Ateena (Kreikka, osa 12)

Viime vuonna yövyin hotelleissa enemmän kuin minään vuonna aiemmin: vuoden 1994 saldo oli noin 130 hotelliyötä. Tämä vuosi on jäänyt siitä melko paljon jälkeen ja nyt takana on vasta seitsemän hotelliyötä tänä vuonna. Se ei ole ollenkaan huono asia... Hotellielämän hohto on kadonnut jo aikoja sitten ja varsinkin työreissuilla voi puhua toisinaan suoranaisesta "hotellikuolemasta". Lomareissut ovatkin sitten ihan eri asia ja mielelläni yövynm silloin tällöin hotelleissa, kunhan saan tehdä sen omalla ajallani ja vapaaehtoisesti. Siellä missä itse haluan. Aloin miettiä näitä hotelliöitä, kun huomasin eilen seisovani Turussa täsmälleen samassa paikassa kuin viisi vuotta sitten, katsellen joen ylittävältä sillalta hotellia, jossa yövyin viisi vuotta sitten ja jossa yövyn nyt ensimmäistä kertaa sen jälkeen. Turussa olen toki käynyt viiden vuoden aikana useammankin kerran, viimeksi kesäkuussa poikani perheen kanssa, mutta nyt yövyin ensimmäistä kertaa juuri tässä samassa hotellissa kuin viisi vuotta sitten.

Vaikka minun helsinkiläisenä kuuluukin aina vähän (hyväntahtoisesti) vinoilla turkulaisille, niin rehellisesti sanottuna olen kyllä sitä mieltä, että Turku on ihan kiva kaupunki. Jos en voisi tai saisi asua Helsingissä, haluaisin asua Turussa. Turku on kaunis ja viihtyisä kaupunki. Turussa on paljon vanhaa ja kaunista. Minä pidän vanhasta ja kauniista. Aurajoen ranta on todella viihtyisä ja mukavia paikkoja on sen varrella paljon. Turku on sopivan kokoinen; ei liian iso, mutta ei liian pienikään. Turussa on paljon hyviä puolia, mutta ei juurikaan huonoja, jos ei sellaiseksi sitten lasketa Turun kieltä...

Eilen kävin kävelyretkeni päätteeksi Dennis-ravintolassa syömässä. Dennis on italialainen ravintola Linnankadulla ja toiminut jo kauan, mutta itse en muista olenko koskaan aikaisemmin käynyt siellä. Paikka on viihtyisä ja mukava ja saa minulta nyt kiitettävän arvosanan. Ensinnäkin palvelu oli todella nopeaa ja todella ystävällistä. Tarjoilija saapui pöytään heti kun olin päässyt istumaan, juomat tulivat nopeasti ja myös tilaus hoitui nopeasti. Ja tuskin olin saanut loppuun alkusalaattiani, kun pizzani oli jo pöydässä. Siitäkin huolimatta, että en ollut ensimmäisenä "jonossa", vaan minua ennen ruoka tuotiin isolle seurueelle viereiseen pöytään. Kun vielä ruokakin oli hyvää, on helppo antaa arvosanaksi kaikin puolin kiitettävä. Hinnaltaan Dennis ei tosin ole edullinen, mutta sen tiesin jo ennen kuin menin sinne edes sisään. Niin ja se se ruoka: pizza oli ihan oikea italialainen, ohutpohjainen pizza. Aivan erinomainen. Olen tainnut syödä viimeksi vastaavanlaisen pizzan Roomassa, Testaccion kaupunginosassa eräässä täysin paikallisten ihmisten ihan oikeassa pizzeriassa.

Mutta nyt aiheeseen ja Turusta taas Kreikkaan:


22. VIIKKO

Kotikatu Seferi, Larissa
(Kuvat voi suurentaa klikkaamalla)

Uusi viikko ei tuo mukanaan mitään uutta sään suhteen, eikä muutenkaan. Lämpötila pysyy edelleen päivästä toiseen lähes vakiona, vaihdellen +35-38 asteen välillä. Iltapäivisin aurinko porottaa todella kuumasti, mutta minulle tämä ei tuota mitään vaikeuksia. Päivät kuluvat tietysti suurimmaksi osaksi ilmastoiduissa, viileissä sisätiloissa, mutta eipä minulla ole vieläkään kuumuuden vuoksi mitään ongelmia ulkonakaan. Maanantaina 7.7.2014 vietän pienimuotoisesti syntymäpäivääni. Sen suuremmin en juhli, mutta ruokatunnilla käyn ensin hakemassa lähellä olevasta kaupasta kertakäyttöastioita ja juomista ja sen jälkeen täytekakun konditoriasta. Iltapäivällä tarjoan siis töissä kakkua, mutta mitään puheita tai muuta tapahtumaa en edes halua, vaan tällainen vaatimaton juhla riittää minulle. Illalla juhlistan kämppäkaverini kanssa syntymäpäivääni vielä parilla lasillisella punaviiniä omalla parvekkeella.

Nei Pori - Platamonas

Torstaina 10.7. tulee kuluneeksi tasan viisi kuukautta siitä, kun tulin Kreikkaan. Edessä on vielä viimeiset 1,5 kuukautta. Noin kuusi viikkoa. Tavallaan tuntuu siltä, että on tässä vielä kestämistä, mutta toisaalta tuntuu siltä, että ei haluaisi vielä silloinkaan lähteä…Vapaa viikonloppu menee leppoisasti. Lauantaiksi olin suunnitellut rantapäivän, mutta aamulla olen niin laiska, että päätän jäädä viettämään yhden vapaapäivän Larissaan pitkästä aikaa. Matka rannalle kestäisi kuitenkin 25 minuuttia junalla ja tiedän junien olevan aivan täynnä tällaisia kesäpäivinä. Täpötäysi juna ei nyt houkuttele yhtään, joten jatkan uniani tänään tavanomaista paljon pitempään. Illalla käymme kyläilemässä toisessa suomalaisasunnossa ja olemme vasta yöllä takaisin omalla asunnollamme. Sunnuntaina pääsen lopultakin uimarannalle asti, tosin silloinkin vasta illalla… Tämä on minun viides uimareissuni Nei Poriin.

23. VIIKKO

Juna Larissasta Nei Poriin

Nichts neues im Westen… Tältä rintamalta ei edelleenkään mitään uutta. Jonakin päivänä saamme hieman sadetta ja pari hyvin lyhytkestoista ukonilmaa kulkee yli, mutta muuten aurinko paistaa kuten aiempinakin viikkoina ja lämpötilassakaan ei tapahdu juurikaan muutoksia. Yhtenä iltana lämpötila laskee noin +20 asteeseen ja minulla on kylmä parvekkeella shortseissani. Miten ihmeessä mahdan syksyllä sopeutua Suomen ilmastoon…Sunnuntaina 20.7. lähden jälleen kerran junalla Nei Poriin uimaan. Kun lähden kotoa puolenpäivän aikaan, on lämpötila noussut taas jo noin +35 asteeseen. Juna on myöhässä, kuinkas muutenkaan, ja tällä kertaa junan odottelu täynnä ihmisiä olevalla asemalaiturilla on jonkin verran tukalaa auringon porottaessa kuumasti. Juna saapuu tänään 20 minuuttia myöhässä ja lähtee 25 minuuttia myöhässä. Juna on taas aivan täynnä rannalle menijöitä, enimmäkseen alle 20 vuotiaita nuoria, mutta tälläkin kertaa löydän istumapaikan. Vielä kertaakaan en ole joutunut seisomaan, vaikka junat ovat useimmiten olleet aivan täynnä.

Nei Pori - Platamonas

Kävelen Nei Porissa suoraan armeijan alueelle ja käyn ensimmäiseksi hakemassa baarista kylmän tuplaespresson ja jäätelön ja ostan samalla lisää vettä. Nämä ostokset köyhdyttävät minua 2,05 euroa… Kävelen ravintolan ja terassien ohi rannalle kysymään aurinkotuolia, mutta tänään rannalla on niin paljon ihmisiä, että alueella ei ole yhtään vapaata paikkaa. Kävelen siis rantaan veden rajaan ja levitän pyyhkeeni rantahiekalle. En ole päässyt tällä reissulla juurikaan ruskettumaan, kun suurin osa ajasta menee sisätiloissa töissä; väriä ei ole tullut pintaan kuin nimeksi ja tälläkin kertaa pidän huolen kalpeana pysymisestä levittämällä melkoiset määrät aurinkorasvaa. Ajattelen aluksi olevani rannalla vain vajaat kaksi tuntia ja lähteväni sitten viiden aikaan junalla takaisin, mutta lämpimässä (kuumassa) auringossa makaaminen ja lämpimässä vedessä uiminen tuntuvat nyt niin hyvältä ajanvietteeltä, että olen rannalla noin kolme tuntia. Minusta ei olisi ”asumaan rannalla”, en jaksaisi koko päivää viettää rannalla ja uimassa, mutta parin-kolmen tunnin rannalla makailusta ja uimisesta nautin kyllä. Ennen poislähtöä käyn suihkussa ja vaihtamassa kuivaa vaatetta päälleni ja tälläkin kertaa ehdin juoda jääkylmän kreikkalaisen oluen uimareissun päälle.

24. VIIKKO

Larissa

Maanantai-iltana töistä tullessani huomaan, että sähköt ovat poikki. Ensin ajattelen kyseessä olevan vain sähkökatkon, mutta sitten käyn rappukäytävässä ja huomaan sekä valojen että hissin toimivan. Käyn katsomassa sähkökaapista sulakkeet ja nekin näyttävät olevan kunnossa. Alan uskoa, että sähkölaskut ovat maksamatta ja meiltä katkaistu sähköt. Kaikkien laskujen maksaminen on asunnon omistajan vastuulla ja hän saa niistä kiinteän, etukäteen sovitun korvauksen. Meille oli tullut jokin aika sitten muutamia laskuja, joista ei saanut mitään selvää mitä ne olivat ja asunnon omistajat hakivat ne vasta pitkän ajan päästä. Nyt alan epäillä, että laskut seisoivat ensin kauan alakerran lehtitelineessä ja sen jälkeen meillä. Niitä ei ehkä maksettu edes heti noutamisen jälkeen ja nyt sähkölaitos on laittanut sähköt poikki.

