Jäähyväiset Kreikalle

Lähdin Kreikkaan todellisella äkkilähdöllä, parin päivän varoitusajalla, helmikuun 10. päivä 2014 ja palasin "lopullisesti" kotiin vasta elokuun 24. päivä eli 6,5 kuukauden kuluttua. Ehdin tuon reilun puolen vuoden aikana käydä kolme kertaa "lomilla" Suomessa ja yhden kerran lyhyellä pikavisiitillä Italiassa. Koko tuona aikana erinäisistä syistä johtuen kukaan ei käynyt kyläilemässä Kreikassa, vaikka siihen olisi ollut loistavat mahdollisuudet. Kreikkaa kohtaan minulla on loppujen lopuksi paljon erilaisia tunteita laidasta laitaan ja vaikka silloin ajattelin sen olevan nopeasti unohtuva, pakollinen ja väistämätön, mutta silti yhdentekevä välipysäkki, niin totuus on kuitenkin jotain ihan muuta. Kaksi kuukautta kotiinpaluun jälkeenkin minun on hieman vaikea kirjoittaa ajastani Kreikassa ja huomaan kuinka vahva viha-rakkaussuhde minulle on kehittynyt tuota maata kohtaan.

Kreikassa elin, asuin ja työskentelin Larissan kaupungissa, joka on melko suuri maatalousalueen keskuspaikka manner-Kreikassa. Larissa sijaitsee noin neljän tunnin junamatkan päässä Ateenasta (pohjoiseen) ja vajaan kahden tunnin junamatkan päässä Thessalonikista (etelään). Lyhyinä vapaina hetkinä ehdin käydä neljä kertaa Voloksen kaupungissa ja useita kertoja Thessalonikissa ollessani matkalla lentokentälle ja pois Kreikasta tai ollessani paluumatkalla Kreikkaan. Ehdin käydä Meteoran luostareilla Kalambakassa, Makrinitsan kylässä Pelion-vuoren rinteillä ja myös Skiathoksen saarella. Näiden paikkojen lisäksi vietin yhden viikonlopun Ateenassa. Kun elokuun alussa olin saanut tarpeekseni Larissasta ja Kreikasta, tein vielä lyhyen matkan Italiaan; Roomaan ja Anconaan sekä Summer Jamboree- festareille Senigalliaan.

Kreikassa oli hyvät puolensa ja huonot puolensa. Toisaalta Kreikka tuntui välillä kehitysmaalta ja välillä oli vaikea uskoa sen olevan osa Eurooppaa (tosin viime aikaisten tapahtumien valossa minun on vielä vaikeampi uskoa, että Suomi on osa Eurooppaa....). Usein tuntui, että mikään ei toimi ja että kaikki on jollakin tavalla nurinkurista ja kummallista. Kreikassa moneen asiaan piti suhtautua aivan eri tavalla kuin Suomessa ja pikkuinen hälläväliä-asenne oli usein välttämätön, jotta ylipäätään selvisi päivistä hermojaan tai kärsivällisyyttään menettämättä. Kreikka ei ole maa, jossa koskaan haluaisin asua ja elää pysyvästi ja suoraan sanoen kovasti alkuun ihmettelin niitä ihmisiä, jotka haluavat viettää siellä lomansa. Mutta toisaalta, koko puolen vuoden aikana en hermostunut, kiukustunut tai masentunut kertaakaan mistään... Noiden asioiden kanssa oppii elämään ja oma asenne on se kaikkein tärkein. When in Rome...  Maassa maan tavalla... Ja näin jälkikäteen huomaan kaipaavani montaa asiaa Kreikassa.

