Tämän blogin tekstien luonnoksia kirjoittelin jo matkan aikana Floridassa, mutta ennen paluuta sain julkaistua vain muutaman niistä. Nyt matkasta on kulunut jo pitkä aika, enkä vieläkään ole saanut tarinoitani valmiiksi. Kirjoittaminen ei nyt oikein ole tullut luonnostaan ja olen antanut asian olla. Nyt julkaisen taas jälkikäteen muutamia näistä jo osittain valmiina olevista teksteistä ja siirryn sitten jossakin vaiheessa viime vuoden puolelle ja kerron vähän elämisestä ja asumisesta Kreikassa. Lupasin kirjoittaa siitä jo kauan sitten, mutta olen päättänyt jättää noiden juttujen julkaisun huhtikuun puolelle.
-----------------------------------------------
Ehdin jo aikaisemmin kirjoitella niistä kolmesta luonnonpuistosta, joissa
kävin tällä reissulla ensimmäiseksi. Nyt kun olen kiertänyt kuudella eri
luonnonsuojelualueella, luonnonpuistossa tai vastaavalla alueella Palm Beachin
piirikunnassa, kirjoitan kuitenkin vielä lyhyen koosteen muutamasta West Palm
Beachin kaupungin alueella tai sen lähistöllä olevasta, käymisen arvoisesta paikasta. En kirjoita
vieläkään kaikista, koska en ole käynyt edes kaikissa aivan lähietäisyydellä
olevissa puistoissa. Monta on vielä käymättä. Tässä kuitenkin lyhyt yhteenveto muutamasta paikasta. Tämä on samalla yksi vastaus kysymykseen, mitä minulta on kysytty nyt lähiaikoina useita kertoja: mitä aion tehdä parin-kolmen vuoden kuluttua...
U.S. Fish & Wildlife Servicen ylläpitämä ARTHUR R. MARSHALL LOXAHATCHEE WILDLIFE REFUGE on edelleen
mielestäni luonnonpuistojen ykkönen Palm Beach Countyn alueella. Tämä alue
sijaitsee Boynton Beachin kaupungin alueella, State Road 7 (Highway 441)
varrella, osoitteessa 10216 Lee Road. Alue sijaitsee noin 15 mailia Okeechobee
Boulevardilta etelään ja sinne on opastus State Road 7 risteyksestä. Tämä alue on osa valtavaa Evergladesin
suoaluetta ja varmasti suurin luonnonpuisto tällä suunnalla. Alueelle on muodollinen
pääsymaksu ($5/auto), jonka voi maksaa portilla olevalle virkailijalle tai
luontokeskukseen. Rahan voi jättää myös portilla olevaan lippaaseen, jos
portilla ei ole henkilökuntaa. Vuoden voimassa oleva kausikortti maksaa 12
dollaria.
Arthur R. Marshall’s Loxahatchee Wildlife Refugen luontokeskus ei ole
suuri, mutta siellä saa helposti kulumaan aikaa puolesta tunnista tuntiin. Keskuksessa
esitellään Evergladesin luontoa monilla eri tavoilla, joista itse pidän eniten pienestä, pallon muotoisesta "teatterista", jossa vanha mies kertoo Evergladesin luonnosta hyvin havainnollisella tavalla. Ilta vaihtuu yöhön. Aurinko laskee ja alkaa sataa. Ukkosmyrsky iskee... Lyhyen selostuksen aikana ehtii saada melko hyvän kuvan luonnon kiertokulusta valtavalla Evergladesin suoalueella. Luontokeskuksessa on sisällä myös "suokopteri", jolla voi tehdä virtuaaliajelun suolla. Täältä löytyy myös pieni myymälä, jossa on myytävänä valtava määrä
Floridan kasveista, eläimistä ja ekologiasta kertovia,
värikkäästi kuvitettuja kirjoja.