En ole tästä mitenkään järkyttynyt. Jotenkin pidän tätä jopa ihan normaalina ja luonnollisena täällä. Pakastin sulaa, jääkaappi on lämmin, ilmastointi ei toimi, netti ei toimi, puhelintakaan ei saa ladattua ja ilta menee pimeässä… Tai ei sentään ihan pimeässä, vaan kynttilänvalossa. Kyllä sitä taas huomaa olevansa nykyään aika riippuvainen sähköstä. Saamme omistajaperheen illalla kiinni ja he lupaavat hoitaa asian heti aamulla. Uskon näin tapahtuvan, koska he ovat tähän asti hoitaneet kaiken kiitettävällä tavalla, nopeasti ja ystävällisesti ja auttavaisesti. Kaiken muun paitsi sähkölaskut? Vaikka vika kuuleman mukaan onkin sähköjohdoissa… No, niin tai näin, joka tapauksessa sähköt toimivat taas tiistaina.

Torstaina 24.7.2014 minulla on vielä tasan kuukausi jäljellä Kreikassa. Enpä muista koska olisin näin tarkkaan laskenut päiviä… Pidän kirjaa siitä kuinka monta päivää on jäljellä. Lasken kuinka monta työpäivää on jäljellä. Lasken montako päivää, viikkoa ja kuukautta olen jo ollut täällä.Perjantaina lähden suoraan töistä läksiäisiin kauas kaupungin ulkopuolelle ja sieltä kesken illan taksilla kotiin. Taksi odottaa ulkona kun käyn heittämässä työvaatteeni kotiin ja sitten matka jatkuu rautatieasemalle. Havahduin alkuviikosta siihen, että jos en nyt tänä viikonloppuna lähde käymään Ateenassa, jää se näkemättä tällä reissulla ja samalla saattaa käydä niin, että en tule sitä koskaan elämässäni näkemään. Tiedän ja tunnen aika varmasti, että en tule enää koskaan Kreikkaan palaamaan, mutta ehkä silti on parempi olla sanomatta ei koskaan…

Juna matkalla Ateenaan

Reilun neljän tunnin junamatkasta ensimmäisen vajaan kahden tunnin ajan minulla on suomalainen ystävä matkaseurana, mutta hän jää pois junasta pimeän jo tultua ja minä jatkan matkaani yksin. Matkalla juna pysähtyy pitkäksi aikaa eräälle asemalle, kun sähköveturin tilalle vaihdetaan diesel-veturi ja sitten matka jatkuukin suurimman osan matkasta ylhäällä vuorilla. Olen perillä Ateenan Larissan asemalla hieman ennen puoltayötä ja erään toisen ystäväni neuvosta otan taksin hotellille. Rautatieaseman lähellä on melko epämääräisiä kulmakuntia, mutta katsellessani taksin ikkunasta ajattelen, että olisin kyllä voinut ihan hyvin kävelläkin. No, ehkä kuitenkin helpompi näin; kello on jo paljon ja haluan jo päästä hotelliin lepäämään.

Akropolis hotellin parvekkeelta
kuvattuna

Hotelli on positiivinen yllätys. Vaikka se sijaitseekin hieman huonommassa osassa kaupunkia, on siitä kuitenkin vain lyhyt kävelymatka tärkeimpiin paikkoihin. Olen vahingossa varannut hotellista huoneen kahdelle hengelle ja se kääntyykin minulle voitoksi, sillä minulle annetaan tästä sekaannuksesta johtuen parempi, kaksi kertaa kalliimpi huone aiemman varauksen hinnalla. Saan kattohuoneiston, joka ei ole koolla pilattu, mutta huoneeseen kuuluu iso parveke ja parvekkeelta näkee hienosti Akropoliksen valaistun Parthenonin temppelin. Myös aamupala on huomattavasti parempi kuin aikaisemmissa halvoissa hotelleissa Kreikassa. Huoneen hinta ei ole kuin 45 euroa yö eli tämän viikonlopun majoitus maksaa vain 90 euroa.

Monastiriki, Ateena

Lauantaiaamuna lähden heti aamiaisen syötyäni kävelemään keskustaan ja päätän kävellessäni käydä heti ensimmäiseksi Akropoliksella. Kävelen kohti keskustaa Psirin rähjäisen kaupunginosan läpi, kuljen läpi ison kauppahallialueen ja saavun Monastirikin laidalle. Psirin kadut ovat likaisia ja talot ränsistyneitä. Alueella on monenlaista kummallista kulkijaa, joista vain pieni murto-osa lienee syntyperältään kreikkalaisia. Monastirakin laidalla kaupungin ilme muuttuu siistimmäksi ja nyt turistit ovat näkyvin osa ihmisjoukkoa. Vilkaisen välillä karttaa, mutta jatkan matkaani puoliksi sattumanvaraisesti ja onnistun taas löytämään kummallisia polkuja, joilla ei minun lisäkseni ole ainuttakaan kulkijaa. Ohitan matkalla pari noin 2000 vuotta vanhaa rauniota ja kävelen sitten aivan Akropoliksen juurta pitkin sen toiselle puolelle.

Akropolis, Ateena

Akropoliksen alue ympäristöineen on suuri, eikä kartalla tai katujen varsilla ole missään selvää tietoa siitä, miltä puolelta pääsee ylös kukkulalle. Lopulta löydän oikean paikan ja maksettuani 12 euron hintaisen lipun pääsen lopulta paikkaan, joka on se ehdoton käyntikohde numero yksi Ateenassa. Kävelen polkua ylös Akropoliksen portille, jossa ihmismäärä näkyy kaikkein parhaiten. Nousen jonon mukana jyrkät portaat ylös, kuljen pylväsrivistön välissä läpi Propylaian ja olen sisällä varsinaisella Akropoliin alueella. Kiertelen rauhassa kukkulan rauniot: suurin kaikista on mahtava Parthenonin temppeli, tai oikeastaan sen rauniot, mutta mielenkiintoisin on ehkä vanha Athenan temppeli hienoine ihmisen muotoisine pylväineen. Ehdin tulomatkalla junassa lukea sen verran pientä Ateenan matkaopastani, että tiedän pylväistä sen verran, että nämä ovat vain kopioita ja alkuperäiset löytyvät Akropolis-museosta ja Lontoosta.

Parthenonin temppeli, Akropolis

Viivyn Akropoliin huipulla toista tuntia. Sen lisäksi, että alueella on upeita muistomerkkejä menneiltä ajoilta, sieltä aukeaa myös hienot näköalat kaikkialle Ateenaan ja sen ylikin. Päivä on todella kuuma ja paita on koko ajan hiestä märkä. Yritän juoda riittävästi, mutta tiedän, että olen silti juonut liian vähän. Kävelen vielä alhaalla katsomaan Akropolis-museota, mutta sinne on niin pitkä jono, että päätän jättää sen väliin. Kierrän vain museon ulkopuolella maan alta paljastuneet vanhat kaupungin rauniot ja suuntaan sitten Plakan kaupunginosaan kahville. Juotuani kahvit  lähden kiertämään Akropoliin toiselta puolelta takaisin hotellin suuntaan. Päätän mennä hetkeksi hotellille lepäilemään, sillä monen kilometrin kävely kuumassa auringonpaisteessa alkaa käydä jo hieman raskaaksi.

Plaka, Ateena

Illalla teen vielä uuden kävelyretken ja kävelen taas Psirin, Monastirakin ja Plakan läpi ja päätän käydä katsomassa olisiko jono Akropolis-museolla jo lyhentynyt. Päästyäni museolle huomaan, että jonoa ei ole enää lainkaan ja käyn kiertämässä museon. Joitakin mielenkiintoisen näköisiä esineitä ja isoja patsaita katselen tarkemminkin, mutta pian kivenlohkareähky iskee taas ja kaikkeen ei todellakaan jaksa keskittyä. Museossa on valtava määrä saviruukkuja, patsaita, rakennusten marmorisia osia, erilaisia käyttöesineitä ja monenlaista vanhaa ja varmasti arvokasta. Suurin huomioni kiinnittyy palapeleihin, joita arkeologit työkseen kokoavat: pienistä palasista, joita maassa on ollut varmasti tuhansia, muodostuu lopulta kokonainen patsas tai muu yhtenäinen kappale. Puuttuvat osat korvataan metallituilla tai oikean muotoisilla, itse tehdyillä osilla, jotka erottuvat tarkoituksella selvästi alkuperäisestä materiaalista. Hattua pitää noille palapelinrakentajille nostaa.

Kreikkalainen salaatti

Päätän iltani pieneen kävelykierrokseen turistien täyttämillä Plakan ostoskaduilla. Käyn terassilla syömässä kreikkalaisen salaatin ja pizzan ja juon ison tuopillisen kylmää Alfa-olutta. Kävelen vielä illan pimetessä läpi samojen kaupunginosien kuin tullessakin ja pysähdyn hetkeksi Monastirakissa eräälle aukiolle kuuntelemaan rumpumusiikkia ja katselemaan ihmispaljoutta. Haen vielä kioskilta pari iltaolutta ja suuntaan sitten kohti hotellia Psirin hämäräperäisten ja täynnä outoja tyyppejä olevien kujien.

Ateena ja Lycavettus-vuori

Lauantaina minulla on vielä melkein kokonainen päivä aikaa, joten aamulla minulla ei ole kiirettä minnekään. Vetelehdin aamulla aamiaisen jälkeen vielä pitkään hotellilla ja kerään voimia aamupäivän kävelyretkeen. Päivästä on tulossa taas aurinkoinen ja paahtavan kuuma, mutta olen silti päättänyt kiivetä parin kilometrin päässä olevan Lycabettus vuoren laelle. Luovutan huoneeni yhdentoista jälkeen ja lähden reppuineni kohti vuorta. Kaupungin kadut ovat vielä melko hiljaisia ja saavuttuani puolen tunnin kävelyn jälkeen vuoren lähellä oleville pikku kaduille ei ihmisiä juurikaan näy. Mäki alkaa nousta ylöspäin jo kaupungin alueella ja saavuttuani varsinaisen vuoren juurelle alkaa todella hikinen kiipeäminen. Vuorelle pääsisi myös pienellä kaapelijunalla, mutta minä haluan kiivetä polkuja pitkin ja katsella samalla maisemia.