Palattuani Suomeen huomaan taas sen, kuinka kummallisia itse asiassa suomalaiset ihmiset ovat. Olen jo etukäteen pahoillani ja pyydän anteeksi niiltä joita loukkaan, mutta sanon (taas kerran) ihan suoraan, että me suomalaiset kuvittelemme itsestämme ja omasta maastamme liikoja. Otan esimerkiksi tavalliset kadun kansalaiset: Larissassa kulkiessani en törmännyt oikeastaan missään epämiellyttäviin ihmisiin, en alkoholisteihin tai "kylähulluihin", enkä sellaisiin ihmisiin, jotka olisivat herättäneet inhoa tai pelkoa tai jotka olisivat saaneet minut tuntemaan oloni varautuneeksi ja varovaiseksi. Nyt kun kuljen taas Helsingin katuja aamuin illoin ja joskus myöhemminkin yöllä, en pääse etenemään yhtäkään kadunväliä ilman ettei vastassa olisi jotakin noista edellämainituista. Jokin aika sitten kuljin kaupungin läpi lauantaina alkuillasta ja jotenkin minusta tuntui siltä, että täysin sekopäisiä örkkejä nousi jostain maan alta ja niitä oli kaikkialla... Suomi on täynnä sekopäitä, alkoholisteja, juoppoja, huumehörhöjä ja muuten vaan niin omituisia ihmisiä, että alan uskoa, että se kehitysmaa, jonka sivistyneeseen Eurooppaan kuuluminen on kyseenalaista onkin Suomi, eikä Kreikka.

Ikäväkseni huomasin Kreikassa myös sen, kuinka huono maine suomalaisilla maailmalla on... Meitä pidetään juoppoina ja hieman omituisina, Euroopan syrjäisien kolkkien ihmisinä... Se tuli esiin monta kertaa, monien eri ihmisten kanssa... Me pidämme itse itseämme eliittikansana ja omaa maatamme jotenkin erityisen loistavana ja parhaana paikkana asua (tai lottovoittona...), mutta se ei ehkä ole kuitenkaan totuus, ei ainakaan muiden silmissä.

On totta, että Kreikassa kaikki ei toimi samalla tavalla kuin täällä, mutta asiat kuitenkin yleensä hoituvat sielläkin. Tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin... Ilman sen suurempia paineita tai stressiä. Ja monet asiat toimivat jopa paljon paremmin kuin täällä. Olen kyllä todella tyytyväinen kun olen taas Suomessa ja monet hommat on paljon helpompi hoitaa ja keskimäärin kaikki toimii varmemmin, mutta taas toisaalta kaipaan vähempää stressiä ja kiireettömyyttä elämässä. Kaikki täällä on jollakin tavalla niin kovin kylmää ja jäykkää, eleetöntä ja ilmeetöntä. Tai täysin sekopäistä...

Koko puolen vuoden aikana en ollut Kreikassa päivääkään pois töistä sairauden vuoksi. Myöskään läheisimmistä työkavereistani kukaan ei ollut sairauslomalla yhtä ainoatakaan päivää. Yksi Suomesta tuliaisina tuotu flunssa yritti alkukeväästä saada minusta yliotetta, mutta sekin flunssan alku meni pois parissa päivässä. Ja muun ajan olinkin sitten täysin terve. Kun palasin Suomeen, minulta ei mennyt kuin pari viikkoa, kun olin jo flunssassa ja nyt näyttää siltä, että kaikki ystävät, sukulaiset ja työkaverit ovat olleet jo viikkoja hekin flunssakierteessä... 

Ensimmäiset kolme ja puoli kuukautta Kreikassa vietin hotellissa. Hotelli oli hyvä ja hieno hotelli ja joku saattaa ajatella: "Wau! Kolme ja puoli kuukautta hotellissa Kreikassa! Mahtavaa!". Asia ei kuitenkaan ole ihan niin... Kun vajaan 20 neliön hotellihuone on kotina useita kuukausia, tuo pieni huone alkaa muuttua enemmän vankilaksi kuin kuin kodiksi. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että hotelli sijaitsi noin neljän kilometrin päässä kaupungin keskustasta ja tie hotellin ja keskustan välillä oli pitkä, suora ja melko tylsä. Ja alue ei ylipäätään todellakaan ollut sitä Kreikkaa, jossa talot ovat valkoiseksi kalkittuja niissä on siniset ikkunaluukut... Ei, se on ihan joku muu Kreikka. Se on turistien saarilla näkemää Kreikkaa ja minä taas olin ja elin ihan toisessa Kreikassa.