Olen käynyt Loxahatcheessa nyt kaksi kertaa kävelemässä Cypress Boardwalkin
ja vähän lähialueen polkuja. Vaikka alueen luonto yleensä ja koko Everglades on aina näkemisen arvoinen, niin eläimethän ne tietysti aina ovat niitä mielenkiintoisimpia ja ne jäävät parhaiten mieleen. Jos lasken yhteen kahden käynnin aikana luonnossa
bongatut eläimet, luettelo näyttää tältä: alligaattorit 10 (American Alligator),
käärmeet: 1 (Black Snake), kilpikonnat: 2 (Softshell Turtle + yksi
tunnistamaton), sammakot: 2 (luultavasti Green Frog) sekä valtava määrä
haikaroita ja muita eksoottisia lintuja. Osa alligaattoreista on ollut meistä
vain muutaman metrin päässä ja eniten tässä paikassa pidän juuri siitä, että eläimet ja kasvit elävät aivan villeinä ja vapaina omassa elinympäristössään ja niitä pääsee silti hyvin lähelle.
Seuraavalla käynnillä tarkoituksena on lähteä päivävaellukselle etelään
johtaville poluille, mutta sitä ennen pitää hankkia kuitenkin ainakin kunnolliset vaellukseen sopivat jalkineet.
GRASSY WATERS PRESERVE on West Palm Beachin kaupungin ylläpitämä laaja alue aivan Evergladesin koilliskulmassa. Tämä alue on jäänyt
ihmisasutuksen keskelle, eristyksiin varsinaisesta Evergladesista, mutta se on
kuitenkin niin laaja, että se on käytännössä täysin luonnontilassa olevaa ”villiä” luontoa.
Alueelle pääsee monestakin eri paikasta, mutta West Palm Beachin kaupungin
alueella, North Lake Boulevardin varrella oleva luontokeskus on hyvä paikka
aloittaa. Tien eteläpuolelta löytyy luontokeskus ja Cypress Boardwalk- niminen
vajaan mailin pituinen luontopolku. Polku kulkee koko matkan mukavasti ja
turvallisesti puusilloilla. Kun kiersin polun itse, en nähnyt koko matkan
aikana kuin kaksi haikaraa ja yhden kilpikonnanpoikasen, mutta polku teki
minuun silti vaikutuksen. Parasta tällä polulla olivat levähdyskatokset, joissa
oli puisia keinutuoleja! Keinutuoleilla voi istuskella ja katsella edessä
avautuvaa upeaa rämemaisemaa: yhden paikan näköala on suoraan isolle, avoimelle
vesipreerialle ja toiselta keinutuolipaikalta aukeaa näkymä suoraan kiehtovaan "viidakkoon".
Grassy Watersin alue jatkuu North Lake Boulevardin pohjoispuolelle, aivan
Beeline Highwayn reunaan asti. Tämän paikan löytää kääntymällä luontokeskukselta
North Lake Boulevardille vasemmalle ja pian sen jälkeen oikealle. Täältä löytyy
kolme eri patikointireittiä. Lyhyin on pienen Gator Lake- nimisen järven
kiertävä Eagle Trail. Seuraava on melko kuivalla alueella kulkeva Hog Hammock
Trail, jolla voi valita pitemmän, noin 2 mailin mittaisen polun tai lyhyemmän
mailin mittaisen polun. Jos kävelyintoa riittää, voi tältä polulta jatkaa vielä muutaman mailin
eteenpäin. Tälläkään polulla en ainakaan tällä kertaa eläimiä nähnyt, mutta myllätystä maasta
päätellen ainakin villisikoja alueella on pakko olla paljon.
Grassy Watersin pitkille, todellisille vaelluspoluille pääsee monesta eri
paikasta. Polku tai polut kiertävät Evergladesin laitaa, suon ja West Palm
Beachin kaupungin rajalla. Kaupunkia lähin lähtöpaikka on 45th Streetin päässä
oleva Palmetto Trailhead, josta voi suunnata kulkunsa villiin luontoon
pitkille, suorille poluille pohjoiseen tai etelään. Palmetto Traiheadista
löytyy myös muutama lyhyempi ja helpompi luontopolku. Hieman negatiivinen asia
on polkujen alkupään haju; aivan lähistöllä on nimittäin West Palm Beachin
valtava kaatopaikka… Haju onneksi hälvenee muutaman sadan metrin kävelyn
jälkeen.
