keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Congratulations, President Obama!

Kirjoitan tällä kertaa blogiini poikkeuksellisesti muutaman sanan politiikasta. Kirjoitan siksi, että se liippaa nyt niin läheltä näitä viimeisiä matkojani, asunnonhankintaani ja tulevaisuuden suunnitelmiani, ovat ne suunnitelmat sitten pieniä tai isoja (sitä en tiedä vielä itsekään). Kirjoitan vain lyhyesti ja vain muutaman sanan.

Suomessa monet ihmiset ovat ihmetelleet USA:n vaaliprosessia ja arvostelleet sen toimivuutta ja oikeudenmukaisuutta, Jotkut ihmiset ovat jopa haukkuneet sitä kovin sanoin epäreiluksi ja vanhanaikaiseksi, mutta ovatkohan nämä ihmiset vaivautuneet yhtään miettimään koko asiaa, vai onko tämän vain vahvasti tunnepohjalta tulevaa arvostelua vailla oikeita perusteita. Riittääkö suomalaisilla tuntemusta ja tietämystä tuosta isosta maasta ja pystyvätkö suomalaiset arvostelemaan rakenteeltaan ja kooltaan täysin erilaisen maan presidentinvaaleja.

Mitäpä jos asiaa ajattelisikin näin: Pohjois-Amerikan Yhdysvallat on todellakin nimensä mukaisesti Yhdysvallat, joka koostuu tavallaan monesta pienestä valtiosta. Tuo yksi iso valtiohan koostuu ihan oikeasti 50 (osa)valtiosta. Tällä vaalitavalla jokainen (osa)valtio tavallaan valitsee sen oman presidenttinsä ja kun tämä suhteutetaan asukaslukuun ja lasketaan kaikki (osa)valtiot yhteen, saadaan koko Yhdysvaltojen yhteinen lopputulos. Näin ajateltuna tuo vaalitapa on ainakin omasta mielestäni oikeudenmukainen ja muutenkin perusteltu ja hyvä.
Image: BROOKS KRAFT / CORBIS FOR TIME
via U.S. Embassy Finland (Facebook)
On vaalitapa sitten mikä tahansa, niin itse olen tyytyväinen näiden vaalien lopputulokseen. Omasta mielestäni vaalit voitti parempi ehdokas ja mies, joka on ollut USA:n paras presidentti pitkään aikaan. Uskon, että USA:n presidentiksi valittiin mies, joka on parempi valinta koko maailmaa ja maailmanrauhaa ajatellen. Ja tärkeänä pidän myös sitä, että rikkaiden edustajan ja etujen ajajan sijaan presidentiksi valittiin mies, joka pyrkii siihen, että USA:ssa kaikilla ihmisillä olisi samanlaiset oikeudet ja mahdollisuudet, omaisuuteen ja tuloihin, ihonväriin, ikään tai mihinkään muuhun vastaavaan katsomatta. Congratulations, President Obama!
America, I believe we can build on the progress we’ve made and continue to fight for new jobs and new opportunity and new security for the middle class. I believe we can keep the promise of our founders, the idea that if you’re willing to work hard, it doesn’t matter who you are or where you come from or what you look like or where you love…. I believe we can seize this future together because we are not as divided as our politics suggests. We’re not as cynical as the pundits believe. We are greater than the sum of our individual ambitions, and we remain more than a collection of red states and blue states. We are and forever will be the United States of America.” - Barack Obama

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

QUE SERA, SERA - OSA.1 (SISILIA, ITALIA, 2024)

1. PÄIVÄ   Yön viimeisessä lautassa Suomenlinnasta kaupunkiin ei ole paljon matkustajia. Itseasiassa minä olen ainoa matkustaja. Ulkona ilma...