Hotellissa ei näkynyt kuin kolme Englannin kielistä kanavaa: BBC World- uutiskanava, Euronews ja CNN-uutiskanava. Niinpä minä katselin koko tuon ajan Englannin kielisiä uutisia... Illasta toiseen vain uutisia uutisien perään. Palattuani Suomeen katselin ja luin suomalaisia uutisia, mutta hyvin pian nettiuutiset vaihtuivat takaisin kansainvälisiim uutisiin ja kuukauden jälkeen etsin myös televisiosta ainoan meillä näkyvän ulkomaalaisen uutiskanavan, BBC Worldin. Näkemykseni uutisten erilaisuudesta on vain vahvistunut kokemuksen lisääntyessä; meille suomalaisille tarjotaan uutisten välityksellä niin kovin kaunisteltu ja suodatettu kuva todellisuudesta ja oikeasti isoista maailman tapahtumista ei usein kerrota juuri mitään.

Hotellielämän jälkeen ehdin asua kolme kuukautta vuokra-asunnossa Larissan keskustassa ja se helpotti elämää kyllä melko paljon. Pitkän työn tuloksena saimme lopulta vuokrattua asunnon, joka oli kaikin puolin kelvollinen ja sijainniltaan meille sopiva. Asustelin kämppäkaverini kanssa tavallisessa kreikkalaiskerrostalossa aivan Larissan keskustassa. Asunnossa oli molemmille oma huone, pieni keittiö, iso olohuone ja iso parveke. Tuolla parvekkeella vietin monta iltaa ja nytkin vähän kaipaan parveketta ja sen lämpöä ilta-auringossa.

Reilut puoli vuotta meni nopeasti, vaikka on pakko myöntää, että viimeinen kahden kuukauden jakso tuntui melko pitkältä. Välillä olin koko maahan sen verran kyllästynyt, että laskin vain päiviä ja odottelin kotiin lähtöä. Toisaalta, mikäs minun oli sielä ollessa... Kaikki oli ihan hyvin ja mitään oikeasti isoa valittamista minulla ei ollut. Elämä siellä oli oikeastaan aika helppoa. Hieman ennen poislähtöäni pidin vielä yhden "pitkän viikonlopun" eli otin vapaata torstaista sunnuntai-iltaan ja sen verran halusin jo jotain muutakin kuin vain Kreikkaa päivästä toiseen, että tein pikareisun Italiaan.

Olin siis odottanut kotiinpaluuta, mutta kun se aika koitti, en osannutkaan iloita siitä. Kun tuli aika jättää jäähyväiset Kreikalle, minä hämmästyin hieman omaa tunteettomuuttani, kylmyyttäni ja pääni tyhjyyttä; en tuntenut haikeutta tippa silmässä, mutta en myöskään iloa kotiinpaluusta. Läksiäispäivänäni tosin yksi työtoverini sanoi nähneensä minun jäähyväispuheeni aikana pienen kyyneleen silmäkulmassani. Pienen, mutta kuitenkin... Hän oli siinä oikeassa; tavallaan olin tyytyväinen siitä, että urakka oli suoritettu kunnialla loppuun, mutta tavallaan tiesin, että tulen ainakin jonkin verran kaipaamaan sitä paikkaa, tuttuja työkuvioita ja hyviä ystäviä, joita tuskin tulisin tämän jälkeen enää koskaan näkemään.