Koko Grassy Watersin alue on maksuton. Molemmista North Lake Boulevardin
eri puolilla sijaitsevista ”tukikohdista” löytyy vessat, mutta juuri muita
palveluja alueella ei ole. Pitkien, asumattomilla seuduilla kulkevien vaelluspolkujen varrella on hätäpuhelimia ja joitakin levähdyspaikkoja, mutta ei muita "palveluja". Tämän alueen ylläpitoon osallistun itsekin omalla
pienellä panoksella asuntoveroa maksaessani…
WINDING WATERS NATURAL AREA sijaitsee West Palm Beachin kaupungin alueella, aivan asutuksen keskellä. Alue on Palm Beach Countyn ylläpitämä.
Tämän luontoalueen parkkipaikka löytyy Dyer Boulevardin päästä, aivan Haverhill
Roadin läheltä. Alueella ei ole vessoja, eikä mitään muutakaan
”infrastruktuuria”. Alue on maksuton.
Winding Watersissa kulkija voi valita helpon, betonilaatoilla päällystetyn
polun veden keskellä olevalle tarkkailupaikalle ja takaisin tai kiertää
vesialueet hiekkapolkua pitkin. Koko kierros vesialueen ympäri on noin viiden
mailin mittainen. Täällä en lyhyen ja helpon polun kierroksella kasvillisuuden
lisäksi nähnyt muuta kuin pari anhinga-lintua, pari haikaraa ja korppikotkia.
Palatessani parkkipaikalle eräs pariskunta kuitenkin pysäytti minut sillalla
aivan parkkipaikan vieressä ja näytti minulle tien ja parkkipaikan kulmassa
makailevan alligaattorin. Alligaattorin näkeminen näin lähellä asutusta,
kävelymatkan päässä omalta asunnolta oli minulle uusi ja mielenkiintoinen havainto.
Floridan osavaltion ylläpitämä JOHN D. MACARTHUR BEACH STATE PARK sijaitsee meren rannalla muutama mailin Singer Islandin uimarannan
pohjoispuolella. Alueen portti on A1A-tien varrella. Alueelle on pieni
pääsymaksu. Myös John D. MacArthur Beachilla on pieni luontokeskus ja sen
yhteydessä mm. vessat. Luontokeskuksen ulkopuolella on akvaario, jossa on kaloja ja yksi kilpikonna.
Tällä alueella on yksi melko lyhyt luontopolku ja toinen polku pitkin
puista kävelysiltaa vesialueen yli uimarannalle. Kävelysillan voi ylittää myös
golf-kärryn kyydissä jos kävely tuntuu ylivoimaiselta. Kävelysillalta ja
muualtakin puistosta löytyy opastauluja eläinten ja kasvien tunnistamiseen ja
vaikka en täällä olekaan koskaan nähnyt mitään kovin erikoisia eläimiä, on
paikka silti kaunis ja erityisesti ison vesialueen ylittävä puusilta on hieno.
Täällä voi myös mukavasti yhdistää pienen luontoretkeilyn ja uimarannalla
oleilun.
OKEEHEELEE PARK on asutuksen keskellä oleva laaja puistoalue, jonka ylläpidosta vastaa Palm Beachin piirikunta. Puisto sijaitsee Forest Hill
Boulevardin varrella West Palmin ja Lake Worthin välissä, lähellä Florida’s
Turnpike-tietä. Tämäkin alue on maksuton.
Okeeheeleestä löytyy luontokeskus ja luontopolku, jossa voi valita eripituisia
reittejä. Pisinkään niistä ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkä. Tällä alueella
kävellessäni näin polulla reittini varrella yhden ison Gopher Tortoise-
maakilpikonnan (hyvä etten päälle astunut) ja aidatulla alueella eläviä
peuroja. Peurojen elinalue on aidattu, koska puisto on täysin asutuksen
keskellä. Okeeheeleessä on luontoalueen lisäksi myös valtavan iso, siisti ja hyvin
hoidettu puisto, jossa ihmiset viettävät viikonloppua grillaten ja lampien
rannoilla kävellen. Puistossa voi myös vuokrata vaikka polkuveneen tai pienen
purjeveneen.
GREEN CAY WETLANDS sijaitsee Boynton Beachin kaupungissa Hagen Ranch Roadilla. Tämäkin Palm Beach Countyn hoitama alue on
täysin asutuksen keskellä. Alueelle ei ole pääsymaksua. Luontokeskuksen kautta
pääsee luontopoluille, jotka kulkevat täällä kokonaan veden ja kosteikkojen päällä puisilla boardwalkeilla
ja valittavissa on eripituisia lenkkejä. Patikointimatka ei kuitenkaan ole
kovinkaan pitkä, vaikka kiertäisi koko alueen ympäri.
