Joulusta uuteen vuoteen

Ei voi lähteä uudestaan, jos ei koskaan palaa... Siksikö siis palaan; voidakseni lähteä uudestaan? Vai lähden, voidakseni palata. Ei... En ainakaan tunne niin. Paitsi ehkä juuri tällä hetkellä. Tilanne on nyt kääntynyt vieläpä päälaelleen: lähden jostakin aivan muualta kuin kotoa ja palaaminen tarkoittaa paluuta jonnekin aivan muualle. Tilanne tällä hetkellä tuntuu muutenkin siltä, että en edes oikein tiedä minne kuulun. Ehkä en juuri nyt kuulu oikeastaan minnekään. Vaikka kaikki on ihan ok, en tunne kuuluvani sinne, missä nyt elän ja asun, mutta käydessäni Suomessa, minulla on silloinkin vähän ulkopuolinen olo; olenhan vain käymässä. Mietin nyt jo myös syksyä ja sopeutumista Suomeen... Ja sitä, ehdinkö edes sopeutua, vai viekö tie minua edelleen töihin jonnekin muualle (kuten vahva ennuste tällä hetkellä on) vai tulenko sen sijaan, tai sen lisäksi, viettämään tulevana syksynä ja talvena enemmän aikaa Yhdysvalloissa kuin Suomessa... Elämäni ei ainakaan todellakaan ole jämähtänyt paikoilleen samoihin ympyröihin, eikä se todellakaan ole ollut tylsää ja jatko näyttää ainakin siinä mielessä aivan yhtä hyvältä.

Olen nyt jotakuinkin tämänhetkisen, todella pitkän ja osittain myös raskaan matkani puolessa välissä. En tiedä ihan tarkkaan, mutta joskus syksyn alussa olen ajatellut palata Suomeen. Palata vain lähteäkseni uudestaan? Syyskuussa tai viimeistään marraskuussa aion jatkaa matkaani loman merkeissä omaan kakkoskotiini Floridaan ja ehkä samalla teen pienen kierroksen New Yorkissa tai jossain muualla Yhdysvalloissa, joko menomatkalla tai palatessa. Tälle pitkälle reissulle olen lähdössä yksin ja matkaseura (läheiset, ystävät, tutut, puolitutut) kelpaa alkumatkalle, loppumatkalle, sille välille tai vaikka koko ajaksi. Majoitus yms järjestyy, lentoliput yms omakustannehintaan... Tämän lisäksi mielessä myös toinen reissu samaan suuntaan myöhemmin talvella ja myös jotain ihan muuta työn merkeissä. Syksyyn on kuitenkin vielä aikaa, joten mitään tarkempaa ei ole vielä kalenterissa, mutta pian on jo aika alkaa tehdä päätöksiä...

Jos on koko ajan vain lähdössä, kannattaako silloin palata enää ollenkaan? Sitä olen itsekin itseltäni kysellyt jo monta kertaa. Ja sitä kysymystä minun on varmasti vielä monta kertaa kysyttävä itseltäni. Uskoisin kuitenkin, että tulen aina palaamaan Suomeen. Pitemmäksi ajaksi tai lyhyemmäksi ajaksi, mutta Suomi on kuitenkin oma kotimaani ja siinä maassa on myös hyvät puolensa ja siellä on ihmisiä, joita haluan nähdä. Paikkoja, joissa haluan käydä ja olla.

Joka tapauksessa jatkan vielä jonkin aikaa elämääni ulkosuomalaisena (tännekin minua voi tulla tervehtimään) ja palaan syksyn alussa Suomeen miettiäkseni mitä seuraavaksi. Nyt palaan taas ajatuksissani hetkeksi viime talveen ja Floridaan ja yritän saada valmiiksi tämän matkakertomuksen, jonka kirjoittaminen on ollut työläämpää ja hitaampaa kuin yhdenkään matkakertomuksen tähän asti.


Joulun jälkeen

Joulun jälkeen meillä on vielä vajaa viikko aikaa Floridassa ja sen jälkeen vuorokausi New Yorkissa. Perjantai 27. joulukuuta on meidän 13. matkapäivämme ja aloitamme sen ajelemalla ensin West Palm Beachin keskustaan ja siitä edelleen Flamingo Parkin asuinalueelle. West Palm Beachilla on muutama ns. "Historic District" eli historiallisesti arvokas alue ja Flamingo Park on yksi niistä. Ajelemme asuinalueella hetken ristiin rastiin ja katselemme kauniita pastellisävyillä maalattuja toistasataa vuotta vanhoja taloja, joita sanotaan "espanjalaistyyppisiksi". Mietin taas hetken Suomea ja sitä, että miksi muutenkin niin harmaassa ja kolkossa maassa vielä talojenkin on pakko olla harmaita ja kolkkoja. Mietimme myös hetken, kuinka paljon tuollainen pieni ja nätti omakotitalo tällä viihtyisällä ja rauhallisella asuinalueella mahtaisi maksaa...

Flamingo Parkista käännymme US1-tielle eli Dixie Highwaylle ja huomaan ensimmäiseksi automuseon, jossa olemme suunnitelleet vielä tämän reissun aikana käyvämme. Jätämme sen nyt kuitenkin vielä jollekin toiselle päivälle. Ajettuamme jonkin matkaa kohti etelää, näemme yhden kirpputorin, jonka näimme jo jonakin muuna iltana ohi ajaessamme ja nyt meillä on aikaa poiketa siellä. Tämä thrift shop on loistava! Kaupassa on käytettyä tavaraa valtavat määrät ja varsinkin vaatetarjonta on hyvä. Kaikki vaatteet ja tavarat ovat siististi järjestettyinä ja minä kiertelen lähinnä miesten vaateosastolla ja kodintarvike- ja huonekaluosastoilla. Mukaamme tarttuu jonkin verran vaatteita ja olemme todella tyytyväisiä ostoksiimme. Varsinkin poikani tekee todella hyviä löytöjä. Löydämme hyviä vaatteita edulliseen hintaan ja paras löytö on varmasti iso jouluasuinen Minni Hiiri- valaisin. Joulu on jo ohi, mutta se saa koristaa asuntoa vielä lähtöömme asti ja odotella sitten tulevia jouluja.

Kirppikseltä ajammekin sitten suoraan Lake Worthiin ja uimarannalle. Päivä on aurinkoinen ja lämmin ja olimme jo aamulla päättäneet, että tästä tulee rantapäivä. Lake Worthissa on vierekkäin kaksi hyvää yleistä uimarantaa: piirikunnan hoitama R.G. Kreusler Park ja Lake Worthin kaupungin ylläpitämä uimaranta. Menemme tänään kaupungin rannalle, koska haluamme nähdä millaiset ovat rannan suihkut ja vessat, jotka on juuri kunnostettu. ja tästä tuleekin pisin rantapäivä tämän matkamme aikana. Olemme varautuneet rantapäivään hyvin ja meillä on tuolien ja huopien lisäksi mukanamme kylmälaukku täynnä juomista ja pientä evästä. Käymme monta kertaa uimassa lämpimässä vedessä ja makailemme rannalla. Iltapäivän loppupuolella käymme hakemassa kahvit rannan kahvilasta ja kävelemme sen jälkeen vielä pitkän ja korkean laiturin päähän katsomaan maisemia ja kalastajia.

Rannalla oleilun jälkeen seuraa hetken epäselvyys illan ohjelmasta, mutta lopulta päätämme lähteä ajelemaan Wellingtoniin ostoskeskukseen. Wellington on lähes samalla korkeudella Lake Worthin kanssa, mutta matkaa on kuitenkin parikymmentä kilometriä. Ajelemme kohti länttä auringon laskiessa edessämme ja illan alkaessa jo pimentyä olemme ison osotskeskuksen parkkipaikalla. Käymme ensimmäiseksi syömässä pizzat California Pizza Kitchenissä ja syömisen jälkeen kiertelemme pari tuntia kaupoissa. Ja tänäänkään emme tyhjin käsin kotiin lähde... En ole mikään shoppailun asiantuntija ja aika vähän tälläkään matkalla mitään itselleni ostan, mutta sen verran minäkin jo vuosien kokemuksella ymmärrän, että jotain USA:sta on ihan pakko ostaa jo sen vuoksi, että jotkut tuotteen maksavat täällä vain kolmasosan tai puolet siitä, mitä ne maksaisivat Suomessa. Yleensä omiin tuliaisiini kuuluu pari tai kaksi farkkuja sekä pari tai kaksi Converseja, joita täältä saa kaksi kaksi paria samaan hintaan kuin yhdet Suomesta ja rahaa jää vielä ylikin. Myös muut vaatteet ja kengät ovat täällä edullisia ja mallistoa löytyy joka lähtöön.

Kello on jo melko paljon kun lähdemme pimeydessä ajelemaan kohti pohjoista ja West Palm Beacia. Alkumatkan ajamme suoraan pohjoiseen leveää ja suoraa State Roadia pitkin ja saapuessamme West Palm Beachin alueelle käännymme itään Belvedere Roadille. Muutaman mailin päässä, lentokentän liepeillä käännymmekin sitten jo tuttuakin tutummalle Military Trailille, joka vie meidät aivan kotinurkille.. Vielä ennen kotiin menoa poikkeamme kuitenkin ruokakaupassa ja sen jälkeen kiertelemme hetken omakotialueilla jouluvaloja  bongaamassa. Upeita valoja löytyy paljonkin, mutta kaikkein hätkähdyttävin tällä kerralla on omakotitalo, joka vilkkuu ja välkkyy musiikin tahdissa.