Pitkään paluuni jälkeen minusta tuntui, että sisäisessä "lämmönsäätelyjärjestelmässäni" on jotain vikaa. Viikkojen ajan minulla oli pääsääntöisesti kylmä ja taas toisaalta minulle tuli hiki aivan omituisissa paikoissa, silloin kun ei varmasti olisi pitänyt olla hiki. Ehkä siinä ei ole mitään kummallista. Kun keho on tottunut lämpimään säähän ja viimeiset kolme kuukautta ennen kotiinpaluuta oikein todella kuumaan säähän, niin ehkä se on ymmärretäävää. Ehkä ihmisen systeemit menevät hieman sekaisin, kun palaa +35-40 asteen lämpötiloista noin +10 asteen lämpötilaan. Myös vatsa tuntui olevan vähän kipeä ja sekaisin jonkin aikaa; kaiketi bakteerikanta on sen verran erilainen, että senkin puolesta meni hetki aikaa ennen kuin totuin taas Suomeen.

Olen ollut lähtökuopissa joka päivä vuodesta 2011 lähtien, sitoutuneena lähtemään koska ikinä minua tarvittaisiin muualla. Tämä työni on vienyt minut hetkeksi töihin ja asumaan Roomaan ja se on vienyt minut lyhyille reissuille Pariisiin ja Brysseliin. Nyt olen kuitenkin todella tyytyväinen ja iloinen siitä, että kierreltyäni siellä täällä, milloin missäkin, seuraavat matkani ensi vuoden puolella tulevat luultavasti olemaan vain ja ainoastaan lomamatkoja.

Yksin matkustamisen hyvät ja huonot puolet ovat mietityttäneet minua paljon viime kuukausina. Minulla oli kyllä Kreikassa melkein koko ajan seuraa, mutta suurimman osan vapaa-ajan reissuista tein yksin, samoin kuin kaikki kotimaan lomamatkani. Olen ollut omillani. Olen ollut "tien päällä" itsekseni ja tottunut kulkemaan vailla seuraa tai vailla matkakumppanien tukea. Olen aina ollut sitä mieltä, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, mutta nyt olen tyytynyt yksinkertaiseen iloon ja siihen saan tottua varmasti jatkossakin.

Syksyn vaihtuessa hiljalleen talveksi olen jo suunnittelemassa seuraavia siirtoja. Minusta vaan ei yksinkertaisesti ainakaan tällä hetkellä ole enää juurtumaan ja juuttumaan paikoilleni, vaan minun on pakko jatkaa matkaa. Tämän lyhyen blogikirjoituksen jälkeen tulen julkaisemaan pitkän matkakertomukseni Kreikan ajalta ja sitten onkin jo aika siirtyä samalla eteenpäin. Näillä näkymin seuraava matka tulee ehkä (tällä hetkellä suurella kysymysmerkillä) olemaan jonkinlainen lyhyt joululomamatka läheisten ihmisten kanssa ja sen jälkeen lähdenkin taas yksin matkaan kohti Yhdysvaltoja ja omaa kakkoskotia. Matkustusvaihtoehtoja minulla on nyt kolme: 1) Suorilla Finnairin lennoilla Helsingistä Miamiin ja takaisin. Kalliiden lentolippujen lisäksi tässä vaihtoehfossa on se huono puoli, että toisessa päässä on vielä ajomatkaa 120km. 2) Finnairin suorilla lennoilla meno-paluu New Yorkiin ja sieltä sisäisillä lennoilla melkein kotipihalle West Palm Beachille. Tässä plussani olisi tilaisuus pysähtyä taas kerran New Yorkissa. 3) Norwegianin lennot jotaon kautta Ft Lauderdaleen ja takaisin. Ajomatkaa perillä noin 80km. Lisäksi on tietysti lukemattomia muita vaihtoehtoja eri Euroopan kaupunkien kautta tai välipysähdyksellä jossain päin Yhdysvaltoja. Päätöksiä pitäisi alkaa pian tekemään.

Jos joku päättää liittyä seuraani tuon matkan jossakin vaiheessa, otan matkakumppanit vastaan ilomielin. Joka tapauksessa suuntaan kauemmas maailmalle heti loppiaisen jälkeen tammikuussa, ensi vuoden puolella, ja palaan takasin Suomeen vasta helmikuun alkupuolella.