Ateena Lycavettus-vuorelta nähtynä

Puolimatkassa totean olevani ehkä hieman hullu… Lämpötila lienee +35 asteen tietämissä ja loppumatkassa minua auringolta suojannut puusto loppuu kokonaan ja matkaa on tehtävä suorassa auringonpaisteessa. Reppuni on melko painava, vesi alkaa loppua ja minun on pakko pakottaa itseni lepäämään parikin kertaa matkan varrella, koska en halua nyt aiheuttaa itselleni sydänkohtausta tai lämpöhalvausta. Melko nopeasti olen kuitenkin 277 metriä korkean vuoren laella ja hakeudun ensimmäiseksi ylhäällä olevan pienen kirkon seinän suojaan istumaan ja juomaan loput veteni. Näköala vuorelta on aivan upea! En kiivennyt tänne turhaan. Rockefeller Centerin korkeudella oleva pieni näköalatasanne on upea paikka tarkastella Ateenaa lintuperspektiivistä. Vuorelta näkee hienosti 360 astetta, joka suuntaan, kauas merelle ja kaupungin takana kohoaville vuorille asti. Pienen kirkon lisäksi vuoren laelle on saatu mahtumaan pieni ravintola ja kahvila. Istun maisemakahvilan pöytään ja tilaan itselleni jääkylmän freddo cappuccinon, vaikka oikeastaan kaipaan enemmän sen mukana tulevaa isoa lasillista jäävettä. Lähes tunnin taidan viihtyä tämänkin vuoren laella ja saatuani tarpeeksi maisemista palaan alas kaapelijunalla, joka kulkee koko matkan vuoren läpi jyrkässä tunnelissa.

Zeuksen temppeli, Ateena

Kävelen vielä pitkän kävelylenkin Parlamentin kautta Syntagman asemalle ja siitä edelleen etelään kohti Plakaa. Pysähdyn katsomaan parlamentin edessä olevia vartiosotilaita, jota seistä tököttävät ilmeettöminä, valkoiset sukat ja tupsukengät jalassaan. Pysähdyn matkalla katsomaan myös metron ilmastointitunnelin työmaan kohdalta paljastunutta vanhaa roomalaista kylpylää ja ostettuani lisää vettä istun hetkeksi puiston penkille. Käyn kiertämässä vielä yhden nähtävyyden: Zeuksen temppelin rauniot (Temple of Olympian Zeus). Suurella aukiolla ei ole enää kovin paljon jäljellä, mutta iso alue ja sen keskellä olevat valtavat marmoripylväät muistuttavat edelleen siitä, että tässä on joskus sijainnut Ateenan suurin ja komein temppeli. Harmittelen mielessäni sitä, että lukion historia on niin pahasti unohtunut. Tästä kaupungista ja näistä kymmenistä tai sadoista historiallisista kohteista saisi kyllä paljon enemmän irti, jos muistaisi jotain Kreikan mytologiasta, rakennustaiteesta, antiikin ajoista ja kaikesta Välimeren alueen historiasta.

Akropoliin metroasema

Zeuksen temppelistä päästyäni minun Ateenan viikonloppuni alkaakin jo lähestyä päätöstään. Kuljeskelen vielä hetken Plakan alueella ja käyn ostamassa taas jäädytettyä jogurttia. Istun pitkään Dionysoksen teatterin portilla ja lopulta laskeudun alas Akropoliin metroasemalle. Ostan lipun automaatista, laskeudun edelleen alemmaksi ja olen laiturilla juuri sopivasti junan tullessa. Matka Akropoliilta Larissan juna-asemalle kestää noin kymmenen minuuttia. Asemalla minulla on vielä tunti aikaa junan lähtöön ja suunnittelen käyttäväni sen kahviin ja syömiseen. Lämmin ruoka on jäänyt tänään kokonaan väliin. Ateenan Larissan juna-asema on kuitenkin melkoinen pettymys. Asema on pieni ja rähjäinen ja ainoa baari ei todellakaan houkuttele minua. Baari on sotkuinen ja likainen ja terassilla vaeltelee niin kammottavan näköisiä otuksia, että jatkan matkaani suoraan sen läpi. Siirryn kadun toiselle puolelle (paikalliseen tapaan liikenteen seassa hyppien) ja löydän hieman syrjemmältä tavallisen kreikkalaisen kahvilan. Ennen junan lähtöä ehdin nauttia päivän toisen freddon ja toastin.

Larissan juna-asema, Ateena

Suomalaisen ystäväni esimerkkiä seuraten minulla on paluumatkalla, aivan kuten tullessakin, ensimmäisen luokan matkalippu. Junalla matkustaminen Kreikassa on halpaa ja jopa minä raaskin ostaa ensimmäisen luokan lipun, vaikka yleensä olen ihan tyytyväinen tavalliseen vaunuun. Tällä kertaa näen hyvin maisemat Ateenasta lähdettäessä, koska junan lähtiessä kello on vasta vähän yli kuusi ja ulkona on valoisaa suuren osan matkasta. Istun kuuden hengen hytissä, jossa on mukavasti tilaa istua ja tuijotella ikkunasta maisemia. Vasta nyt valoisalla tajua millaisten paikkojen läpi olimme perjantaina pimeässä tulleet. Reilun tunnin matkan jälkeen juna nousee korkealle vuorille ja vajaan parin tunnin matkan jälkeen maisemat ovat aivan huikeat! Harmittelen hieman sitä, että istun väärällä puolella junaa, enkä vaivaudu nousemaan ja kävelemään käytävälle ottamaan paria valokuvaa. Välillä molemmilla puolilla näkyy upeita vuoria ja mahtavia jyrkänteitä. Välillä tuntuu kuin juna melkein lentäisi. Ennen Lamian kaupunkia juna kulkee pitkän matkaa jossakin vuoren seinämällä. Vasemmalla puolella on pystysuora kallionseinämä ylöspäin ja oikealla puolella näkyy ehkä parisataa metriä alempana olevia peltoja. Pudotus alas on melko jyrkkä. 

Larissan juna-asema, Ateena

Lamiassa suomalainen ystäväni nousee kyytiin ja viimeiset pari tuntia minulla on taas juttuseuraa. Käymme ravintolavaunussa syömässä ensimmäisen luokan lipun hintaan kuuluvan ”lentokoneaterian”, joka ei ole maulla tai koolla pilattu, mutta minulle se maistuu silti, koska edelleenkin se päivän lämmin ruoka on syömättä. Ennen Larissaa pysähdymme taas vaihtamaan diesel-veturin sähköveturiin ja käydessäni ulkona huomaan lähes kaikkien matkustajien olevan ulkoilemassa. Ravintolavaunun tarjoilija käy ruokkimassa paikalliset kulkukoirat, jotka selvästi tuntevat aikataulut ja löytävät myös ravintolavaunun…

Tuttuun tapaan olemme Larissassa noin 50 minuuttia myöhässä ja vuorokausi ehtii jo vaihtua ennen kuin olen kotona nukkumassa. Ehkä pikkuisen raskas retki, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Taas yksi vapaa viikonloppu on takana ja taas olen ehtinyt nähdä täällä vähän jotakin muuta kuin vain pelkkää työtä. Näitä pikku ”henkireikiä” kyllä todellakin kaipaa muuten niin puuduttavien arkipäivien välissä.

25. VIIKKO

Seferi ja Olympos-vuori, Larissa

Tällä viikolla mietin taas ties kuinka monetta kertaa sitä, kuinka monella työkaverillani on käynyt täällä vieraita. Monien vieraina on ollut vaimo tai tyttöystävä, lapsia tai koko perhe. Olen ehkä ihan pikkuisen harmissani, että itse olen ollut täällä yksikseni ilman ketään tuttuja Suomesta, mutta kenellekään ei vaan ole nyt mahtunut ohjelmaan vierailua Kreikassa ja toki täytyy myöntää, että Larissa on todella hankalan ja pitkän matkan päässä ja matkustaminen on myös jonkin verran kallista. Ja Larissassa taas ei ole mitään nähtävää, joten täältä pitäisi lähteä jonnekin muualle. Poikani piti tulla käymään Ateenassa, mutta sekään nyt sitten onnistunut muiden (oikeasti kyllä tärkeämpien) menojen vuoksi. Ja onhan minulla ollut seuranani silloin tällöin suomalaiset työkaverit ja joskus muitakin työkavereita. 

Larissa

Torstai-iltana ennen nukkumaanmenoa käännän seinäkalenterini sivua juhlallisin menoin; perjantaina on jo elokuu ja minun viimeinen kuukauteni täällä alkaa. Ja sekin on vajaa kuukausi. Ihan pian puoli vuotta on jo täynnä ja sitten jäljellä on enää kaksi viimeistä viikkoa, joista niistäkin osa menee lähtöpuuhissa. Minulla on lopullista paluumatkaani varten jo hotelli varattuna Thessalonikista ja minulla myös lentoliput ja se tuntuu kyllä ihan mukavalta. Viikonloppuna olen laiskaakin laiskempi. Lauantai menee suurimmaksi osaksi töissä ja illalla en mene omaa parvekettani pitemmälle. Sunnuntaiksi oli suunnitellut rantapäivän, mutta jotenkin vaan en saa aikaan lähteä ja tulen siihen tulokseen, että jos ei yhtään tunnu siltä, niin mikä pakko minun on minnekään lähteä.

Heinäkuun kuvat Kreikasta
Kuvat Ateenasta 

Maan ja taivaan välillä, Meteora (Kreikka, osa 11)

YHDEKSÄSTOISTA VIIKKO

Thessaloniki
(Kuvat voi suurentaa klikkaamalla)

Tämä viikko Kreikassa jää tynkäviikoksi, koska olen töissä ainoastaan maanantain ja tiistain ja keskiviikkona 18.6.2014 lähden vielä kerran ”lomalle” Suomeen. Matka kotiovelta toiselle kotiovelle kestää taas normaalit 17 tuntia! Tuo aika tuntuu lähes uskomattomalta, kun ottaa huomioon, että olemme kuitenkin melkein keskellä Eurooppaa ja kuljen oikeastaan niin hyvillä yhteyksillä, kuin on mahdollista. Tuossa ajassa olisin helposti New Yorkissa ja jopa Floridassa asti…Matka alkaa kävelyllä juna-asemalle ja vajaan kahden tunnin junamatkalla Thessalonikiin. Thessalonikissa minulla on hieman joutoaikaa ja kahvit juotuani siirryn tällä kertaa pienen kävelylenkin jälkeen taksilla Makedonian lentoasemalle. Thessalonikista lennän ensin Frankfurtiin ja sieltä koneen vaihdon jälkeen Helsinkiin. Helsinki-Vantaan lentoasemalta matkaan seutubussin kyydissä keskustaan, kävelen Kauppatorille ja matkustan lautalla Suomenlinnaan. Kaikkine mutkineen ja odotusaikoineen matkaan kuluu todellakin tuo 17 tuntia.

