SUURIEN MUUTOSTEN KEVÄT

Keskiviikko 9.3.2016

Viime reissun maisemakuva
Chicagon lennolta: Grönlanti

Olen lopultakin lomalla ja kauan odotettu matkaanlähtö on taas käsillä. Laukku on pakattu, tai oikeastaan sitä ei ole pakattu, vaan sinne on heitetty muutama tarpeellinen esine, kuten puhelimen laturi, kameran laturi, kolme paria sukkia ja vaihtoalusvaatteet. Eipä juuri muuta. Huomisen lennon check-in on tehty ja varmuuden vuoksi olen tulostanut yhden hotelliyön voucherin ja vuokra-auton varaustiedot. ESTA-lupa on voimassa ja samoin passi. Aamulla vielä tietokone ja kamera reppuun ja olen valmis lähtöön. Huomenna olenkin sitten jo matkalla yli Atlantin ja Suomen aikaa illalla olen perillä. Laskujeni mukaan tämä on 14. matka Yhdysvaltoihin. Suuntana on tällä kertaa Miami, jossa lepäilen yhden yön ja jatkan sitten matkaani "kotikulmille" West Palm Beachin kaupunkiin. Lennän vaihteeksi Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä Miamiin ja kuukauden päästä samaa reittiä takaisin. Hyvällä tuurilla onnistuin saamaan liput todella edullisesti: meno-paluulennot maksoivat vain 530 euroa! Olen tälläkin kerralla lähdössä yksin matkaan, koska muiden on jäätävä kotiin kenen mistäkin syystä. Viimeisen reilun kahden vuoden ajan olen matkustellut yksin; olen matkustellut Paljon yksin. Tällä kerralla sentään yksi vieras on tulossa hetkeksi kyläilemään. Tämän reissun suhteen aion tehdä poikkeuksen, enkä kirjoita minkäänlaista kronologisesti etenevää matkapäiväkirjaa. Kirjoitan jotain sieltä täältä, jos siltä tuntuu. Jos ei tunnu, en kirjoita. Jotenkin minulla on sellainen tunne, että tämä matka vie minua taas vähän kauemmaksi Suomesta ja vähän lähemmäksi tulevaisuutta? Lähemmäksi jotakin, mistä en vielä tiedä mitään, mutta aika kai senkin näyttää... Joka tapauksessa minusta tuntuu, että tämä on pieni askel ihmiskunnalle, eikä edes sitä, mutta suuri harppaus ihmiselle...?

*********************

Torstai 10.3.2016

Ankealandia

Yritän väkisin potkia kenkiä pois jalastani. Tunnen oikealla puolellani istuvan nuoren miehen jalan ja käden ja vasemmalla puolellani seinän ja ikkunan. Liikkumatilaa ei juuri ole ja yritän saada kannettavan tietokoneeni pysymään pienellä pöydällä, varoen pudottamasta sen pussia sylistäni lattialle. Varon myös polviani, etten potkaise edessäni olevan penkin selkänojan istuintaskusta oluttölkkiä ja mukia lattialle. Edessäni istuva matkustaja on kallistanut penkkinsä taakse niin, että sen yläosa nojaa lähes hampaisiini, tehden liikkumisen vielä hankalammaksi. Olen saanut juuri ja juuri kumarruttua sen verran, että olen saanut reppuni pois edessäni olevan istuimen ja sijoitettua omat jalkani sen tilalle. Tuntuu hyvältä kun saan kengät pois jalasta ja voin hetkeksi oikaista jalkani reilun kolmen tunnin lennon jälkeen.