Lauantain aloitamme taas tavallisella "ohjelmalla"eli päivä alkaa aamiaisen ja pikku levon jälkeen kuntosalilla ja uima-altaalla.Tarkoituksenamme on käydä tänään syömässä eräässä matkaoppaassa kehutussa hampurilaispaikassa lähellä asuntoamme. Harmiksemme huomaamme kuitenkin, että matkaoppaassa mainitusta osoitteesta ei löydy enää hampurilaispaikkaa, ainoastaan sushia ja mehän emme raakaa kalaa syö... Haluamme hampurilaista! Onneksi meillä on jo varasuunnitelma valmiina ja pysähtymättä jatkamme matkaamme Okeechobee Boulevardille Nick's 50's Diner- ravintolaan.

Nick's 50's Diner on näillä seuduilla toinen tietämäni oikea, vanhan tyylinen hampurilaisravintola. Ulkoapäin se ei näytä juuri miltään, toisin kuin Ellie's 50's Diner. Se ei suoraan sanoen erotu millään tavalla muista samassa rakennuksessa olevista liikkeistä ja uskon sen johtuvan jostakin tämän ostosalueen säännöistä. Kun avaamme oven, astumme kuitenkin yhtäkkiä suoraan 50-luvulle. Paikka on kiiltävää kromia, punaista vinyyliä ja neon-valoja. Se on ilmapiiriltään juuri sellainen aidon tuntuinen Diner, joita silloin tällöin näkee elokuvissa tai vanhoissa valokuvissa. Tässä paikassa tarjoillaan monenlaisia aterioita, mutta me otamme kaikki jonkinlaiset hampurilaiset, joiden mukana tulee tietysti annos ranskalaisia ja kaikki tarjoillaan tietysti oikeilta lautasilta. Hampurilainen on hyvää, ehkä jopa parempaa kuin Ellie'sin hampurilainen, vaikka Ellie's kuitenkin vielä paikkana voittaa tämän.

Hampurilaisten jälkeen ajamme taas Flamingo Parkin asuinalueen läpi kortteleita ristiin rastiin kierrellen ja erikoisen mallisia ja kauniin värisiä pikku omakotitaloja ihastellen. Tämä voisi olla todella kiva paikka asua, mutta minun rahani eivät taida ihan tähän riittää. "Kotiseutukierroksen" jälkeen ajamme eilen ohittamamme automuseon, Ragtops Motorcarsin pihaan. Katselemme hetken muutamaa pihalla olevaa autoa ja kävelemme sen jälkeen ovesta sisään. Tai oikeastaan meidät tullaan hakemaan sisään, kun hetken pohdimme ovella onko paikka auki vai ei. Ihmettelemme hetken ovella mistä saisimme pääsyliput ja kysyn sitä oven lähellä olevalta mieheltä, joka näyttää aivan omistajalta. Hän naurahtaa ja sanoo, että ei täällä myydä pääsylippuja ja kehottaa rohkeasti kiertelemään ympäri museota ja jättämään sitten jonkun pienen lahjoituksen lippaaseen, jos siltä tuntuu.

Museo ei ole kovin suuri, mutta täällä on hyvä valikoima erilaisia autokaunottaria eri aikakausilta. Museo ei ole myöskään mitenkään viimeisen päälle laitettu ja viimeistelty, mutta siihenkin löytyy selitys: nämä autot eivät vain seiso paikoillaan, vaan niitä viedään välillä myytäväksi autotapahtumiin ja itse asiassa kaikki museossa olevat autot ovat myytävänä. Vaikka edelleen (jo vuosia itse harrastuksen lopettamisen jälkeen) uskon tuntevani kohtuullisen hyvin vanhat jenkkiautot, niin tästä museosta löytyy useampikin automalli, joita en heti tunnista ja joita en ole koskaan aikaisemmin missään nähnyt. Autoja on monelta eri vuosikymmeneltä; kaikki kuitenkin 1930-70- luvuilta. Hallissa on muutama hieno ja iso auto 50-luvulta ja 60-luvun taitteesta, mutta ehkä parhaiten mieleen jää kuitenkin kaunis, pikkuruinen Nash Metropolitan. Sellaista ei ainakaan tule joka päivä vastaan. Autojen lisäksi museossa on somisteena monenlaista vanhaa tavaraa, kuten levyautomaatteja, bensapumppuja ja muuta lähinnä 50-lukuun kuuluvaa somistetta.

Juttelen pitkään museon omistajan kanssa ja meillä löytyykin paljon yhteistä keskusteltavaa. Kerron hänelle autoista, jotka olen itse joskus omistanut ja erityisesti hän innostuu kun kuulee minun joskus omistaneen 58-vuosimallin Chrysler Saratogan. Tämä on minulle vaarallinen paikka... Kun kuulen autojen olevan myytävänä, alan tietysti heti kysellä hintoja. Hinnat eivät ole mitenkään pilviä hipovia ja olen jo puolivakavissani, kun mietin auton auton säilyttämistä asunnon parkkipaikalla. Pääsemme myös pienelle yksityiskierrokselle kulissien taakse eli huoltohalliin itse museon viereen. Omistaja haluaa näyttää minulle siellä olevan 50-luvun puolivälin Chrysler Delivery farmariauton, joka olisi nyt tarjolla edulliseen hintaan. Poistuessamme lupaan tulla käymään uudestaan kun olen seuraavan kerran Floridassa...

Ajelemme automuseolta US1-tietä pitkin etelää kohti ja etsiskelemme taas tien varresta kirppiksiä. Pysähdymme pari kertaa ja poikkeamme joissakin myymälöissäkin, mutta emme löydä mitään edullista. Tällä alueella on valtava määrä antiikkiliikeitä ja myös kirppikset näyttävät olevan enimmäkseen kalliita "vintage-liikkeitä". Lake Worthin puolella poikkamme vielä yhdessä Thrift Shopissa, jossa ei ole vaatteita, mutta siellä ihastun yhteen isoon lipastoon. Lipasto on melkein parin metrin levyinen ja se on täyspuuta. Se on vanhan tyylinen, mutta ilmiselvästi jälkeenpäin tehty retro. Alamme kuitenkin hieroa kauppoja ja koska emme saa sitä tällä kertaa liian monesta matkustajasta johtuen mahtumaan autoon, sovin tulevani hakemaan sen lähipäivinä. Ennen sitä toki otamme tarkat mitat, jotta näen mahtuuko se autoon kun penkit kaadettu ja mittaamme illalla myös kotona tilan, johon lipasto on tarkoitus laittaa.

Käymme pienen keskustan laidalla olevassa Publixin ruokakaupassa ja lähdemme ajelemaan lähellä rantaa kulkevaa tietä hiljalleen kohti kotia. Illan jo hämärtyessä poikkeamme vielä A1A-tien varrella Lake Worthin Phipp's Parkissa. Pysähdyn oikeastaan vain näyttämään muille pientä 1800-luvun koulurakennusta, Little Red School Housea, mutta samalla käymme vilkaisemassa myös rannan puiston. Puistossa voi kiipeillä puissa, joita meillä kasvaa kotona kukkaruukuissa... Ajamme vielä Palm Beachin rantojen ja pienen keskustan kautta West Palm Beachin City Placelle. Pysäköin auton muutaman korttelin päähän ja kävelemme sitten syömään jäädytetyt jogurtit jogurttibaariin. Nämä ovat suosikkipaikkojani Floridassa: paljon paljon jäätelöä parempaa jogurttia, valtava määrä eri makuja ja "hanat", joista voi annostella itselleen sopivan määrän sopivia makuja.

Sunnuntai valkenee sateisena ja harmaana. 15. matkapäivänämme lähdemme aamupäivällä ajelemaan kohti Ft Lauderdalea, koska olemme sopineet käyvämme kylässä USA:ssa toistaiseksi asuvilla Suomenlinnan naapureillamme. Ajamme alkumatkan monikaistaista Interstate I-95- tietä pitkin, koska olemme ajaneet tällä matkalla jo niin monta kertaa rantoja pitkin ja nyt haluamme edetä hieman nopeammin. Hieman ennen kuin käännymme pois tältä valtaväylältä, ohitamme erikoisen näyn: en tiedä ohittamamme auton tarkkaa vuosimallia, mutta niin vanha se on, että se lienee tehty jo 1920-luvulla. Loppumatkan ajamme A1A-tietä pitkin, joka tunnetaan myös nimellä "Florida's Scenic Highway". Välillä ajamme aivan merenrannan tuntumassa ja välillä taas pitkässä puutunnelissa. Ja jos näkyvillä ei ole merta tai hienoja kasveja, tien ympärillä näkyy valtavia luksus-huviloita. Tämä tie on hieno, mutta aikaa pitää varata paljon, koska nopeusrajoitukset ovat alhaiset ja usein liikenne kulkee verkkaisesti nopeusrajoituksiakin hitaampaa vauhtia. Deerfield Beachin kaupungin puolella pidämme pienen tauon ja käymme hakemassa pikku kaupasta kahvit.

Minulla ei ole muuta suunnistuvälinettä kuin kännykkään tallennettu osoite ja pieni karttakuva googlemapsista. Tälläkään kerralla suunnistajan vaistoni ei kuitenkaan jätä meitä pulaan vaan käännyttyämme Lauderdale-by-the-Sean kohdalta pois merenrannasta, olemmekin muutaman käännöksen jälkeen perillä. Muutama tunti kuluu nopeasti kyläillessä. Saamme loistavat takapihalla grillatut hampurilaispihvit (jotka ovat monesta suusta kuultuina matkan parhaat) ja syötyämme ja juotuamme aika menee nopeasti jutellessa niin Suomen kuulumisia kuin Floridan kuulumisiakin. Floridassa ollessamme on vain kaksi päivää, kun emme käy lainkaan uimassa ja tämä on toinen niistä. Poikaani lukuunottamatta, hän nimittäin ehtii käydä uimassa tuttaviemme kotipihalla olevassa altaassa. Tällaiset tapaamiset ovat aina mukavia ja hyvällä mielellä lähdemme illan jo hämärtyessä ajelemaan takaisin West Palmin suuntaan. Paluumatkan ajamme taas eri tietä kuin tullessamme: Ajamme alkumatkan US1-Highwayta pitkin ja lähempänä West Palmia siirrymme taas nopealle Interstate I-95- tielle.