Aegean Airbus

Frankfurtista Helsinkiin vieressäni istuu saksalainen mies, joka on tulossa ensimmäistä kertaa lomamatkalle Helsinkiin ja samalla myös Tallinnaan. Koneen noustessa hän osoittaa sormellaan Frankfurtin valtavaa keskustaa korkeine tornitaloineen ja esittelee paikkoja kaupungissa. Matkalla hän yrittää kysellä minulta mitä hänen kannattaisi nähdä ja tehdä Helsingissä ja tuo kysymys tulee niin yllättäen, että kun yritän nopeasti miettiä Helsingin nähtävyyksiä… Mieleeni tulee vain Suomenlinna. Yritän keksiä jotain muuta ja mietin mielessäni koko keskustan alueen läpi, mutta aika laihaksi jäävät tulokset. Totuus on karu: Helsingin keskusta ”nähtävyyksineen” on kierretty helpostikin yhden päivän sisällä ja aikaa jää vielä tylsistymiseenkin. Ja muu Suomi… Niin, onhan meillä metsää, järviä ja vähän peltoja, mutta niitä tämä turisti ei selvästikään ole tullut katsomaan. Anteeksi, mutta näin se ikävä kyllä vaan on, että tälle kaupunkituristille minulla ei ole kovinkaan paljon annettavaa, vaikka kuinka yrittäisin jotain keksiä.

Mies kysyy myös Porvoosta, mutta hän ilmeisesti arvaa jo ilmeestäni, että sekään ei välttämättä ole bussimatkan arvoinen käyntikohde. Takellellen yritän kuitenkin kertoa, että ehkä siellä kannattaa käydä, mutta käyntiin ei tarvitse varata juuri puolta tuntia tai tuntia pitempää aikaa. Jälkikäteen miettien tulen kuitenkin siihen tulokseen, että ehkä se sittenkin olisi ollut kovastikin suosittelemisen arvoinen paikka. Tiedän kyllä, olen surkea Suomi-matkaopas, mutta en myöskään halua valehdella turistiparoille, että Suomesta löytyisi kovinkaan paljon varsinaisia nähtävyyksiä. Tai sitten minä en vaan enää kykene itse niitä näkemään...

Saapumassa Suomenlahdelle

Lähestyessämme Helsinkiä matalalla aivan rannikon suuntaisesti lännestä, mies kysyy minulta missä on Helsinki. Pientä ylpeyttä tuntien olen jo valmistautunut näyttämään Helsingin keskustan, mutta… Oho… Se meni jo. Tuo tuolla oli Helsingin keskusta… Lennämme hieman epäedullista reittiä kaupungin ohi. Tehdessämme kaarroksen idän kautta kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, alammekin olla jo niin matalalla, että ympärillä ei näy juuri muuta kuin metsää.

Lento menee muuten kuitenkin todella mukavasti ja rennosti ja tällä kertaa jopa nautin lentämisestä. Myös loppumatkan maisemat ovat upeat ja ensimmäistä kertaa näen näin selvästi Hankoniemen, kauniissa auringonlaskun valossa. Tunnistan ilmasta käsin kaikki tutut saaret Hankoniemen ympäristössä ja nyt huomaan hyvin myös sen, kuinka keskellä merta tuo niemi ja Hangon kaupunki on. Tämä lento on yksi koko elämäni mukavimmista lennoista; osaksi siksi, että minulla on juttuseuraa, mutta varsinkin siksi, että lento on alusta loppuun tasainen, hiljainen ja mukava. Otan rennosti ja pienen syömisen lisäksi ehdin nauttia pari Lufthansan tarjoamaa lasia punaviiniä.

20. VIIKKO

Olen koko Juhannuksen jälkeisen viikon ”kesälomalla” Suomessa. Tämä on koko puolen vuoden jakson ensimmäinen ja samalla myös viimeinen kokonainen viikko kotona. Viikon lopulla saan myös tiedon matkani tarkasta kestosta: saan kuulla, että työsuhteeseeni tulee pyytämäni kahden viikon jatkoaika ja sitoumukseni tulee päättymään 24.8.2014. Se ei ole kuin vaivaiset kaksi viikkoa lisää alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta silti se tuntuu pitkältä, koska viimeinen pätkäni Kreikassa tulee venymään melkein kahden kuukauden mittaiseksi. Kaiken kaikkiaan tämä reissu tulee siis kestämään puoli vuotta ja vielä kaksi viikkoa päälle.

Ellivuori Rock'n'Roll Jamboree

Sää Suomessa on juhannuksen aikaan sanalla sanoen järkyttävä! Vietämme keskikesän juhlaa joulukuisissa lämpötiloissa: päivisin lämpötila nousee +10 asteeseen tai jopa hieman yli ja öisin ilma tuntuu niin kylmältä, että lämpötila ei voi olla +5 astetta enempää. Kylmyyden lisäksi saamme ”nauttia” myös sateesta, harmaudesta ja tuulesta. Itse olen nyt loppukesän mukavassa kesäkelissä Välimeren tuntumassa, mutta suomalaisille toivon todellakin parempaa kesän jatkoa säiden suhteen. Säästä huolimatta lomani menee Suomessa mukavasti ja reilun viikon aikana tapaan vanhoja ja uudempia ystäviä niin paljon eri paikoissa eri päivinä, että en jaksa edes laskea. Juhannuslomani kohokohta on Ellivuoren 93rd Rock’n’Roll Jamboree (siitäkin huolimatta, että nuorison teltan päällä on juhannuspäivän aamuna paksu kerros jäätynyttä räntää), jossa jaksamme nauttia musiikista kaksi iltaa ja yötä ja toinen oikein hyvä ilta on pienimuotoinen grillijuhla talomme pihalla Suomenlinnassa.

21. VIIKKO

Viikko alkaa taas ennen viittä maanantaiaamuna Scandic Park- hotellissa Helsingin Mannerheimintiellä. Aivan kuten aiemminkin, myös tämän kolmannen Suomeen suuntautuneen matkan paluulento lähtee niin aikaisin aamulla, että minun on pakko lähteä saaresta kaupunkiin jo edeltävänä iltana. Puoli kuudelta maanantaiaamuna olen jo lentoasemalla ja tehtyäni lähtöselvityksen automaatilla, jätettyäni kassini tiskille ja selvittyäni läpi turvatarkastuksesta, minulla on vielä noin tunti aikaa ennen koneeseen nousua. Käyn juomassa aamukahvin ja kävelen aikani kuluksi ykkösterminaalilta kakkosterminaalin puolelle ja takaisin.

Helsinki-Vantaa

Lentomme lähtee hieman myöhässä ja saavumme Frankfurtiin lähes minuutilleen aikataulussa. Helsingistä Frankfurtiin lennän Lufthansan Airbus A320-koneella ja reilun tunnin odottelun jälkeen jatkan Frankfurtista Thessalonikiin kreikkalaisen Aegeanin samanlaisella koneella. Odottelu Frankfurtissa venyy lopulta huomattavasti tuota tuntia pitemmäksi, koska seuraava koneemme saapuu kentälle paljon aikataulusta myöhässä ja boarding kestää ihmismäärään verrattuna varmasti kauemmin kuin koskaan. Sekä lento Helsingistä Frankfurtiin että Frankfurtista Thessalonikiin on lähes tauotonta tärinää, heilahtelua ja ”ilmakuoppia”. Tänään ei näköjään Euroopan taivaalla ole missään kovin mukava lentosää. Lennot ovat tänään ”heitteisiä”, tuota hieman omituista ammatti-ihmisten sanaa käyttäen.

Frankfurt

Frankfurtin lentokentällä teen sellaisen havainnon, että matkustajamäärät Kreikan suuntaan ovat lisääntyneet ja matkustajat muuttaneet muotoaan. Kun ensimmäistä kertaa lensin Munchenista Thessalonikiin helmikuun alussa, oli vielä talvi ja matkustajia vain puoli koneellista. Helmikuussa matkustajat näyttivät olevan suurimmaksi osaksi paikallisia asukkaita, joilta mielestäni puuttuivat matkasta vai kanat ja lampaat (ehkä ne olivat koneen ruumassa)… Nyt kesäkuun lopulla kone tulee aivan täyteen ja mukana on paljon myös eurooppalaisia turisteja sandaaleineen, shortseineen ja hellehattuineen. Nenänpää jo valmiiksi aurinkorasvassa.

Ehdin olla Kreikan maan kamaralla noin 15 minuuttia, kun olen jo ehtinyt moneen kertaan manailla mielessäni paikallisia ihmisiä (anteeksi vaan kreikkalaiset, teissä on todella paljon, ehkä jopa enimmäkseen, mukavia ja hyviä ihmisiäkin)… Välillä minusta tuntuu siltä, että tälle kansakunnalle normaali järjenkäyttö ei vaan kuulu tapoihin ja sellaisista asioista kuin maalaisjärki tai hyvät käytöstavat heillä ei toisinaan ole hajuakaan. Koneen laskeuduttua Thessalonikin kentälle seuraa lyhyt pysähdys kiitoradan päässä rullaustien alussa. Tuon lyhyen hetken aikana useampi ihminen ehtii jo avata turvavyönsä ja nousta ylös penkomaan matkatavarahyllyjä. Onneksi lentoemännät ovat tiukkoja ja käyvät ripityksen säestämänä pamauttamassa hyllyjen luukut kiinni. Itse olen tyytyväinen, koska en todellakaan halua saada päähäni painavaa laukkua (tai mandoliinia), enkä syliini toistasataa kiloa painavaa karvakättä.

Hässäkkä jatkuu terminaalissa matkatavarahihnalla. Ihmiset pakkautuvat kiinni hihnaan niin, että kukaan heidän takanaan olevista ei näe hihnaa ja osa on kumartuneena sen päälle. Innokkaimmat laukkujensa odottajat ovat sulloutuneet yhtenä kasana kiinni seinässä olevaan hihnan luukkuun ja hetken näyttää jo siltä, että osa heistä ei malta odottaa laukkujen ilmestymistä luukusta, vaan aikoo ryömiä seinän läpi laukkuaan vastaan. Jotkut asiat täällä vaan ovat sellaisia, että niitä on vaikea käsittää edes viiden täällä vietetyn kuukauden jälkeen. Suurimmalle osalle olen tosin onneksi jo ummistanut silmäni ja korvani ja ne menevät kategoriaan ”maassa maan tavalla” tai ne herättävät ainoastaan pientä hilpeyttä. Ja kuitenkin viihdyn täällä loppujen lopuksi aika hyvin ja todella moni asia myös erittäin hyvin tässä hieman omasta maaastamme eroavassa maasa.

