FRAGMENTTEJA: SHOPPAILUPARATIISI
Lyhyitä, vanhoja katkelmia sieltä
täältä... Tällä kerralla aiheesta, jossa en väittää olevani
millään tavalla asiantuntija... Kirjoitttelen siitä siis vain ihan
tavallisen ostoksillakävijän näkökulmasta.
Kun minä olen nähnyt kiireisen ja
usein ruuhkaisen Expressway Interstate I-95:n ja kahdeksankaistaisen
Palm Beach Lakes Boulevardin kulmassa olevan valtavan Palm Beach
Mallin ensimmäisen kerran, se oli hylätty ja ränsistynyt vanha
ostoskeskus, jonka narkkarit ja muu hyvinkin epämääräinen jengi
oli valloittanut. Se oli ankean harmaa ja rähjäinen ja suoraan
sanoen pelottavan näköinen paikka. Nyt kun käyn ensimmäisen
kerran uudistuneessa ostoskeskuksessa olen todella ilahtunut siitä,
kuinka viihtyisä siitä on tehty. Se ei ole enää tavallinen Mall,
vaan outlet-myymälöitä täynnä oleva ostosalue. Nimikin on
vaihtunut ja nykyinen nimi on ”Palm Beach Outlets Mall”.
Lukuisien myymälöiden lisäksi alue on mukava ihan vaan oleskeluun
tai vaikkapa syömiseen. On mukava nähdä, kuinka kaupunkilaisille,
ohikulkijoille ja turisteille on saatu rakennettua näin mukava alue,
entisen ”gheton” tilalle. Olen ilahtunut myös siitä, että
päästäkseen isoon ostoskeskukseen enää ei ole pakko lähteä
Sawgrass Millsiin Ft Lauderdaleen, koska nyt viiden minuutin matkan
päästä löytyy monia samoja liikkeitä kuin Sawgrassista, joka on
yksi USA:n suurimmista ostoskeskuksista.
En viivy ensimmäisellä käynnillä
kauaa, enkä osta mitään, mutta palaan varmasti pian. Käyn
katsomassa kenkiä Conversen myymälässä ja teen pikaisen
hintatarkastelun. Varrelliset Converset maksavat täällä nyt 35
dollarista eli tämän hetken (todella huonolla) kurssilla noin 29
erosta ylöspäin. Näistä kaikkein halvimmista en löydä itselleni
kelpaavista malleista sopivia kokoja, mutta hintaluokasta 45-55
dollaria (37-46 euroa) alkaisi jo löytyä minullekin sopivia. Tiedän
Converseja löytyvän vielä halvemmallakin sekä näistä Conversen
myymälöistä, että ylijäämävarastoja myyvistä liikeistä,
kuten Marshall's ja Ross. Hyvällä tuurilla Converset voi löytää
20-25 eurolla. Käyn katsomassa hintoja myös Leviksen myymälässä.
Leviksen 501- farkut maksavat 35 dollaria (vajaat 30 euroa), jos
niitä ostaa kaksi paria. Leviksiä saa täältä siis kolme paria
samalla hinnalla kuin Suomesta saa yhden parin! Ja vielä voi mennä
kahville tai syömäänkin samalla erahalla... Jälleen kerran herää
kysymys, mistä Suomessa myytävien vastaavien tuotteiden poskettomat
hinnat muodostuvat…
Jotain ostoksia olen tehnyt Walmartissa
jo heti ensimmäisinä päivinä. Lähinnä jotain pientä, mitä
täällä tarvitsen. Löydän Walmartista myös miesten vaateosaston
alennustangoista parikin hyvää paitaa, jotka kokonsa ja tyylinsä
puolesta sopisivat pojalleni. Minulle kaikki hienot Walmartin paidat
ovat liian isoja. Yhden lyhythihaisen kauluspaidan jo tuliaisiksi
pojalleni ostankin ja sen hinta on 19 dollaria (16 euroa). Tuollaisia
50-luvun kuosia muistuttavia kaksivärisiä kauluspaitoja ei
ensinnäkään saa mistään Suomesta ja jos saisikin, hinta olisi
varmasti vähintään kaksin- tai kolminkertainen. Parista Searsin
tavaratalosta löydänkin sitten niin paljon mieleisiäni paitoja,
että minun on kolmen paidan jälkeen jo lopetettava shoppailu. Ostan
myös Levikseni Searsilta, vaikka ne ovatkin pari dollaria kalliimmat
kuin Leviksen kaupassa Palm Beach Outletissa.
Ensimmäisten päivien jälkeen en
sitten käykään pitkään aikaan shoppailemassa oikeastaan muuta
kuin ruokaa ja joitakin tarvikkeita kotiin Publixista ja Walmartista.
Palm Beach Outletsin lisäksi läheltä West Palmia löytyy pari
muuta melko isoa ostoskeskusta: Gardens Mall Palm Beach Gardensin
kaupungin alueelta ja Mall at Wellington Green Wellingtonin kaupungin
alueelta. Käväisen molemmissa paikoissa matkani aikana, mutta tällä
kertaa käyn lähinnä kävelemässä käytävillä ostamatta mitään.
Ostospaikkoja Palm Beach Countyn alueelta löytyy aivan käsittämätön
määrä: niitä on kaupunkien pienillä keskusta-alueilla,
kaupunkien laitamilla ja aivan kaikkialla isojen katujen varsilla.
Välillä ihmettelen, miten näihin kaikkiin tuhansiin liikkeisiin
riittää asiakkaita. Vaatteita ja kenkiä löytyy lähes rajaton
valikoima ja hinnat ovat edullisia. Näitä kahta ”artikkelia”
varten itselläni on aina matkalla mukana lähes tyhjä matkalaukku.
Myös elektroniikka on osittain halvempaa kuin Suomessa, mutta sitä
en itse lähtisi USA:sta hakemaan, koska vastaavia laitteita saa
Suomesta lähes samalla hinnalla ja joskus jopa halvemmalla. Myös
takuuasiat kannattaa varmistaa ja huomioida esimerkiksi USA:ssa
käytössä oleva erilainen sähköpistoke ja 110 voltin verkkovirta.
Eräänä päivänä poikkean myös US1
Highwayn varrella olevassa ”World Thrift Shopissa”. Tämän
paikan löysimme reilu vuosi sitten ja se on ehkä paras
kirpputorimyymälä, missä olen koskaan käynyt. Tavara on
hyvälaatuista ja sitä on paljon. Tarjolla on kaikkea vaatteista
kodinkoneisiin ja huonekaluihin ja kaikki on asetettu siististi ja
selkeästi esille. Minulla on tarkoitus käydä katsomassa myös
asuntoni lähellä oleva thrift shop, mutta se jää seuraavaan
kertaan. Kirpputoreilta olemme ostaneet matkoillamme jonkin verran
vaatteita, koriste-esineitä ja viime reissulla myös ison lipaston
makuuhuoneeseen.