Maanantai 30.12. onkin sitten jo tämänkertaisen käyntimme viimeinen kokonainen päivä Auringonpaisteen Osavaltiossa. Aamupäivän oleilemme kotona ja iltapäivällä käymme poikani kanssa kaksistaan hakemassa lipaston, jota kävimme aikaisemmin katsomassa käytetyn tavaran myymälässä. Kotipihalla lähtiessämme kaadamme vuokralla olevan Dodgen tila-auton kaksi viimeistä penkkiriviä, jotta saisimme lipaston mahtumaan kyytiin. Ähellyksen jälkeenkään emme ilman ohjekirjaa saa näppärää "Stow'n'Go"- systeemiä toimimaan. Olen kerran ennenkin kääntänyt samanlaisen auton kaksi penkkiriviä latttian alee ja muistan vielä kuinka hienosti ja näppäräsyi se lopulta kävi kun keksi niksit. Nyt kuitenkin luovutamme ja jätämme penkit osittain esiin; lipasto mahtuu jo nyt hyvin kyytiin. Myymälässä joudumme vielä tekemään pikku raivaushommia, jotta saamme alimmaisena, perimmäisessä huoneessa olevan lipaston ulos. Pikku hiki alkaa nousta pintaa kun rahaamme kaiken romun yli varmasti lähemmäs sataa kiloa painavan lipaston ulos ja sullomme autoon.

Viimeisenä iltana lähdemme vielä ajelulle ja päätämme käydä vielä kerran ostoksilla Gardens Mallissa, Palm Beach Gardensin puolella. Ajelen ensin West Palm Beachin kaupungin laitamille ja siellä käännyn Riviera Beachin puolelle, jossa ajelen ihan sattumanvaraisesti kohti Palm Beach Gardensia. Hetkeen en tiedä ihan tarkkaa sijaintiamme, mutta osumme kuitenkin juuri sopivasti hyvin lähelle ostoskeskusta. Vielä kerran shoppailua, jota tällä matkalla onkin riittänyt, ja sitten alkaa Floridan osuus jo ollakin takana. Illalla alkaa jo matkalaukkujen pakkaaminen ja "koesovittaminen" ja punnitseminen (jotkut matkalukuista alkavatkin jo olla lähes repeämispisteessä), vaikka kiirettä ei vielä olekaan. Huomenna on vielä melkein koko päivä aikaa ennen lähtöä New Yorkiin. Ennen sitä edessä on kuitenkin vielä yksi yö omalla asunnolla, tämän reissun viimeinen yö Floridassa. Viimeisen kerran tänä vuonna katselen palmujen välistä peilityyntä lammen pintaa parvekkeen alla ja Palm Beachin lentokentälle laskeutuvien koneiden valoja. Viimeisen kerran tänä vuonna katselen sängyn yläpuolella katossa pyörivää tuulentinta ja nukahdan imastointilaitteen hurinaan.


Valokuvat: perjantai 27.12.2013
Valokuvat: lauantai 28.12.2013
Valokuvat: sunnuntai 29.12.2013
Valokuvat: maanantai 30.12.2014

Christmas in Florida

Joulu Floridassa

Tiistai 24.12. jouluaatto. 10. matkapäivä. Aamu alkaa taas melko vetelästi ja ilman kiireitä, mutta silti saamme laitettua "kodin" joulukuntoon. Vain pienen pieni siivous ja tavaroiden järjestely ja kaikki alkaa olla valmista joulunviettoon. Tässä joulussa pidän erityisesti siitä, että oikeastaan aivan kaikki on sujunut ilman minkäänlaista joulupaniikkia tai stressiä, ilman minkäänlaisia paineita tai hurjia tavoitteita, mutta silti kaikki on ihan ihan kunnossa joulua varten. Kaikki on kunnossa sellaista ihan tavallista, melko vaatimatonta, mutta silti ihan mukavaa joulua varten. Koti on koristeltu ja pervekeelle on laitettu jouluvalot. Pieni valkoinen muovikuusi seisoo olohuoneen ruokailutilan välissä (kuusi, jota poikani kuvaili sanalla sädepyssyjoulukuusi). Jääkaappi on täynnä ruokaa ja juomaa ja jouluaatto on varattu pelkkää rauhallista oleilua varten.

Tai ei oikeastaan sentään ihan vaan pekkää oleilua... Kun olemme saaneet siivouksen tehtyä ja paikat kuntoon, on (osalla meistä) vuorossa taas tavallinen aamupäivän ohjelma eli kuntosali. Olkoon vaan jouluaatto, mutta tänään on salipäivä ja käymme taas tekemässä kunnon treenin ja hikoilemassa ihan kunnolla. Salin jälkeen suuntaamme taas uima-altaalle, jonka vesi tuntuu aina niin mukavan viileältä salilla hikoilun jälkeen. Uimme tänään hieman poikkeuksellisessa varustuksessa; meillä on päässämme päivän teemaan sopivat tonttulakit!

Vaikka suurin osa ruoasta ja muusta tarvittavasta onkin jo hankittu, käymme kuitenkin vielä päivällä ruokaostoksilla. Ajamme tänään vain lähimpään Publixiin Roebuck Roadin ja Haverhill Roadin risteykseen. Kaupassa on melko hiljaista juuri ennen sulkemisaikaa. Oikaisemme kaupalle lyhintä tietä pientaloalueen halki, kuten tavallista ja olemme perillä muutamassa minuutissa. Palatessamme samaa tietä takaisin auton tuulilasille alkaa putoilla pieniä sadepisaroita. Tänään harmaa päivä ei meitä kuitenkaan haittaa, koska olemme kuitenkin aikoneet viettää jouluaaton kotosalla. Palmut huojuvat ja suikulähteet suihkuttavat vettä ilmaan. Ruoho on vihreää ja kukat kukkivat. Tämä on hyvin erilainen joulu. Ei kuitenkaan ensimmäinen lajissaan, sillä myös vuonna 2005 vietimme joulun Floridassa. Tämä on kuitenkin ensimmäinen joulu omassa kodissa.

Päästyämme takaisin asunnolle, laitamme heti kalkkunan uuniin. Joulukalkkunanmme painaa vajaat 13 paunaa eli reilut 5 kiloa. Kalkkunan lisäksi meillä on myös pikkuinen valmiiksi siivutettu ja paistettu kinkku. Kinkku tarvitsee vain kuorrutuksen ja lämmityksen ja sitten se on valmis. Kalkkunan ja kinkun kanssa meillä on perunaa ja salaattia ja muita lisukkeita, mutta lanttulaatikot ja porkkanalaatikot ja muut perinteiset suomalaiset jouluruoat meiltä luonnollisestikin puuttuvat. Ja suoraan sanoen kukaan meistä ei niitä nyt edes kaipaa. Kalkkunan paistuessa uunissa me käymme tekemässä ulkona pienen kävelylenkin nyt minäkin kävelen ensimmäistä kertaa tämän asuinalueen päähän asti. Ulkona on jo pimeää. Sää ei ole tänään kovin lämmin, vain hieman alle +20 astetta. Emerald Isle on hiljainen ja rauhallinen jouluaattona.

Aterioimme kynttilän valossa ja juomme ruoan kanssa punaviiniä ja Ginger Alea. Ruokapöydästä aukeaa näkymä kahden palmun välistä näkyvälle lammelle. Kaikki on rauhallista ja hiljaista, niin kuin jouluna kuuluukin olla. Ruoan jälkeen juomme vielä kahvit ja jälkiruoaksi meillä on kaksi isoa ja upean näköistä täytekakkua. USA:ssa  tavallisissa ruokakaupoissa on valtavat valikoimat toinen toistaan hienompia täytekakkuja ja muita herkkuja. Jouluruan ja kahvin  jälkeen jaamme muovikuusemme alta vähät joululahjat, vaikka olemmekin paikallisiin verraten päivän etuajassa; nythän on vasta joulun aatto. Olimme jo etukäteen sopineet, että tänä jouluna jätämme lahjat vähemmälle ja tämä matka on kaikille tavallaan se isoin joululahja kaikille.

Joulupäivä, keskiviikko 25.12. alkaa taas aamulla salilla ja altaalla. Päivästä on tulossa tänään hieman parempi kuin eilisestä päivästä, mutta edelleen taivaalla on myös harmaita pilviä, eikä tänäänkään ole rantasää. Meillä oli aikomuksena käydä jossakin joulukirkossa, mutta emme ole kuitenkaan ottaneet selvää kellonajoista ja paikoista, joten jätämme nyt joulukirkon väliin tänä jouluna. Koska olimme melkein koko jouluaaton kotona, haluamme kuitenkin tänään jo lähteä liikkeelle jonnekin. Meillä ei ole mitään päämäärää; päätämme vain lähteä jonnekin pikku ajelulle.

Joulupäivän ajelmumme suuntautuu kohti Jupiteria. Ajamme ensin noin 20 kilometrin matkan aivan Military Trailin pohjoispäähän, Indiantown Roadille asti. Sieltä ajelemme edelleen Jupiterin kaupungin laitamille ja siitä Jupiter Inletin majakalle. Jouluruseteilla koristeltua majakkaa käymme vilkaisemassa vain ulkoa päin ja jatkamme seuraavaksi matkaamme kohti Tequestaa. Meren rannalle päästyämme poikkeamme Coral Covessa ja jätettyämme auton parkkipaikalle lähdemme kävelylle meren rantaan. Sää on tuulinen ja pilvinen ja siksi meillä ei ole aikomustakaan mennä uimaan, mutta tämä sää on jotenkin oikein oikein sopiva joulusää. Nautin merituulesta ja aaltojen pauhusta ja jotenkin juuri tämä kävely hiekkarannalla jää joulusta mieleen melkeinpä parhaimpana hetkenä.