Norjaa

Matka jatkuu kuten mikä tahansa matkoistani yli Atlantin. Istuessani ikkunapaikalla minulla on tosin tällä kertaa mahdollisuus kurkistella Ruotsia ylhäältä käsin ja uskoakseni näen nyt ensimmäistä kertaa Norjan vuoriston ja vuonot näin selkeästi kirkkaalta taivaalta. Lentokorkeus on 34 000 jalkaa ja nopeus noin 900km/h kuten aina. Ulkona on hyytävän kylmä, niin kuin tällä korkeudella kuuluu ollakin. Vastatuuli sen sijaan poikkeaa hieman normaalista; suihkuvirtaus taitaa olla tänään erityisen hidas, koska vastatuulta ei ole juuri lainkaan ja lentoaika Miamiin on tänään ”vain” 10 tuntia 40 minuuttia. Kun katselen koneessa istuvia ihmisiä, huomaan ainakin 2/3 olevan 30-50-vuotiaita nuoria miehiä. Missä nyt ovat kaikki urheat oodisoturit; jonkun pitäisi kyseenalaistaa miksi vain nuoret miehet matkustavat ja naisia ja lapsia ei näy missään… Vaikka taitaa asia olla niin, että minä olen täällä ainoita pakolaisia… Ja onhan joukossa sentään useita perheitäkin.

Finnair lopetti matkan hintaan kuuluvat ruoka- ja juomatarjoilut Euroopan lennoilla jo jokin aika sitten. Kaukolennoilla ei sentään ole vielä lähdetty halpalentoyhtiölinjalle, vaan ruoat kuuluvat aina lipun hintaan ja viiniä oluttakin saa ruokailun yhteydessä. Ahneena suomalaisena olen jo kauan sitten oppinut tavan ottaa ruoan kanssa sekä punaviini että olut ja vielä toinen lasi (muki) viiniä toisella kierroksella kahvin mukana. Alkoholittomia juomiahan saa koko matkan ajan ilman maksua. Ruoka on tänään ihan hyvää kanaa, pippurikastiketta ja perunamuusia. Ei mitään valittamista. Ainoastaan yksi kysymys minulla on herännyt: määrääkö joku ilmailulaki, että lentokoneruoassa pitää olla aina pitkiä papuja?

North Carolinan rannikkoa

Matka tuntuu tällä kertaa todella pitkältä, mikä taas johtunee siitä, että se on pitkä. Pyörin ja vääntelehdin penkillä, enkä oikein tiedä miten päin olisin. Ainoa, mitä en ole vielä kokeillut, on se, että olisin penkillä jalat ylöspäin ja pää alaspäin. Yritän useaan kertaan nukkua ja taidan muutaman kerran torkahtaakin hetkeksi. Monet näyttävät varautuneen Atlantin yli lentoon puhallettavalla uimarenkaalla ja se näyttää olevan hyvä myös nukkuessa. Koska minulla ei sellaista hienoutta ole, käärin huovan rullalle ja laitan sen niskani taakse. Matkan tuskallisuus taitaa johtua kaikkein eniten siitä, että kärsin suurimman osan matkasta melkoisen kovasta niskakivusta, mikä säteilee myös muualle ja aiheuttaa päänsärkyä. Tälläkin lennolla huomaan kuitenkin sen tutun ilmiön, että ensin aika ei tahdo kulua millään ja lentoaikaa on aina vaan jäljellä yhdeksän tuntia ja kahdeksan tuntia eli ikuisuus ja sitten yhtäkkiä jäljellä onkin enää kaksi tuntia ja se ei tunnu enää miltään. Olen nyt kuitenkin tyytyväinen, että saan rentoutua ja levätä nyt yhden illan ja yön Miamissa; en yhtään haluaisi lähteä nyt väsyneenä ajamaan West Palm Beachiin.

Jatkuu...

Päivitys 17.3.2016: Pieni keskeytys ja tauko tässä blogin kirjoittamisessa, mutta tarina jatkuu kyllä vielä myöhemmin...

15.4.2016: Tarina jatkuu ehkä jossain muodossa, mutta ei ihan niin kuin oli tarkoitus... Niin moni asia on muuttunut sen jälkeen kun kone laskeutui Miamiin, että sekä blogi, että kuva-albumit flickrissä ovat nyt saaneet toistaiseksi jäädä...