Thessaloniki

Kimi Räikköstäkin nopeampi taksikuski vie minut Thessalonikin Makedonian lentokentältä rautatieasemalle. Otin taksin jotta ehtisin neljän jälkeen lähtevään junaan, mutta päästyäni rautatieasemalle huomaan kiirehtimisen olleen turhaa. Neljän jälkeen lähtevä juna on täynnä ja joudun odottamaan reilun tunnin seuraavaa junaa. Kulutan ajan istumalla ulkona kahvilla ja oikealla asenteella tällaiset pikku odottelut eivät haittaa yhtään. Juna on jo paljon ennen lähtöaikaa laiturilla valmiina, mutta ihan vaan paikallisia tapoja noudattaakseen, junankuljettaja (joka hänkin on ollut junassa jo paljon ennen lähtöaikaa) odottaa kunnes aikataulun mukaisesta lähtöajasta on kulunut muutama minuutti ja vasta sitten lähdemme liikkeelle.

Jos Suomessa olikin ihan käsittämättömän kylmä, kylmempää kuin joskus talvella, niin Kreikassa ihana lämpö tervehti minua jo lentokentällä. Kun olen perillä Larissassa, kävelen kilometrin matkan asunnolle todella kuumassa illassa. Kello on jo yli seitsemän illalla, mutta lämpötilan on pakko olla reilusti yli +30 astetta.

Larissan Postiaukio

Jo todella pitkään sää on pysynyt täällä lähes joka päivä täsmälleen samanlaisena: päivälämpötila on ollut +35 asteen tuntumassa ja jopa yli ja vielä myöhään illallakin lämpötila on ollut yli +25 ja jopa +30 astetta. Aurinko on paistanut lähes joka päivä pilvettömältä taivaalta. Minä pidän tästä. Minä pidän lämmöstä ja auringosta. Alkukaan ei ollut hankalaa, mutta nyt kun tähän on jo tottunut, huomaan tulevani hyvin toimeen kuumuudessa, vaikka sen olen tiennyt kyllä jo ennenkin. Lämpötila tulee kuuleman mukaan tosin vielä nousemaan myöhemmin heinä- ja elokuussa…Työviikon aikana heinäkuun ensimmäisellä viikolla en iltaisin ehdi puuhailla mitään sen kummempaa. Omasta parvekkeesta ja parvekkeella olevasta vuodesohvasta on tullut minun lempipaikkani ja arki-iltaisin en tällä viikolla käy edes kävelyllä kuin ainoastaan keskiviikkoiltana. Larissan kaupunki oli iltaisin vilkas jo talvella, mutta nyt ihmisiä on liikkeellä joka ilta aivan uskomattoman paljon. Vaikka keskustan alue aukioineen ja kymmenine kävelykatuineen on melko suuri ja avara, niin silti ihmisiä riittää monin paikoin ruuhkaksi asti. Ja sanomattakin on selvää, että kaikki kymmenet tai sadat katukahvilat ovat aivan täynnä ihmisiä. Kaupat ja konditoriat, apteekit ja parturit ja monet muut liikkeet ovat auki yömyöhään ja kaupunki on täynnä elämää.

Larissa

Tähän väliin on taas pakko kertoa yksi asia, mitä olemme jo pitkään kummastelleet. Se asia on ihmisten halu lotrata veden kanssa: täällä ihmiset käyttävät melkoisia määriä vettä parvekkeiden ja jalkakäytävien pesuun vedellä. Ei tarvitse kävellä kuin muutaman korttelin matka, ihan mihin aikaan tahansa hyvin varhaisen aamun ja myöhäisen illan välillä, kun jo huomaa, että aivan jatkuvasti näitä pesuoperaatioita menossa monessakin paikassa. Joku on sanonut, että ihmiset huuhtovat Saharasta tuulien mukana kantautuvaa hiekkaa. En tiedä onko se totta vai ei, mutta itse en ole meidän parvekkeella huomannut mitään muuta kuin tavallista katupölyä, jonka voisi harjata tai sitten vaan antaa olla, koska ei sitä nyt niin kovin paljon ole. Olen kuullut myös, että ilmaa yritetään viilentää kastelemalla parveke ja jalkakäytävät, mutta… No joo… Joka tapauksessa jatkuva vedenlorina kuuluu täällä päivästä toiseen ja vettä suihkuaa letkuista niin kaduille, pihoille kuin parvekkeillekin.

Nei Pori - Platamonas

Lauantaina 5.7. käyn työpäivän päätteeksi nopeasti kaupassa ja kotona ja jatkan melkein pysähtymättä matkaani rautatieasemalle. Matkustan junalla iltauinnille Nei Poriin, armeijan rannalle. Menomatkalla junassa on hyvin tilaa, koska kello on jo melkein kuusi illalla junan lähtiessä kohti Thessalonikia. Pidän kovasti tämän junamatkan maisemista. Kun pääsemme melko ankean Larissan esikaupunkialueen ulkopuolelle joka puolella avautuvat isot pellot ja aukeat alueet ja niiden takana on korkeita vuoria. Vieläkin jaksan tuijotella noita monimuotoisia vuorenrinteitä ja miettiä millaista olisi lähteä kiipeämään niitä ylös. Ennen rannikolle saapumista juna kulkee vuorien välistä, sukeltaa pitkään tunneliin ja pysähtyy heti tunnelin päässä Rapsanin kylässä.

Neoi Poroi

Kävelen suoraan rannalle ja vuokraan taas aurinkotuolin yhden euron hinnalla. Seuraavat pari tuntia makailen rannalla ja käyn pari kertaa uimassa. Vesi on nyt lämmennyt entisestään ja sen on pakko olla ainakin +25 asteista tai ylikin. Kellun vedessä selälläni ja katselen etelän puolella olevaa parin kilometrin korkusta, terävähuippuista Ossa-vuorta ja pohjoisen puolella olevaa, lähes kolme kilometriä korkeaa Olymposta. Ei lainkaan hassummat uintimaisemat. Välillä minulle tulee hetkeksi hieman outo olo kun ajattelen missä olen ihan yksikseni; ensinnäkin jo Thessalonikiin on Helsingistä pitkä ja mutkikas matka, sieltä olen tullut parin tunnin junamatkan jonnekin keskelle Kreikkaa ja nyt olen lähtenyt yksin junalla jollekin uimarannalle, jonka olemassaolosta kukaan Suomessa tuskin tietää mitään. Ja silti minulla on ihan hyvä ja mukava olo. Ennen paluuta ”kotiin” käyn suihkussa ja ehdin vielä juoda yhden oluen terassilla. Yhdeksän jälkeen olen taas täynnä rannalta palaavia nuoria olevassa junassa, matkalla kohti Larissaa, auringon juuri laskiessa.

Matkalla Trikalaan

Sunnuntaina on taas aika lähteä vähän kauemmas Larissasta. Suunnitelmissamme on tänään matka kauemmas sisämaahan, Meteoran luostareille. Meillä ei ole ihan tarkkaa kuvaa siitä, minne olemme menossa ja miten pääsemme loppumatkan ylös vuorille, mutta alkumatka on saatu selvitettyä jo ennen lähtöä. Kävelemme suomalaisen työkaverini kanssa Larissan pienemmälle bussiasemalle ja ostamme noin kuuden euron liput Trikalaan. En ole käynyt tällä suunnalla koskaan ja noin tunnin matka menee nopeasti vuoristoista maisemaa katsellessa. Perillä Trikalassa olen hieman yllättynyt, koska bussiasema ei olekaan itse kaupungissa, vaan pääteasema on kaukana sen ulkopuolella, peltojen keskellä.

Meteora, Kalambaka

Pienen odotuksen jälkeen jatkamme matkaa toisella bussilla, joka kulkee ensin Trikalan kaupungin läpi ja jatkaa sieltä matkaansa Kalambakan pieneen kaupunkiin, noin puolen tunnin ajomatkan päähän. Kalambakassa jäämme pois bussista keskellä kaupunkia ja aloitamme retkemme kahvilla ja toastilla mukavalla terassilla bussin päätepysäkin vieressä. Olemme aivan keskellä pientä kaupunkia ja Meteoran jylhät vuoret nousevat pystysuorina ylös aivan meidän edessämme. Vuoret ovat melkein kuin jostakin lännenleffasta; ne ovat pystysuoria, maanjäristysten ja sään muovaamia kivipylväitä, joista kuuden päälle on rakennettu 1400-1500- luvuilla luostari. Eräs Meteoran luostareista, Monastery of the Holy Trinity, on yksi James Bond, Erittäin salainen- leffan kuvauspaikoista. Maisema on todella upea. Tätä maisemaa kannattaa melkeinpä tulla katsomaan, vaikka ei menisi Kalambakaa pitemmälle.

Meteora

Me jatkamme kuitenkin matkaa pitemmälle. Kyselemme kahvilan terassilla neuvoja ja lopulta päädymme siihen, mitä olimme itse ajatelleet jo lähtiessämme: otamme taksin. Taksilla kulkeminen on täällä näppärää ja kohtuuhintaista. Otamme taksin aivan kahvilan nurkalta ja ennen kuin kunnolla huomaammekaan olemme jo korkealla vuorien välissä, matkalla edelleen ylöspäin. Taksinkuljettaja näyttää välillä kädellään oikealle ja välillä vasemmalle ja kertoo paikkojen ja luostarien nimiä. Ikävä kyllä ne menevät minulta ihan ohi korvien ja keskityn vain katselemaan tuota jotenkin hämmästyttävää ja kummallista maisemaa. Ohitamme matkalla monenlaisia ”kivipylväitä” ja niiden päällä olevia luostareita ja saavumme pian määränpäähämme yhden tien päähän. Pyysimme taksia viemään meidät tärkeimpään ja suurimpaan paikkaan eli Grand tai Great Meteoran luostarille (Megalo Meteora). Taksi jättää meidät pysäköintialueelle ja me lähdemme kävelemään parin rihkamakojun välistä kohti luostaria.

