Plan F... Miten tästä eteenpäin?

Plan F... Sillä nimellä itse kutsuin asunnon hankkimista ulkomailta silloin, kun en halunnut kaikkien tietävän minun suunnitelmistani, mutta halusin silti kertoa, että jotain on tekeillä. Se oli "koodinimi" uudelle elämälleni. Salainen suunnitelmani. Pitkäaikainen haaveeni ja unelmani. Kauan suunniteltu irtiotto ja suunnanmuutos. Niin iso teko, että vielä tälläkään hetkellä en edes ymmärrä kuinka iso ja merkittävä muutos se oli ja tulee olemaan, enkä kai oikein vieläkään ymmärrä koko asiaa. Kaikki tuntui jotenkin niin itsestäänselvältä ja varmalta. Ihan kuin se olisi jotenkin kirjoitettu jo ennalta minun elämääni. Ja kuitenkin se oli valtava harppaus kohti jotain aivan uutta ja tuntematonta. Ja se kaikki on edelleen uutta ja tuntematonta. Se oli ehkä jonkinlainen minun elämäni Plan B, varasuunnitelma, uusi suunnitelma, uusi suunta, väistö takavasempaan ja pakopaikka, talven piilopaikka... Plan F, Plan Florida...

Plan F:n ensimmäinen vaihe on saavutettu ja toteutettu. Sen toteuttaminen kesti kauan ja jo ihan käytännön järjestelyt ja asian varmistuminen otti aikaa. Se on nyt kuitenkin hoidettu. Se on nyt kaikin puolin kunnossa ja asiat ovat järjestyksessä. Nyt edessä ovat tulevat vuodet ja niiden jälkeen ihan uutena aikakautena sen jälkeiset vuodet. Nyt vuorossa on (toivottavasti) rauhallinen ja pitkä toinen vaihe, josta kukaan ei vielä tiedä millainen se tulee olemaan. Sen jäkeinen aika onkin sitten vielä ihan oma lukunsa.

Lähes päivittäin joku kysyy minulta, mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmani USA:n ja asunnon suhteen. Lähes päivittäin saan vastata kysymykseen, olenko lähdössä pois Suomesta kokonaan ja loppuelämäkseni. Lähes päivittäin joku kysyy minulta koska olen jäämässä pois töistä ja mitä aion tehdä sitten. Ja mitä aion tehdä siihen asti ulkomaan asunnon suhteen. Tuleeko minusta kokonaan amerikkalainen. Olenko hankkimassa joskus omaa autoa, pitempää viisumia, sosiaaliturvatunnusta, green cardia, passia...

Ja joka kerta minun on vastattava, että minulla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa. Ei sitten ei niin minkäänlaista. Olen ehkä siinä(kin) mielessä muuttunut ihmisenä, että en enää niin tarkkaan suunnittele asioita, enkä vaadi, että tunnelin päässä olevan valon pitäisi olla kovin selkeä ja kirkas ja tulevaisuuden suunnitelmien pitäisi olla selkeitä ja tarkkoja. Kunhan nyt jotain on mietitty tulevan varallekin ja kunhan siellä tunnelin päässä edes jonkinlainen valonkajastus pilkottaa... USA:n ja muutenkin kaiken tulevan suhteen olen avoin kaikelle. Tai en nyt ehkä ihan kaikelle, mutta avoin kuitenkin. Minulla ei ole nyt ainakaan tällä hetkellä minkäänlaista tarkkaa suuntaa minnekään, enkä on ajatellut asioita kovin pitkälle myöskään USA:n suhteen. Vastaukseksi noihin moniin kysymyksiin kelvatkoon siis vanha klise: Aika näyttää...

Tällä hetkellä haluaisin, että voisin keskittää mahdollisimman paljon lomiani Suomen ankeaan, kylmään ja kurjaan talviaikaan ja viettää nyt vielä töissä ollessani suurimman osan vuosilomastani USA:ssa. Olen laskenut, että voisin oleskella siellä reilun kuukauden talvella ja silti minulle jäisi myös ihan reilu kesäloma. Tai sitten voisin pilkkoa lomailua ja menemistä vielä useampaan osaan. Siihen kun jään pois töistä on vielä pitkä aika (vaikka ammattini vuoksi tulenkin jäämään eläkkeelle jo todella nuorena), mutta aika kuluu nopeasti. Siitä tulevasta ajasta olen ajatellut, että silloin voisin ehkä olla USA:ssa enimmillään noin puoli vuotta kerrallaan; oikeastaan koko Suomen pahimman kauden marraskuusta vappuun. Mutta sekään ei ole mikään suunnitelma ja kaikki voi mennä ihan toisinkin. Toistaiseksi se on vielä kaukainen, utuinen ajatus.

