheton kautta Tiberin rantaan. Tänään ilma on todella kuuma ja yritämme kulkea katujen varjoisilla puolilla säästääksemme voimiamme. Vettä kuluu tänään jopa vielä enemmän kuin aikaisempina päivinä ja kävelyretken alussa tuntuu siltä, että eihän näin kuumassa voi kävellä. Pian kuitenkin alkaa helpottaa, totumme kuumaan ilmaan ja teemme loppujen lopuksi todella pitkän kävelyretken. Kun kävelemme Ponte Fabricion siltaa pitkin Isola Tiberinan saarelle, näyttää apteekin seinässä oleva lämpömittari +34 astetta.

Tänään ainakaan minulla ei ole kovin suurta intoa hakeutua suurimpien turistinähtävyyksien läheisyyteen, joten kävelemmekin siltojen jälkeen hieman eri suuntaan kuin ihmiset yleensä. Suuntaamme Trasteveren syrjäkulmille, sellaisille kaduille, joilla ei turisteja juuri näe. Kierreltyämme muutaman korttelin Trasteveren laidalla olemme jo melko lähellä Testaccion kaupunginosaa ja päätämme jatkaa sinne. Tulemme taas Tiberin rantaan, ylitämme joen ja turistit kaduilla käyvät yhä vaan harvemmiksi. Itse asiassa me taidamme olla ainoat turistit näillä nurkilla. Käymme katsomassa yhtä paikallisten asukkaiden suosiossa olevaa pizzeriaa, mutta aivan kuten muistinkin, se aukeaa vasta myöhemmin illalla. Jatkamme kulkuamme suuntaan, jossa muistelen Monte Testaccion, valtavan maforansirpalevuoren, olevan. Tuo vuori on 30m korkea ja useita satoja metrejä pitkä ja se on muodostunut pelkistä ruukun sirpaleista, joita sinne on kasattu antiikin ajoista lähtien. Vuoren ympäri kiertävää tietä reunustavat melko hirveän (ja silti omalla tavallaan kiehtovan) näköiset rakennukset. Rakennukset ovat rähjäisiä, pastellisävyillä maalattuja vanhoja röttelöitä, joiden seinät ovat monin paikoin täysin graffitien peitossa. Illalla nuo rakennukset muuttuvat kuin taikaiskusta musiikkibaareiksi ja yökerhoiksi ja paikka on täynnä värivaloja, musiikkia, ihmisiä ja elämää. Been there, done that...

Kierrettyämme Monte Testaccion aikomuksenani on viedä poikani katsomaan lähistöllä olevaa todella kaunista protestanttista hautausmaata, Cimitero Acattolicaa. Kello on kuitenkin jo sen verran paljon, että hautausmaa on jo suljettu ja näemme sen vain suljettujen porttien takaa. Myöskään hautausmaan vieressä olevaan Piramidea eli Cestiuksen pyramidia emme näe, sillä se on restauroitavana ja peitetty muovihupulla. Hautausmaan portilta jatkamme matkaa vanhalle kaupungin portille, Porta Sao Paololle ja siitä edelleen Porta Sao Paolon juna-asemalle ja Piramiden metroasemalle, jossa ostamme 1,50 euron hintaiset liput automaatista ja hyppäämme keskustan suuntaan menevään metroon. Ajamme B-linjan metrolla kuitenkin vain pari pysäkinväliä ja jäämme pois Colosseon metroasemalla. Nousemme ylös metrosta suoraan Rooman symbolin, valtavan Colosseumin juurella.

Colosseumin vierestä kulkeva leveä Via dei Fori Imperiale on suljettu kokonaan liikenteeltä juuri ennen meidän matkaamme. Liikenteen huomattiin rapauttavan ja mustaavan pahasti Colosseumia ja lisäksi Colosseum on kallistunut niin paljon, että liikenne tiellä on nyt estetty. Koko valtavan leveällä kadulla ei liiku nyt lainkaan autoja. Kävelemme tuota katua pitkin Forum Romanumin ohi kohti Piazza Veneziaa ja koko Rooman näkyvintä rakennusta, Emanuele II:n monumenttia kohti. Pysähdymme matkan varrella katselemaan Forun Romanumin raunioita ja jatkamme sitten kirjoituskoneeksi haukutun Emanuele II:n monumentin ohi kohti Largo Torre Argentinaa (jolla ei ole mitään tekemistä Etelä-Amerikan Argentiinan kanssa). Täytämme matkan varrella jälleen kerran vesipullomme lähteestä. Roomassa ei todellakaan tarvitse kulkea janoisena, vaan janonsa voi sammuttaa vesilähteistä, joita on kaikkialla kaupungissa. Vesi on puhdasta ja juomakelpoista ja vieläpä kylmääkin.

Käymme moikkaamassa rauniokissoja paikalla, jossa Julius Caesar joskus murhattiin ja lähdemme sitten sillan toiselle puolelle Trastevereen. Molemmilla on jo nälkä ja jo päivän alussa teimme päätöksen, että tänään syömme molempien suosikkipaikassa Trasteveressa. Olemme käyneet siellä syömässä useissakin paikoissa, mutta nyt meillä ei ole mielessämme mitään tiettyä paikkaa, vaan päätämme menneä syömään kun sopiva paikka ilmaantuu eteemme. Sopivia paikkoja löytyy heti useita, mutta pienen kierroksen jälkeen palaamme paikkaan, joka vaikutti heti alkuun sopivimmalta. Trastevere on ilmapiiriltään ja ympäristöltään mukava ja rento paikka ja kohtuuhintaisia ruokapaikkojakin löytyy joka lähtöön.

Minun matkablogissani on se vika, että haluan näillä tarinoilla antaa ihmisille vinkkejä matkoja varten, mutta sitten en kuitenkaan muista esimerkiksi ravintoloiden nimiä. Nytkään en paina nimeä mieleen, enkä sitä enää jäkikäteen muista. Syömme joka tapauksessa jälleen kerran terassilla kujan varrella ja tänään tilaamme molemmat pizzat. Otamme kaksi erilaista pizzaa ja jaamme ne puoliksi molemmille. Ruoan kanssa juomme jälleen ison pullollisen vettä ja italialaiset oluet. Jälkiruoaksi meille riittää tänään kupillinen espressoa. Syödessämme terassin viereen ilmaantuu pieni orkesteri, johon kuuluu basisti, kitaristi ja hanurin soittaja ja he soittavat vanhoja italialaisia kappaleita. Ja tuttuun tapaan he käyvät keräämässä kolehdin muutaman kappaleen jälkeen ja vaihtavat taas paikkaa. Tällä kertaa minäkin annan muutaman lantin, koska tuo musiikki on tuonut kivasti tunnelmaa meidän (jälleen kerran) illalliseksi muuttuneeseen päivälliseen.