Megalo Meteora

1400-luvulla rakennettu Luostari sijaitseekin jo oikeastaan seuraavan pylväsmäisen vuoren, Platis Lithoksen laella, 615 metrin korkeudella merenpinnasta. Laskeudumme vähän matkaa portaita pitkin alas toisella puolella olevaa vuorta ja ylitämme sitten näiden vuorien välissä olevan solan siltaa pitkin. Sillan toisessa päässä polku menee vuoren seinämästä sisään ja kulkee pienen matkan tunnelissa. Tunnelin jälkeen alkaakin sitten kiipeäminen portaita pitkin luostariin Platios Lithioksen päälle. Portaat kulkevat vuoren seinämää pitkin ja sen verran kärsin korkeanpaikan kammosta, että pidän varmuuden vuoksi katseen tiukasti portaissa. Portaat ovat kuitenkin tukevaa kiveä ja taatusti turvalliset. Mitään vaaraa täällä ei todellakaan ole. Portaita isompi ongelma on se, että meillä molemmilla (amatöörit, olisi se pitänyt tietää) on shortsit jalassa ja olemme menossa ortodoksi-luostariin… Odotan jo, että meidät ehkä käännytetään ovelta takaisin, mutta ilmeisesti maan tapaan täälläkään ei olla niin tarkkoja ja kolmen euron pääsymaksu kelpaa heillekin. Kielloista huolimatta kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota vaatetukseemme ja aika monta muutakin tyhmää turistia näyttää olevan liikkeellä samassa varustuksessa. (Vasta pois lähtiessä huomaan, että lippuluukun vierestä olisi voinut lainata jonkinlaiset pitkälahkeiset housut.)

Megalo Meteora

En katsele kelloa, mutta kiertelemme luostaria ehkä reilun tunnin verran ja lähdemme pois vasta kun luostari on sulkemassa oviaan. Sisäpuolella pääsee katsomaan ikivanhaa keittiötä, kellaria, missä on vanhoja viiniastioita ja tynnyreitä ja muuta tavaraa sekä upeaa kirkkoa, jota tosin katselin vain ovelta, koska sinne en halunnut mennä shortseissani sisään. Luostarissa on myös hieman hämmentävä museo, joka on yhdistelmä uskontoa ja sotaa… Vanhimmat museoesineet, aseet ja vaatteet ovat keskiajalta ja uusimmat toisen maailmansodan ajalta. Keskellä luostarialuetta on kaunis sisäpiha kukkaistutuksineen ja vuoren reunalta löytyy näköalapaikka, josta näkymät alas ovat lähes henkeäsalpaavat.Pois lähtiessämme vilkaisen vielä sisääntuloaulassa olevaa vanhaa hissihuonetta. Keskiajalla kulku luostariin tapahtui pitkin vuoren seinämää nousevalla köysihissillä. Onneksi joku keksi myöhemmin rakentaa myös portaat… Laskeutuessamme alas vuorenseinämällä olevia portaita olen jo melkein innoissani näistä portaista. Kun niitä kävelee alaspäin, näkee edessä ja aivan allaan korkeuseron ja vastapäätä olevien jyrkkien seinämien korkeuden. Tuntuu melkein kuin kävelisi taivaalla. 

Meteora

Päästyämme takaisin toiselle puolelle ihmettelemme hetken miten pääsemme takaisin kaupunkiin. Ainuttakaan taksia ei näy missään ja bussit eivät tänne kulje. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että palaamme krääsäkojuille kysymään taksin puhelinnumeroa ja tilaamme taksin Kalambakasta. Ehdimme vielä hetken ihailla näitä upeita maisemia, mutta pian taksi jo saapuu ja alle 15 minuutissa puhelinsoitosta olemme jo matkalla alaspäin. Taksimatkan hinta ylös oli 10 euroa ja samat 10 euroa maksamme myös paluumatkasta. Ajamme taksilla juna-asemalle ja ostamme liput parin tunnin päästä lähtevään junaan. Koska tulimme bussilla, aiomme nyt kokeilla paluuta junalla. Odotellessamme junaa käymme vielä kahvilla pienessä keskustassa ja valitsemme taas terassin, josta näkee hienosti jyrkät vuorenseinämät.

Kalambaka

Paluumatka kahdella eri junalla on pitkä… Odotamme jo totuttuun tapaan alkumatkan junaa asemalla todella pitkään. Onneksi ilta on aurinkoinen ja lämmin ja asemakin on oikeastaan ihan viihtyisä ja rauhallinen. Juna lähtee matkaan 50 minuuttia myöhässä ja olemme tyytyväisiä siitä, että meillä on vaihtoaikaa ennen seuraavan junan lähtöä yli 1,5 tuntia. Juna kulkee Kalambakasta Trikalaan ja sieltä edelleen Karditsaan ja Farsalaan, jossa meillä on vaihto Paleofarsaloksen asemalla, taas aivan keskellä autioita peltoja…Myös Ateenasta tuleva toinen junamme on reilusti myöhässä ja viettäessämme pitkälti yli tunnin pituiseksi venyvää odotusaikaamme minulle tulee sellainen tunne, kuin olisin keskellä Kaurismäki-elokuvaa. Käymme asemaravintolassa syömässä jotakin pientä, koska emme ole koko päivän syöneet lämmintä ateriaa. Asemaravintola on kolkko ja koruton sali, jossa on ikivanhat kuluneet pöydät ja ehkä 70-luvulta peräisin olevat keinonahkatuolit. Tuolit ovat kuluneet melkein puhki ja istuinosan kangaspäällystettä ei sen nurkissa olevan pölyn määrästä päätellen ole imuroitu sitten 70-luvun. Seinällä olevasta televisiosta tulee ranskalainen, kreikaksi tekstitetty elokuva ja muuten hiljaisessa ravintolassa ei meidän lisäksemme ole kuin yksi asiakas, jonka tupakansavu leijailee ilmassa. Viimeiset puoli tuntia tästä surrealistisesta odotusajasta istumme kaksistamme pimeyden keskellä laiturilla, ympärillämme vain pellot ja jossain kaukana näkyvät Farsalan valot.

Junassa välillä Trikala - Karditsa
Paleofarsalos

Kun juna lopulta saapuu asemalle, törmäämme junassa tuttuun ongelmaan: lipuissa kyllä lukee vaunun ja paikan numero, mutta vaunuissa ei ole minkäänlaisia numeroita. Ei edes niitä tavallisia teipillä ikkunaan liimattuja, käsinkirjoitettuja tuherruksia. Ehkä tässäkin junassa voisi taas istua minne haluaa, mutta juna on niin täynnä, että vapaita paikkoja ei ole. Käymme katsomassa paikat, joiden epäilemme olevan meidän paikkamme, mutta niillä istuu jo joku. Emme ala ajamaan ihmisiä pois, koska meillä ei ole mitään varmuutta vaunun numerosta. Valitsemme helpoimman ratkaisun: kävelemme ravintolavaunuun ja juomme yhdet pienet oluet, joiden jälkeen juna onkin jo Larissassa ja meillä on edessämme enää lyhyt kävelymatka kotiin.

Kesäkuun kuvat Kreikasta
Heinäkuun kuvat Kreikasta
Kuvat Meteorasta

Muutto omaan kotiin (Kreikka, osa 10)

Seuraavaan lähtöön on aikaa enää kolmisen viikkoa. En ole valmistellut matkaa sen enempää, eivätkä nämä matkat enää sen kummempia valmisteluja kaipaakaan. Lennän yksin Chicagoon ja sieltä edelleen West Palmiin ja tuolla matkalla en tarvitse kuin lentolippuni, passin ja käsimatkatavarat. Hotellit olen jo varannut kolmeksi yöksi Chicagosta ja muuta majoitusta en tarvitsekaan. Auton vuokrauksen hoidan vielä etukäteen ja tarkistan, että ESTA-matkustuslupani on voimassa ja sitten olenkin valmis lähtemään taas matkaan.

Koska haluan pitää tämän matkablogin vapaana politiikasta ja muista päivänpolttavista ikävistä aiheista - siitäkin huolimatta, että moneen asiaan olisi paljonkin painavaa sanottavaa - pyrin pysymään matka-aiheeessa tai ainakin matkoja läheisesti liippaavissa asioissa. Kirjoittelen tämän päivän aroista asioista sitten jonnekin muualle ja otan kantaa muilla foorumeilla, jos enää jaksan; tämän blogin on tarkoitus olla kevyt sekä enimmäkseen hyväntuulinen ja iloinen tarina reissuiltani. Nyt poikkean sen verran tästä periaatteesta, että laitan yhden youtube-videon tämän päivän tarinan alkuun. En ota itse tässä kantaa sen enempää, tämä aivan loistava ja samalla hieman humoristinen tai sarkastinen video kertonee melko paljon. Ja itseasiassa tässä videossa puhutaan myös matkailusta... ;)

Ja sitten taas takaisin kesään reilun puolen vuoden jaksoon, jonka aikana asuin ja työskentelin Kreikassa. Tarina on edennyt talvesta kevään kautta kesään ja kesäkuun alkuun.

KUUDESTOISTA VIIKKO

Säät jatkuvat lämpiminä. Tai oikeastaan kuumina. Joinakin päivinä sataakin vähän, mutta sää on silti lämmin. Torstaina 28.5.2014 illalla lähden sateen jälkeen lenkille; vaikka onkin helatorstai, olen taas ollut päivän töissä. Juostessani pientä hiekkatietä huomaan kuinka paljon kotiloita sade on saanut liikkeelle. Niitä on tiellä niin paljon, että niiden päälle astumista ei voi välttää. Alkuun yritän väistellä niitä, mutta totean sen pian mahdottomaksi. Kräks… Oho, sori… Kräks… Oho, sori… Kräks, oho, sori… Monta littanaksi astuttua kotiloparkaa. Tämä jääkin sitten viimeiseksi lenkikseni näissä maisemissa ja paikalliset kotilot ovat varmasti hyvin tyytyväisiä kun eivät enää näe minua.

Muuten viikko kuluu lauantaihin asti niin kuin ennenkin: töitä ja iltaisin muutama tunti vapaa-aikaa. Illat hotellihuoneessa asumista, kaupassakäyntiä ja joinakin iltoina reippailua kahvilaan. Olen nyt reilun kolmen kuukauden aikana oppinut paikallisille tavoille ainakin siinä, että tunti tai joskus jopa kaksi menee helpostikin kahvia juodessa. Illat ovat nyt niin lämpimiä, että kahviloiden terasseilla on mukava istua, vaikka olihan niillä ihan mukava istua jo helmikuussakin.