Coral Covesta jatkamme matkaa edelleen kohti pohjoista. Tulemme selvästi vähän rikkaampien ihmisten asuinalueelle ja ajelemme hiljalleen pientä asfalttitietä, jonka reunoilla on hyvin hoidettuja pensasaitoja ja nurmikoita ja upeita taloja. Saavumme pienen Hobe Soundin kaupungin alueelle ja käännymme rannalta sisämaahan päin.  Ehkä noin kilometrin matkan ajamme hienon puukujan keskellä, Minulle suurista, vanhoista puista tulee mieleen Sormusten herran Entit. Lähdemme ajelemaan Hobe Soundista US1-Highwayta pitkin takaisin tulosuuntaan eli kohti etelää. Ajamme joulurockin soidessa  kohti West Palm Beachia ja kierrämme vielä ennen kotiin menoa kaupungin hiljaisen keskusta kautta. Loppuilta kuluu rennosti ja rauhallisesti kotosalla.

Tapaninpäivä USA:ssa onkin sitten jo melkeinpä tavallinen arkipäivä. Jotkut paikat ovat vielä kiinni, mutta monet ovat jo avanneet ovensa. Me lähdemme heti aamulla ajelemaan meille aivan uuteen ja tuntemattomaan paikkaan. Floridassa on valtava määrä erilaisia pienmpiä puistoja, isompia puistoja, ulkoilualueita, luonnonpuistoja, kansallispuistoja ja vaikka minkälaisia puistoja. Meidän kohteemme Tapaninpäivänä on Arthur R. Marshall Loxahatchee National Wildlife Refuge  noin parinkymmenen kilometrin päässä kotoa.  Loxahatcheen luonnonpuisto sijaitsee Evergladesin suoalueella, aivan se koilliskulmassa. Alueella on yleisöä ja vartijoita varten rakennus, jossa on pieni näyttely ja josta saa paljon hyödyllistä tietoa Evergladesista sekä sen kasveista ja eläimistä. Rakennuksen takana on muutaman sadan metrin mittainen puusta rakennettu kävelypolku keskellä mahtavaa sypressi-viidakkoa ja itse suoalueella on kilometrikaupalla kävelyteitä ja erilaisia tähystelypaikkoja (tänne on vielä joskus lähdettävä tekemään pitempi patikointiretki).

Olen jo pitkään halunnut käydä jossakin tällaisessa paikassa ja tällä käynnillä ihastun alueeseen niin, että tiedän tulevani tänne vielä monta kertaa. Portilla ei ole vartiontia, mutta tunnollisena ihmisenä käyn pudottamassa lippaaseen muutaman euron pääsymaksun. Käymme ensin kiertämässä esittelytilan ja kierrämme sitten sypressimetsän luontopolun. Näemme matkan varrella vain muutamia upeita perhosia ja pari isoa sammakkoa, mutta itse viidakko on upea. Se on upea, vaikka onkin talvi, eikä se ole yhtä tiheä ja vihreä kuin kesäaikaan.

Ajamme seuraavaksi autolla lyhyen matkan itse suoalueen reunassa olevalle parkkipaikalle ja jo autosta näemme matkan varrella yhden suon reunassa makailevan alligaattorin. Päästyämme autolta vesialueen reunalle näemme pienestä tähystystornista toisen alligaattorin aivan lähellä ja myös parin metrin mittaisen mustan käärmeen aivan tornin juurella. Uskoisin käärmeen olevan myrkytön "Black Snake". Ainakaan se ei ole mikään Floridan neljästä vaarallisen myrkyllisestä käärmeestä. Tornilta kävelemme aivan sen vieressä olevalle puiselle terassille, jonka vieressä vedessä lipuu rauhallisesti yksi todella iso alligaattori. Alligaattori on aivan vieressämme puukaiteen takana, mutta onneksi metrin parin meitä alempana. Tästä paikasta saisi vuokrattua myös kanootin, jolla voisi tehdä parin tunnin melontaretken suoalueen korkean saharuohon välissä kulkevia pieniä vesireittejä pitkin. Minä innostun heti kanootin vuokraaamisesta, mutta tällä ensimmäisellä käynnillä meille riittää nyt pelkkä kävely.

Siirrymme taas autolla muutaman sadan metrin päähän toiselle parkkipaikalle ja lähdemme pikku kävelylle vetisen alueen keskellä kulkeville kävelypoluille. Kierrämme vajaan kilometrin lenkin ja matkan varrella näemme melkoisen määrän erilaisia haikaroita ja minun ollessani yhdessä tähystystornissa yksi anhinga-lintu laskeutuu aivan muiden viereen, pienen sillan kaiteelle. Tuon sillan vieressä on taas yksi alligaattori ja seuraavan näemme muutaman metrin päässä kävelypolusta. Siihen ylettyisi melkein koskemaan... Mutta onneksi niin ei saa tehdä, vaan niiden pitää antaa elää rauhassa...  Onneksi gaattori on sen verran säyseä, että saamme otettua "alligaattori-selfiet" turvallisesti...Myös yhden ison kilpikonnan näemme hieman kauempana heinikossa. Tulimuurahaisiinkin eräs meistä tekee tuttavuutta; pienen hetken seisominen väärässä paikassa kostautuu ja kärsittävänä on jalkojen punotus ja kirvely.

Olemme viettäneet alueella aikaa kolmisen tuntia ja kaikki ovat tyytyväisiä paikkaan. Paikka on virallinen luonnonpuisto, eikä mikään turistien iloksi rakennettu huvittelupuisto. Eläimet elävät täällä ihan normaaalia elämäänsä omassa ympäristössään ja kuitenkin niitä on näköjään mahdollista nähdä paljonkin yhden lyhyen vierailun aikana. Ja tietysti paikalla on myös "valistava" tarkoitus ja se opettaa kävijöille aina jotain luonnosta ja sen kunnioittamisesta. Kun seuraavan kerran tulen taas Floridaan, tulen ihan varmasti vierailemaan täällä uudestaan. Täällä voi käydä vaan lyhyemmällä päiväkävelyllä ja eväsretkellä tai sitten voi pakata repun selkäänsä kävellä niin pitkälle kuin jaksaa. Auringonlasku täällä olisi varmasti näkemisen arvoinen, jos puiston portit vaan ovat avoinna siihen aikaan. Ehkä juuri ennen sulkemisaikaa voisi nähdä auringon laskevan loppumattoman Evergladesin suon taakse.

Ajamme Loxahatcheesta Boynton Beachin kautta suoraan meren rantaan Lantanaan ja minä käyn poikani kanssa uimassa. Aallokko on taas melko kova ja sääkään ei ole mitenkään helteinen, joten muut jäävät katselemaan rannalle. Isot aallot heittelevät meitä alas rannan tasaiselta "kivikorokkeelta" ja saamme taas pari pikku haavaa, mutta se ei haittaa, uimaan pitää päästä... Pysähdymme kotimatkan varrella vielä Lake Worthissa Burger Kingissä ja ajelemme kaikessa rauhassa takaisin West Palm Bechille. Sitten tämä USA:n joulu alkaakin jo olla takana. Lomamme on kuitenkin onneksi vasta puolivälissä.



Valokuvat: Jouluaatto, 24.12.2013
Valokuvat: Joulupäivä, 25.12.2013
Valokuvat: Tapaninpäivä, 26.12.2014


Ystävät, tutut ja puolitutut... Olen lähdössä tammi-helmikuussa noin kuukauden ajaksi Floridaan ja ehkä matkaan voisi kuulua joku muukin pikku kierros matkan varrella USA:ssa. Jos haluat liittyä seuraan alkumatkaksi, loppumatkaksi tai sille välille, tai vaikka koko matkan ajaksi, niin laita viestiä... Majoitus ja vuokra-auto löytyy, kaikki muu omakustannushintaan... :)

Joulun odotusta palmujen alla

VALOKUVAT / PHOTOS

Floridan palmut ja New Yorkin pilvenpiirtäjät ovat (ikävä kyllä) tällä hetkellä todella kaukana, vaikka molempien pitäisi itse asiassa olla juuri nyt hyvinkin lähellä... Juuri nyt minun pitäisi olla USA:ssa viettämässä pitkää lomaa, mutta enpä nyt sitten vaan ole... Lentokentällä olen kyllä, mutta tämä tie vie minua taas takaisin aivan toiseen suuntaan. Viimeisimmästä USA:n reissusta on kulunut joka tapauksessa jo jonkin verran aikaa... Pian jo kolme kuukautta on kulunut siitä, kun tulimme USA:sta kotiin, enkä ole nyt saanut aikaan tähän blogiin kuin muutaman lauseen matkan ensimmäisistä päivistä. En ole ehtinyt. On ollut niin paljon muuta tekemistä ja ajateltavaa. En ole viitsinyt... Ja tuon kotiinpaluun jälkeen en sitten edes ehtinyt olla kotona kuin viisi viikkoa.

Matka vaan jatkuu ja jatkuu. Taidan palata kotiin vain lähteäkseni taas uudestaan ja aina uudestaan. Vuoden 2011 alussa se alkoi; pitkä matka, jolla kai olen edelleen. Hieman yli kolme vuotta sitten tuli eteen jonkinlainen uusiutumisen ja elämän muuttumisen aika ja siitä lähtien olen kulkenut siellä täällä ja aina matkalta palattuani on edessä ollut jo uusi matka tai joskus parikin. Kertailin tässä itsekseni mielessäni tätä aikaa ja kaikkia paikkoja, missä olen kulkenut: Olen reilun kolmen vuoden aikana ehtinyt tehdä 13½ matkaa, joista osa on ollut hyvinkin pitkiä. Olen ehtinyt käydä kuusi kertaa USA:ssa, kerran Brysselissä, kerran Pariisissa, kerran Kroatiassa, kaksi kertaa Italiassa ja kerran pikaisesti Pietarissa (se ½ matka ja samalla taatusti ensimmäinen ja viimeinen matkani siihen maahan). Noiden matkojen lisäksi olen ehtinyt asua lyhyen ajan Roomassa ja nyt elän taas jossakin kaukana.