Kiertelemme vielä hetken yhdessä Trasteveren kujia ja Piazza Santa Maria in Trasteveren aukiokla eroamme joksikin aikaa. Lähdemme molemmat kiertelemään Trasteverea itseksemme ja tapaamme taas myöhemmin illalla samassa paikassa suihkulähteen juurella. Me olemme kävelleet tänään kilometrikaupalla paahtavassa helteessä, mutta silti molemmilla on vielä voimia ja intoa kävellä ehkä noin kolmen kilometrin matka takaisin hotellille. Kävelemme sillan yli Tiber-joen toiselle puolelle ja kuljemme hieman mutkitellen pitkin Rooman hämäriä kujia. Rooma on aina kaunis ja kiehtova kaupunki, mutta jollakin tavalla itse pidän erityisesti näistä kujista illan pimeydessä, kellertävässä valaistuksessa. Kierrämme Pantheonin ja Piazza della Rotondan kautta kohti Cavouria ja pysähdymme vielä Cavourissa hotellimme lähellä olevalle Modonna dei Montin aukiolle. Poikani käy hakemassa aukion laidalla olevasta baarista itselleen Cokiksen ja minulle pullollisen olutta. Nautimme vielä ennen nukkumaan menoa juomamme aukion keskellä olevan suihkulähteen portailla.

Valokuvat: perjantai 16.8.2013

Myös videokuvaa tuli matkan aikana tallennettua. Valmiina tosin vasta ensimmäinen:
Matkavideo, Italia 2013 1, perjantai 9.8.

(7) 15.8. Pasta Bolognesea Bolognassa

7. päivä, torstai 15.8.2013

Viimeinen aamu Venetsiassa. Ajatuksenamme oli lähteä jo eilen uimarannalle, mutta sateinen aamupäivä sai meidät muuttamaan suunnitelmiamme ja siirtämään uimareissun tälle päivälle. Tästä lomasta ei edes pitänyt tulla mikään rantaloma, vaan enemmänkin festari- ja kaupunkiloma, mutta jo lähtiessä toivoimme, että ehtisimme kaiken muun ohessa poikkeamaan myös rannalle. Suomen kesä oli siinä mielessä huono, että koko kesän aikana en käynyt kuin muutaman kerran hätäisesti uimassa, ja aina vesi oli kylmää. Tai jääkylmää... Nyt olemme tällä matkalla olleet uimarannalla jo kahtena päivän ja sää näyttää siltä, että tänäänkin tulee helteinen ja aurinkoinen päivä ja pääsemme vielä ainakin tämän yhden kerran uimaan lämpimään Välimeren veteen. Tarkalleen ottaen Adrianmeren veteen. Syömme aamiaisen hotellissa, pakkaamme reppumme, kuittaamme itsemme ulos hotellista ja olemme taas valmiita jatkamaan matkaa. Olemme taas matkalla eteenpäin reppuinemme. Hotellimme Locanda Antico Fiore jää hyvällä mieleemme; tätä uskaltaisin suositella ainakin sellaisille, jotka tykkäävät vanhoista rakennuksista ja hieman erilaisesta majoituksesta.

Kävelemme kujia pitkin lähimmälle vaporetto-laiturille ja lähdemme Canal Grandea pitkin kohti Pyhän Markuksen aukiota ja siitä edelleen kohti parin kilometrin päässä olevaa Lidon saarta. En ole koskaan osannut ajatella Venetsiaa rantalomakohteena, vaikka tosiasiassahan täällä on upeat hiekkarannat lyhyen vaporetto-matkan päässä keskustasta. Saavumme Lidon saaren melko isoon vesibussisatamaan ja lähdemme kävelemään saaren poikki juurikaan tietämättä minne olemme menossa. Olen jo kokonaan unohtanut, että saimme hotellista ensimmäisenä päivänä oikein hyvän Venetsian kartan. Lähdemme kävelemään noin kilometrin leveän saaren poikki kohti rantaa. Pituutta saarella on peräti 12 kilometriä ja me olemme jotakuinkin saaren keskiosassa. Täällä on jopa aivan tavallisia autoteitä ja myös jonkinlainen paikallisbussiliikenne. Poikkeamme matkan varrella hakemaan taas lisää vettä ja käymme juomassa baarin tiskillä kahvit.

Tullessamme Lidoon olin miettinyt minne pääsisimme helposti uimaan. Odotan edessä olevan taas Italian tyyliin maksullisen aurinkovarjoviidakon, jonka väleistä ei tahdo löytää vapaata, tyhjää tilaa vaikka kuinka etsisi. Olen jo varautunut maksamaan pikkuisen tuoleista ja varjosta, mutta yllätyksekseni tulemme suoraan isolle, yleiselle uimarannalle. Suoraan vesibussisatamasta tulevan tien päässä on iso ilmainen uimaranta, jonka yhteydessä on vessat ja suihkut sekä kahvila ja ravintola. Tullessamme rannalle siellä on vielä todella hyvin tilaa, mutta koko ajan lisää ihmisiä virtaa rannalle. Ahdasta siellä kuitenkaan ole koko aamupäivän aikana ja ranta on oikein hyvä. Ainoa miinuspuoli rannalla on kaupustelu. Italiassa saa kai pian jo aivan kaikkialla olla varautunut näihin kapustelijoihin, jotka yrittävät tuhanteen kertaan tyrkyttää limsaa ja kookoksen paloja, huiveja, pyyhkeitä, aurinkolaseja, leluja ja milloin mitäkin. Minua se ärsyttää melko tavalla ja kaiken lisäksi lähes kaikki kaupustelijat ovat laittomilla asioilla, myymässä laitonta krääsää, josta kukaan ei maksa veroja ja osa kaupustelijoistakin lienee Italiassa ja EU:n alueella ilman lupaa.

