Sand in My Shoes

En ole koskaan käynyt Keniassa... Ainoa Afrikanmatkani on suuntautunut Egyptiin ja sehän ei vielä edes ole sellaista Afrikkaa, mitä Afrikalla yleensä tarkoitetaan. Tiedän jotain Keniasta, mutta nyt näyttää siltä, että jatkossa tulen tutustumaan maahan vähän enemmänkin. Reilu viikko sitten toteutin lopulta erään pitkään miettimäni asian: otin World Vision- järjestön kautta itselleni Keniasta kummilapsen. Olen nyt saanut kotiin postitse "kummikansion", jossa oli erilaisten ohjeiden ja vinkkien lisäksi tietoa tästä pienestä tytöstä ja myös hänen valokuvansa. Tiedän nyt tytön nimen ja tiedän, että hän seitsemän vuotta vanha. Hän asuu pienessä kaupungissa (tai oikeastaan googlemapsista katsomani perusteella kylässä) parin sadan kilometrin päässä Nairobista. Kansiossa oli myös tietoa hänen perheestään ja kyläyhteisöstä.

Ajattelen tuota kummiasiaa niin, että kun kuitenkin itse kuulun ns. "hyväosaisiin" ja minulla on rahaa vähän kaikenlaiseen ylimääräiseenkin (kuten matkusteluun), niin ehkä minulla olisi varaa laittaa pikkuisen myös hyväntekeväisyyteen ja yrittää saada jotain hyvää aikaan edes yhden pienen tytön ja hänen lähipiirinsä elämässä. Olen ollut varovainen lahjoitusten kanssa, koska tiedän osan päätyvän vääriin käsiin, rahojen vääriin taskuihin ja materiaalin kauppatavaraksi. Tiedän, että joissakin tapauksissa iso osa lahjoituksista menee Suomen tai jonkin muun hyvinvointivaltion organisaatioiden pyörittämiseen ja johtajien taskuihin. Nyt kuitenkin haluan uskoa tämän organisaation läpinäkyvyyteen ja suositusten perusteella uskalsin tähän lähteä. Tytön valitsin siksi, että itselläni on poika ja juuri tuon nimenomaisen tytön valintaan vaikutti varmasti se, että tyttö kertoi harrastukseksensa olevan narulla hyppely... Täällä älypuhelinten, tietokonepelien ja miljoonien harrastusten maailmassa minussa herätti ajatuksia se, että jonkun lapsen suurin ilo on narulla hyppely...

Palaan vielä noihin kummilapsiasioihin aika ajoin myöhemmin, kunhan nyt itsekin saan hieman enemmän tietoa. Nyt muutamia ihan muita sekalaisia ajatuksia seuraavan matkan lähestyessä jo kovaa vauhtia.

Ensimmäinen ajatus on se, että tällä hetkellä tunnen oloni helpottuneeksi siitä, että pääsen pian joksikin aikaa pois Suomesta ja myös pois Suomenlinnasta. Viimeisten viikkojen aikana 90% kaikesta mihin olen törmännyt internetissä on ollut jollakin tapaa negatiivista ja jopa agressiivista ja vihamielistä ja olen todella tyytyväinen, kun pääsen hetkeksi eroon suomalaisesta ahdasmielisyydestä ja jyrkkyydestä sekä ihan suoranaisesta ilkeydestä. On sitä toki kaikkialla muuallakin, mutta tähän negatiiviseen suomalaisuuten olen nyt melko lailla kyllästynyt. Ja pakko on taas kerran todeta, että taisin olla paljon onnellisempi ennen facebookia ja internetiä. Silloin en ainakaan tiennyt kuinka paljon pahaa oloa ihmisten sisällä on ja kuinka sairaita ajatuksia tämän maan ihmisten päässä liikkuu... Vaikka toisaalta ehkä juuri internetin helpot keinot tuoda kaikkien typerimmätkin ajatukset esille on ruokkinut tätä ja onhan se niinkin, että netissäkin ne tyhjät tynnyrit kolisevat eniten ja ne pitävät kovinta ääntä. Suurin osa on kai kuitenkin ihan kivoja ja kunnollisia ihmisiä. Eli unohdetaan koko juttu ja jatketaan matkaa...

Mietin juuri jokin aika sitten, että olen käynyt tähän mennessä 10 kertaa Yhdysvalloissa. Aloin laskea kuinka monessa osavaltiossa olen matkojeni aikana käynyt. Osavaltioita, joissa voin ihan oikeasti sanoa olleeni ei ole kovin montaa: Floridan, New Yorkin, Havaijin, Virginian ja Marylandin osavaltiot sekä Washington D.C. Kaliforniassa olen ollut vain tunnin Los Angelesin lentokentällä ja pari tuntia San Franciscon lentokentällä. Lisäksi olen kulkenut junalla New Jerseyn, Philadelphian, Delawaren, North Carolinan, South Carolinan ja Georgian läpi. Ja suunta on jälleen sinne, toisille kotikonnuille... Kesämökille...