Green Cay Wetlandsissa käydessäni näin erilaisia lintuja enemmän kuin
missään muussa puistossa. Lintuja oli todella paljon ja myös eri lajeja oli
paljon. Näin myös kolme pientä käärmettä (luultavasti Florida Water Snake) ja paljon
kilpikonnia (Red Bellied Turtle). Kolmea vinossa kasvavan palmun rungolla
makailevaa kilpikonnaa katselin huvittuneena pitkän aikaa ja vasta kotona
huomasin yhden kuvan, jonka luulin ottaneeni anhinga-linnusta. Kun katselin
kuvaa tarkemmin, huomasin, että anhinga seisoo muutaman kilpikonnan päällä ja
sen vieressä on lisää kilpikonnia.
Näiden kuuden luonnonsuojelualueen lisäksi kävin tällä tammi-helmikuun reissullani lisäksi Loggerhead Marinelife Centerissä, joka on erikoistunut hoitamaan sairaita tai loukkaantuneita merikilpikonnia. Samalla kerralla pääsin seuraamaan kahden kuntoutetun kilpikonnan vapauttamista mereen. Näin myös ensimmäistä kertaa elämässäni manaatin selvästi ja läheltä, kun olin kävelylä Palm Beach Shoresin alueella. Näistä kahdesta luontokokemuksesta olen kirjoittanut jo aiemmin tähän blogiin.
Näiden kuuden luonnonsuojelualueen lisäksi kävin tällä tammi-helmikuun reissullani lisäksi Loggerhead Marinelife Centerissä, joka on erikoistunut hoitamaan sairaita tai loukkaantuneita merikilpikonnia. Samalla kerralla pääsin seuraamaan kahden kuntoutetun kilpikonnan vapauttamista mereen. Näin myös ensimmäistä kertaa elämässäni manaatin selvästi ja läheltä, kun olin kävelylä Palm Beach Shoresin alueella. Näistä kahdesta luontokokemuksesta olen kirjoittanut jo aiemmin tähän blogiin.
-----------------------------------------------
Yhteistä kaikille näille puistoille on se, että opastus on hyvä, eikä
niillä tarvitse pelätä eksyvänsä. Tienviittojen lisäksi kaikista paikoista
löytyy paperisia esitteitä ja karttoja tai ne voi käydä tulostamassa netistä ja
myös opastauluja ja vinkkejä esimerkiksi kasvien, lintujen ja eläimien
tunnistamiseen löytyy monista paikoista.
Jos haluaisi kävellä luonnon keskellä ja nähdä myös eläimiä, valitsisin
näistä kaikista ensimmäisenä Loxahatcheen. Jos haluaisin yhdistää lyhyeen
kävelyretkeen uimarantapäivän, menisin John D. MacArthur Beach Parkiin. Jos
haluaisin kävellä ja sen jälkeen syödä eväitä kauniissa kaupunkipuistossa,
valitsisin Okeeheeleen. Jos haluaisin mennä rauhoittumaan hiljaisuuteen luonnon
keskelle, valitsisin Grassy Watersin keinutuolit.
Helpoimmat luontopolut ovat sellaisia, joille voi lähteä oikeastaan ihan
kuka tahansa, jopa perheen pienimmät. Myös liikuntarajoitteiset pystyvät
kulkemaan näillä lyhyillä poluilla. Pitemmät patikointipolut ja todella pitkät
vaellusreitit vaativat sitten ehkä jo hieman valmistautumista. En ole mikään
asiantuntija, vaan pikemminkin aloittelija näissä asioissa, mutta muutama asia
ainakin itselle tulee mieleen. Vaikka vaara ei olekaan suuri ja luonnossa ulkoilu on melko turvallista (ja itse asiassa
kaupunkialue on moninkertaisesti vaarallisempi paikka), silmät kannattaa silti pitää
poluilla auki, sillä täällä elää ihan oikeasti esimerkiksi alligaattoreita ja
kalkkarokäärmeitä. Yli miljoona alligaattoria... Alligaattoreihin saattaa joskus törmätä jopa hieman yllättävissä paikoissa, mutta vaara yhteenottoon on hyvin pieni... Käärmeitä pidän itse siinä mielessä vaarallisempina, että ne saattavat jäädä huomaamatta. Floridan luonnossa elää neljä todella myrkyllistä
käärmelajia: valtavan iso Diamond Back Rattle Snake, pieni Pygmy Rattle Snake,
vedessä viihtyvä Cottonmouth ja Copperhead. Myös kasvit voivat olla arvaamattomia ja esimerkiksi
Poison Ivy ja Poison Wood ovat kasveja, joista kannattaa pysyä kaukana.