En kuitenkaan anna kaupustelijoiden häiritä itseäni, enkä pilata päivää. Viivymme rannalla kolmisen tuntia. Istuskelemme ja makailemme hiekalla ja käymme monta kertaa uimassa. Välillä teemme yksin pieniä kävelyretkiä toisen jäädessä vahtimaan koko matkassa olevaa omaisuuttamme. Mereltä tulee rantaan isoja aaltoja ja ne keinuttelevat mukavasti uimareita. Vesi on täälläkin lämmintä ja suolaista. Ei ehkä kuitenkaan aivan niin suolaista kuin Senigalliassa, kauempana etelässä. Täällä törmäämme vedessä ensimmäistä kertaa koko matkan aikana myös pariin suomalaiseen. Saatuamme tarpeeksi auringosta ja uimisesta alamme tehdä lähtöä. Käymme vuorotellen suihkussa ja vaihtamassa vaatteemme pukukopeissa rannan uloskäynnin luona. Suihkupoletista peritään pieni maksu, mutta se ei haittaa, koska saamme peseytyä suihkussa ja vaihtaa rauhassa vaatteemme.

Kuivateltuamme hetken uimahousujamme nostamme reput selkäämme ja lähdemme kävelemään kohti vesibussilaituria. Ostamme matkalla kadun varrella olevan baarin tiskiltä syömistä ja syömme lämmitetyt leipämme läheisellä penkillä. Kyllä ruoka italiassa on vaan yksi niitä parhaita asioita; sellainen asia, josta ei tällä tavalla Suomessa voisi edes uneksia. Kadun varrelta baarista ostetut leivätkin ovat aivan erinomaisia. Pian meidän on aika jättää hyvästit Venetsialle ja jatkaa matkaamme Bolognaan, mutta tänäänkään meillä ei ole minkäänlaista ennalta suunniteltua aikataulua. Junia lähtee Bolognaan niin tiehein välein, että emme edes vaivaudu vielä katsomaan aikataulua. Lido, aivan kuten koko Venetsia on ollut matkan parasta antia ja toisaalta on hieman harmi lähteä täältä jo nyt, mutta edessä on vielä pysähdys Bolognassa ja sitten kokonainen viikonloppu Roomassa.

Auringon paistaessa edelleen kuumana korkealta taivaalta lähdemme vesibussilla takaisin San Marcon ja keskustan suuntaan. Meillä on ajatuksena kävellä vielä Rialton sillalta vajaan kahden kilometrin matka Santa Lucian rautatieasemalle. Jäämme kuitenkin vesibussista pois jo paljon ennen Rialton siltaa ja kävelemme vielä pätkän San Marcon puolella. Sillan yli päästyämme kävelemme San Polon ja Santa Grocen kaupunginosien halki. Vähän kuin jäähyväisiksi meidän on pakko päästä vielä kerran kävelemään kapeita (ja erittäin kapeita) kujia pitkin kanaalien yli ja vielä kerran meidän on päästävä vähän harhailemaan sokkeloisissa kortteleissa. Aika monta käännöstä näiden kujien kulmissa on tämän parin vuorokauden aikana tehty... Nyt suunnistusta tosin helpottavat tasaisin välein talojen seiniin maalatut nuolet, jotka osoittavat tietä Santa Lucian suuntaan.

Päästyämme asemalle teemme taas yhden vesitäydennyksen ja menemme sitten katsomaan asemalle lähtevien junien aikatauluja. Pienet tekniset ongelmat tekevät lippujen ostamisesta hieman haastellista, mutta lopulta saamme ostettua automaatista liput noin puolen tunnin päästä lähtevään Frecciargento-junaan, jolla matka Bolognaan kestää reilun tunnin. Italiassa lippuautomaatit ovat selkeitä ja helppokäyttöisiä ja niiden edessä ei tarvitse kyykistellä, kuten Suomessa, mutta kun yrittää ostaa kahta lippua vierekkäisille paikoille... Se onnistuu kyllä, mutta vieläkään, ostettuani jo monet liput, en ymmärrä täysin koneen logiikkaa. Meille jää aikaa niin, että ehdimme kävellä rauhassa lähtölaiturille ja junaan ja pian olemmekin jo matkalla kohti seuraavaa kaupunkia. Näissä junissa lipun hintaan kuuluu tietty istumapaikka ja nytkin saamme olla omassa rauhassamme neljän penkin ryhmässä. Rantapäivästä hieman väsyneinä nuokumme junan penkeillä reilun tunnin matkan Bolognaan.

Saapuessamme Bolognaan olemme molemmat hieman väsyneitä ja nälkäisiä ja se näkyy myös tunnelmassa... Kävelemme reilun kilometrin matkan kohti Bolognan ydinkeskustaa ja löydämme vaivatta hotellimme. Matkalla olisi jo jonkun verran katseltavaa, mutta nyt emme jaksa jäädä ihmettelemään taloja tai patsaita vaan suuntaamme hieman hiljaisissa tunnelmissa kohti hotellia. Kävelemme leveää katua, joka näyttää olevan kokonaan suljettu liikenteeltä. Kadulla kävelee jonkin verrabn ihmsiä, mutta aika hiljaiselta noinkin iso kaupunki tänään näyttää. Jo matkalla hotellille huomaan, kuinka täällä on lähes kaikkialla talojen seinustan alla käytävät, niin että jalkakäytävät ovat joka paikassa suojassa katon alla. Luin matkaoppaastani, että näitä käytäviä on täällä kymmeniä kilometrejä. Aika kätevää minun mielestäni: kaikkialla voi kulkea suojassa sateelta (tai auringolta), eikä juuri missään ole tarvetta sateenvarjolle.