Koti Kreikassa Seferi-kadulla

Lauantaina elämään täällä tulee iso muutos: asunnonhakumme päätyy ja 31.5. pääsemme vihdoin muuttamaan laatikkoinemme ja laukkuinemme Larissan keskustaan. Melkoisen pitkä aika hotellielämää on takana! Asunnonhaku on ollut todella vaikeaa ja hidasta, varsin tuskainen taival, mutta nyt asia on saatu käsiteltyä loppuun. Lopetan lauantaina työteon lounasaikaan ja alamme tehdä suomalaisen työkaverini kanssa muuttoa. Haemme avaimet asunnolta ja sen jälkeen lähdemme siirtämään tavaroita hotellilta asunnolle. Kun tulin tähän hotelliin ensimmäistä kertaa 10. helmikuuta, en olisi ikinä uskonut, että se tulisi olemaan kotini yli 3,5 kuukautta!

Kotiparveke

Iltapäivä ja ilta menevät asunnon siivouksen valmistumista odotellessa. Asunnon omistaja, vanhempi rouva ja hänen jo aikuinen poikansa ovat olleet koko päivän laittamassa asuntoa kuntoon ja illalla saapuu vielä siivooja. Kaikki ovat todella ystävällisiä ja avuliaita ja he ovat selvästi iloisia, että saavat asuntonsa vuokrattua meille. He esittelevät kaikki paikat; miten televisio toimii, mistä saa lämminvesivaraajan päälle, mistä löytyy lautaset ja lasit ja niin edelleen. Alkoholijuomatkin on kuulemma tarkoitettu juotavaksi (meillä tosin on niiden suhteen tiukka rajoitus) ja meille on tuotu myös mummon tomaattisosetta ja marmeladia… Itse pakenen jaloista kaupunkiin terassille syömään, mutta siivous jatkuu vielä palattuanikin ja asunto rauhoittuu vasta puoli yhdeksän aikaan illalla. Illalla maistamme vielä uuden asunnon kunniaksi itsetehtyä ”mummon limoncelloa” ja hyvältähän se maistuu…

Nei Pori

Kesäkuu alkaa lämpimänä ja sunnuntaina 1.6. lähdemme illalla töistä päästyämme uimaan. Koska on sunnuntai, pääsemme pois töistä jo hieman aikaisemmin, mutta olemme silti vasta 17.38 junassa matkalla Larsissasta kohti Neoi Poroin asemaa. Merenrannalla on vierekkäin kaksi kylää: Neoi Poroi (Nei Pori) ja Platamonas. Niiden rajamailla, lyhyen kävelymatkan päässä Neoi Poroin juna-asemasta on Kreikan armeijan lomanviettopaikka, jonne meilläkin on kulkulupa. Pienen ihmettelyn ja henkilökorttiemme kummastelun jälkeen pääsemme sisään ja kävelemme ison alueen rannan puoleiselle reunalla ja juomme terassilla oluet. Alueella on paljon henkilökunnan mökkejä ja taloja, pari terassia, upseerikerho, josta saa ruokaa ja monenmoista muuta.

Nei Pori - Platamonas

Oluet juotuamme kävelemme portista suoraan hiekkarannalle ja käymme uimassa. Vesi on lämmintä. Taitaa kuitenkin olla ensimmäinen kerta elämässäni kun katselen uidessani lunta... Olemme nyt melko lähellä Olympos-vuorta ja sen laella, lähes kolmen kilometrin korkeudella, on vielä muutamia lumilaikkuja, vaikka suurin osa onkin jo sulanut pois. Saatuamme tarpeeksemme uimisesta käymme vielä juomassa toiset oluet ja sitten lähdemme kävelemään kohti juna-asemaa. Kello lähenee yhdeksää illalla kun olemme junassa ja olemme sopivasti puoli kymmenen aikaan kotona. Ennen junalta piti ottaa aina taksi hotellille, nyt tuntuu kyllä mukavalta kävellä kesäillassa noin 10 minuutin matka omalle asunnolle.

SEITSEMÄSTOISTA VIIKKO

12 päivän työputki jatkuu sunnuntain jälkeen suoraan maanantaina ja tämänkään viikon alku ei tuo tullessaan mitään sen erikoisempaa. Torstai 5.6. syömässä käymme pitkästä aikaa illalla keskustassa syömässä, koska emme ehtineet syödä lainkaan lounasta töissä. Tällä kertaa syömme terassilla, jolla tarjoillaan ”finger foodia”: ruoka tarjoillaan jonkinlaisessa voipaperissa ja se syödään käsin. Perjantai-ilta kuluukin sitten kotosalla oleillen ja nauttien omasta isosta parvekkeesta.

Nei Pori - Platamonas

Lauantaina minulla on viimein vapaapäivä. Sää on niin upea, että päätän lähteä yksin taas Platamonaksen uimarannalle. Koska olen tänään hyvin hidas heräämään, ehdin vasta 12.52 lähtevään junaan. Tai siis junaan, jonka piti lähteä 12.52… En ole enää lainkaan yllättynyt siitä, että junaa ei näy eikä kuulu. Lopulta juna tulee noin 20 minuuttia myöhässä ja lähtee 25 minuuttia myöhässä. Juna tulee aivan täyteen ihmisiä; moni muukin on näköjään keksinyt lähteä tänään rannalle. Reilun 25 minuutin matkan jälkeen olemme Neoi Poroissa junan ollessa noin puoli tuntia myöhässä.Tänään päätän mennä jonnekin muualle kuin armeijan rannalle. Kävelen parin maksullisen rannan läpi ja istahdan sitten alueelle, jossa ei ole päivänvarjorivistöä ja jossa ihmiset istuvat omilla pyyhkeillään. Kahden viikon takaisesta viikonlopusta oppineena aloitan huolellisella aurinkorasvan levittämisellä. Skiathoksen reissun jälkeen olo oli pari päivää melko tuskainen kun olin polttanut rintani. Makailen rannalla auringonpaisteessa, kuuntelen musiikkia ja käyn pari kertaa uimassa. Reilun kahden tunnin jälkeen katson parhaaksi jatkaa matkaa ja lähden taas kohti juna-asemaa ja Larissaa.

Seferi, koti Kreikassa

Lauantai-iltana saamme ensimmäiset vieraat ”uuteen kotiimme” ja istumme iltaa kotosalla. Myöhemmin joillekin tulee vielä nälkä ja lähdemme aivan kaupungin keskustaan syömään. Käymme syömässä Nona Rossan terassilla hyvät pizzat. Syödessämme vihreän puistikon keskellä saamme niskaamme myös pienen sadekuuron, mutta onneksi istumme katoksen alla. Ukkonenkin jyrisee vähän aikaa, mutta palatessamme puolenyön jälkeen kotiin, sää on taas oikein mukava ja lämmin ja sadekin meni nopeasti ohi.

Sunnuntaina 8.6. on viikonlopun toinen rantapäivä. Tällä kerralla lähdemme työkaverini kanssa liikkeelle vasta myöhemmin iltapäivällä ja sadekuuron vuoksi aloitamme rantaretkemme ruokailulla. Käymme syömässä upseerikerhon terassilla ihan hyvän ja todella edullisen lounaan ja siirrymme sen jälkeen rannalle. Armeijan rannalta saamme yhden euron hinnalla käyttöömme aurinkovarjon ja kaksi rantatuolia. Pari tuntia menee taas mukavasti rannalla makaillen ja uiden ja ennen junalle lähtöä ehdimme tälläkin kertaa nauttia iltaoluet yksityisterassilla, jolta aukeaa näkymä suoraan rantahiekalle ja merelle.

KAHDEKSASTOISTA VIIKKO

Näkymä kotiparvekkeelta

Helluntain jälkeinen maanantai on lähes kaikkialla Euroopassa pyhäpäivä (Whit Monday, Pentecost Monday, Monday of the Holy Spirit) ja maanantai on minullekin vapaapäivä. Tänä viikonloppuna minulla on siis harvinaislaatuinen kolmen päivän vapaa. Päivä menee minulta tosin pääosin kotona oleillen. Maanantai-iltana joudumme lähtemään kolmeksi tunniksi maanpakoon, kun siivooja tulee laittamaan asuntoa kuntoon. Ajankuluksi käymme terassilla syömässä ja tämä päivällinen tai illallinen onkin yksi parhaita koko täälläoloaikana. Syön erittäin hyvän annoksen canneloneja sekä tuoreen sämpylän ja juon sen ison tuopillisen paikallista Alfa-olutta. Tuo kaikki maksaa yksitoista euroa, mutta sen päälle saan ravintolan tarjoamana toisen ison tuopillisen olutta ja jälkiruoaksi jonkinlaista hyytelöä pienellä suklaamoussenokareella ja hyvän jäätelöpallon. Aivan loistava ateria tuolla hinnalla!

Tiistaina 10.6. tulee täyteen neljä kuukautta Kreikassa. Kaksi tai korkeintaan kaksi ja puoli kuukautta on vielä jäljellä. Päiviä on nyt takana 121 ja edessä 60 tai korkeintaan 74. Pian viikot Kreikassa alkavat käydä vähiin, koska juhannuksen vietän Suomessa ja palaan takaisin vasta 30.6. Siinä onkin sitten minun kesälomani ja kesäaikani Suomessa tänä vuonna: reilut puolitoista viikkoa. Kun palaan takaisin onkin jo heinäkuun alku ja viimeinen rypistys täällä alkaa. Tulen ehkä pitämään vielä muutaman päivän vapaata heinäkuun lopulla tai elokuun alussa, mutta ne vapaat vietän täällä Kreikassa tai Italiassa.