Jos tämä vuosi menee edes jotakuinkin niin kuin nyt tällä hetkellä näyttää, en tule tänä vuonna tai ensi talven aikana paljon Suomessa olemaan. Kun palaan (luultavasti) joskus syksyllä,  minulla on niin paljon lomia käyttämättä, että saatan käydä Suomessa vain kääntymässä ja jatkaa taas matkaani Floridaan, kiertäen ehkä vähän jossakin muuallakin USA:ssa. Todennäköisesti yksin. Toisaalta, tietyistä syistä johtuen nyt olisi oikein loistava hetki myös lähteä katsomaan kummityttöä Keniaan, mutta ehkä jätän sen kuitenkin tuonnemmaksi. Alustavasti olen ajatellut viettää USA:ssa ehkä ainakin kuukauden verran loppusyksyllä ennen joulua ja kuukauden verran tai ehkä enemmänkin talvella ensi vuoden puolella.

Elämä jossakin kaukana, uusissa ympyröissä, alkaa pikku hiljaa asettua sijoilleen ja palat loksahtelevat paikoilleen maaliskuun lähestyessä jo loppuaan. Lähes shokeeraavan äkkinäisestä lähdöstä kaikkine mutkineen ja haasteineen on toivuttu jo aikoja sitten ja kaikki alkaa olla BAU... Business as usual... Tai ainakin melkein... Minkäänlaista ikävää Suomeen en oikeastaan tunne, mutta kaipaan kyllä läheisiä ihmisiä ja ystäviäkin. Enemmän kuin Suomea taidan kaivata Floridaa ja myös Rooma on tullut mieleen lähes päivittäin. Ensimmäinen loma Suomessa on sekin nyt jo takana ja ehkä taas muutaman viikon tai parin kuukauden jälkeen poikkean Suomessa ja ehkäpä joku poikkeaa minunkin luonani vielä kevään edetessä...


Nyt jatkan kuitenkin taas tarinaa joulumatkasta Yhdysvaltoihin.


USA 2013-14: Joulukuun puolivälistä jouluun

Torstai 19.2., 5. matkapäivä valkenee aurinkoisena ja kirkkaana. Tämä aamu alkaa pienellä joulusiivouksella kotona. Asunto on "peruspuhdas",  joten tällä kertaa vain pieni tavaroiden järjestely, imurointi ja pölyjen pyyhkiminen riittää. Siivouksen lomassa katselen välillä parvekkeen edessä lammessa uivia erikoisia anhinga-lintuja, joista ei näy pinnan päällä kuin pitkä kaula ja pää, ja lammen yli lentäviä pelikaaneja sekä erikokoisia ja erivärisiä haikaroita. Siivouksen jälkeen lähdemme vajaan sadan metrin päässä olevalle asuinyhtiön kuntosalille, jossa tänä aamuna teemme kunnon treenin. Kuntosalin jälkeen tuntuu mukavalta päästä ulos suihkuun ja siitä suoraan omaan uima-altaaseen. Vaikka allas ei olekaan lämmitetty, sen vesi on juuri sopivan lämpöistä ja allas on niin iso, että siinä pystyy hyvin uimaan. Uin pitkään selälläni ja katsellen ylöspäin kaunista rakennusta, vihreitä palmunlehtiä ja sinistä taivasta. Uimisen jälkeen vietämme vielä jonkin aikaa allas-alueella, koska se on oikein mukava paikka ajanviettoon aurinkoisena päivänä ja siellä on myös langaton nettiyhteys. Päästyämme altaalta laitamme ruokaa kotona ja syömme parvekkeen liukuovet auki, katsellen palmuja ja lampea parvekkeen edessä.

Vietettyämme iltapäivän rauhassa kotosalla, lähdemme illaksi West Palm Beachin keskustaan. Keskustassa järjestetään joka torstai ilmainen "Clematis by Night" tapahtuma Clematis Streetin päässä olevassa puistossa ja tällä kertaa ohjelma on tietysti jouluaiheinen. Ajamme autolla vajaan 10km matkan keskustaan, josta löydän parkkipaikan hieman sivummalta kadun varresta. Ilta pimenee kun kävelemme autolta lämpimässä illassa kohti "Waterfrontia" ja Clematista. Käymme ensin katselemassa miltä iso, hiekasta tehty joulukuusi näyttää iltavalaisuksessa satoinen tai tuhansine neonvaloineen. Käymme myös katsomassa rannan hiekkaveistoksia ja jäämme sitten isolle nurmialueelle odottelemaan illan esitystä. Näissä tapahtumissa on milloin minkäkinlaista ohjelmaa, usein rock- ja muutakin musiikkia, mutta tänä iltana puistossa esiintyy Ringling Bros. Barnum & Bailey- sirkuksen esiintyjiä. Esitys on tavallaan jonkinlainen "demo" tai pikku näyte varsinaisista sirkuksen esityksistä tulevina iltoina. Vaikka esitys onkin vain lyhyt näyte, on se silti hieno ja näyttävä. Esityksen loppuessa tirehtööri pyytää kaikkia kääntymään selin, katse kohti rantaa ja kun esiintyjät sillä välillä katoavat lavalta, luulen ensin sen olevan vain hauska kikka lopettaa esitys. Pian kuitenkin rantaa pitkin kulkevaa Flagler Drivea pitkin lähestyy kolme valtavaa sirkusnorsua, joista ensimmäisen selässä ratsastaa, kukapa muukaan kuin itse joulupukki! Näky on näin yllättäen melko hätkähdyttävä.

Perjantaina sää on puolipilvinen, mutta lämmin. Lähdemme heti aamupäivän alussa ajelemaan kohti Evergladesin suota ja Sawgrass Recreation Parkia. Olen ehtinyt ajaa aikaisemmin jo niin monta kertaa West Palm Beachilta Ft Lauderdaleen ja sitä kautta joko juuri tuonne puistoon tai Ikeaan, että nyt haluan valita jonkun ihan uuden tien. Lähdemmekin tällä kertaa suoraan West Palm Beachilta kohti valtavaa Evergladesia. Päästyämme kaupungin asutulta alueelta pois, maisema muuttuu äkkiä avaraksi ja tasaiseksi ja alkumatkasta ympärillämme on peltoja ja suota silmänkantamattomiin. Puolimatkassa, noin tunnin ajon jälkeen käännymme hieman ennen Lake Okeechobeeta kohti etelää ja ajamme läpi pienen Belle Gladesin kaupungin. Belle Galdesin jälkeen käännymme suoraan suon läpi menevälle viivasuoralle tielle. Nyt ympärillämme ei ole enää muuta kuin suota ja suota loputtomiin. Ja kymmeniä tuhansia alligaattoreita ja käärmeitä. Pysähdymme matkan varrella pieneksi hetkeksi pienen sivutien laitaan ja jatkamme taas eteenpäin.

Olen käynyt Sawgrass Recreation Parkissa jo kaksi kertaa aikaisemminkin ja jotain sieltä myös tässä blogissa jo kirjoittanut, joten jätän sen tällä kertaa vähemmälle. Päästessämme perille sää on aurinkoinen ja syötyämme ensin eväät parkkipaikan lähellä taukopaikalla, lähdemme ajelelulle suokopterilla. Koska yhtään alligaattoria ei löydy tällä kertaa läheltä, ajammekin nyt todella pitkän ja vauhdikkaan kierroksen suon "saharuohon" seassa. Löydettyämme yhden alligaattorin palaamme takaisin ja käymme vielä ennen pois lähtöä kiertämässä pienessä eläintarhassa. Eläintarhan puolelta tällä kertaa jää parhaiten mieleen Floridan pantteri, joka leikkii isolla jumppapallolla ja nauttii siitä, kun eläintenhoitaja ruiskuttaa sen päälle vettä letkusta. Pidän tästä paikasta, koska mielestäni melko edullisen lipun hinnalla pääsee suoajelulle ja eläintarhaan ja paikka on todella leppoisa ja ruuhkaton. Rauhallisen mukava.

Ajamme seuraavaksi Ft Lauderdalen suuntaan Sunriseen ja vietämme pari-kolme tuntia Sawgrass Millsin jättimäisessä ostoskeskuksessa. Ostoskeskuksessa, jossa on yli 350 liikettä. Muut löytävät enemmänkin ostettavaa ja jopa minä shoppailen itselleni uudet uimashortsit ja Conversen myymälästä uudet, halvat tennarit. Ostoskeskuksesta ajamme Sunrise Boulevardia pitkin aivan Ft Lauderdalen keskustan tuntumaan ja käännymme koko USA:n itärannikon halki kulkevalle Interstate I-95- tielle. Pimeys on jo laskeutunut ja ajamme hyvää vauhtia yli kymmenen kaistaista moottoritietä pohjoiseen. Jossakin Boca Ratonin nurkilla käännyn pois I-95- tieltä ja jatkamme matkaamme US1 Federal Highwayta pitkin. Pysähdymme suunnitellusti Delray Beachin kaupungissa Ellie's 50's Dinerissa ja syömme siellä hampurilaisateriat. Ellie's on yksi suosikkipaikkoja Floridassa. Se on 50-luvun tyylinen aitoamerikkalainen diner  ja tunnelma siellä on upea. Siellä istuessa tuntuu aivan siltä, kuin olisi osa jotakin vanhaa amerikkalaista elokuvaa. Tänään satumme osumaan keskelle jonkinlaisia pikkujouluja tai joulutapahtumaa ja paikka on aivan täynnä ja meno on melko iloinen... Meille löytyy kuitenkin mukava pöytä Marilyn Monroe- salista. Myöhään illalla ajelemme vielä pimeässä illassa noin tunnin matkan Federal Highwayta pitkin West Palm Beachille ja sieltä Okeechobee Boulevardia ja Military Trailia pitkin kotiin.