Olen varannut edullisen hotellin, joka lähellä juna-asemaa ja lähellä keskustaa. Myös Bolognasta onnistuin löytämään hotellin, joka on halpa ja vanhassa rakennuksessa. Noiden seikkojen lisäksi lähtöä upeasta Venetsista helpottaa sekin, että hotellin takana kulkee ikivanha kanaali, joka muistuttaa hyvinkin paljon Venetsian kanaaleja. Hotellimme nimikin viittaa tuohon kanaaliin: Zanhotel Il Canale. Kirjaudumme sisään hotelliin, mutta huoneessa meitä odottaakin pieni yllätys: ensimmäiseksi kiinnitän huomiota lattialla oleviin roskiin, yöpöydällä oleviin, ilmeisesti edellisen asiakkaan papereihin ja nurkassa lojuviin farkkuihin! Pian poikani kyselee vessassa, että eikö täällä ole lainkaan puhtaita pyyhkeitä. Ensin arvelen, että meille on annattu väärä huone. Huone, jossa asuukin jo joku. Sitten arvelen, että huoneeseen on tehty tuplabuukkaus. Sitten alan uskoa, että huone vaan on jäänyt siivoamatta ja edelliselle asukkaalle on tullut kiireinen lähtö. Sängyt on pedattu siististi, mutta kaikki muu saa epäilykseni heräämään ja vilkaisen peittojen alle: molemmissa sängyissä ilmiselvästi edellisen asukkaan ryppyiset lakanat. Tutkiessamme huonetta tarkemmin löydämme vielä paljon kaikenlaista mielenkiintoista, kuten lisää vaatteita, parin likaisia sukkia, papereita ja muuta unohdettua ja siivoamatta jäänyttä tavaraa ja roskaa.

Marssimme siis hissiin ja minun verenpaineeni laskee hissimatkan aikana sen verran, että saan esitettyä ongelmat vastaanottovirkailijalle tiukasti, mutta kohteliaasti. Mietimme hetken jatkotoimenpiteitä ja kyselen mahdollisuuksista saada joku siivoamaan huone, mutta se ei kuulemma enää onnistu näin myöhään illalla. Hotellissa sattuu onneksi olemaan vielä yksi vapaa huone ja me käymme poikani kanssa tarkastamassa sen. Huone osoittautuu oikein siistiksi ja mukavaksi, vuoteissa on puhtaat lakanat, vessassa puhtaat pyyhkeet ja molemmille on oma sänky. Vaihdamme siis tähän huoneeseen ja tämä pieni hässäkkä päättyy siihen, että olemme tyytyväisiä ja voimme hymyillen palauttaa ensimmäisen huoneemme avaimen vastaaottotiskille.

Käymme tekemässä vielä kävelykierroksen kaupungin vanhassa keskustassa. Olemme hieman yllättyneitä siitä, että koko iso kaupunki vaikuttaa autiolta ja tyhjältä. Valtavan leveät pääkadut on suljettu liikenteeltä jalankulkijoita varten, mutta ihmisiä on kuitenkin liikkeellä todella vähän. Kauppojen ovet on suljettu ja jopa suurin osa ravintoloista ja baareista on suljettu. Molemmilla on kova nälkä ja nyt ruoan löytäminen ei näköjään olekaan ihan helppoa. Kiertelemme pitkään autioilla kaduilla ja kujilla ja sitten muistan, että Rooman lähellä oleva serkkuni olikin tainnut kertoa, että tänään on kansallinen Suomen juhannusta vastaava juhlapäivä ja se taas saattaa olla syy siihen, että missään ei näy ihmisiä. Löydämme lopulta ruokapaikan, tai oikeastaann useammankin, mutta löydämme yhden, joka on molempien mielestä sopiva tälle illalle. Syömme ulkoterassilla kadun varressa aivan loistavan valikoiman erilaisilla päällysteillä maustettuja bruschtetta-leipiä ja pääruoka on molemmille selvä jo ilman ruokalistaakin: Bolognassa kun ollaan, on meille nyt ainoa vaihtoehto Pasta Bolognese.

Illallisen jälkeen molemmilla on jo paljon parempi mieli ja kävelemme vielä kierroksen keskustassa. Kävelemme pariinkiin kertaan Piazza del Nettunon läpi. Ihailemma valtavia, vanhoja rakennuksia ja suurta kirkkoa, joka ikävä kyllä juuri nyt on rakennustelineiden peitossa. Muistan lukeneeni jostain, että tuosta jättikirkosta oli tarkoitus tulla vatikaanin Pietarinkirkon haastaja niin koossa kuin loistokkuudessankin, mutta jossain vaiheessa rakennustöitä rahoja alettiinkkin kohdentaa jonnekin muualle. Piazza del Nettunolla on myös hieno Neptunuksen patsas ja täällä on jopa jonkin verran ihmisiäkin. Parin korttelin päässä on se, mitä on jäljellä Bolognan vanhoista torneista. Keskiajalla kaupungissa oli toistasataa tornia ja eri suvut kilpailivat tornien korkeudella ja komeudella. Vain muutama niistä on säilynyt ja kuuluisin pari on tässä aivan keskustassa: Due Torre. Molemmat tornit ovat korkeita, toinen todella korkea ja molemmat tornit ovat myös huomattavan paljon vinossa.

Kävelemme vielä autioita syrjäkujia pitkin. Kuljemme pimeissä katukäytävissä ja kierrämme myös korttelit hotellimme ympärillä. Ja kuten usein on tapana sattua: etsimme alkuillasta pitkään sopivaa ruokapaikkaa ja nyt huomaamme, että aivan hotellin lähellä toisessa suunnassa olisi ollut vaikka kuinka monta mukavaa ruokapaikkaa. Tämä suuri yliopistokaupunki ei ole tehnyt meihin mitään suurta vaikutusta, mutta Venetsian jälkeen se saattaakin kyllä ollakin vaikea tehtävä. Kaupungissa on kyllä paljon kaikenlaista vanhaa ja suurta ja paikoitellen se on ihan kauniskin, mutta paljon kauniimpiakin kaupunkeja Italiassa on. Olen kuitenkin tyytyväinen; nyt tämäkin on nähty ja tiedän missä ja millainen kaupunki Bologna on. Meille juuri sopiva aika täällä on tämä yksi ilta ja seuraava aamupäivä. Käymme siis nukkumaan ja suunnittelemme seuraavana aamuna tekevämme vielä pienen kierroksen valoisalla ja sittten onkin aika jatkaa matkantekoa ja palata lähtöpisteeseen. Ehkä me molemmat odotamme jo Roomaan pääsyä.