Englannin kielinen sanonta "sand in my shoes" voi tarkoittaa sitä, että kaipaa edelleen jotakin vanhaa suhdetta ja siitä suhteesta on jäänyt "hiekkaa kenkiin". Vanha suola janottaa kai sanottaisiin suomeksi... Kun ottaa ne kengät pois, matolle valuu hiekkaa, joka tuo Sen ihmisen taas lähelle ja kaikki menetetty hyvä palaa mieleen ja huomaa ettei sitä voi enää koskaan unohtaa. Sanonnalla on kuitenkin myös toinen merkitys, vaikka siinäkin ajatus on kovin saman kaltainen. "Sand in my shoes" voi myös tarkoittaa jotakin paikkaa maailmassa, jossa käydessä kenkiin jää hiekkaa ja mieleen jää kaipaus tuohon paikkaan. Se voi tarkoittaa yhtä tiettyä hetkeä, kun huomaa kuuluvansa johonkin paikkaan ja kun se paikka alkaa jollakin tavalla tuntua kodilta ja paikalta, jossa haluaisi aina olla. Ja kotiin tullessa kun taas riisuu niitä kenkiään, osa tuosta paikasta tulee mukana, eikä sitä voi unohtaa. Tuo hiekka liittyy tietysti hiekkarantaan, joten tällainen tunne tai hetki voi tulla ainoastaan paikassa, jossa on merta ja hiekkarantaa. Yhdysvalloissa tämä sanonta liitetään usein juuri Floridaan.

Minulla taitaa olla hiekkaa kengissäni...

En osaa sanoa, koska tämä tunne minulle tuli ja ehkä se onkin tullut pikku hiljaa hiipien. Jos pitää tajunnanvirtana heittää yksi asia, mieleeni tulee ensimmäisenä se hetki, kun kävimme poikani kanssa helmikuussa 2012 katsomassa asuntoja USA:ssa ja seisoin hetken jo melkein toivosta luopuneena yhdeksännen asunnon parvekkeella. Aurinko paistoi parvekkeelle ja katselin parvekkeen alla lammella seisovia haikaroita ja ibis-lintuja palmun juurella. Silloin Se hetki ehkä oli: muistan kuinka melkein epätoivoisena purin huultani ja ihailin tuota maisemaa, aurinkoa ja lämpöä. Toivoin, että juuri sen asunnon lopulta saisimme, mutta olin samalla jo valmis pettymykseen. Silloin jotenkin tuntui siltä, että voisin vaikka (ainakin osittain) kuulua juuri sinne. Ehkä juuri sillä hetkellä sain hiekkaa kenkiini... Se oli pitkään kehittyneen asian jonkinlainen käännekohta. Tuosta asunnosta muuten tuli sitten lopulta oma puoli vuotta myöhemmin.

Seuraavalle matkalle olen lähdössä jo vajaan kahden viikon kuluttua. Sekä joulun että uuden vuoden aaton vietämme hieman isommalla joukolla jossakin kaukana... Tarkalleen sanoen 8200km päässä. Lennämme ensin Finnairin suoralla lennolla Helsingistä New Yorkiin John F. Kennedyn kentälle ja yövymme lentokenttähotellissa lähellä La Guardian lentokenttää. Aikaisin seuraavana aamuna lähtee American Airlinesin lento La Guardiasta New Yorkista Palm Beachin kansainväliselle lentokentälle West Palm Beachille. Ensin siis reilut kahdeksan tuntia New Yorkiin ja sieltä noin kolme tuntia Floridaan. Ehkä hieman pitkä mökkimatka, vaikka toisaalta, eihän siinä ajassa ehtisi vielä edes autolla Helsingistä Rovaniemelle...

Floridassa vietämme reilut kaksi viikkoa omassa kodissa. Mitään suureellisia suunnitelmia meillä ei ole, vaikka jotakin pientä on kyllä ajatuksissa. Melko paljon erilaisia (siis todellakin erilaisia) joulujuttuja löytyy sieltä täältä ja varmasti joissakin "turistikohteissakin" käymme. Tärkeintä on kuitenkin vain olla ja nauttia, maata rannalla ja uida. Viettää aikaa West Palm Beachin mukavassa keskustassa ja Palm Beach Countyn alueella ja viettää joulua omassa kodissa. Myös oman asuinyhteisön kuntosali ja allasalue on minun ja minun poikani suunnitelmissa. Uuden vuoden aattoiltana palaammekin sitten takaisin New Yorkiin ja vuosi vaihtuu Gotham Cityssä. Yövymme Manhattanilla, hyvin lähellä Times Squarea olevassa hotellissa ja seuraavana päivä ehdimme vähän kierrellä kaupunkia, ennen kuin illalla lähdemme taas matkaan kohti kotia, suoralla Finnairin lennolla.

Sen lisäksi, että hiekkaa aina kulkeutuu ihan konkreettisestikin kengissä kotiin asti, on minulla Floridan hiekkaa myös pienissä lasipurkeissa, joihin hiekan päälle on aseteltu simpukankuoria Meksikonlahden ja Atlantin rannikolta. Sitäkin tärkeämpää kuitenkin on tuo sanonnanmukainen kengissä oleva hiekka, jota ei välttämättä silmillä näe. Jack Kerouacin tarinan mukaan tämän matkablogini nimi on ollut tähän asti "Matkalla" (On the Road), mutta tästä eteenpäin blogini nimenä olkoon "Hiekkaa kengissäni..."