Lauantai alkaa jälleen kuntosalilla ja altaalla. Tästä on tulossa jo hyvä tapa. Ihan joka päivä emme sentään käy salilla, lepoakin tarvitaaan, mutta suurinpiirtein joka toinen päivä alkaa reippaalla treenillä ja uinnilla. Tänään ohjelmassa ei olekaan mitään sen kummallisempaa, kuin shoppailua jokapäiväiseen tapaan ja pari tuntia uimarannalla makailua ja uimista. Tänään valitsemme rannaksi lähimmän eli Riviera Beachin kaupungin puolella sijaitsevan Singer Islandin. Tänään jatkamme myös pieniä jouluostoksia ja asunnon koristelua joulukoristeilla. Ruokaa laitamme tänäänkin kotona; poikani laittaa meille kaksi valtavaa ("amerikankokoista") pellillistä pizzaa.

Sunnuntai 22.12. on 8. matkapäivämme. Tämän päivän ohjelmaksi on jo etukäteen sovittu käynti Lion Country Safarilla eli isossa eläintarhassa noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Aurinkoinen päivä alkaa autoajelulla eläinten keskellä. Monen kilometrin pituinen kierros kulkee muutaman valtavan aitauksen läpi ja matkan varrella on melkoinen määrä eläimiä eri puolilta maailmaa. Ajelemme kävelyvauhtia eteenpäin eläimiä katsellen ja välillä pysähdymme hetkeksi. Kaikista noista elämistä itselläni jäävät parhaiten mieleen tapiiri, erilaiset sarvipäät, leijonat, sarvikuonot, kamelit, seeprat, kirahvit ja simpanssit. Autoajelun jälkeen kiertelemme vielä isossa puistossa, jossa sielläkin on erilaisia eläimiä ja upeita kasveja. Täällä näemme myös flamingoja (joita elää jonkin verran Floridan aivan eteläisimmäissä osissa) ja pääsevätpä jotkut meistä myös ratsastamaan kamelilla ja ruokkimaan kirahveja salaaatinlehdillä.

Vietettyämme monta tuntia Lion Country Safarilla, ajamme suoraan Palm Beachin rannoille ja käymme vielä uimassa ennen pimeän tuloa. Kotimatkalla koukkaamme taas kerran kaupan kautta ja kun me koukkaamme kaupan kautta, se tarkoittaa reilun tunnin kiertelyä ja isoa ostoskärryllistä tavaraa.

Maanantaina, jouluaaton aattona käymme jälleen aamulla altaalla ja salilla. Salipäivät alkavat aina heräämisen jälkeen nautitulla runsaalla aamupalalla, jonka jälkeen lepäilemme ja olemme reilun tunnin ihan kaikessa rauhassa ennen salille lähtöä. Itse olen ehtinyt syödä jo tähän mennessä aika monta amerikkalaista pannukakkuaamiaista... Tavallisesti minulle kalpaavat oikein hyvät pakastepannukakut, mutta jonakin aamuna saan myös ihan aamulla paistettuja.

Maanantain vietämme kokonaan West Palm Beachin kaupungin alueella. Iltapäivällä jatkuu lähes epätoivoiselta tuntuva tonttulakin metsästys. Olemme etsineet niitä jo viikon, lukemattomista eri kaupoista, mutta niitä ei tunnu löytyvän mistään. Ja jossain niitä on pakko olla, koska niitä näkee ihmisillä päässä siellä täällä. Parin turhan yrityksen jälkeen minua kuitenkin onnistaa tänään; löydämme CVS:n myymälästä, aivan kotinurkilta todella hyvän valikoiman tonttulakkeja! Nyt tulee joulu tänne palmujen ja hiekkarantojen keskellekin, kun meillä kaikilla on tonttulakit...

Ajelemme iltapäivän päätteeksi West Palmin keskustaan ja käymme ottamassa muutamia tonttukuvia hiekasta tehdyn "Sandy"- joulukuusen vieressä. Käymme myös kävelyllä Intracoastal Waterwayn, tai tällä kohdalla oikeastaan Lake Worth Lagoonin rannalla ja ajelemme ilmaisella trolley-bussilla Clematis Streetilta City Placen lähelle. City Placelta kävelemme taas hiljalleen takaisin Clematikselle. City Place, Clematis Street ja kaikki kadut niiden välillä on koristeltu joulukoristeilla ja jouluvaloilla ja ilmassa on joulun tuntua, vaikka se onkin tavallaan hieman (mukavan) absurdi tunne täällä palmujen alla lämpimässä. Käymme vielä ennen kotiin lähtöä Grease-ravintolan terassilla syömässä jättimäisen Beast Burgerit. Niin isoa hampurilaisateriaa en ole koko elämäni aikana nähnyt.

Valokuvat: torstai 19.12.2014
Valokuvat: perjantai 20.12.2014
Valokuvat: lauantai 21.12.2014
Valokuvat: sunnuntai 22.12.2014
Valokuvat: maanantai 23.12.2014

Welcome back...

Lähdimme matkaan kohti Yhdysvaltoja joulukuun puolivälissä ja palasimme takaisin vasta vuodenvaihteen jälkeen. Matkalta paluusta on nyt kulunut noin puolitoista kuukautta, enkä ole paluun jälkeen ehtinyt tätä blogia kirjoitella, mutta sen sijaan olen kyllä laittanut matkakuvia  flickr-albumeihini ja matkavideot youtubeen. Olin myös jo kovaa vauhtia suunnittelemassa seuraavaa matkaa huhtikuulle Yhdysvaltoihin omaan kotiin ja samalla suunnittelin mahdollista pientä kiertuetta jonnekin muualle Yhdysvaltoihin, mutta se suunnitelma ei nyt kuitenkaan tule toteutumaan ylipääsemättömän esteen vuoksi. Lomamatka siirtyy nyt syksylle ja/tai ensi talvelle. Omat lomamatkani ja kaikki lomat tulevat nyt siirtymään jonnekin hamaan tulevaisuuteen ja syksyn ja ensi talven aikana minulla onkin sitten todella runsaasti lomaa ja aikaa vietettäväksi omassa ulkomaan kodissani.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen täällä blogissa on aika todeta, että näinhän tässä jälleen kerran taas kävi: ennen kuin ehdin kirjoitella edellisen reissun blogin valmiiksi, tulikin jo lähtö seuraavalle reissulle. Reissulle, joka oli pieni yllätys... Tällä kertaa kyseessä oli varsinainen äkkilähtö ja isoja asioita tapahtui niin nopeasti, että hyvä kun itse pysyin jotenkin kyydissä mukana. Nyt olen jo joka tapauksessa kaukana ja tulen luultavasti olemaan poissa pitkään. Kun lähdin muutama päivä sitten matkaan minulla ei ollut mukanani kuin menolippu ja melkoinen määrä tavaraa. Tulen nyt elämään ja asumaan jonkin aikaa poissa Suomesta ja tänä keväänä omat lomamatkani suuntautuvat Suomeen ja läheiset ja tuttavat voisivat nyt hyvin suunnitella reissuja tänne suuntaan...

Tulevissa jutuissani palaan nyt täällä matkablogissani kuitenkin jouluun ja vuodenvaihteeseen Yhdysvalloissa.


Matkan ensimmäiset päivät: USA 15.12.2013 - 2.1.2014

Istun 10 363 metrin eli 31 000 jalan korkeudessa Finnairin Airbus A330-300- koneen kyydissä matkalla yli Atlantin. Tällä kerralla Atlantin yli lennolla ei oikeastaan voi edes puhua Atlantin yli lennosta, sillä tuulista johtuen kone lentää enemmänkin Atlantin pohjoispuolelta kiertäen kuin sen yli. Lentoreitti kulkee kaukaa Islannin pohjoispuolelta keskelle Grönlantia ja sieltä edelleen kauas Kanadan rannikolle. Jälleen kerran ihmettelen koneen karttanäytöllä näkyviä paikannimiä: Immarsuag, Narsarsuag, Sondre Stromfjord, Godthab, Iqaluit... Tuulien kiertäminen onnistuu ilmeisesti hyvin, sillä vasta viimeisen kahden tunnin ajan Pohjois-Amerikan mantereen yläpuolella vastatuuli on todella kova. Lentoaika on hieman normaalia pitempi ja siitä sekä pikkuisen myöhästyneestä lähdöstä johtuen olemme perillä New Yorkissa, John F. Kennedyn kentällä hieman aikataulusta myöhässä. Tuuli on kova vielä alempanikin ja se ravistelee jonkin verran konetta laskeutuessamme ensin Long Islandin rantaviivaa pitkin ja sitten meren päältä koukaten lentokentälle.

New Yorkissa meillä ei ole kiirettä jatkolennolle, koska me jatkamme matkaa vasta seuraavana aamuna. Istumme kuitenkin koneen etuosassa ja niinpä olemme aivan jonon alkupäässä maahantulotarkastuksessa. Olen käynyt Yhdysvalloissa jo 10 kertaa ennen tätä matkaa, mutta silti onnistumme hieman tyrimään maahantulotarkastuksessa. Yritämme selvitä yhdellä yhteisellä tulli-imoituksella, mutta se yritys menee vikaan kun viiden hengen joukkomme jakaantuu epähuomiossa kahteen eri jonoon. Pienien (turhien) selitysten jälkeen pääsemme maahan täytettyämme kaikkiaan kolme eri ilmoitusta eli tästä viisastuneena pieni vinkki: kirjoitelkaa omat laput jokaista Suomen asuinosoitetta kohden tai pitäkää joukko kasassa ja toivokaa, etteivät viranomaiset puutu siihen, missä taloudessa kukakin asuu... Lopulta olemme kuitenkin kaikki onnellisesti maassa ja saatuamme laukut hihnalta ja kuljettuamme tullin läpi olemme vapaita kulkemaan minne haluamme.