Valokuvat: torstai 15.8.2013

(6) 14.8. Muranon lasia ja venetsialaisia naamioita

6. päivä, keskiviikko 14.8.2013

Sateinen aamu Venetsiassa. Toivon, ettei tämä sade jatku kauaa, ettei koko kaupunki vajoa veden alle... Onneksi säätiedotus kertoo, että sateen pitäisi loppua aamupäivän aikana. Meillä ei siis ole tänään mitään kiirettä aamupalamme kanssa, vaan voimme rauhassa nauttia vaatimattoman, mutta hyvän aamiaisemme hotellin pienessä aamiaishuoneessa. Koko tässä pienessä hotellissa ei ole kuin kahdeksan huonetta ja meidän kanaalin puolella olevan huoneemme ovi aukeaa suoraan aamiaishuoneen ja vastaanottohuoneen yhdistelmänä toimivaan aulaan. Huoneessa on vain muutama pöytä ja aamiaisen tarjoilee "sisäkkö" jokaiselle erikseen. Saamme eteemme cappuccinot, mehua, sämpylää, leikkeleitä ja jogurtit. Minä luokittelisin tämän hotellin oikeastaan bed & breakfast- majataloksi, mutta pelkästään positiivisessa merkityksessä. Itse rakennus on todella vanha ja tyylikkäästi rapistunut ja kuitenkin sisältä siisti ja hyväkuntoinen. Huoneemme on iso ja todella viihtyisä ja hotelli on muutenkin kaikin puolin oikein mukava ja kodikas.

Aamupäivällä teemme vain lyhyen kävelyretken ruokakauppaan, jonka löysimme edellisenä iltana melko läheltä hotelliamme. Ulkona sataa jonkin verran ja meillä on mukanamme vain yksi sateenvarjo. Vaikka yleensä kartan kaikkia katukaupustelijoita, enkä osta heiltä yhtään mitään tai edes vilkaise mitään krääsää, mitä he (laittomasti) yrittävät ihmisille tyrkyttää, niin tällä kertaa ostan kuitenkin meille viidellä eurolla toisen sateenvarjon. Tuokin ostos tosin osoittautuu pian täysin turhaksi, koska sade hellittää jo kun kävelemme kaupasta takaisin hotellille ja lakkaa kokonaan sillä aikaa kun syömme eväitämme hotellihuoneessa. Tämä aamupäivä on mennyt todella leppoisissa tunnelmissa, pääosin omassa viihtyisässä hotellihuoneessamme ja, mutta ei tänne ole tultu vain hotellissa makailemaan ja niinpä iltapäivän puolella lähdemmekin sitten liikkeelle heti kun mahdollista.

Kävelemme aluksi San Marcon alueen kortteleissa ja käymme vilkaisemassa Canal Granden rannalla. Rannalla päätämme lähteä Accademian sillan kautta toiselle puolelle isoa kanaalia, Dorsoduron alueelle. Tuolla toisella saarella kivat kanavia ja kapeita kujia täynnä olevat maisemat jatkuvat. Kujien varrella on pastellin sävyisiä taloja ja rapistuneita harmaita taloja, aivan kuten kaikkialla Venetsiassa. Sieltä täältä tiilet pilkottavat rappauksen alta ja viehättävien ikkunaluukkujen maalit rapisevat. Monista taloista näkee, kuinka ne ovat vajonneet jonkin verran syvemmälle veteen vuosisatojen kuluessa. Kävelemme alueen läpi Santa Maria della Saluten mahtavalle kirkolle ja aivan Dorsoduron päähän asti. Sitten päätämme lähteä taas ajelemaan vesibussilla jonnekin.

Vaporetto vie meidät Canal Grandea pitkin hotellimme ja Ponte di Rialton ohi ja edelleen Santa Lucian aseman ohi. Piazza Roman pysäkillä vaihdamme vaporettoa ja päätämme lähteä katsomaan joko St Michelen hautausmaasaarta tai Muranon saarta. Vesibussi kulkee kapean kanavan kautta Cannaregion laidalle ja sieltä Cimitero St Michelen kautta Muranoon ja me päätämme jatkaa matkaa Muranoon asti. Suunnittelemme Muranon kierroksemme niin, että jäämme pois vesibussista ensimmäisellä pysäkillä ja kiertelemme kaupungin läpi jollekin toiselle pysäkille. Murano osoittautuu sekin oikein mukavaksi paikaksi ja sitä kuuluisaa "Muranon lasia" on myytävänä kaikkialla. Täällä suurin osa putiikeista on keskittynyt lasin myyntiin. Ihastelemme ikkunoissa jos jonkinlaisia lasiesineitä ja yhdessä kaupassa käymme tekemässä pieniä ja edullisia ostoksia. Kävelyretkemme kestää ehkä tunnin verran ja saavuttuamme Muranon halki kulkevan ison kanavan rantaan päätämme jatkaa matkaa eteenpäin. Pienen odottelun jälkeen olemme taas vesibussissa, joka lähtee viemään meitä Muranon majakan ja St Michelen kautta takaisin Cannaregion suuntaan ja siitä edelleen pitkän kierroksen kautta lähemmäksi keskustaa.

Jäämme taas pois täysin sattumanvaraisessa paikassa Sant Elenan alueella. Täältä on vielä noin kahden kilometrin matka Pyhän Markuksen aukiolle, mutta päätämme kulkea tämän pätkän jalan. Venetsia on minulla aivan samanlainen kuin Rooma (tai New York): jaksaisin vaeltaa ympäri näitä kujia uudestaan ja uudestaan, varmasti loputtomiin... Minun housuni ovat hieman märät, koska vesibussin takana olevaan ulkotilaan roiskui aika reippaasti vettä kun olimme avoimemmalla vesialueella, mutta nyt niitä on hyvä kuivatella taas todella lämpimäksi muuttuneessa säässä. Sant Elenen alue vaikuttaa paikallisten asukkaiden asuinalueelta. Täällä ei juurikaan liiku turisteilta näyttäviä ihmisiä, eikä kuule muita kieliä kuin italiaa. Pysähdymme vähäksi aikaa puistoon, jossa on kuntoilutelineitä ja poikani käy hämmästyttämässä paikallisia lapsia leuanvedoillaan... Puistosta jatkamme rauhallista kävelyä kohti keskustaa ja poikkeamme taas kerran yhdessä baarissa juomassa tiskillä espressot. Tämä alue jää mieleen hyvin rauhallisena, viihtyisänä ja oikeastaan kaiketi aika tavallisena italialaisena asuinalueena. Mukava paikka kävellä ilman keskustan hälinää.