Saattaa olla, että joskus vielä tulee se aika, kun en enää palaa... Tai varmasti palaan, mutta ehkä palaan vain kesän ajaksi. Tuota asiaa en kuitenkaan ole vielä ajatellut tai suunnitellut sen enempää, mutta yhä väistämättömämmältä se tuntuu...

Valokuvat: Kreikka helmikuun alusta elokuun loppuun

Paluu Suomeen ja kohti uusia seikkailuja

Suomeen paluustani on kulunut nyt jo hieman reilu kuukausi. Takana on reilut puoli vuotta elämää Kreikassa ja olen taas sopeutumassa normaaliin Suomen arkirytmiin, jos minulla nyt koskaan mitään varsinaista arkirytmiä on edes ollut. Kirjoittelen tässä lähiaikoina hieman lisää Kreikan kokemuksista ja myös siitä, miltä paluu Suomen syksyyn on tuntunut. Pitkä matkakertomuskin on jo noin 95% valmis, mutta lykkään sen julkaisua vielä hieman myöhemmäksi. Kirjoittaminen on nyt tuottanut suuria vaikeuksia, eikä se ole nyt kiinnostanut minua alkuunkaan, mutta väkisin kirjoitan nyt muutaman sanan ja tulen esiin pimennoista kertoakseni, että olen yhä olemassa ja tulen tätä blogia edelleen jatkamaan. Nyt siis vaan pikaiset kuulumiset ulkomailla asumisen jälkeen, seuraavaksi vähän lisää ja sitten lopulta koko pitkä matkakertomus pitkän matkan vaiheista.

Kirjoitin yli kuukausi sitten toisaalle, että tuskin tulen enää koskaan palaamaan Kreikkaan siellä viettämäni reilun puolen vuoden ajanjakson jälkeen. Kun pari tuntia oli kulunut ja katselin lämpimältä parvekkeeltani katua ja tuttua kaupunkinäkymää, tajusin yhtäkkiä, että kyllä minun vielä varmasti tulee sitä paikkaa ikäväkin. Kaupunki, jossa olin, ei ehkä ole maailman viehättävin kaupunki ja kaikki tuossa maassa ei todellakaan ole kaipaamisen arvoista, mutta yhtä kaikki: Larissa oli reilut puoli vuotta minun kotini, tärkeä osa minun elämääni ja olin siihen kaikkeen jo niin tottunut ja hyväksynyt sen jokapäiväiseen elämääni. Ehdin tottua siihen ja elämään toisaalla jo niin hyvin, että nyt paluu Suomeen on ollut pientä paikan hakemista ja totuttautumista uuteen, vanhaan rooliin. Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisen reilun kolmen vuoden aikana ja tämän matkan jälkeen olen taas muuttunut paljon lisää siitä, mikä ja kuka olin vuonna 2010.

Olen viettänyt tänä vuonna hotelleissa 117 yötä... Olen ollut hotellissa Larissassa, Thessalonikissa, Voloksella, Skiathoksella, Ateenassa, Roomassa, Anconassa, New Yorkissa, Helsingissä, Vantaalla, Forssassa, Sastamalassa ja Kemiössä. Ja näiden reilun sadan hotelliyön lisäksi lähes sata yötä on tullut vietettyä jossain muussa majapaikassa Larissassa, Säkylässä, Sastamalassa ja Haminassa. Hmmmm... Olen kai minä jonkun yön kotonakin nukkunut, mutta oma sänky ei ole tänä vuonna tosiaankaan käytöstä kulunut ja suurimman osan vuodesta olen viettänyt pois kotoa ja pois Suomesta. Vain muutaman viikon lyhyinä pätkinä olen ollut tänä vuonna kotona. Melko paljon on tullut lennettyäkin: yksittäin laskettuna minulla on tänä vuonna takana 19 lentoa. Ja tämä tuskin oli vielä kaikki; tätä vuotta on vielä jäljellä kolme kuukautta...