Maahantuloon liittyy vielä yksi pieni ja mitätön, mutta minun mieltäni lämmittävä asia: Vilkaistuaan passiani, koneella näkyviä tietojani ja kysyttyään miksi olen tulossa Yhdysvaltoihin, virkailija hymyilee minulle ja toivottaa ystävällisesti: "Welcome back..."

John F. Kennedyn kentältä matkaamme ensin pikkubussilla La Guardian lentokentän liepeillä olevaan Airway Inn- hotelliin. Hotelli on parhaat päivänsä nähnyt ja yleiset tilat on siivottu viimeksi ehkä kesällä... Käytävillä leijailee vahva savun tuoksu, jossa taitaa olla mukana jotain muutakin kuin tupakkaa... Huone on kuitenkin kelvollinen ja siistimpi kuin hotellin käytävät, kaikille on sänky ja hintakaan ei todellakaan päätä huimaa, joten tyydymme tähän. Viivymme kuitenkin huoneessa vain hetken ja pyydämme sitten vastaanottovirkailijaa tilaamaan meille kuljetuksen Manhattanille. New Yorkin ongelma on se, että lain mukaan taksit (ne Yellow Cabit) saavat ottaa vain neljä matkustajaa ja käytännössä matkustajia mahtuu yleensä helposti vain kolme. Meitä on kuitenkin tällä kerralla matkalla viisi ihmistä. Nyt saamme kyydin "keskustaan" mustalla isolla Chevroletin SUV:lla. Hinta on 55 dollaria eli hieman enemmän kuin taksilla, mutta nyt mahdumme kaikki samaan kyytiin, eikä meidän tarvitse jakautua kahteen taksiin. Lähdemme puikkelehtimaan kohti Manhattania Queensin sivukatuja pitkin; kuljettaja ilmeisesti tietää miten voi näppärästi välttää valtaväylien ruuhkat. Olemme kaikki hieman väsyneitä pitkän lennon jälkeen, mutta olemme hyvillä mielin ja kaikki innostuneita näkemään Manhattanin valot ja pilvenpiirtäjät. Kolmelle meistä se on ensimmäinen kerta. Poikani on käynyt New Yorkissa kaksi kertaa aikaisemminkin ja minulle tämä on neljäs kerta.

Pyydän kuljettajaa viemään meidät Grand Central Terminalille eli 42. kadulla olevalle isolle rautatieasemalle. Rautatieasemalta jatkamme matkaamme jalan. Ilma on kylmä, lämpötila jossakin nollan tuntumassa ja "kanjonien" välissä käyvä viima saa sen tuntumaan vielä paljon kylmemmältä. Kuljemme ensin Lexington Avenueta pitkin ohi Chrysler Buildingin ja ohjaan meitä Murray Hillin suuntaan, josta olen jo valmiiksi miettinyt tutun ruokapaikan. Harmikseni tuo perusamerikkalainen diner on kuitenkin kiinni ja me jatkamme matkaa Empire State Buildingin ohi kohti Broadwayta. Kaikki ovat hieman väsyneitä pitkästä lennosta ja pitkästä päivästä johtuen (kello on Suomessa jo yli kolme yöllä), joten käymme syömässä iltapalaa Burger Kingissä siitäkin huolimatta, että tarkoituksenamme on tällä matkalla välttää pikaruokapaikkoja ja varsinkin hampurilaispaikkoja. Hampurilaisten jälkeen katsastamme vielä Times Squaren mainostaulujen valomeren ja sitten onkin aika palata takaisin hotellille. Nyt otamme varman päälle lennosta kaksi taksia Times Squaren nurkalta 7th Avenuelta. Heti kun meidän taksimme on päässyt liikkeelle, kuljettaja kuitenkin kysyy, olimmeko samaa joukkoa toiseen taksiin nousseiden kanssa. Tämä kuljettaja olisi ottanut kaikki viisi samaan autoon, vaikka tila olisi kyllä käynyt ahataaksi ja poliisin sattuessa kohdalle se olisi voinut tulla kuljettajalle kalliiksi. Nyt kuitenkin ajamme siis kahdella taksilla takaisin Queensiin vauhdin ollessa parhaimmillaan 80 mph New Yorkin kaduilla...

Olemme oikein tyytyväisiä tähän sunnuntai- iltaan. Pikakierros Manhattanilla oli huomattavasti parempi vaihtoehto kuin tunkkaisessa lentokenttähotellissa lojuminen. Pitkäksi venyneen päivän jälkeen uni tulee nopeasti ja hotelli on rauhallinen ja hiljainen.

Heräämme toisena matkapäivänä, maanantaina 16.12.2013 todella aikaisin. Olen jo edellisenä iltana pyytänyt hotellin vastaanotosta huoneen hintaan kuuluvna kuljetuksen lentokentälle kello 5.00am. Sovittuun aikaan meitä tullaan hakemaan kahdella mustalla autolla ja reilun 10 minuutin ajomatkan jälkeen olemme jo La Guardian lentokentällä. Olemme lentokentällä ihan turhankin aikaisin, mutta parempi liian aikaisin kuin liian myöhään; lentokentällä juokseminen ja jonottaminen kiireessä on todella rasittavaa puuhaa. Juomme aamukahvit kentällä ja syömme jotakin pientä aamiaista.

American Airlinesin Boeing B737-800 kuljettaa meidät mukavasti alas etelään, USA:n itärannikon rantaviivaa pitkin. Noin kolmen tunnin lennon jälkeen koneemme lähestyy mereltä Floridan ja Palm Beachin rannikkoa ja pian näemme koneen ikkunoista pitkät hiekkarannat ja minä tunnistan jo monia paikkoja rannalla. Laskeudumme West Palm Beachin kaupungissa sijaitsevalle Palm Beachin kansainväliselle lentokentälle (PBI) ja pian olemme jo ulkona Floridan lämmössä ja lentokentän palmupuut tervehtivät meitä terminaalin ovella. Tänään meidän ei enää tarvitse palella! Olemme kaukana pohjoisen kylmyydestä ja se tuntuu todella hyvältä.

Lentokentältä on matkaa kotiin vain noin yhdeksän kilometriä. Olen jo etukäteen varannut auton valmiiksi lentokentälle. Saatuamme auton Dollar-autovuokraamosta ajan Publixin kautta kotiin. Käymme heti hakemassa ruokatarvikkeita ja teemme lounasta heti päästyämme kotiin. Emme jää kuitenkaan sen enempää asettumaan taloksi vaan lähdemme pian lounaan jälkeen uimaan. Kun olemme tulleet hyytävän kylmän New Yorkin kautta hyytävän kylmästä peräpohjolasta, kaikilla tuntuu olevan kiire lämpimään meriveteen. Ajan Military Trailia pohjoiseen ja käännyn sitten Blue Heron Boulevardille itään ja kohti merta. Tulemme muutamana minuutin päästä Riviera Beachin kaupungin puolelle ja sillan ylitettyämme olemme Singer Islandilla. Singer Islandilla on asuntoamme lähin uimaranta, josta löytyy vessat, suihkut ja muita palveluita. Sää on hieman harmaa ja lämpötila vain hiemen reilut +20 astetta, mutta merivesi on todella lämmintä.

Uimisen jälkeen käymme suihkussa rannalla ja jatkamme matkaa rantatietä pitkin muutaman mailin päähän Palm Beach Gardensin puolelle. Käymme PGA Boulevardin (kyllä, tämä on golfin luvattua maata) varrella sijaitsevassa Gardens Mallissa ostoksilla. Tärkein ostos on tänään varavuode, jota tarvitsemme jo heti ensimmäisenä yönä. Kiertelemme myös Searsin vaateosastoilla ja jotain tarttuu heti mukaan. Vaatteet ovat Yhdysvalloissa halpoja ja tälläkin kertaa olemme lähteneet matkaan melko tyhjien matkalaukkujen kanssa ja aiomme ostaa ainakin farkkuja ja kenkiä, joiden hintaero Suomeen verrattuna on huomattavan suuri. Ennen kotiin lähtöä kävelemme vielä edestakaisin hienon osotoskeskuksen käytävillä ja käymme kahvilla Starbucksilla. Ajelemme kotiin pimeässä ja lämpimässä illassa ja laitamme vielä kotona ruokaa.

Tiistai, kolmas matkapäivä alkaa oman talon kuntosalilla ja sen jälkeen altaalla. Olen nyt jo kolmatta kertaa käymässä "kotona" USA:ssa, mutta vasta nyt käytän ensimmäistä kertaa asuinyhteisön kuntosalia ja vasta nyt käyn ensimmäistä kertaa altaassa uimassa. Olin jotenkin varautunut siihen, että allasta tuskin tulee käytettyä, koska se ei ole lämmitetty, mutta huomaan veden olevan ihan sopivan lämmintä uimiseen ja allasta tuleekin käytettyä ahkerasti tämän loman aikana. Jo ennen lomalle lähtöä olin päättänyt, että tällä lomalla harrastaisin liikuntaa ja kolmantena matkapäivänä vihdoin pääsen toteuttamaan päätöstä. Poikani on minun Personal Trainerini ja ensimmäisenä päivänä hän antaa minulle kuntosalilla hieman ohjeita, jotta pääsen alkuun tässä minulle hieman uudenlaisessa liikuntaharrastuksessa.