Aamupäivän joutenolon jälkeen päivä on mennyt todella nopeasti ja saapuessamme keskustaan alkaa olla jo ilta. Kävelemme rantaa pitkin aivan Pyhän Markuksen kirkolle asti ja alamme katsella sopivaa ruokapaikkaa. Molemmilla on jo aika kova nälkä, mutta molemmille mieleistä paikkaa ei nyt aivan heti löydy. Ilta on kaunis ja lämmin ja siinä mielessä meille sopii vielä pieni kävely, eikä meillä ole kiirettä. Kierrämme vielä muutamien kujien kautta ja saavumme muutaman monen mutkan kautta Rialton sillalle, joka on taas melkolailla ylikansoitettu. Niin kuin se on kai melkein aina. Kävelemme sillan yli ja menemme katsomaan Canal Granden rannalla olevia ravintoloita. Vaikka turistioppaat varoittavatkin nähtävyyksien lähellä olevista kalliista ruokapaikoista, niin olen jo monesti todennut sen varoituksen lähes perättömäksi ja niin käy tälläkin kerralla. Hintataso rantaterasseilla on ihan kohtuullinen ja päätämme valita jonkun monista rannan ravintoloista. Ohitamme pari paikkaa alkupäässä ja valitsemme ravintolan, joka näyttää henkilökuntaa myöten italialaiselta.

Pääsemme istumaan ulos kanavan varteen ja alamme selailla ruokalistaa. Tulemme molemmat toimeen italian kieleiselläkin ruokalistalla, vaikka monissa paikoissa saatavilla on myös englannin kieliset ruokalistat. Ruokalistaa selaillessani muistan toisen turistioppaiden varoituksen: "Älkää syökö missään menu turisticoa..." ja muistaessani sen, päätän ihan uhallakin kokeilla... Olen kerran syönyt Pariisissa tuollaisen turistimenuun ja ainakin se oli aivan loistava. Pienellä rahalla sai oikein hyvä kolmen ruokalajin aterian. Tilaamme molemmat hieman erilaiset "menu turisticot" ja olemme ihan tyytyväisiä ruokaamme. Taas ihan kohtuurahalla ihan kohtuullista ruokaa ja annoksetkin ovat riittävän isot. Lasillinen Proseccoa kruunaa tämän myöhäisen päivällisen tai oikeastaan illallisen.

Kiertelemme vielä jonkin aikaa ison kanaalin rantoja ja poikkeamme parissa pienessä myymälässä. Yhdestä niistä ostamme parin euron hintaisia naamioiden aihioita, jotka voi sitten joskus maalata ja koristella mielensä mukaan. Naamiot ovat vain halpoja muovinaamioita, mutta se sopii meille hyvin; nuo muovinaamiot saattavat säilyä ahtaissa repuissamme ehjinä kotiin asti. Pysähdymme vielä lähellä hotelliamme olevan piazzan laidalla syömässä pienen jälkiruoan. Istumme tällä kertaa kahvilan ulkoterassille piazzan laidalle ja minä syön taas yhden loistavan jogurttijäätelöannoksen ja poikani ottaa kahvia ja juustokakkua. Vatsat täynnä ja kävelystä ja kulkemisesta mukavalla tavalla väsyneinä kävelemme muutaman korttelin päähän hotellille ja käymme nukkumaan. Ennen nukkumaan menoa katselen vielä jonkin aikaa avonaisesta ikkunasta vastapäätä olevaa rähjäistä ja hylätyn näköistä taloa sekä vettä talojen välissä, ikkunoiden alapuolella olevassa kanaalissa. Kuuntelen veden loisketta ja mietin hetken, millaista elämä täällä on ollut pari sataa vuotta sitten. Mitä kaikkea tämäkin rakennus ja meidän huoneemme on jo ehtinytkään elämänsä aika nähdä. Canal Grande näkyy kanaalin toisessa päässä ja silloin tällöin ohi vilahtelee moottoriveneitä ja gondoleja. Suljen ikkunan, ettei aamulla alkava tavaraliikenne kanaalissa herättäisi meitä liian aikaisin.


Valokuvat: keskiviikko 14.8.2013

(5) 13.8. Mereen vajoavan kaupungin kujat

5. päivä, tiistai 13.8.2013

Tänään matka jatkuu taas eteenpäin. Yhä vaan ylemmäs pohjoiseen ja sitten vähän itään. San Marino on nähty ja Riminillä ei ole edes niin väliä... Rimini on epäitalialaisin ja tylsin tämän maan kapunkin, missä olen ikinä käynyt. Silti tämäkin oli ihan kiva nähdä ja pienen rantaloman täällä ehkä voisi viettää, vaikka siihen täältä löytyy kyllä kymmeniä tai satoja paljon hienompiakin paikkoja. Yhteys Riminiltä San Marinoon on kuitenkin niin näppärä, että pidän tätäkin paikkaa onnistuneena valintana. Käymme heti herättyämme hotellihuoneen hintaan kuuluvalla aamiaisella ja aivan kuten edellisessä paikassa opimme pyytämään kupilliset cappuccinoa, opimme täällä toisena päivänä tilaamaan tarjoilijalta munakkaat. Tämän matkan kaksi ensimmäistä hotellia ovat olleet ihan kelvollisia, eikä niissä ole ollut mitään valittamista. Ei liian kalliita, eikä liian hienoja. Juuri meille sopivia. Molemmissa hotelleissa on ollut buffet-aamiainen ja sekin on ollut ihan kelvollinen ja sen avulla on jaksanut olla aamupäivät liikkeellä.

Lähdemme jo melko aikaisin aamupäivällä kävelemään kohti rautatieasemaa. Saan hotellin vastaanotosta kartan ja sen avulla suunnistamme reppuinemme asemalle. Aloitamme matkamme taas hakemalla lähikaupasta muutaman pullollisen vettä ja jotain pientä evästä. Kuplivaa frizzante-vettä tällä reissulla on kulunut jo varmasti muutama ämpärillinen; yhdelläkään reissulla koko elämäni aikana en ole juonut näin paljon kuin täällä. Ja hyvä niin: pitää juoda paljon kun on kuuma... Kuljemme aseman suuntaan isoa puiston läpi kulkevaa kävely- ja pyörätietä pitkin. Vajaan kahden kilometrin matka sujuu mukavasti, vaikka meillä onkin täpötäynnä olevat reput mukanamme. Sään puolesta tämäkään päivä ei ole mitenkään erilainen kuin aikaisemmat: jo aamupäivällä lämpötila ylittää hellerajan. Jälleen yksi aurinkoinen ja mukava päivä Italiassa on aluillaan.