Larissa

Vielä neljän kuukaudenkin jälkeen monet asiat täällä jaksavat edelleen hämmästyttää. Yksi ihmeellisimmästä asioista on käyttäytyminen liikenteessä. Liikenne täällä ei ole mitenkään kaoottista, mutta jotenkin vaan tuntuu siltä, että näillä ajotaidoilla ihmisille ei pitäisi antaa minkäänlaisia ajokortteja. Olen tainnut näistä jo aikaisemminkin kirjoittaa, mutta liikenteessä on (ainakin) kolme eriskummallista asiaa: Ensimmäinen on kypärän roikottaminen kyynärpäässä ajettaessa mopolla tai moottoripyörällä. Kaikella kunnialla, vaikka nämä täällä kuvittelevat ilmeisesti sen olevan jotenkin tyylikästä, miehekästä tai romanttisen kapinallista, niin se näyttää kuitenkin suoraan sanottuna typerältä. Ja se on typerää. Toinen asia on autojen pysäköiminen ihan minne sattuu: keskelle tietä, ryhmittymiskaistalle, jalkakäytävälle ja ihan minne tahansa. Se on sallittua, jos autossa on paikalliset rekisterikilvet ja laittaa varoitusvilkut päälle. Kolmas ja pahin asia on täydellinen piittaamattomuus jalankulkijoista. Päivittäin joutuu jatkuvasti vaaratilanteisiin suoraan sanoen törkeiden autoilijoiden vuoksi. Se on niin kummallista ja niin törkeää, että sitä on välillä vaikea uskoa todeksi. Täkäläiset autoilijat ovat (anteeksi vaan) suurimpia idiootteja, mitä olen liikenteessä koskaan, missään tavannut…

Olohuoneeni

Eräs asia mitä taas tällä viikolla mietin on tämän kaupungin jalkakäytävät. Jalkakäytävät ovat esteratoja, joilla kävellessä tarkkaavaisuus pannaan välillä koetukselle. Maan tasossa kulkijaa vaanivat irralliset ja halkeilleet tai kokonaan puuttuvat katulaatat, irvistelevät viemärinkannet ja –ritilät sekä erilaiset muodostelmat kiviä ja betonivalua ja muita erilaisia kappaleita. Suorilla jalkakäytävilläkin maasto voi olla hyvin vaihtelevaa. Ylempänä esteinä ovat keskellä jalkakäytävää törröttävät puut, lyhtypylväät, sähkötolpat, roskikset, bussipysäkit, kioskit ja mainostaulut. Kaikkien näiden edellä mainittujen seikkojen vuoksi juuri missään kaduilla ei voi kävellä rinnakkain vaan on pakko kulkea peräkkäin tai jonossa. Lisähaastetta etenemiseen tuovat vielä keskellä jalkakäytävää seisovat tai vastaantulevat ihmiset, joiden periaatteena on olla väistämättä ketään tai mitään.

Ja vaikka nyt taas sarkasmin puuskassa kirjoittelinkin kaikkea ei niin positiivista, niin kirjoitin tuon kaiken kuitenkin pieni pilke silmäkulmassa ja kohtuullisen hyvinhän minä olen täällä tullut toimeen, enkä juurikaan ole ollut edes lähellä hermojeni menettämistä. En, vaikka tuollaisista vastaavista asioista saisi täällä kirjoitettua paksun kirjan. Maassa maan tavalla...

Olen kirjoitellut viimeiset kappaleet omalla parvekkeella olevalla vuodesohvalla ja nyt alan huomata kuinka mukava paikka tämä parveke onkaan ja kuinka mukava tällä sohvalla on makailla puoli-istuvassa asennossa kirjoittamassa. Lämpötilakin on vielä kymmenen jälkeen illalla reilusti yli +25 astetta. Kun katson katua pitkin pohjoisen suuntaan, näen kadun päässä, talojen välissä joitakin pienempiä vuoren hahmoja ja valtavan Olympos-vuoren tumman hahmon vasten tummenevaa, vielä vähän punertavaa taivasta.

Makrinitsa, Pelion-vuori

Lauantain olen taas töissä, mutta sunnuntaina 15.6. minulla on vapaapäivä ja lähdemme suomalaisen työkaverini kanssa retkelle Pelion-vuorelle. Matkan piti olla alunperin järjestetty työpaikan puolesta, mutta sen peruunnuttua päätämme sunnuntaiaamuna lähteä ihan omalle retkellemme samaan paikkaan. Mietimme hetken taksin käyttöä, mutta päädymme kuitenkin junaan ja bussiin, koska ne ovat kuitenkin edullisia taksejakin vielä paljon halvempia. Junalippu Volokselle ja takaisin maksaa 5,80 euroa ja bussiliput Makrinitsaan ja takaisin 3,20 euroa. Matkakustannuksiksi tulee siis yhteensä yhdeksän euroa ja sillä rahalla saa kaksi vajaan tunnin mittaista junamatkaa ja kaksi yli puolen tunnin bussimatkaa.

Asunnoltamme on vain reilun 10 minuutin kävelymatka rautatieasemalle, joten junalla matkaanlähtö on nyt helppoa. Tällä kertaa junamme lähtee liikkeelle taas noin kymmenen minuuttia myöhässä ja muistelen, että vain kerran juna on lähtenyt ajoissa ja sillä kertaa se lähtikin sitten jo ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa. Matkustamme ensin junalla tutun reitin Voloksen rantakaupunkiin ja sieltä tarkoituksenamme on jatkaa bussilla vajaan 20 kilometrin päähän Makrinitsan kylään, Pelion-vuoren rinteelle.

Volos

Tällä kerralla minä en poikkeuksellisesti ole se joka suunnistaa, vaan olen lähtenyt matkaan ilman että minulla olisi hajuakaan Voloksen bussiaseman sijainnista. Kyselemme bussiaseman sijaintia samassa vaunussa istuvalta nuorelta naiselta, joka ei osaa kertoa missä asema on, mutta tarjoaa meille sen sijaan suklaata… Päästyämme perille lähden ystäväni saamien huonojen tai väärinymmärrettyjen ohjeiden mukaiseen suuntaan ja jatkamme yhä kauemmas keskustasta, vaikka eräs vastaantuleva keski-ikäinen nainen viittilöikin meitä toiseen suuntaan kysellessämme bussiaseman sijaintia. Lopulta kysymme asiaa nuorelta tytöltä, joka hänkään ei osaa neuvoa meitä, mutta vie meidät muutaman kilometrin päähän kioskille, jossa kielitaidoton myyjä ei kuitenkaan osaa auttaa. Seisoessamme kadulla tytön ja kioskin myyjän kanssa, avulias pihallaan seisova mies tulee hätiin. Hän hakee autonsa avaimet sisältä ja pyytää meitä nousemaan kyytiin. Meille selviää, että mies on muuttanut Albaniasta Kreikkaan, mutta juuri muuta hänkään ei osaa englanniksi sanoa. Kokemus tämäkin; albanialainen mies vie meidät bussiasemalle ja kieltäytyy ystävällisesti hymyillen kun yritän työntää hänen käteensä muutamaa euroa. 

Kun pääsemme perille, huomaamme, että bussiasema on vain muutaman sadan metrin päässä rautatieasemasta, 180 astetta toisessa suunnassa kuin minne me lähdimme! En ole koko elämäni aikana, kaikilla matkoillani, ollut eksyksissä oikeastaan missään ja tämäkin eksyminen oli lopulta ihan hauska juttu kaikkine avuliaine ihmisineen. Saamme lopulta ostettua bussilippumme ja ehdimme vielä käydä kahvilla ennen seuraavan bussin lähtöä. Kävelemme kahville jonkin matkan päähän kalasataman viereen. Paikka on niin lähellä rautatieasemaa, että melkein näemme sen.

Makrinitsa, Pelion-vuori

Voloksen keskustasta Makrinitsaan on matkaa linnuntietä mitattuna vain noin viisi kilometriä. Bussin mutkikasta serpentiinitietä kulkema matka Portarian kylän kautta on kuitenkin noin 15km ja matka kestää 40 minuuttia. Alkumatka ajetaan hitaita kaupunkiteitä ja suurin osa matkasta koko ajan ylöspäin nousevaa kapeaa tietä. Ohitamme Portarian, joka ei ole muuten ole kovin kummoinenkaan kylä, mutta maisemat alkavat tällä korkeudella olla jo upeat. Kaukana alhaalla näkyy koko Voloksen kaupunki ja sen takana siintävä turkoosin sininen merenlahti. Lopulta saavumme Makrinitsaan ja bussi jättää meidät kapean, rinteen reunalla kulkevan kadun päähän ja kääntyy siinä takaisin Volokselle.

Makrinitsa, Pelion-vuori

Kävelemme vanhaa, kivillä päällystettyä katua ehkä vajaan kilometrin matkan varsinaiseen Makrinitsan kylään. Jo matkan varrella näkyy, että olemme nyt turistialueella: katujen reunoilla on enimmäkseen pieniä myymälöitä, joissa myydään kaikenlaista turistikrääsää. Paikka on kuitenkin kaunis ja rauhallinen. Makrinitsa on ikivanha kylä, noin 850 metrin korkeudella vuorenrinteellä ja maisemien lisäksi myös itse kylä on todella viehättävä. Pysähdymme syömään kylän keskusaukion laidalla olevaan tavernaan. Terassin laidalla olevasta pöydästämme aukeaa hieno näkymä alas kaupunkiin ja merelle. Toisella puolella on vanhojen kivitalojen reunustama aukio, jolla kasvaa muutama aivan valtava, varmasti satoja vuosia vanha puu. Syömme alkupalaksi salaattia ja leipää jonkinlaisen tuorejuuston kanssa ja pääruoaksi tilaan kukkoa. Kukko on hyvin todennäköisesti broileri ja spagettikin on muuttunut nauhapastaksi, mutta siitä huolimatta viinikastike ja itse ruoka on erittäin hyvää ja niin on myös talon punaviini. Odotamme joutuvamme maksamaan pientä ”näköalalisää” ja muutenkin korkeampaa hintaa hieman hienommasta paikasta johtuen, mutta yllätymme iloisesti, kun ruoka ei maksa juuri sen enempää kuin missään muuallakaan.

Makrinitsa, Pelion-vuori

Ilma korkealla vuorenrinteellä on melko viileä. Sää on tänään harmaa ja kostea ja pelkässä lyhythihaisessa paidassa alkaa tulla kylmä. Vuorenrinteillä on utua ja silloin tällöin kuuluu kumeaa ukkosen jyrinää. Kiertelemme vielä vähän kylän kapeita kivikujia ja palaamme sitten hiljalleen bussipysäkin suuntaan, koska aiomme lähteä jo seuraavalla bussilla takaisin. Paikassa olisi ehkä ollut vielä enemmänkin nähtävää ja siellä olisi voinut istua vielä pitkään vaikkapa kahvilla tai oluella, mutta lähdemme kuitenkin ajoissa paluumatkalle. Päästyämme kirjaimellisesti mutkikkaan tien alas Voloksen kaupunkiin, käymme vielä ennen junan lähtöä juomassa kahvit rantakadun terassilla.

Paluumatkassa ei ole sen enempää kertomista ja sanomattakin on selvää, että juna ei saapunut ajoissa, eikä se lähtenyt ajoissa, mutta illalla olimme kuitenkin perillä Larissassa. Makrinitsa ja Pelion-vuori jäivät mieleen hyvinä muistoina ja jos ylimääräistä aikaa vielä tulee olemaan, siellä voisi lähteä käymään vaikka uudestaankin.

Kesäkuun kuvat Kreikasta