Sää on tänään huomattavasti parempi kuin edellisenä päivänä ja tänään vietämmekin hieman enemmän aikaa rannalla. Varaudumme nyt rantapäivään hyvin ja otamme mukaan tuolit, huovat ja kylmälaukun, jonne otamme eväitä ja paljon juomista. Atlantin vesi on tällä alueella nyt noin +25 asteista, joten vedessä ei ainakaan tarvitse palella. Parin tunnin uimisen sekä rannalla istuskelun ja kävelyn jälkeen lähdemme rannalta ja menemme kotiin laittamaan ruokaa. Illalla lähdemme vielä ajelulle keskustaan ja käymme katsomassa miltä joulun odotus näyttää täällä palmujen alla. Käymme ihailemassa City Placen jouluvaloja ja muita koristeita ja odottelemme jonkin aikaa nähdäksemme luvatun lumisateen... Täsmälleen luvattuun aikaan City Placen aukiolla alkaakin sataa lunta ja ainakin lapsilla näyttää olevan hauskaa, vaikka lumi jotenkin näyttääkin saippuavaahdolta...

Seuraavan päivän vietämme Lake Worthissa, R.G. Kreusler Parkin uimarannalla. Lake Worthiin on rantatietä pitkin vajaan puolen tunnin ajomatka ja tietä reunustavissa loistokkaissa palatseissa riittää ihmettelemistä. Lake Worthissa on aivan kiinni toisissaan kaksi hyvää uimarantaa: Palm Beach Countyn R.G. Kreusler Park ja Lake Worthin kaupungin uimaranta. Aluella on kaksi vessaa ja useita suihkuja ja kahviloita. Saatuamme tarpeeksemme uimarannasta ja merestä, ajamme Wellingtonin kaupungin puolelle aivan asutun alueen reunalle ja loppu ilta kuluukin shoppaillessa. Mall at Wellington Green on yksi tämän alueen isoimpia ostoskeskuksia ja vaikka siellä olekaaan juuri mitään minua kiinnostavaa, emme silti lähde sieltä tyhjin käsin...

Kaikki täällä alkaa tuntua jotenkin kotoisalta. Tuttu oma asunto. Palmupuut parvekkeen alla. Lampi suihkulähteineen ja pihanurmella tallustelevat ibis-linnut. Tuntuu hyvältä päästä taas ostoksille Publixiin ja Walmartiin ja ostaa kuppi kahvia Starbucksilta. Kylmyyden jälkeen lämpö ja aurinko ovat juuri sitä mitä tarvitsen ja hiekkarantaa ja merta olen jo ehtinyt kaivata. Pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että jollakin tavalla alkaa kuulua tähän niin kovin erilaiseen maisemaan.

Valokuvat 1: su 15.12.2013
Valokuvat 2: ma 16.1.2013
Valokuvat 3: ti 17.12.2013
Valokuvat 4: ke 18.12.2013

Sand and Sea-Sun's Greetings

Torstaina hieman kahdeksan jälkeen aamulla huomaan, kuinka Polish Airlines LOT:n Boeing B787 Dreamliner lähtee hiljalleen laskeutumaan 12,5 kilometrin korkeudesta kohti Helsinkiä. Kaikki ennakkoluulot lastentaudeista kärsinyttä uutta konetyyppiä tai puolalaista lentoyhtiötä kohtaan ovat karisseet. Kone on hieno. Se on uusi ja nykyaikainen ja kaikinpuolin siisti ja mukava. Muihin koneisiin verrattuna tämä konetyyppi tuntuu lisäksi olevan todella äänetön ja lento on ollut mukavan pehmeä ja tasainen. Myös puolalais-suomalainen palvelu ansaitsee hyvän arvosanan. Pääsimme lähtemään New Yorkista noin puoli tuntia myöhässä aikataulusta, mutta kone on silti saapumassa Helsinkiin noin10 minuuttia ennen määräaikaa. Lentosää on ollut hyvä; pääsimme lentämään suorinta tietä yli Pohjois-Atlantin ja koneen nopeuskin on ollut ajoittain reilusti yli 1000km tunnissa.

Noin puoli tuntia myöhemmin pilvien takaa kaukana horisontissa nouseva aurinko katoaa, kone sukeltaa paksun pilviverhon läpi ja ensimmäinen mitä näen alapuolella odottavasta Suomesta, onkin jo Helsinki-Vantaan lentokentän kiitorata kirkkaine valoineen. Kone laskeutuu hieman aikataulusta edellä ja voin todeta, että tämä hyvä reissu on nyt tullut päätökseensä. Takana on noin 2,5 viikon pituinen kiva loma Yhdysvalloissa ja kaikki on mennyt mukavasti ilman isompia kommelluksia. Olemme viettäneet mukavaa aikaa lämpimässä Floridassa ja kahteen otteeseen myös pienen hetken kylmemmässä New Yorkissa. Joulun vietimme omassa kodissa West Palm Beachilla ja uuden vuoden aaton keskellä New Yorkia, Times Squaren kulmilla.

Viiden hengen matkan kustannukset nousivat jonkin verran korkeiksi, vaikka kaikki osallistuivat omiin kustannuksiinsa ja yksin en tietenkään kaikkea maksanut. Lentoliput maksoivat noin 700€ / henkilö ja muita matkakustannuksia tuli kahdesta hotelliyöstä New Yorkissa (joista uuden vuoden aatto Manhattanilla, Times Squaren lähellä oli selkeästi elämäni kallein hotelliyö), auton vuokrasta sekä polttoaineesta, syömisestä ja muista välttämättömistä asioista. Luottokorttilasku oli melkoinen, mutta toisaalta siihen sisältyi myös asunnolle jäänyttä tavaraa, kuten joulukoristeet, leivänpaahdin ja muita tarpeellisia välineitä sekä varavuode ja iso lipasto. Ja pääasia on tietenkin se, että kaikki on nyt maksettu ja matka oli onnistunut.

Vähän aikaa juuri ennen kotiin paluuta erehdyin ajattelemaan, että on toisaalta kiva käydä välillä kotonakin; tuo ajatus tosin kesti oikeastaan juuri siihen asti, että ehdin istahtaa bussin penkille Helsinki-Vantaalla... Tuntiessani kylmyyden ja nähdessäni bussin ikkunasta harmauden ja värittömyyden, minulle tuli melkein paniikinomainen tunne, että haluan pian takaisin sinne, mistä tulinkin... Viime vuoden lomaakin on vielä kolme viikkoa käyttämättä... Niinpä ajatuksissa onkin jo seuraava matka ja jo ihmisten työ- ja rahatilanteesta johtuen lienee selvää, että tällä kertaa matkustan yksin. Matkan ajankohta on jo nyt tarkentunut niin, että lähtisin matkaan 29.3. ja palaisin takaisin vasta 23.4. (Jos joku haluaa lähteä matkakaveriksi koko matkalle tai osaksi reissua, niin ottakoon yhteyttä). Suunnitelmana on nyt lentää maaliskuun viimeisenä lauantaina Finnairin koneella suoraan New Yorkiin ja palata New Yorkista tiistaina 22.4. lähtevällä lennolla. Tähän väliin jäävää aikaa ja jetkolentoja en ole vielä miettinyt sen enempää. Suurin osa ajasta menisi tietysti omalla asunnolla West Palm Beachilla, mutta jonkun pienen mutkan matkan varrella voisi tietysti tehdä. Sen jälkeen kun olin tämän suunnitelman jo lyönyt lukkoon, on kuitenkin ilmestynyt uusia, yllättäviä käänteitä ja on paljon mahdollista, että joudunkin matkustamaan jonnekin aivan muualle. Tällä hetkellä elän nyt pienessä jännityksessä ja olen kovasti odottavalla kannalla; varmaa on vain lähtö, mutta matkan suunta on tällä hetkellä hyvinkin epävarma.

Myös syksylle on jo alustavia suunnitelmia sen verran, että olen varannut Senigalliasta, Italiasta neljän hengen hotellihuoneen neljäksi yöksi. Huone on varattu varmuuden vuoksi ajalle 7.-11.8., vaikka lähtijöistä tai koko matkasta ei muuten ole mitään tietoa... Senigalliassa pidetään tuohon aikaan jokavuotiset, reilun viikon kestävät Summer Jamboree- festarit. Tapahtuma on niin suosittu, että minun nyt varaamani huone oli viimeinen vapaa koko kaupungissa, vaikka tapahtumaan on aikaa vielä yli puoli vuotta.

Tätä matkablogia en taaskaan ehtinyt pitää ajan tasalla "on-line", vaan aloitan kirjoittelun nyt jälkikäteen kotona. Samoin lisäilen matkuvia flickr-albumeihini jälkikäteen päivä kerrallaan. Nyt näyttää selvästi siltä, että ollessani reissussa muiden kanssa, en ehdi kirjoittaa lainkaan tai jos ehdin, niin vain hyvin lyhyesti ja tulen jatkossakin pitämään tätä matkablogia ajan tasalla vain matkustaessani yksin. Tämän lyhyen "prologin" jälkeen palaan pian takaisin joulukuun puoliväliin ja matkan alkupäiviin.

Joulun ja uuden vuoden lomareissu 15.12.2013 - 2.1.2014 numeroina
Yöt omalla asunnolla West Palm Beachilla 15
Hotelliyöt New Yorkissa: 2
Yöt lentokoneessa: 1
Yöt yhteensä: 18
Matka New Yorkiin: 6 600km
Matka West Palm Beachille: 8 200km
Lentoja: 4
Kilometrit auton ratissa: noin 1 000km
Uimarannalla: 8 kertaa
Uima-altaalla: 9 kertaa
Kuntosalilla: 7 kertaa
Shoppailua: uskomaton määrä...
Luottokorttilasku: melkoinen...
Luonnossa nähtyjä eläimiä
Alligaattorit: 7
Käärmeet: 1
Kilpikonnat: 1
Haikarat ja ibikset: lukematon määrä
Anhingat, pelikaanit ja korppikotkat: lukematon määrä
Portugalin sotalaivat: muutama

Matkakuvat

[Päivitetty la 18.1.2013]