Italian matka on nyt tarkentunut ja olemme taas saaneet räätälöityä itsellemme haluamamme matkan. Matkamme Italiassa tulee nyt tämänhetkisen suunnitelman mukaan kulkemaan kahdeksan eri kaupungin tai vastaavan paikan kautta ja yövymme viidessä eri paikassa. Erillisiä junamatkoja kertyy hieman yli kymmenen ja San Marinoon ja takaisin aiomme matkustaa bussilla. Samalla hinnalla olisi saattanut saada esimerkiksi viikon tarjousmatkan vaikkapa Sisiliaan (jossa ehdottomasti haluan vielä joskus käydä), mutta nyt saamme tällä noin 1200 eurolla kahden hengen matkan yli viikoksi ja näemme paljon enemmän kuin olisimme nähneet, jos olisimme ottaneet vain valmiin lomapaketin. Tällä kertaa myös Senigallian Summer Jamboree oli se asia, joka ratkaisi paljon.
Lennot
sain siis edullisesti Norwegianilta kuten jo aiemmin kirjoittelinkin ja hotellit varasin taas
hotels.com-sivuston kautta ja siinä sivussa kävin kurkkimassa hotellien omia nettisivuja. Olen nyt moneen kertaan todennut sen olevan
hyvä tapa etsiä kohtuuhintaisia yöpynmispaikkoja ja hotels.com-nettisivut ovat
hyvät ja toimivat. Uudempia ominaisuuksia on kartta, jossa näkyvät
kaikki haluttuna aikana vapaana olevathotellit hintoineen. Tuota
ominaisuutta käytin monta kertaa kun etsin meille sopivia hotelleja. Hotelleja
valitessani määrääviä asioita oli kolme: 1) hotellin sijainti
rautatieaseman ja niiden paikkojen suhteen, jotka haluamme nähdä 2)
hinta ja 3) hotellin viihtyisyys, huoneet, aamiainen jne.
Yöpymispaikoissa olisi voinut säästää paljonkin, mutta nyt yritin saada
kohtuuhinnalla hyvää ja hinta ei ollut tärkein määräävä tekijä.
Ensimmäiset kaksi yötä vietämme Anconassa Adrianmeren rannalla hyvin edullisessa ja vaatimattomassa hotelli Fortunassa. Anconan ja siellä olevan hotellin on tarkoitus olla vain yöpymispaikka kun vietämme muun ajan Senigallian rokkijuhlilla. Seuraavat kaksi yötä vietämme Riminillä hotelli Europassa. Riminillä yövymme vain siksi, että sieltä pääsemme kätevästi bussilla San Marinoon ja takaisin. Ehkä aikaa riittää siihenkin, että ehdimme viettää hetken aikaa tässä kuuluissa "turistirysässä" ja sen hienoilla hiekkarannoilla. Riminiltä matka jatkuu Venetsiaan, jossa yövymme kaksi yötä San Marcon kaupunginosassa, kanavien ja kapeiden kujien keskellä Antico Fiore- hotellissa. Tämä on koko matkan kallein hotelli. Selvästi pariskunnille suunnatuista hotelleista oli muuten uskomattoman vaikea löytää twin-huonetta eli huonetta, jossa olisi kaksi erillistä sänkyä. Venetsiasta matka jatkuu Bolognaan, jossa pysähdymme yön yli ja majoitumme Zanhotel Il Canalessa Bolognan historiallisessa keskustassa. Bolognasta palaammekin sitten jo takaisin Roomaan, mutta matkan varrella on tarkoitus tehdä vielä lyhyt, parin tunnin pysähdys Sienassa, Firenzessä tai jossain muualla. Jatkamme kuitenkin joka tapauksessa vielä samana päivänä Roomaan, jossa vietämme kaksi yötä Antica locanda hotellissa Cavourin kaupunginosassa hyvin keskeisellä paikalla. Ja sitten onkin jo aika palata Suomen syksyyn...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti