VETERAANIVIIKONLOPPUNA STUARTISSA: ROCKABILLY USA

Lauantaina 10.11.2018 tärkein ohjelmanumero on “Rockabilly USA” -tapahtuma Martin Countyyn kuuluvan Stuartin kaupungin alueella. Stuart on pienehkö kaupunki, jonne on West Palm Beachilta matkaa vajaat 40 mailia. ”Rockabilly USA” auto- ja musiikkitapahtuma järjestetään Pirate’s Cove -nimisessä venesatama ja lomakohteessa jonkin matkaa Stuartin keskustan ulkopuolella. Tapahtuma on kaksipäiväinen: ohjelmassa on perjantai-illan musiikki ja sock-hop tanssit sekä lauantain tapahtuma ulkoalueella. Lauantaina paikalle odotetaan vanhoja autoja ja moottoripyöriä sekä myyntikojuja. Luvassa on myös musiikkia ja pin-up -kilpailu. Pukeudumme aamupäivän päätteeksi tapahtuman teeman mukaan, otamme Challengerin tallista ja ajelemme Interstate I-95 -tietä pitkin vajaan tunnin matkan Stuartiin.

Paikan päälle saavuttuamme toteamme paikalla olevan kohtuullisen paljon autoja ja lisäksi jokunen moottoripyörä. Mikään valtava yleisöryntäys tapahtuma ei kuitenkaan ole ja sen positiivisia puolia on se, että saamme pysäköityä automme aivan tapahtuma-alueen nurkalle. Paikalla on useita kauniita ja hyväkuntoisia klassikoita ja myös muutama hieman eri tyyliin rakenneltu ”rotta-rod” tai ”steampunk-rod”. Sää on kaunis ja pikku ennakkoluuloista huolimatta alueella liikkuu enimmäkseen hymyileviä ja mukavan oloisia ihmisiä. Poikkeuksiakin toki on ja harrastajajoukko näyttää kyllä melko erilaiselta kuin Suomessa. Olen kuitenkin tyytyväinen autojen määrään ja myös laatuun, mutta… Jos haen vertailukohtia, niin esimerkiksi Stadin Cruising ja Pre-Cruising on yli kymmenen kertaa isompi tapahtuma.

Se mikä minua näissä Floridan autotapahtumissa, näyttelyissä ja kokoontumisissa harmittaa, on paikallinen kumma tapa avata lähes joka ainoasta autosta konepelti selko selälleen. Karrikoidusti (ja myös kiertelemättä) sanoen… Vanhat punanaamaiset ja punaniskaiset äijät tulevat paikalle autoillaan ja ennen kuin auto ennen kunnolla pysähtynyt, he ovat jo avaamassa konepeltiä. Kun konepelti, ja mahdollisesti myös takaluukku, on saatu auki, he levittävät retkituolinsa auton eteen ja käyvät siihen istumaan. Autot seisovat siinä sitten rivissä suut auki, kuin parvi nälkäisiä linnunpoikasia odottamassa emon tuomaa ruokaa… Tämä harmittaa minua suunnattomasti kahdesta eri syystä: ensinnäkin tapahtumissa on mahdotonta nähdä kauniita autoja sellaisina, kuin ne on tarkoitettu nähtäväksi. Niiden linjat ja muodot rikotaan avaamalla konepelti selälleen. Ja vielä enemmän minua harmittaa se, että autoista on täysin mahdotonta saada hyviä valokuvia edellä kuvatusta syystä ja siitä syytä, että apposen avoimina törröttävät konepellit peittävät suuren osan valokuvien pinta-alasta.

Konehuonenäyttelyn lisäksi tässä tapahtumassa on vielä yksi hyvin oleellinen asia, joka jää kiusaamaan minua ja joka on mielestäni hyvinkin harhaanjohtava: tapahtuman nimi on suureellisesti ”Rockabilly USA”… Ihan kuin kyseessä olisi valtava, koko Yhdysvaltojen yhteinen ”kattotapahtuma”. Tapahtuma, joka kokoaa kaikki osavaltiot yhteen. Totuus on kuitenkin se, että jopa ”Rockabilly Florida” olisi aivan liikaa sanottu tästä tapahtumasta; kyseessä on kuitenkin vain pikkukaupungin tapahtuma, joka ei ainakaan vielä ole saanut isommin tuulta siipiensä alle. Sen lisäksi… Tapahtumalla on lisäksi identiteettinsä kannalta iso, perustavaa laatua olevan ongelma: nimestään huolimatta ainakaan lauantain tapahtumalla ei ole käytännössä juuri mitään tekemistä rockabilly kanssa… Tapahtumalla on kuitenkin uskoakseni mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ja ehkäpä vuoden päästä koemme jotain paljon parempaa, kun sama tilaisuus järjestetään uudestaan, käsittääkseni vasta toista kertaa.

Iltapäivän päätteeksi ihmiset alkavat kokoontua rannan laiturien, hotellirakennusten ja ravintolarakennuksen välissä olevalle pikku aukiolle. Ihmisten ulkonäöstä voisi päätellä, että 75% paikallaolijoista on saapunut paikalle moottoripyörällä. Isolla moottoripyörällä... Tilannetta on onneksi korjaamassa reilut kymmenen 50-luvun tyyliin pukeutunutta naista (ja kaksi miestä…). Näistä naisista lähes kaikki osallistuvat pin-up -kisaan. Paikalla on myös elävää musiikkia: cover-bändi, jonka nimen jo ehdin unohtaa. Moottoripyöräporukalta näyttävä bändi soittaa pääosin 60- ja 70- luvun covereita. Täysillä… Rockabilly-nimellä lanseeratussa tapahtumassa tämä ei juuri nostata ainakaan minun fiilistä. Osa kappaleista on mukavia, vanhoja tuttuja ”ikivihreitä” ja niitä on kiva kuunnella, mutta suurimmaksi osaksi kallistutaan jonnekin 70-luvun progen ja heavy-musiikin välimaastoon. Olen suoraan sanoen tyytyväinen bändin lopettaessa.

Bändin musiikin vielä vinkuessa korvissa, alkaa auto- ja moottoripyöräryhmien palkintojen jako. Ryhmiä on niin monta, että joissakin on todennäköisesti ollut vain pari ”osallistujaa”. Palkintojen jakoa on hieman vaikea seurata, koska palkittavat mainitaan vai auton omistajan nimellä, eikä minulla luonnollisesti ole aavistustakaan millainen auto kullakin heistä on. Seuraavaksi vuorossa on pin-up -kisan palkintojen jako ja sen jälkeen vielä arvonnan suorittaminen. Myydyistä arvoista saadut tulot menevät tilaisuuden menojen kattamiseen sekä ”Wounded Warriors” -veteraanijärjestölle. Se sopiikin hyvin tilaisuuden ajankohtaan, onhan nyt Veterans’ Day -viikonloppu. Autoryhmistä voisi myös mainita vielä sellaisen pikkuseikan, että yhtenä palkittavana ryhmänä oli tapahtuman ”isänmaallisin auto”. Ja vielä toisena seikkana mainittakoon tilaisuuden juontajan (käsittääkseni myös järjestelyvastaava) upea lauluesitys: kauniisti tulkittu Amazing Grace sai melkein ihon kananlihalle.

Eli summa summarum: Paljon parannettavaa ja monta kehitettävää asiaa, mutta kuitenkin antaisin arvosanaksi vahva hyvä ja ehdottomasti ajomatkan ja käymisen arvoinen. Ehkäpä vuoden päästä uudestaan. Kiitos tästä. Mukavalla fiiliksellä ajelemme kohti etelää, tällä kertaa vähän rennompaa Highway US1 -tietä pitkin. Tietä, joka suurelta osin tunnetaan myös nimellä Dixie Highway. Illan jo hämärryttyä olemme taas kotona.

#rockabillyusa #piratescove #stuart

LISÄÄ LUONTORETKIÄ

Keväällä ensimmäisestä USA:n matkastani tulee kuluneeksi jo 28 vuotta. Vuonna 1991 kävin ensimmäistä kertaa Floridassa. Seuraava kerta oli seitsemän vuotta myöhemmin vuonna 1998 ja sen jälkeen jälleen seitsemän vuotta myöhemmin vuonna 2005. Tuohon aikaan en uskaltanut  edes uneksia asunnon omistamisesta täällä. Ensimmäisen matkan aikaan ajattelin jopa niin, että tämä paikka on niin kaukana, että tämä yksi käynti jää luultavasti elämäni ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Nyt en edes tiedä kuinka monta kertaa olen täällä käynyt ja kuinka paljon täällä viettänyt aikaa. Viimeisten 2,5 vuoden aikana tämä on nyt minun15. käyntini USA:ssa. Vuonna 2011 huomasin, että laman vuoksi minulla saattaisi olla mahdollisuudet asunnon hankkimiseen  Floridasta. Sitkeän etsimisen ja asuntojen tarkastusten jälkeen jätin tarjouksen asunnosta helmikuussa 2012 ja elokuussa 2012 asunto vaihtoi omistajaa. Olen siis omistanut asunnon täällä nyt jo yli kuusi vuotta ja sen myötä käynnit alkoivat tihentyä, oleskelu täällä pidentyä ja siitä eteenpäin tämä on ollut yhä enenevässä määrin toinen kotini. Muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 2016 tapasin nykyisen vaimoni ja nyt meillä on täällä kaksi omaa asuntoa, joista toinen on tämänhetkinen koti ja toinen on laitettu vuokralle.

Floridan luonto on nyt ollut täällä ihan selvästi tärkein harrastus ja ajankulu, ei teemapuistot, eikä edes hiekkarannat. Luonnontarkkailu ja valokuvaus, luonnossa kulkeminen tai vaikka vaan erilaisien eläinten katselu omalta parvekkeelta, ne ovat olleet nyt mieluisin ajanviete. Luonnossa erilaisilla poluilla kuljettuja maileja on takana melkoinen määrä ja valokuvia erilaista eläimistä on varmasti jo tuhansia. Jonain päivänä kokoan ne kaikki samaan paikkaan ja katson onko niiden joukossa vielä tunnistamttomia lajeja ja jaan sitten kokoelma-albumin jossakin. Mielenkiintoisinta nähtävää ovat meressä manaatit ja kilpikonnat ja pari haitakin olen uimarannalla nähnyt. Ilmassa liikkuvista eläimistä pidän eniten isoista linnuista. Isot linnut tunnekin jo kohtuullisen hyvin, mutta pikkulintuja en niinkään. Lammet ja järvet ovat paikkoja, joissa voi nähdä kilpikonnia ja saukkoja. Suolla ja kosteikkoalueilla parasta nähtävää ovat alligaattorit ja myös käärmeet. Muita hienoja maalla liikkuvia eläimiä ovat esimerkiksi bobcatit, kilpikonnat, pesukarhut ja opossumit. Polkuja riittää täällä tuhansia maileja ja niiden varsilla on paljon nähtävää.

----------------------------------------------------------------

Kuvat voi suurentaa klikkaamalla.

Torstaina päätän taas lähteä katsomaan jotain uutta paikkaa. Jotakin mukavaa paikkaa, jossa en ole ennen käynyt. Olen avoin kaikille mahdollisille vaihtoehdoille, mutta lopulta päädyn siihen, että haluan käydä katsastamassa jonkun uuden luonnonpuiston tai vastaavan alueen. Niin: taas… Tämä luonnossa kulkeminen on ollut jo pitkän aikka minun tärkeimpiä harrastuksiani täällä. Tutkailen vähän aikaa ympäristön alueita internetin avulla ja päädyn lopulta paikkaan, josta olen ajanut ohi lukemattomat kerrat. Päätän lähteä Juno Beachin kaupungin puolella olevalla Juno Dunes -nimisellä alueella vajaan puolen tunnin automatkan päässä. Alueen parkkipaikka on Higway US1:n varrella, melkein vastapäätä Loggerhead Marinelife Centeriä.

Tästä alueesta olen tainnut joskus ohi ajaessa sanoa, että jos tuolla ei ole kalkkarokäärmeitä, niin ei sitten missään (yhtään kuitenkaan tänään näe). Patikkapolun alkumatka on todella kuivaa hiekkamaastoa, hiekkadyynejä ja matalaa pensaskasvustoa. Pian kuitenkin tulen kosteikkoalueen ylittävälle pitkälle boardwalkille ja tämän jälkeen, ylitettyäni taas hiekkadyynialueen, olen yhtäkkiä metsässä. Eli alueelta löytyy todella monenlaista maastoa. Aivan polun päässä tulen lammelle ja sen takana on laguuni, johon pääsee veneellä vieressä kulkevasta kanavasta. Laguunin rannalla on hyvät laiturit veneille ja kanooteille. Lammen rannalle on pystytetty tähystystorni, josta on hyvä näköala lammelle, joka on varmasti monen linnun kalastuspaikka, joten katsomista varmasti riittää.

Katsomista riittää nytkin: lammella kahlaa isoja haikaroita, sekä harmaita että valkoisia. Näyttävät olevan kalassa eli kalaakin lammessa lienee. Lammen ja laguunin välisellä alueella, korkealla kelottuneen puun latvassa on kalasääksen pesä. Itse pesän omistaja lienee toisessa puussa pesän lähellä. Välillä se käy lentämässä pienen kierroksen ja palaa sitten taas samaan paikkaan puun oksalle. Laguunissa näen paljon isoja kaloja, mutta niitä en tunnista. Laiturille johtavan sillan kaiteella seisoo kauniissa rivissä kolme ibistä, aivan kuin ne olisivat poseeraamassa minulle. Melko tavallista luonnon elämää täällä siis: ei mitään ihmeellisyyksiä tai suurta jännitystä tällä kertaa, mutta aina kuitenkin mielenkiintoista seurattavaa. Kävellessäni takaisin autolle, hieman eri reittiä, tapaan matkallani vielä kaksi gopher-kilpikonnaa. Ensimmäisen näen syömässä ruohoa keskellä polkua ja toisen näen puoli kilometriä myöhemmin polun reunalla taapertamassa.

Kävelymatkaa ei lopulta kerry kuin 3,5km, mutta kävely polttavan kuumassa säässä,  pääosin hiekassa, on nyt minulle tarpeeksi. Vettäkin tuli taas varattua mukaan aivan liian vähän. Päätän kierrokseni ja ajelen takaisin kotiin samaa tietä kuin tänne tulinkin. Vähän matkaa etelään Highway US1 -tietä pitkin ja sitten käännyn ennen Palm Beach Gardensia lännen suuntaan Donald Ross Roadille. Ronald Ross Roadilta käännyn taas etelään tielle Alt A1A ja jatkan sitä pitkän matkan, aina Northlake Boulevardille asti. Ohitan matkallani Juno Beachin, Palm Beach Gardensin ja Lake Parkin ennen kuin saavun Riviera Beachin puolelle ja kotinurkille.

Perjantaina heti aamulla minulla on edessäni elämäni ensimmäinen lääkärikäynti Yhdysvalloissa. Olen kyllä käynyt lääkäreillä ja istunut erilaisissa odotushuoneissa montakin kertaa, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun olen itse potilaana. Hieman ennen matkaan lähtöä minulta poistettiin kolme luomea ja nyt olisi edessä tikkien poisto. Yritimme jo edellisenä iltana poistaa tikkejä itse, mutta osa niistä oli niin syvällä, että emme onnistuneet yrityksissämme. Siispä nyt tarvitaan sister-in-law apuun… Jätän autoni sairaalaan parkkihalliin ja lähden etsimään tietäni tässä keskikoisessa sairaalarakennuksessa. Löydän tieni parkkihallista sillan kautta varsinaiseen sairaalarakennukseen ja lopulta löydän myös oikean vastaanoton ja odotushuoneen kolmannesta kerroksesta. Pääsen sisään ikään kuin keittiön kautta ja voin huokaista helpotuksesta kun säästyn siltä paperisodalta, jonka tiedän lääkärikäynteihin täällä liittyvän.

Päästyäni tikeistä eroon ajelen US1 Highwayn kautta kotiin miettimään seuraavaa siirtoani. Päätän pysytellä tänään lähialueella ja päädyn John D. MacArthur Beach State Parkin alueeseen Singer Islandilla. Ajelen Singer Islandille tänään poikkeuksellisesti pohjoisen kautta. Oikaisen hieman huonomaineisen Silver Beach Roadin kautta tielle Highway US1 ja ajan sitä pitkin pohjoiseen North Palm Beachin kaupungin alueelle. Pian olen jo tiellä A1A ja luonnonpuiston portin portilla. Pääsymaksu tähän osavaltion puistoon on neljä dollaria autolta, riippumatta siitä, kuinka monta ihmistä autossa on. Maksan pääsymaksun portin vartiokopilla ja jatkan siitä muutaman sadan metrin päähän parkkipaikalle.

John D. MacArthur Beach Parkin alue on laaja alue Singer Islandilla ja se käsittää maa-alueita, pienen luontopolun, ison vesialueen ja vesialueen ylittävän boardwalkin, hiekkarannan suihkuineen ja vessoineen sekä luontokeskuksen. Tiedän, että luontopolku ei ole kovinkaan kummoinen, mutta kävelen kuitenkin sen ympäri ennen kuin suuntaan luontokeskuksen kautta boardwalkille. Käytän boardwalkin ylittämiseen tavallista pitemmän ajan, kun yritän selvittää onko toisella puolella vettä puussa istuva lintu valkopäämerikotka vai kalasääksi (se oli kalasääksi). Yritän myös saada selkoa veden pinnalla liikkuvasta aaltoilmiöstä: sen on pakko olla joko manaatti tai kilpikonnna, vaikka itse eläintä ei näy lainkaan. Luontokeskukselta voi vuokrata kajakin ja lähteä vesialueelle melomaan ja nytkin näen useampiakin melojia. Olemme itsekin olleet täällä melomassa. Käyn vielä hiekkarannalla ja luontokeskuksella ja katselen ennen poistumistani jonkin aikaa akvaariossa uiskentelevaa Loggerhead-kilpikonnaa.

Pysähdyn vielä matkalla Singer Islandin shopping plazalla hakemassa 7elevenistä itselleni jääkahvin ja apple fritterin. Sitten ajelen kaikessa rauhassa yli Blue Heron Boulevardin korkean sillan ja noin 10 minuutin kuluttua olen kotona.