Ennen kuin tämä pitkä reissuni oli edes lopussa, ajattelin jo mielessäni seuraavia reissuja ja mistäpä sitä koskaan tietää, vaikka palaisin vielä joskus Kreikkaankin tervehtimään tuttuja. Yksi varma asia, ainakin omissa ajatuksissani tällä hetkellä, on nyt kuitenkin parikin matkaa omaan kotiin Yhdysvaltoihin. Ensimmäistä matkaa olen alustavasti suunnitellut joulukuulle ja toista ensi vuoden puolelle. Tällä viikolla suunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet ja kehittyneet niin, että yhden pitkän matkan tulen tekemään luultavasti tammikuussa: todennäköisesti lähden heti loppiaisen jälkeen ja palaan helmikuun alkupuolella. Toinen matka sijoittuisi sitten joulukuun alkuun tai huhtikuun puolelle. Ainakin toinen (todennäköisesti jopa molemmat) matkoista minun pitää todennäköisesti tehdä yksin.

Vielä jokin aika sitten suunnittelimme viettävämme viime joulun tapaan myös tämän joulun isommalla joukolla Floridassa, mutta se näyttää nyt mahdottomalta toteuttaa liian tiukan "aikaikkunan" ja juuri sen ikkunan kohdalla järkyttävän hintaisten lentolippujen vuoksi. Huonoillakin yhteyksillä joulun aikaan osuva matka Floridaan tulisi nyt maksamaan huomattavasti enemmän kuin vuosi sitten. Lippujen hinnat ovat halvimmillaankin noin 800-1000 euroa (meno-paluu, aikuinen). Se on monta sataa liikaa ja jos lähtijöitä olisi 5-6, matkan hinta nousisi ihan järjettömän suureksi. Tämän tilalle olemme nyt etsimässä jotakin halpaa matkaa Välimeren suuntaan joko jouluksi tai uuden vuoden nurkille tai sitten jopa yli molempien juhlapyhien. Paikasta tai mistään muustakaan ei vielä ole mitään tietoa, mutta Italiaa olen katsellut ja nyt ehkä vahvimpana ehdokkaana on Espanja ja Barcelona.

Näin ollen tulen siis melko varmasti tekemään 1-2 matkaa Yhdysvaltoihin yksin. Minulla on jäljellä tämän ja viime vuoden lomia vielä yhdeksän viikkoa ja lentolippuja saa nyt myös todella edullisesti, jos on mahdollisuuksia valita matka-ajankohta vapaasti tai jos se osuu jonnekin muualle kuin yleiseen loma-aikaan (kuten joulu). Esimerkiksi Norwegianilta on mahdollista saada edullisimmillaan hieman yli 400 euron meno-paluu- lippuja noin Ft Lauderdaleen Floridaan (noin 80km asunnoltamme). Matka-ajankohdassa pitää kuitenkin tosiaan olla silloin valmis joustamaan. Olen nyt jo alustavasti selaillut lentoja loppiaisen ja helmikuun alun välille Norwegianin, Finnairin ja ebookersin kautta ja vaihtoehtoina ovat nyt oikeastaan Norwegian suoraan Ft Lauderdaleen yhdellä vaihdolla tai Finnair New Yorkiin ja yhdellä vaihdolla West Palm Beachille. Lentolippujen hinnat tuona ajankohtana vaihtelevat noin 550-800 euron välillä. Yksi vaihtoehto olisi myös Finnairin suorat lennot Miamiin ja takaisin hintaan 790 euroa.

------------------------------------------

Tämän matkablogin, Flickr-valokuvablogin ja YouTube-videoiden laskurit 1.10.2014:

Tämän matkablogin katselukerrat	10 637
Flickr-kuvien ja albumien katselukerrat	386 458
YouTube-videoiden katselukerrat	71 375

https://www.facebook.com/Nuuskamuikkunen