Kokonaan tuskin tulen Suomea koskaan jättämään. Ainakin toistaiseksi vankka tunne on se, että haluan suomalaisena pysyä ja asua Suomessa. Varmasti jossain vaiheessa alan pikku hiljaa ottaa selvää Floridan ajokortista, kuuden kuukauden viisumista, sosiaaliturvatunnuksesta, green cardista, passista ja aivan kaikesta byrokratiasta ja alan ottaa selvää mikä on mahdollista ja mikä ei. Ja kuinka pitkän ajan ja kuinka kovan työn takana mikäkin asia on. Jotain olen jo ottanutkin selville, mutta paljon on vielä selvitettävää. Toistaiseksi millään vaan ei ole minkäänlaista kiirettä. Pärjään nyt hyvin viisumivapaudella ja yleisellä kolmen kuukauden maassaololuvalla ja tarvittaessa uskon saavani myös kuuden kuukauden viisumin. Mutta nyt kaikki on järjestyksessä juuri sen verran kuin lähivuosina pitääkin ja koska mitään suunnitelmia ja suuntaa ei ole, ei millään ole mitään kiirettä tai paniikkia.

Nyt eletään taas sitä aikaa vuodesta, kun töissä pitää tehdä tämän vuoden lomasuunnitelma. Minä aion nyt vaihtaa jonkin verran lomarahojani vapaaksi ja kun lasken kaikki lomat yhteen, voin olla tulevan vuoden aikana reilut kaksi kuukautta vapaalla. Näitä vapaita kun laittelen kalenteriin, saan kolme viikkoa kesälomaa ja tulevalle talvelle jää lomaa vielä reilusti yli kuukausi. Tässä siis jotain alustavaa suunnitelman tapaista: ensi talvena minulla on tarkoitus viettää pitkä aika USA:ssa. Kuitenkin olen varautunut myös hieman lyhyempään talvikauteen ja yhteen ylimääräiseen reissuun jossain vaiheessa kesällä tai syksyllä. Ja liikkuvia palikoita on minun yhtälöissäni vielä melkoisesti ja ehkäpä joissakin asioissa olen tunkemassa kolmion muotoista palikkaa pyöreään reikään... eli... Ei edelleenkään mitään tarkkaa suunnitelmaa, ei edes tälle vuodelle.

En tiedä miten minusta tuli tällainen. Se tapahtui osittain ihan huomaamatta. Osittain ihan pikku hiljaa vuosien aikana. Ja osittain se tapahtui selkeästi kaksi vuotta sitten kevättalvella tai ainakin se oli lopullinen sysäys aivan uuden tien valitsemiselle. Osittain se johtuu ikävä kyllä joistakin tämän maan asioista ja jopa ihmisistä, vaikkakin tämä minulle lähes sietämätön ilmasto on paljon suurempi syy. Ehkä osasyy on kuitenkin myös se, että olen kuitenkin aina ollut vähän levoton, vaikka olenkin itselleni ja muille yrittänyt muuta väittää.

Juuri nytkin haluaisin olla menossa jossakin. Tuntuu oudolta, kun pitkästä aikaa yhtäkään tulevaa reissua ei ole varmuudella tiedossa. Juuri nyt haluaisin kierrellä jossakin ja jäädä sen jälkeen joksikin aikaa omaan kotiin lämpimään ja aurinkoiseen Floridaan. Vaikka harhailla vaan edelleen yksin. Tai poikani kanssa. Tai isommalla seurueella. Miten vaan tai kaikkea vuorotellen. Pärjään maailmalla hyvin omillani ja olen jopa tyytyväinen kun kuljen yksin ja itsekseni. Kuitenkin kaipaan myös seuraa ja se jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Ehkä seuraava matkani on poikani kanssa. Ehkä mukana on muitakin. Ehkä tärkeintä olisi se, että muitakin on mukana tulevana talvena, jos vietän ensi Joulun ja osan talvesta siellä kaukana. Silloin en ehkä haluaisi olla yksin. Mutta aika näyttää senkin. Time will tell...

 "Minä asun vähän siellä ja täällä. Tänään sattumoisin täällä.”

- Tove Jansson / Nuuskamuikkunen -