Juna on Italiassa hyvä tapa matkustaa. Junaverkko on kohtuullisen kattava ja junia kulkee tihein välein. Regionale-junilla matkustaminen on lisäksi todella edullista. Me matkustamme tänään ensin tavallisella junalla Bolognaan ja sieltä jatkamme nopealla Frecciargento-junalla Venetsiaan. Senigallian festarien lisäksi olen tältä matkalta odottanut juuri tätä: vierailua Venetsiaan. Nämä valko-vihreät regionale-junat ovat tuttuja jo vuosien takaa useammaltakin matkalta, mutta varsinkin tällä reissulla nämä ovat tulleet todella tutuiksi. Junassa on taas niin hyvin tilaa, että saamme istua keskenämme neljän penkin ryhmässä. Katselemme ikkunan ohi vilahtavia pieniä kaupunkeja ja kyliä, viljapeltoja, Po-joen alavia maisemia ja kauempana näkyviä Apenniinien vuoria. Saavuttuamme Bolognaan meillä on niin paljon aikaa seuraavan junan lähtöön, että ehdimme juoda kahvit aseman baarissa.

Hienossa ja nopeassa Frecciargento-junassa alan vertailla tämän junan ja suomalaisen junan katossa olevia monitoreja. Suomessa junien monitorit ovat suurimman osan ajasta mustina ja ainoastaan niiden alareunassa näkyy pienen pienellä valkoisella tekstillä kirjoitettu kellonaika tai junan nopeus. Italialaisissa junissa monitori kertoo näyttävästi nopeutta, seuraavan aseman sääennustetta sekä junan gps-paikkaa kartalla. Välissä on myös muita tiedotteita ja myös jokunen mainos. Ja nopeus junilla on myös aivan toista luokkaa täällä Italiassa: Frecciargento junan huippunopeus on noin 280km/h ja Frecciarossan peräti 350km/h. Aivan noin kovaa emme tänään kuitenkaan aja, koska raiteet Bolognan ja Venetsian välillä eivät ilmeisesti sitä salli.

Saavumme iltapäivällä Padovan kautta Venetsian saarille. Juna ylittää pitkän ja leveän rautatiesillan ja tuntuu kuin juna kulkisi ilmassa meren päällä. Pian tulemme Santa Lucian- asemalle, tämän rautatien päätepisteeseen. Päästyämme junasta haemme aseman lähellä olevasta pienestä putiikista täytetyt leivät ja jäämme Ganal Granden ylittävän sillan viereen syömään. Vieressä olevasta kioskista ostamme samalla myös vaporetto- eli vesibussiliput ja ostan meille molemmille kaksi vuorokautta voimassa olevan lipun, jolla saa ajella vaporetoilla niin paljon kuin haluaa. Santa Lucian aseman edestä lähtee useita vesibussilinjoja ja me kävelemme kauimmaiselle laiturille, josta lähtee linjan 2 vesibussi. Se pysähtyy lähes jokaisella asemalla Canal Granden varrella. Pääsemme vesibussin kyytiin ja lähdemme isoa kanaalia pitkin kohti hotelliamme. Vasemmalle jää Cannaregion kaupunginosa (kanavia ja vain kävelyyn soveltuvia kujia) ja oikealle Santa Grocen kaupunginosa (kanavia ja vain kävelyyn soveltuvia kujia). Upeita taloja. Värikkäitä taloja. Selvästi hieman veden alle vajonneita taloja... Ohitamme, tai  oikeastaan alitamme,  matkallamme yhden Venetsian kuuluisimmista maamerkeistä: Ponte di Rialton. Iso kanava kääntyy sen ali oikealle ja pian olemme paikassa, jonka läheltä meidän pitäisi löytää hotellimme.

Jäämme vaporeton kyydistä pois San Angelon pysäkillä ja lähdemme vaistonvaraisesti pienille kujille. Tiedämme hotellin olevan hyvin lähellä vesibussipysäkkiä, mutta silti sen löytäminen kapeiden kujien ja kanavien sokkelon keskeltä on yllättävän vaikeaa. Taaskaan meillä ei ole kunnollista kartaa, vaan annamme pään sisäisen kompassin ja jonkinlaisen Venetsian kartan muistikuvan johdattaa meitä. Kävelemme kapeaa kujaa poispäin Canal Granden rannasta. Käännymme vasemmalle. Sitten heti oikealle. Ja taas oikealle. Pian olemme jossain, emmekä oikein tiedä missä... Tulemme kapealle, pienen kanavan yli menevälle sillalle ja kuljemme edelleen eteenpäin, kunnes toteamme olevamme liian kaukana. Palaamme takaisin kävelysiltaa ja käännymme heti vasemmalle, taas uudelle kapealle kujalle. Uskoen olevamme oikeassa paikassa kävelemme kujaa eteenpäin (ohi hotellin oven, sitä huomaamatta), tulemme umpikujaan ja palaamme takaisin (taas ohi hotellin oven, sitä huomaamatta, ja tämä kaikki näkyy myös videolla). Palaamme mutkitellen takaisin vaporetto-pysäkille ja otamme sieltä uudelleen vauhtia... Jonkin aikaa kujia mittailtuamme tulemme uudestaan umpikujaan päättyvälle kadulle ja ihmettelemme hymyillen kateissa olevaa hotellia, kun poikani huomaa pienen messinkilaatan kujalla olevassa ovessa: "Locanda Antico Fiore". Olemme perillä!

Hotelli on hieno! Tai ehkä parempi sana voisi olla vaikka ihana tai sympaattinen. Voisi sitä varmaan sanoa vaikka söpöksikin. Tai ehkä hieman boheemiksi. Aitoa Venetsiaa se ainakin on ja pidän siitä ensi silmäyksellä. Hotellin toinen seinä on kapean kanaalin reunalla ja alhaalla on lasiovi myös suoraan kanaaliin. Rakennus on varmasti satoja vuosia vanha ja sen harmaan ulkoseinän rappaus on rapissut jo kauan sitten suureksi osaksi irti. Talossa on ikivanhat, kuluneet ikkunaluukut ja se on kaikinpuolin melko "kulahtaneen" näköinen. Eli kun kyseessä on Venetsia, se on aivan mahtava! Juuri sitä mitä halusinkin. Sisältä tämä pieni hotelli on todella siisti ja hyvässä kunnossa. Kovin suuria matkalaukkuja en tosin suosittele ottamaan mukaan, koska kapeat ja jyrkät portaat nousevat suoraan eteisaulasta kaksi kerrosta ylöspäin. Kolmannessa kerroksessa on pienen pieni vastaanotto ja samassa tilassa pieni aamiaishuone. Meidän viihtyisään, vanhalla tyylillä sisutettuun huoneeseemme menee ovi suoraan aamiaishuoneesta.