Tarpeen
eli matkan ja ajallisen pituuden mukaan mukana olisi ehkä syytä olla lämmintä
vaatetta ja sadevaatetta sekä pitkälahkeiset housut ja pitkähihainen paita
aurinkoa ja itikoita vastaan. Hyvät jalkineet ovat tukevat lenkkarit tai kevyet
saappaat. Jos housunlahkeet saa vielä saappaanvarren tai sukan sisään, on
suojassa myös punkeilta ja tulimuurahaisilta. Hyönteisiä vastaan on hyvä olla
jotakin karkotetta. Vettä pitää olla mukana paljon ja kaiken varalta myös
jotakin syömistä. Puhelin on tietysti turvallisuudenkin vuoksi hyvä olla mukana
ja myös tulitikut oli mainittu jossakin listassa.
Kaiken kaikkiaan patikointi Floridan luonnossa on turvallista ja melko
helppoa ja Evergladesin hiljainen autius, saharuohon peittämä vetinen preeria,
mangrove-suot ja näiden alueiden kasvit ja eläimet ovat jotain, mikä Floridassa
ollessa on pakko jossain muodossa kokea. Florida on huvipuistojen luvattua
maata, mutta silti paikan suurin rikkaus on ehdottomasti Disney Worldin ja
muiden valtavien huvittelukeskusten sijaan juuri luonto. Parasta Floridassa
(ilmaston jälkeen) on ehdottomasti Eveglades ja meri ja niihin
kannattaa jollakin tavalla matkansa aikana tutustua. Tapoja ja paikkoja on
miltei rajattomasti, tässä kirjoittelin vain muutamasta ”omia alueita” lähellä
olevasta luonnonpuistosta. Luin muuten juuri jostain,
että koko Floridassa on 1500 virallista luontopolkua ja vaellusreittiä!
Vaikka elämä Floridassa onkin omalla tavallaan hyvin leppoisaa ja rentoa, niin nämä luonnonpuistot ja Floridan valtavat, asumattomat rämealueet tarjoavat luontoelämysten lisäksi myös pienen hengähdystauon ja paljon rauhallisia paikkoja, joissa voi vähäksi aikaa unohtaa ihmispaljouden ja valtavat liikennemäärät. Evergladesiin voi paeta hetkeksi autoja ja ihmisiä, kaupunkeja ja valtavia ostoskeskuksia ja nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta kauniin luonnon keskellä.
Valokuvat: Arthur R. Marshall Loxahatchee Wildlife Refuge
Valokuvat: Grassy Waters Preserve
Valokuvat: Winding Waters Natural Area & Okeeheelee Park
Valokuvat: John D. MacArthur Beach State Park
Valokuvat: Green Cay Wetlands
Vaikka elämä Floridassa onkin omalla tavallaan hyvin leppoisaa ja rentoa, niin nämä luonnonpuistot ja Floridan valtavat, asumattomat rämealueet tarjoavat luontoelämysten lisäksi myös pienen hengähdystauon ja paljon rauhallisia paikkoja, joissa voi vähäksi aikaa unohtaa ihmispaljouden ja valtavat liikennemäärät. Evergladesiin voi paeta hetkeksi autoja ja ihmisiä, kaupunkeja ja valtavia ostoskeskuksia ja nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta kauniin luonnon keskellä.
Valokuvat: Arthur R. Marshall Loxahatchee Wildlife Refuge
Valokuvat: Grassy Waters Preserve
Valokuvat: Winding Waters Natural Area & Okeeheelee Park
Valokuvat: John D. MacArthur Beach State Park
Valokuvat: Green Cay Wetlands