Päästyämme huoneeseemme jätämme vain reppumme ja vaihdamme pikaisesti kuulumisia Suomeen puhelimen ja netin välityksellä. Tässä hotellissa on iästään huolimatta tähän astisista ehdottomasti nopein nettiyhteys. Kurkistelemme tietenkin myös huoneemme ikkunoista kanavaan, joka loiskuttelee suoraan alapuolellamme. Lähdemme kuitenkin pian takaisin ulos ja lähdemme kävelemään aluksi San Marcon alueen länsireunalle. Teemme melko pitkän kävelykierroksen kymmenien kanavien yli, kulkien ristiin rastiin kujia, jotka ovat paikoin niin kapeita, että vastaantulijaa pitää väistää. Pysähdymme välillä juomaan espressot baarin tiskille ja jatkamme taas matkaa. Käymme katsomassa myös "pakolliset" turistikohteet: Pyhän Markuksen aukion ja kirkon, Campanilen tornin ja Palazzo Ducalen sekä muut aukion laidoilla olevat rakennukset.

Kuljemme herttuoiden palatsin takaa ja pysähdymme pienelle sillalle katselemaan toista siltaa. Tuo silta on Ponte dei Sospiri, Huokausten silta ja siinä on minun mielestäni jotain kiehtovaa. Se on silta, jota pitkin vangit ovat joskus aikoja sitten kulkeneet vankilaan kanavan toisella puolella ja nähneet viimeisen kerran päivänvalon katetun sillan ikkunoista. Olemme vuosia sitten käyneet Palazzon Ducalen sisällä ja kävelleet itsekin Huokasten siltaa vankilan puolelle, mutta tällä kertaa tyydymme katselemaan sitä vain ulkopuolelta. Tällä matkalla emme muutenkaan juurikaan käy museoissa tai muissa nähtävyyksissä sisällä, vaan nautimme harhailuista kaupunkien kaduilla ja kujilla ja vietämme rentoa aikaa kulkien minne sattuu milloinkin huvittamaan. Nyt jatkamme matkaa rantaan ja siitä edelleen takaisin San Marcon alueen länsiosiin ja käymme pizzalla erään aukion laidalla olevalla terassilla. Syötyämme jatkamme taas matkaa ja ylitämme lopulta Canal Granden Accademian puista siltaa pitkin.

Tästä alkaa yksi matkan hienoimmista hetkistä. Senigallian festarien jälkeen toinen tämän matkan huippujuttu on illan vaporetto-ajelu ja harhailu jossakin Cannaregion autioilla ja hämärillä kujilla. Lähdemme Accademian pysäkiltä pitkälle vaporetto-ajelulle, joka vie meidät ensin takaisin Piazza San Marcon rantaan ja siitä kauemmas Giudeccan saarelle. Vaporeton lähtiessä eteenpäin Giudeccan laiturista ilta alkaa hämärtyä ja Venetsian keskustan valot näkyvät veden takana. Kaupungin päällä on hieno valkoreunainen, paksu pilvimatto ja sen päällä on toinen pilvi, jonka sisällä salamat välähtelevät taukoamatta. Ilma on kostea ja lämmin ja tuijotamme vesibussin ikkunasta kaunista Venetsiaa ja sen takana taivaalla salamoivaa taivasta. Vesibussi kiertää Venetsian sataman ja Tronchetton kaupunginosan kautta Canal Grandelle, Piazza Romalle ja Santa Lucian asemalle. Me siirrymme jossain vaiheessa ulos, kun ihmisiä jää matkan varrella oleville pysäkeille. Seuraavaksi vaporetto ajaa pientä kanavaa pitkin avoimemmille vesille saarien pohjoispuolelle ja lähtee kiertämään keskustaa.

Jossain kauimmaisessa pisteessä, Cannaregion kaupunginosassa jäämme hetken mielijohteesta pois vesibussista. Yö on jo täysin pimentynyt ja olemme aivan keskustaan verrattuna hyvin hiljaisessa kaupunginosassa. Osa rannan ravintoloista sulkee jo oviaan ja me käymme ostamassa taas lisää vettä yhdestä baarista, jota sitäkin ollaan jo siivoamassa. Lähdemme rannasta kaupungin suuntaan ja nyt olemme todella kapeilla ja mutkittelevilla kujilla, joilla emme näe juuri ketään muita ihmisiä. Valaistus on hämärä, ikkunat ovat pimeinä ja jokaisen kulman takaa löytyy aina uusi kapea kuja tai kaksi. Kävelemme eteenpäin kääntyillen sinne tänne ja lopulta meitä alkaa naurattaa se hassu tunne, että tämä on aivan kävelisi jossain valtavassa labyrintissä, josta ei ole ulospääsyä. Lopulta tulemme aukiolle, jossa yksinäinen ravintola terasseineen loistaa valoa yöhön ja sen jälkeen olemmekin jo muutaman kujan ja kanavan ylityksen jälkeen ihmisten ilmoilla.

Olemme taas kulkeneet ilman karttaa tai tarkkaa suuntaa, ottaen tavoitteeksi päästä vain jotakuinkin jonnekin keskustan alueelle. Emme ole eksyneet ja suunta on ollut kaikista kymmenistä mutkista ja käännöksistä huolimatta hyvä, sillä tulemme aivan Rialton sillan viereen. Vietämme vielä hetken aikaa sillan lähellä ja käymme sen toisella puolella ennen kuin jatkamme eteenpäin; Canal Granden rantaa pitkin hotellin suuntaan. Takana on mukava ja rauhallinen kilometrien ja kilometrien kävelyretki ja pitkä ajelu vesibussilla. Takana on todella hieno päivä ja ilta Venetsiassa.


"... out of the wave her structures rise, as from the stroke of the Enchanter's wand..." (Lord Byron)

Valokuvat: tiistai 13.8.2013